Apua aloittelevalle 96-litraiseen
Valvoja: Moderaattorit
Apua aloittelevalle 96-litraiseen
Meillä on 96-litrainen akvaario. Vesijohtovetemme on pehmeää ja ph n. 6,8-7. Pyytäisin teiltä ideoita kalaston valintaan. Haluaisin välttää ylikansoitusta ja valita kilttejä, aloittelijalle sopivia lajeja, jotka tietenkin sopisivat meidän vesiarvoihin eivätkä olisi liian isoja tuon kokoiseen akvaarioon. Pohjamateriaaliksi tulisi hiekka ja toiveena olisi laittaa paljon kasveja. Akvaarion perustamiset ja muut hoitoasiat on jo tiedossa. Isompaa akvaariota emme missään tapauksessa voi hommata tällä hetkellä, vaikka tiedän että isompi olisi parempi.
Henkilökohtaisesti tykkään monnisista ja nuolimonneista eli otoista. Olen kuitenkin lukenut että otot ovat aika herkkiä, joten ehkä unohdan ne toistaiseksi. Miltä kuulostaisi parvi pandamonnisia ja parvi kirsikkabarbeja? Tai monnisparvi ja (harlequin) rasboraparvi? Kuinka paljon kaloja parvessa pitäisi / voisi noilla litroilla olla? Minkälaisen suodattimen laittaisitte, ulko vai sisä?
Kiitoksia etukäteen vastauksistanne!

Re: Apua aloittelevalle 96-litraiseen
Ihan vain omana mielipiteenäni sanoisin, että tuohon voisi ottaa 10 monnista ja 20 kiilakylkeä tai kirsikkabarbia. Tosin kalat kannattaisi hankkia muutaman viikon välein kahdessa erässä (ensin monniset). Suodattimiksi laittaisin kaksi Eheim Aquaball 180:stä.
Re: Apua aloittelevalle 96-litraiseen
Kiitos nopeasta vastauksestasi! Pärjäisin siis sisäsuodattimella? Onko kaksi sisäsuodatinta parempi kuin ulkosuodatin. Itse vierastan vähän ulkosuodattimia vesivahinkojen takia. Pitääko hiekkapohjan takia olla enemmän virtausta? Tykkäävätko kiilakyljet virtaavasta vedestä?
Re: Apua aloittelevalle 96-litraiseen
En usko, että kaksi sisäsuodatinta on parempi vaihtoehto, mutta helpompi ja turvallisempi se kyllä on. Kyllä se vesi liikkuisi noilla jo ihan mukavasti.
Re: Apua aloittelevalle 96-litraiseen
Millainen ulkosuodatin olisi tehokkuudeltaan sopiva? Pitäisikö sen lisäksi olla myös sisäsuodatin roskien keräämiseen yms..?
Re: Apua aloittelevalle 96-litraiseen
Jos valmistajan suositus on 300-litraiselle niin se todennäköisesti riittää hyvin satalitraiseen. Satalitraiseen voisi esimerkiksi harkita Eheim Classic 2215:sta. Sisäsuodattimen tarpeellisuus voi tulla ilmeiseksi esimerkiksi teknisten ongelmien ilmaantuessa, Jos akvaario jää täysin ilman suodatusta ja vedenkiertoa, happi voi loppua alle vuorokaudessa altaastasi. Lisäksi hyvä sisäsuodatin kerää hyvin isompaa roskaa akvaariosta.
Re: Apua aloittelevalle 96-litraiseen
Vielä pari kysymystä:
Mitkä mittasuhteet kirsikkabarbiparvessa pitäisi olla? Siis kuinka monta naarasta yhtä urosta kohti? Liikkuvatko kirsikkabarbit akvaarion keskiosassa vai pinnalla?
Kaikissa akvaariokirjoissa suositellaan laittamaan myös joku pintakerroksen värikäs kala ns. pääkala. Mikä laji sopisi pääkalaksi meille? Joku kestävä laji olisi kiva ja tietty se ettei popsisi kasveja suihinsa. Sen olen päättänyt että monnisia haluan ehdottomasti. Muut vaihtoehdot ovat vielä auki.
Jos laitan hiekkapohjan, niin silloin pitäisi vissiin hommata myös kierteissarvikotiloita. Kuormittavatko ne paljon vettä? Mistä tietää että on oikea määrä kotiloita ja milloin ylikansoitusta? Entä sukaravut? Sopisivatko ne meille? Kuinka paljon niïtä saisi maksimissaan olla? Vievätkö ne tilaa monnisilta?
Asun ulkomailla ja meillä on täällä todella kuumat kesät. Arvioisin että akvaarioveden lämpötila saattaisi nousta jopa tuonne 32ºC ilman kansilaseja. Näin olen paikallisilta foorumeilta lukenut. Tuuletin on vissiin pakollinen ellei sitten halua uusia kalakantaa joka kesän jälkeen.
No, tulipa tässä taas aika liuta kysymyksiä. Kaunis kiitos jos joku haluaa vastata.

