Emännän kalapalju 392l

Akvaarioharrastuksen alkeisiin liittyvät ongelmat, kalojen yhteensopivuus ja mikä tahansa muu tärkeältä tuntuva asia.

Valvoja: Moderaattorit

Rusakko
Starting Member
Starting Member
Viestit: 46
Liittynyt: 11:31, 27.12.2011
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Tampere
Viesti:

Emännän kalapalju 392l

Viesti Kirjoittaja Rusakko »

Laitetaas kunnollinen topicci aiheesta. Eli avokki keksi yhtenä iltana, että hän haluaa akvaarion. Minä tokaisin, että tähän kämppään ei sellaista hommata, vaan voidaan harkita sitä seuraavaan omistusasuntoon. Noo.... minkäs sitä mahtaa. Jostain syystä kuitenkin asia kääntyi niin, että jo kolmen päivän päästä ideasta oli jo ensimmäinen akvaario (240l) olohuoneessa vettä täynnä ja kaloja vailla. Mut annas olla. Sehän oli sitten liian pieni 8O Kaloja sinne ei siis koskaan edes keritty hommaamaan. Edellinen myytiin ja seuraava palju lähtikin nopeasti tilaukseen ja jo noin kuukauden jälkeen akvaarioideasta meillä olikin jo akvaario nro 2. Altaan saapumista odotellessa tein sille valaistuksen valmiiksi, josta enemmän toisessa topicissa. Nyt kun tuo uusi allas on ollut taloudessa noin kolme viikkoa niin siellä on jo kaapit täynnä tekniikkaa. Siis mitä hittoa? Kuinka ne kalat pärjää oikeen luonnossa :mrgreen: Laskeskelin, että rahaakin on palanut semmoinen 2500€ 8O Ei todellakaan ollut tiedossa, että tämä "rouvan" harrastus vie minunkin rahat :mrgreen:

Tekniikka:
-Ulkosuodatin on Eheimin professional 2228
-Sisäsuodatin Eheim PowerLine 2048
-Automaattinen Co2-järjestelmä 2kg pullolla
-Valaistus: T5 54W 10000K ja T5 49W 4000K + ledit http://www.aqua-web.fi/forum/viewtopic. ... 8&t=196871
-Jäger lämmitin

Kalasto:
-Tulijuova 14kpl
-Kongontetra 7kpl
-Safiirimonninen 9kpl
-leväbarbi 5kpl (vielä karanteenissa)

Nyt kuvia:
Kuva Kuva Kuva Kuva Kuva
heituliini
Senior Member
Senior Member
Viestit: 659
Liittynyt: 23:13, 24.09.2011
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Kaenuun korpi :D

Re: Emännän kalapalju 392l

Viesti Kirjoittaja heituliini »

No komia on emännällä ja isännällä palju! Onnea uusille akvaristeille :)
On ne vaan niiiiiiiiin ihania :)
Rusakko
Starting Member
Starting Member
Viestit: 46
Liittynyt: 11:31, 27.12.2011
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Tampere
Viesti:

Re: Emännän kalapalju 392l

Viesti Kirjoittaja Rusakko »

heituliini kirjoitti:No komia on emännällä ja isännällä palju! Onnea uusille akvaristeille :)
Kiitos. Syytäkin on olla :mrgreen:
kalmar
Junior Member
Junior Member
Viestit: 127
Liittynyt: 14:06, 30.11.2011
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Turku
Viesti:

Re: Emännän kalapalju 392l

Viesti Kirjoittaja kalmar »

Nyt on pakko kysyä, että millä taktiikalla, siis tuo ulko Eheimin suodatin toimi, eli mikä pullo siinä on kyljessä?
Ei koskaan ole liian myöhäistä opetella hymyilemään myös itselleen.

http://www.fotopiironki.fi/palsta/index.php
http://www.malmilandia.fi/kuvagalleria/main.php
Kuvagalleria Fotopiirongin jäsenille valmis
Rusakko
Starting Member
Starting Member
Viestit: 46
Liittynyt: 11:31, 27.12.2011
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Tampere
Viesti:

