valkoinen systeemi
Valvoja: Moderaattorit
valkoinen systeemi
Olin 5 päivää lomalla, ja isovanhempani ruokkivat kalani sillä aikaa. kun tänään tulin kotiin, suodatin kävi hitaasti, ja akvan pohjalla oli jotain valkoista systeemiä, näytti vähän kiviltä. Ennen ei sellaista ole näkynyt. Vaihdoin veden, ja putsasin pohjan ja suodattimen, ja nyt kaikki on normaalisti. mistä tämä voisi johtua, ja onko syytä huolestua?
Re: valkoinen systeemi
Se valkoinen on ollut varmaankin lomaruokaa. Suodattimen tukkeentuminen voi johtua liiasta ruokinnasta. Kannattaa mitata vesiarvot.
Re: valkoinen systeemi
Kalojen kannalta harrastajan loma on kaikkein vaarallisinta aikaa. Syynä ei ole altaan hoitamattomuus, vaan yliruokinta. Akvaarion voi hyvin jättää kahdeksi viikoksikin ilman ruokintaa. Palatessasi huomaat, että kaikki kalasi voivat hyvin.
-
- Katalysaattori
- Viestit: 5990
- Liittynyt: 16:45, 25.08.2002
- Akvaarioseurat: JAS, CorydoradinaeFinland
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Helsinki
- Viesti:
Re: valkoinen systeemi
Valkoiset möykyt pohjalla olisivat voineet olla esimerkiksi syömättä jääneitä ja homekasvustoon peittyneitä ruokatabletteja. Se kertoo jo todella reilusta yliruokinnasta. Hyvä, ettei kaloja kuitenkaan ehtinyt kuolla. Seuraavan kerran lomahoitajia kannattaa joko kieltää kokonaan ruokkimasta kaloja tai jättää valmiit annokset vaikka paperiarkin päälle.
520- ja 110-litraiset, erinäisiä projekteja tulilla ja paljon kasveja.
Pieni akvaariotietopankki.
Kirjoitan Erään planeetan ihmeitä -tiedeblogia ja Viidakkokirjeet-huonekasviblogia. Tervetuloa lukemaan!
Pieni akvaariotietopankki.
Kirjoitan Erään planeetan ihmeitä -tiedeblogia ja Viidakkokirjeet-huonekasviblogia. Tervetuloa lukemaan!
Re: valkoinen systeemi
Kuulostaa samalta, kuin oma akvaarioni joskus loman jälkeen... Olin siis 4vko pois, ja mummi ruokki kalat sinä aikana
Oli juurikin noita syömättömiä pohjatabletteja ym. homeen peitossa. Olin antanut tarkat ruokintaohjeet, mutta "kun ne heilutti pyrstöä niiiiin nälkäisen näköisenä..." 


-
- Member
- Viestit: 344
- Liittynyt: 11:36, 27.03.2012
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Tampere
Re: valkoinen systeemi
Meillä ilman lomaakin tapahtuu samaa
, vaikka kuinka sanon että enempää ei saa ruokkia kuin kalat parissa minuutissa syö, ei auta...
Muu ei ole auttanut kuin lisätä pohjakalastoa joka syö tähteet.
![Embarrased [:I]](./images/smilies/icon_redface.gif)
Muu ei ole auttanut kuin lisätä pohjakalastoa joka syö tähteet.
Kalaa kalaa: lemmikkeinä suomenhevonen, kaksi kissaa, koirasusi, havannankoira, akvaariot 850 l punapiraijoilla, 350 litran sekakalasto mm puikkokaloja , pikkupytty kalanpoikasilla ja 200 l tetroja.
Re: valkoinen systeemi
Okei. Käynki heti mittaamassa vesiarvot. Ja akvan hoitajat ovat ennenkin hoitaneet akvaariota (joskus vuonna nakki ja muusi)
joten he luultavasti osasivat säännöstellä paljonko ruokaa laittoivat. Mutta eihän sitä ikinä tiedä... 