Harmi, eikö kukaan vastaa
Asun maassa, jossa akvaariokaupan myyjään voi luottaa vielä vähemmän kuin Suomessa ja eläinsuojelusäädöksetkin ovat vähän niin ja näin. Tarvitsisin todella teidän apuanne, jotta saan laitettua toimivan akvaarion.

-
- Katalysaattori
- Viestit: 3362
- Liittynyt: 16:50, 22.12.2008
- Akvaarioseurat: HAS
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Apua aloittelevalle 96-litraiseen
Jos teillä on noin kuuma kesällä niin ehdottomasti ei mitään pandamonnisia vaan lämpimän veden kaloja. Kirsikkabarbit soveltuvat hyvin, ne huitelevat tosin vähän milloin missäkin ja löyhässä parvessa. Yhtä koirasta vasten ottaisin kaksi tai kolme naarasta. Monnisista parhaiten korkeita lämpöjä sietävät helmimonniset, mutta esimerkiksi hieman pienemmäksi jäävä safiirimonninen sopisi paremmin tuon kokoiseen. Ihan pienistä monnisista ei oikein yksikään laji siedä korkeita lämpötiloja. Toki jos hommaat kunnon tuuletussysteemit niin saat pidettyä lämmöt kurissa. Kyllä mullakin on täällä Suomessa tuuletin ankarassa käytössä kesäisin..
Kierteiset ovat oivia talkkareita ja niitä voi olla ihan reilusti. Siinä vaiheessa kun niitä on päiväsaikaankin näkysällä paljon niin sitten on liikaa, mutta luulisi niiden kelpaavan muillekin, ainakin täällä ovat haluttua tavaraa. Varmaan hyvä alku olisi joku 20-30 kierteistä.
Kyllä sinne sukarapujakin sopisi, eivät vie tilaa monnisilta kun huitelevat nekin milloin missäkin.
Pääkalaksi voisi sopia esimerkiksi kääpiö- tai hunajarihmakalahaaremi tai -pari. Kestävyydestä en tiedä, mutta nättejä ovat eivätkä syö kasveja.

325: M. festivus, H. pyrrhonotus, C. duplicareus, CW021, Hypancistrus sp. L-066
250: T. espei, P. kuhlii, Hypancistrus sp. L-066
100: Axelrodia riesei
100: Carinotetraodon travancoricus
250: T. espei, P. kuhlii, Hypancistrus sp. L-066
100: Axelrodia riesei
100: Carinotetraodon travancoricus
Re: Apua aloittelevalle 96-litraiseen
Kiitoksia paljon vastauksestasi!
Re: Apua aloittelevalle 96-litraiseen
Lisäänpä minäkin vielä muutaman näkemykseni.
Musta ulkosuodatin on aina kiva ratkaisu. Itsellä on juuri menossa suunnilleen samankokoisen altaan sisäsuodatin vaihtoon, taitaa olla liian tehoton pöristin meikäläisellä. Ei viitsisi ihan joka viikko sitä putsailla, siis. Ulkosuodatin on musta oikein kätevä juttu, isommassa altaassa on sellainen ollut jo vuosia. Sisäsuodatin vie niin ikävästi tilaakin, melkoinen boksi tämä munkin tuolla altaan nurkassa on.
Kalastoasioihin sanoisin sitten puolestani sen, että mulla suunnilleen samoissa litramäärissä asuu tyytyväinen hunajarihmakalakolmikko. Tykkään henk. koht. enemmän hunajarihmoista kuin kääpiörihmoista - käppänät ovat kuulemma ainakin äkäisempiä. Joskus on myös ollut puhetta kääpiörihmojen herkkyydestä, erityisesti varsin jalostettujen värimuotojen kohdalla. Tällaista ainakin muistelen. Hunajarihmat puolestaan ovat aika leppoisia, kutuaikana on tietty vähän enemmän säpinää ja vipinää, mutta pääosin eivät välitä muista altaan asukeista (kardinaalitetroja ja vanha partamonni) tuon taivaallista. Taistelukalahan kävisi myös akvaarioosi - se on ainakin aina näyttävä valinta vaikka yksistään pitäisikin. Jotkut taistoyksilöt saattavat kuitenkin olla melkoisia äkäpusseja, mutta useimmiten muut sintit saavat olla ihan rauhassa.