Re: Emännän kalapalju 392l

Viesti Kirjoittaja Rusakko »

kalmar kirjoitti:Nyt on pakko kysyä, että millä taktiikalla, siis tuo ulko Eheimin suodatin toimi, eli mikä pullo siinä on kyljessä?
Siinä on tuo hiilidioksidilevitin. Eli pumpun painepuolen letkuun liitetty. Parempi tuolla ni ei tarvi laittaa akvaan yhtään lisää tingentangelia.
urppis
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1321
Liittynyt: 18:50, 08.01.2011
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Pohjanmaa

Re: Emännän kalapalju 392l

Viesti Kirjoittaja urppis »

No onhan teillä mennyt lantti poikineen tuohon aloitukseen... :D
Toivottavasti kaikki lähtee nyt sujumaan ja homma pelittää! Komea pannuhuone vekottimineen!
1000 litraa vesivahinkoa
arish3000
Junior Member
Junior Member
Viestit: 102
Liittynyt: 22:20, 23.06.2011
Akvaarioseurat: 850l,460l,2koiraa ja kissa
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Vantaa

Re: Emännän kalapalju 392l

Viesti Kirjoittaja arish3000 »

Hienolta näyttää:) Ei toi 2500e ole niin paha verrattuna meidän :D Pelkkä allas jalustoineen makksoi jo 3500e tekniikat erikseen sekä kalat neljän vuoden harrastuksen jlk ollaan laitettu akvaarioihin yli 10000e :mrgreen: :twisted: [:I] välillä asia karkas kädestä tässä kuussa taas mies hankki lisää kiekkoja.. Tän on vaan miehen allas ja sen verran veikasin,et maksaneet vielä 400l ja 60l minun omia,mutta onneksi altaassa ei oo ku palettikaloja ja papukaijakirjoahveni :D Toivottavasti saatte kaikki järjestettyä se nytkin jo tosi makealta näyttää ja älkääkö vaihtaa kalliimpaa kalaa,koska siihen on ihan turhaa ota mieheni esimmerkki :mrgreen: Vaihtaa ainakin 2kertaa vuodessa kalostonsa nyt keskittyy kiekkoihin...Hyvää uutta akvaariovuotta! :)
piuiu
Member
Member
Viestit: 308
Liittynyt: 17:39, 19.11.2011
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Tampere

Re: Emännän kalapalju 392l

Viesti Kirjoittaja piuiu »

arish3000 kirjoitti:Hienolta näyttää:) Ei toi 2500e ole niin paha verrattuna meidän :D Pelkkä allas jalustoineen makksoi jo 3500e tekniikat erikseen sekä kalat neljän vuoden harrastuksen jlk ollaan laitettu akvaarioihin yli 10000e :mrgreen: :twisted: [:I] välillä asia karkas kädestä tässä kuussa taas mies hankki lisää kiekkoja.. Tän on vaan miehen allas ja sen verran veikasin,et maksaneet vielä 400l ja 60l minun omia,mutta onneksi altaassa ei oo ku palettikaloja ja papukaijakirjoahveni :D Toivottavasti saatte kaikki järjestettyä se nytkin jo tosi makealta näyttää ja älkääkö vaihtaa kalliimpaa kalaa,koska siihen on ihan turhaa ota mieheni esimmerkki :mrgreen: Vaihtaa ainakin 2kertaa vuodessa kalostonsa nyt keskittyy kiekkoihin...Hyvää uutta akvaariovuotta! :)
Noniin :D Kyllähän tähän vois mennä enemmänki rahaa varmasti. Tosin tässä on harrastettu vasta reilu kuukausi, joten jospa nyt vois vähän himmata tota rahanmenoa. Alkubudjetti oli vain neljäsosan nyt kuluneesta rahamäärästä, joten siihen nähden tää tuntuu hurjalta summalta. Noo oishan sitä voinu lähtä vaikka 2 viikoksi reissuun ja polttaa saman määrän, mutta nyt on ainaki jotaki kestävää! :)

Kuinkas pitkä se teidän kiekkoallas on? Mä himoitsen jo isompaa Juta-allasta, nimittäin 250x60x60cm eli 900l. Mutta se vois olla sitten muuton jälkeen. Tulijuovat olis kasvanu ja saisivat lisää uintitilaa :mrgreen: Kyllä kiekotkin kiinnostais, etenki sellaset red melon-väriset.

Niin ja olen siis otsikon emäntä :D
400l
urppis
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1321
Liittynyt: 18:50, 08.01.2011
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Pohjanmaa

Re: Emännän kalapalju 392l

Viesti Kirjoittaja urppis »

Heh, tää vie koko käden! Ja ne rahat, jotka siinä kädessä on!
Mutta kyllähän tuo reilun kuukauden panostukselle on aika pitkä penni, kun ajattelee, että aloittelija sinällään on kyseessä. niin siis aloittelijahan ei yleensä satsaa kovin pitkää penniä tekniikkaan ja kalastokin on yleensä sellainen halpoja peruskaloja...
Mutta alku investointi on kaikkein kovin... Tai niinhän sitä luulis... :D
Aivan mielettömän ihania nuo tulijuovat! Uskomattomia!!! Tahtoo kans! :P
Vaan ei sovi enää altaaseen...
mutta upea palju on!
1000 litraa vesivahinkoa
piuiu
Member
Member
Viestit: 308
Liittynyt: 17:39, 19.11.2011
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Tampere

Re: Emännän kalapalju 392l

Viesti Kirjoittaja piuiu »

urppis kirjoitti:Heh, tää vie koko käden! Ja ne rahat, jotka siinä kädessä on!
Mutta kyllähän tuo reilun kuukauden panostukselle on aika pitkä penni, kun ajattelee, että aloittelija sinällään on kyseessä. Mutta alku investointi on kaikkein kovin... Tai niinhän sitä luulis... :D
Aivan mielettömän ihania nuo tulijuovat! Uskomattomia!!! Tahtoo kans! :P
Vaan ei sovi enää altaaseen...
mutta upea palju on!
Hehhee! :D
Hmm jos sulle vielä yks allas lisää..? :mrgreen:
400l
Mauiwee
Senior Member
Senior Member
Viestit: 918
Liittynyt: 08:13, 13.08.2010
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Turku

Re: Emännän kalapalju 392l

Viesti Kirjoittaja Mauiwee »

Pakko kysyä että onko tuolla ulkosuodattimen laatikossa vettä pohjalla?
urppis
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1321
Liittynyt: 18:50, 08.01.2011
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Pohjanmaa

Re: Emännän kalapalju 392l

Viesti Kirjoittaja urppis »

piuiu kirjoitti:
urppis kirjoitti:Heh, tää vie koko käden! Ja ne rahat, jotka siinä kädessä on!
Mutta kyllähän tuo reilun kuukauden panostukselle on aika pitkä penni, kun ajattelee, että aloittelija sinällään on kyseessä. Mutta alku investointi on kaikkein kovin... Tai niinhän sitä luulis... :D
Aivan mielettömän ihania nuo tulijuovat! Uskomattomia!!! Tahtoo kans! :P
Vaan ei sovi enää altaaseen...
mutta upea palju on!
Hehhee! :D
Hmm jos sulle vielä yks allas lisää..? :mrgreen:
Eilen laitoin facebookkiin tilapäivitykseksi, että tänä vuonna (siis 2011 puolella) en osta yhtään akvaarioo lisää... Nyt mulla on 3, koska enempää ei oikein sovi, mutta niin kauhee hinku mennä ostamaan yks nano cube viel lisää! Mut nyt raha loppuu oikeesti!
Mauiwee kirjoitti:Pakko kysyä että onko tuolla ulkosuodattimen laatikossa vettä pohjalla?
Tuota minäkin mietin...
1000 litraa vesivahinkoa
arish3000
Junior Member
Junior Member
Viestit: 102
Liittynyt: 22:20, 23.06.2011
Akvaarioseurat: 850l,460l,2koiraa ja kissa
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Vantaa