Kiitos,Tiinu, myös sinulle vastauksestasi! Miltäs kuulostaisi parvi kirsikkabarbeja (kaksi urosta ja 6-8 naarasta), 6-8 helmimonnista ja hunajarihmapariskunta tai taistotyttö ja kierteissarvikotiloita hiekkaa mylläämään? Ovatko muuten taistopojat vihaisempia kuin tytöt, vai onko sillä väliä? Kestävätkö hunajarihmat korkeita lämpötiloja? Mikä olisi sopiva lämpötila tälle kokoonpanolle? 27-28ºC ehkä?
Aion hankkia tuulettimen jotta saisin pidettyä lämpötilan alle 30ºC kesälläkin. Onneksi sitä kuumuutta ei kestä kuin kaksi kuukautta.
Aion hankkia tuulettimen jotta saisin pidettyä lämpötilan alle 30ºC kesälläkin. Onneksi sitä kuumuutta ei kestä kuin kaksi kuukautta.
Re: Apua aloittelevalle 96-litraiseen
Sukaravuista sanosin sen verran, että ne eivät kyllä kestä lämpöjen nousua yli kolmenkymmenen. Joten ainakin ennen niiden hankintaa on hyvä katsella yksi kesä, että saako lämmöt pysymän sen alla. Jos ne nyt edes oli harkinnassa enää
.

-
- Advanced Member
- Viestit: 3249
- Liittynyt: 13:24, 06.11.2003
- Akvaarioseurat: Turun akvaarioystävät
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Tuusula ja Turku
- Viesti:
Re: Apua aloittelevalle 96-litraiseen
En itse ottaisi mitään barbeja noin koviin lämpöihin, enkä kirsikkabarbeja noin isoon parveen, koska ne ovat yksilökaloja. Oma ehdotukseni olisikin parvi kardinaalitetroja ja kuparimonnisia sekä pari kolme rihmakalaa.
Erityiskiinnostuksen kohteena harvinaisemmat synnyttävät hammaskarpit (tällä hetkellä kääpiö-, metalli- ja sirppihammaskarppeja ja seepralimioita) ja monniset (tällä hetkellä mustaselkä-, panda-, pikku-, sihti- ja somamonnisia).
Re: Apua aloittelevalle 96-litraiseen
Ok, katsellaan yksi kesä ennen noiden sukarapujen hankkimista. Ovatko kardinaalitetrat kovin herkkiä? Jostain olin lukevinani että eivät olisi hirveän kestäviä kaloja. Olisiko tuo 27-28ºC sitten hyvä lämpö? Jos siis vaihdan barbit tetroihin. Mikä on alin lämpötila jossa rihmakalat ja taistot viihtyvät?
Kiitoksia kaikille vastanneille!
Kiitoksia kaikille vastanneille!
Re: Apua aloittelevalle 96-litraiseen
Sori, muistin väärin täkäläisiltä sivustoilta lukemani tiedon. Eli siis neontetra kuolee tosi herkästi ja kardenaalitetra on kestävämpi. Ainoa ongelma on se että koska kardenaalitetrat pyydystetään suoraan luonnosta, ne ovat jo eläneet aika kauan, eivätkä sen takia ole kovin pitkäikäisiä enää akvaarioihin saavuttuaan.
Neontetroista sanotaan että ne viljellään jossain idässä massiivissa tuotantolaitoksissa lääkityksen alaisina ja voivat helposti tuoda tauteja akvaarioon.
Neontetroista sanotaan että ne viljellään jossain idässä massiivissa tuotantolaitoksissa lääkityksen alaisina ja voivat helposti tuoda tauteja akvaarioon.
Re: Apua aloittelevalle 96-litraiseen
Älä liikaa kiinnitä huomiota siihen, jos jossakin sanotaan jonkin kalalajin olevan vähän herkkä.
Monesti pärjätään aivan hyvin, kun tärkeimmät periaatteet ovat hallussa: vesi on puhdasta ja kaloille sopivaa. Sinusta näkee, että panostat asiaan, joten aivan varmasti saisit esimerkiksi kardinaalitetrat pärjäämään. Ovat oikein näyttäviä kaloja upeine neonväreineen. Minulla olivat esimerkiksi yhden kesän lomahoitajan armoilla, vedenvaihtorutiinit menivät aivan sekaisin ja lämmötkin olivat kovasti koholla, mutta niin vain koko porukka selvisi tuostakin. Eli eivät kardinaalitetrat ihan pienimmistä jutuista nokkiinsa ota.
(Hunaja)rihmakaloja kannattaisi olla kolmikko, yksi koiras ja kaksi naarasta. Pariskuntinakin tulevat joskus toimeen - tai vaikka pienenä ryhmänä, kuten täällä - mutta haaremi on aina turvallisin valinta. Jos taistelukalaan päätyisi, olisi yksi komea koiras sopiva.
/edit. Pecesito ehtikin jo itse ensin. Hm, neontetra ei ole mielestäni mikään aivan helposti kupsahtava laji, kenties siellä on ongelmia neontetrojen kanssa juuri noiden korkeiden lämpötilojen vuoksi. Neonit kun viihtyvät viileämmässa vedessä. Mun kardinaalitetrani puolestaan ovat elää porskuttaneet neljä vuotta ilman kuolonuhreja, joten...