Re: Emännän kalapalju 392l

Viesti Kirjoittaja arish3000 »

piuiu kirjoitti:
arish3000 kirjoitti:Hienolta näyttää:) Ei toi 2500e ole niin paha verrattuna meidän :D Pelkkä allas jalustoineen makksoi jo 3500e tekniikat erikseen sekä kalat neljän vuoden harrastuksen jlk ollaan laitettu akvaarioihin yli 10000e :mrgreen: :twisted: [:I] välillä asia karkas kädestä tässä kuussa taas mies hankki lisää kiekkoja.. Tän on vaan miehen allas ja sen verran veikasin,et maksaneet vielä 400l ja 60l minun omia,mutta onneksi altaassa ei oo ku palettikaloja ja papukaijakirjoahveni :D Toivottavasti saatte kaikki järjestettyä se nytkin jo tosi makealta näyttää ja älkääkö vaihtaa kalliimpaa kalaa,koska siihen on ihan turhaa ota mieheni esimmerkki :mrgreen: Vaihtaa ainakin 2kertaa vuodessa kalostonsa nyt keskittyy kiekkoihin...Hyvää uutta akvaariovuotta! :)
Noniin :D Kyllähän tähän vois mennä enemmänki rahaa varmasti. Tosin tässä on harrastettu vasta reilu kuukausi, joten jospa nyt vois vähän himmata tota rahanmenoa. Alkubudjetti oli vain neljäsosan nyt kuluneesta rahamäärästä, joten siihen nähden tää tuntuu hurjalta summalta. Noo oishan sitä voinu lähtä vaikka 2 viikoksi reissuun ja polttaa saman määrän, mutta nyt on ainaki jotaki kestävää! :)

Kuinkas pitkä se teidän kiekkoallas on? Mä himoitsen jo isompaa Juta-allasta, nimittäin 250x60x60cm eli 900l. Mutta se vois olla sitten muuton jälkeen. Tulijuovat olis kasvanu ja saisivat lisää uintitilaa :mrgreen: Kyllä kiekotkin kiinnostais, etenki sellaset red melon-väriset.

Niin ja olen siis otsikon emäntä :D
:D Altaan mitat muistaaksi on 230x66x56 puutorinakvaariosta teetetty lasin paksuus on 2cm:)
Kiekkoja löytyy nyt hetkellä 7 ja 12 on tässä kuussa jossain vaiheessa tulossa. Meiltä löytyy 2red melonia muutamia siniturkooseja muut ovat sitten punaturkooseja sekä 2muuta ovat vissii joku sekarotunen,mutta hienoja ovat:) Vatsa on vaalea aprikoosi ja puolivälistä ylös päin on snikerskinia(sini/puna) :) Samassa kiekossa on 4väriä.. Mieheni hoitaa toi isompi allas itse en jaksais noin iso hoitaa sekä kalastoni ovat sut halpoja kaikkilla on oma makunsa,mutta tykkään enemmän ehkä kirjoahveneistä ja tonkijoista:) Käy kurkaamassa puutorinakvaarion altaita sieltä saa tilattua vaikka minkäläistä allasta jopu tulevat kotiin asti rakentamaan allasta talon sisällä :D
Rusakko
Starting Member
Starting Member
Viestit: 46
Liittynyt: 11:31, 27.12.2011
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Tampere
Viesti:

Re: Emännän kalapalju 392l

Viesti Kirjoittaja Rusakko »

Semmonen tuli mieleen, että onkohan tuo Eheimin 2228 ulkosuodatin tarpeeksi järeä? Specsien mukaan kyllä kun pitäisi riittää 600l tonkalle, mutta eikös se ois hyvä olla hiukan ylimitoitettu?

-------------------
Mauiwee kirjoitti:Pakko kysyä että onko tuolla ulkosuodattimen laatikossa vettä pohjalla?
Juu vettäpä hyvinkin. Johtuu siitä kun joutu noita letkuja pätkimään hiilarisysteemiä asentaessa :mrgreen: Että ei huolta, nyt on kuiva taas eikä kostu itsestään.
kerttu
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1270
Liittynyt: 20:05, 13.04.2003
Paikkakunta: Otava

Re: Emännän kalapalju 392l

Viesti Kirjoittaja kerttu »

8O

Siis 8O

No joo, ehkä se on ihan hyväkin jos alussa lähtee lapasesta. Ei kai sitä aina tarvi olla sitä 63-litraista ylikansoitettua ja alisuodatettua, leväntäyteistä allasta alkuun :mrgreen: . Pakko kuitenkin kertoa kontrastina, että mun allas maksoi loisteputkikotelon ja päällyslasin kanssa alle 10 euroa, suodatin noin 10 euroa, kasvit noin 10 euroa, hiekan hain ulkoa ja pari kantoa oli varastossa. Että niinkin on mahdollista päästä alkuun!
MA7xGE
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2208
Liittynyt: 12:24, 27.02.2011
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Tampere
Viesti:

Re: Emännän kalapalju 392l

Viesti Kirjoittaja MA7xGE »

kerttu kirjoitti:8O

Siis 8O

No joo, ehkä se on ihan hyväkin jos alussa lähtee lapasesta. Ei kai sitä aina tarvi olla sitä 63-litraista ylikansoitettua ja alisuodatettua, leväntäyteistä allasta alkuun :mrgreen: .
Vihjaax jotai? :mrgreen:
!\/!. /\. /. x. ('';. €.
kerttu
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1270
Liittynyt: 20:05, 13.04.2003
Paikkakunta: Otava

Re: Emännän kalapalju 392l

Viesti Kirjoittaja kerttu »

MA7xGE kirjoitti:
kerttu kirjoitti:8O

Siis 8O

No joo, ehkä se on ihan hyväkin jos alussa lähtee lapasesta. Ei kai sitä aina tarvi olla sitä 63-litraista ylikansoitettua ja alisuodatettua, leväntäyteistä allasta alkuun :mrgreen: .
Vihjaax jotai? :mrgreen:
:mrgreen: Joo, pari tonnia kuule säästät jotain kuukausirahoja ja pääset eläkkeellä sitte harrastuksen makuun, siihen asti vaan selailisit kuule sitä Varjon kirjaa :mrgreen: (pitäiskö varuiks laittaa vielä yks hymiö :mrgreen: )
urppis
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1321
Liittynyt: 18:50, 08.01.2011
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Pohjanmaa

Re: Emännän kalapalju 392l

Viesti Kirjoittaja urppis »

Kyllähän se on mahdollisuuksien rajoissa viisasta laittaa kunnon härpäkkeet heti kärkeen. Ja huom. mahdollisuuksien rajoissa!!! Kaikkeen ei ole mahdollista.
Muistan kun itse 13 vee aloitin juurikin 63 litraisella, eikä yhtään isompaa luvattu, vielä kun muutin kotoa sain luvan vain 100 litraiseen, jota pyöritin viime vuosiin asti, kunnes ajattelin, ettei ikinä enää!!! Myin ihan kaikki pois ja samalla kaduin. Päätin että aloitan kohtasilleen uudelleen ja ostan ison. Luulin, et 180 litrainen juwel rio on iso, sit luulin, et 240 litrainen vastaava on iso ja nyt luulen, et 450 juwel vision on iso... Isompaa ei fyysisesti mahdu meidän olkkariin järkevästi ja tähän on tyytyminen, joten magen (sori kun lyhennän nimimerkkisi) tilanteen ymmärrän... Mage ottaa tavoitteeksi isomman sit kun pääsee omaan tupaan, eikö niin... [;)]
Tämän ketjun aloittaja on satsannut tosissaan ja sitä yllätyn, että todella viimoisen päälle on lähdetty liikkeelle, eikä millään ville 5vee räpellyksellä! Rahaa palaa jos satsaa ja jos ei ole käytettyjä tiedossa tai halua ostaa niitä...
Viime syyspuolella kun laitoin tuon juwelin 180 litraisen meni alle 500e sis. kaiken... Käytettynä ostin ja aloitin halvalla, mutta nyt karkaa mopo käsistä! Pakko himmata. Muksut tarvii uudet kuomat nyt kun tuli uus lumi ja kylmemmät ilmat! :mrgreen: Joten karsitaan akvaario menoista!
Tää akvaristin elämä on juurikin sitä. Kaikkee tekee pikkasen mieli hommata, mutta joutuu pitään itteään niskasta kiinni jatkuvasti. Mieskin sanoo jo, että "sulla on päässäs vikaa" 8O Kui? :roll:
Ihanaa kun rusakko ja piuiu (menikö nimim. oikein) harrastaa näin yhdessä! Ihanaa kun mies on mukana ainakin joltain osalta. (taikka vaimo niissä perheissä joissa mies on ns. päässävikaa tyyppi) :D
1000 litraa vesivahinkoa
piuiu
Member
Member
Viestit: 308
Liittynyt: 17:39, 19.11.2011
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Tampere