Neontetrat ovat yleensä todella sairaita, meillä kävi kato liki 50kpl parvessa vuoden aikana. Nyt ei ole jäljellä enää yhtään. Oli kasvainta ja kaikkea mahdollista.
Ikinä emme enää näitä kaloja altaaseen halua. Toisilla tosin voi olla aivan päinvastaisia kokemuksia.
Kardinaaleista olen kyllä eri mieltä, näitä myydään kaupoissakin nykyään tosi pieninä, aivan poikasina.
Äidilläni on ollut pönttö pystyssä jo liki 30 vuotta ja kardinaaleja hänellä on ollut aina. Yleensä ovat eläneet liki 10 vuotiaiksi.

Kiitos tiedoista kaikille vastaajille! Joo, haluan tehdä kaikki mahdollisimman hyvin varsinkin kalojen ja myös sen takia että mulla on leikki-ikäisiä lapsia, jotka ovat innoissaan mukana tässä akvaariohankkeessa. Ei olisi kovin kivaa jos heti alkumetreillä kaikki kalat kuolevat yks kaks tai sitten ihmetellään että:"Äiti, miksi tuo yks kala on aina piilossa suodattimen takana?" tai miksi kalat tappelevat. Kaikki ei tietenkään mene aina nappiin mutta jos pohjustaa homman kunnolla takaiskuja voi välttää, tai ainakin luulisin niin.
Mulla on täällä yksi suomalainen tuttu joka perusti akvaarionsa täältä Aqua-web-sivustoilta saatujen tietojen mukaan ja hänellä on mennyt kaikki hienosti. Täkäläisessä akvaarioliikkeissä hälle kaupiteltiin jos jonkinlaista (usein sopimatonta) yhdistelmää mutta ystäväni piti päänsä ja osti ne kalat jotka oli päättänyt ostaa ja tosiaan hyvin on mennyt.
Sellainen kysymys tuli vielä mieleen että jos monniset ja kardinaalitetrat tykkäävät virtaavasta vedestä ja hunajarihmat taas eivät, niin miten järjestettäisiin virtaukset niin että kaikki olisivat tyytyväisiä? Vai onko se ensisijaisen tärkeää? Pärjäävätkö kardinaalitetrat lähemmäs 7 ph:ssa vai pitäisikö veden happamuutta laskea keinotekoisesti?