Re: Emännän kalapalju 392l

Viesti Kirjoittaja piuiu »

kerttu kirjoitti:mun allas maksoi loisteputkikotelon ja päällyslasin kanssa alle 10 euroa, suodatin noin 10 euroa, kasvit noin 10 euroa, hiekan hain ulkoa ja pari kantoa oli varastossa. Että niinkin on mahdollista päästä alkuun!
Ihan huisia! :) toi on taitavaa ja järkevää!

Ollaan vertailtu laitteiden hintoja monesta paikkaan ja kylläpäs niissä on ilmaa. Ekologisinta olis kans hankkia käytettynä. Toi ulkosuodatin on sellainen. Ottaisin kaiken käytettynä jos olisi löytynyt silloin kun tarvii ja olisi varmuus laitteen toimivuudesta! Näin uutena harrastajana ei hirmuisesti osaa kriittisesti tarkastella ja myyjien on helppo bluffata.

Mulla oli lapsena 100l ja 50l akvaariot ja niissä toimimattomat varusteet ja joltain osin väärä kalasto, ja harrastaminen oli ikävää.
Nyt kun keksin ajatuksen, katselin juurikin Tampereelta käytettyjä altaita ja pidin 120l sopivan isona :) Sitten, kun vierailin Akvaariokalassa ja näin tulijuovat, alkoi altaan koolla olla kriteerejä.
Muutoin olisin voinut ottaa pienemmän altaan taikka kaks ja siten saada kaksi eri biotooppia ja eri sisustukset :)
urppis kirjoitti:nyt karkaa mopo käsistä! Pakko himmata. Muksut tarvii uudet kuomat nyt kun tuli uus lumi ja kylmemmät ilmat! :mrgreen: Joten karsitaan akvaario menoista!
Tää akvaristin elämä on juurikin sitä. Kaikkee tekee pikkasen mieli hommata, mutta joutuu pitään itteään niskasta kiinni jatkuvasti.
Ainiin pitää vissiin välillä muistaa, että on paaljon muitakin menoja. Tähän on helppo uppoutua. Ei huvittais lähtä töihin saatika kouluun, ku mielummin jäis tuijottelemaan kaloja. Helpottaako tää koskaan? 8O
400l
kalmar
Junior Member
Junior Member
Viestit: 127
Liittynyt: 14:06, 30.11.2011
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Turku
Viesti:

Re: Emännän kalapalju 392l

Viesti Kirjoittaja kalmar »

Minullakin tekee mieli uutta akvaa, mutta kun on pakko katsoa kukkaroon, niin se kertoo tylyä tekstiä, että ei ja piste kyselyille. [;)] No onneksi olen ollut kaukaa viisas ja ostanut joskus -70 luvun loppupuolella, silloisen mittapuun mukaan ison akvan, eli 250L, joten se on sellainen pieni iso, johon mahtuu jo jotain, kun sovittaa... Tuon saman säästölinjan mukaan myös yritän hommata kasveja, kaloja nyt ei enää ole tällä hetkellä tarvetta, vaikka vähän monnisia ja piikkisilmiä tekeekin mieli :roll:
Ei koskaan ole liian myöhäistä opetella hymyilemään myös itselleen.

http://www.fotopiironki.fi/palsta/index.php
http://www.malmilandia.fi/kuvagalleria/main.php
Kuvagalleria Fotopiirongin jäsenille valmis
piuiu
Member
Member
Viestit: 308
Liittynyt: 17:39, 19.11.2011
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Tampere

Re: Emännän kalapalju 392l

Viesti Kirjoittaja piuiu »

kalmar kirjoitti:Minullakin tekee mieli uutta akvaa, mutta kun on pakko katsoa kukkaroon, niin se kertoo tylyä tekstiä, että ei ja piste kyselyille. [;)] Tuon saman säästölinjan mukaan myös yritän hommata kasveja, kaloja nyt ei enää ole tällä hetkellä tarvetta, vaikka vähän monnisia ja piikkisilmiä tekeekin mieli :roll:
Myydään ja lahjoitetaan -palstoilta saattaa tehdä välillä erinomaisia löytöjä :) Etenki jos niissä jaksaa vierailla lähes päivittäin.
400l
kalmar
Junior Member
Junior Member
Viestit: 127
Liittynyt: 14:06, 30.11.2011
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Turku
Viesti:

Re: Emännän kalapalju 392l

Viesti Kirjoittaja kalmar »

piuiu kirjoitti:
kalmar kirjoitti:Minullakin tekee mieli uutta akvaa, mutta kun on pakko katsoa kukkaroon, niin se kertoo tylyä tekstiä, että ei ja piste kyselyille. [;)] Tuon saman säästölinjan mukaan myös yritän hommata kasveja, kaloja nyt ei enää ole tällä hetkellä tarvetta, vaikka vähän monnisia ja piikkisilmiä tekeekin mieli :roll:
Myydään ja lahjoitetaan -palstoilta saattaa tehdä välillä erinomaisia löytöjä :) Etenki jos niissä jaksaa vierailla lähes päivittäin.

Näinhän tuo on ja tänään juuri sain erän kasveja ilmaiseksi. https://www.facebook.com/groups/314731595212678/ minulla on myös tuo sivu jonka kautta olen nyt saanut ihan kivasti kasveja ja muuta tavaraa hommattua. Akvaan vaan ei mahdu enää oikeastaan kaloja lisää, ja on ehkä jo vähän liikaakin jonkun mielestä, mutta itse pidän vähän ruuhkaisesta akvasta, jossa on paljon kasveja [;)]
Ei koskaan ole liian myöhäistä opetella hymyilemään myös itselleen.

http://www.fotopiironki.fi/palsta/index.php
http://www.malmilandia.fi/kuvagalleria/main.php
Kuvagalleria Fotopiirongin jäsenille valmis
heituliini
Senior Member
Senior Member
Viestit: 659
Liittynyt: 23:13, 24.09.2011
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Kaenuun korpi :D

Re: Emännän kalapalju 392l

Viesti Kirjoittaja heituliini »

kalmar kirjoitti:
piuiu kirjoitti:
kalmar kirjoitti:Minullakin tekee mieli uutta akvaa, mutta kun on pakko katsoa kukkaroon, niin se kertoo tylyä tekstiä, että ei ja piste kyselyille. [;)] Tuon saman säästölinjan mukaan myös yritän hommata kasveja, kaloja nyt ei enää ole tällä hetkellä tarvetta, vaikka vähän monnisia ja piikkisilmiä tekeekin mieli :roll:
Myydään ja lahjoitetaan -palstoilta saattaa tehdä välillä erinomaisia löytöjä :) Etenki jos niissä jaksaa vierailla lähes päivittäin.

Näinhän tuo on ja tänään juuri sain erän kasveja ilmaiseksi. https://www.facebook.com/groups/314731595212678/ minulla on myös tuo sivu jonka kautta olen nyt saanut ihan kivasti kasveja ja muuta tavaraa hommattua. Akvaan vaan ei mahdu enää oikeastaan kaloja lisää, ja on ehkä jo vähän liikaakin jonkun mielestä, mutta itse pidän vähän ruuhkaisesta akvasta, jossa on paljon kasveja [;)]
Kuitataan! Ostin oman 180-litraiseni 100 eurolla. Mukaan tuli kaikki, siis akvaario, kansilasit, hiekat, koristeet, lappo, läjä sankkoja, kalankuljetuspusseja, kaksi sangollista kasveja, 15 mustatetraa, koristeita muovipussillinen, kaksi pussillista ruokia ja lääkkeitä ja haaveja ja yms., taustakuva, autoon pakkaaminen ja suodatin nyt ainakin vielä. Niin ja jalusta myös, sekä jopa styrroxit väliin :D Onhan siihen sitten ostettu lisää suodattimia, ilmasinta, lämmitintä, kantoja, kaloja yms "pientä" :mrgreen:

63-litraisestani maksoin samoin vermein 50 euroa ja 45-litraisestani 35 euroa. Eli ei välttis mene paljoa rahaa aina harrastuksen aloittamiseen! Nyt tekisi mieli toista 60-litran kieppeillä olevaa akvaariota. Nykyinen on keittiössä ja toisen voisi laittaa käytävän lipaston päälle koristeeksi :) Ja edelleen etsin käytettynä. Pitäisi vaan vielä mies taivutella asiaan ja saada jostain sähköt vedettyä käytävälle... Olen saanut nuo altaat niin hyvin tuotua, ettei ole tarttennut edes kypsytellä, vedet sisään ja töpselit seinään!
On ne vaan niiiiiiiiin ihania :)
Rusakko
Starting Member
Starting Member
Viestit: 46
Liittynyt: 11:31, 27.12.2011
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Tampere
Viesti:

Re: Emännän kalapalju 392l

Viesti Kirjoittaja Rusakko »

urppis kirjoitti:Ihanaa kun rusakko ja piuiu (menikö nimim. oikein) harrastaa näin yhdessä! Ihanaa kun mies on mukana ainakin joltain osalta.
No tuo tekniikka-puoli kiinnostaa. Ja yleensäkkin kaiken näköinen värkkääminen, mutta kyllä kai noita fisujakin kattelee. [;)]
urppis
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1321
Liittynyt: 18:50, 08.01.2011
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Pohjanmaa

Re: Emännän kalapalju 392l

Viesti Kirjoittaja urppis »

Rusakko kirjoitti:
urppis kirjoitti:Ihanaa kun rusakko ja piuiu (menikö nimim. oikein) harrastaa näin yhdessä! Ihanaa kun mies on mukana ainakin joltain osalta.
No tuo tekniikka-puoli kiinnostaa. Ja yleensäkkin kaiken näköinen värkkääminen, mutta kyllä kai noita fisujakin kattelee. [;)]
Huomaan meidän isinkin aina kattelevan noita eväkkäitä, joskus kommentoi kaikkea kivaa niiden touhuista. Meillä mies myös värkkäilee mulle tekniikka puolta. Suodattimien pumppaustehoista ym se ei taida mitään ymmärtää, mutta minä hoidan sen puolen. Valojen kanssa se enempi duunaa ja noiden ajastimien ym...
Onhan teillä jo jonninlainen vedenvaihto systeemi? Tuonkokoisessa menee ikä ja terveys kannellessa ämpärillä... Halvalla saa ku ite värkkää, mutta esim zooplussalla jbl:n all in one systeemi jotain 70 egee... Siinä sitä kuorii perunat ja imuroi, kun akvaario siivoaa ite ittensä... Aattelin vaan kun puhutaan meno eristä, että tuossa yksi sijoituskohde viel...
1000 litraa vesivahinkoa
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Alkeet”