Parvikala lämpimään veteen

Akvaarioharrastuksen alkeisiin liittyvät ongelmat, kalojen yhteensopivuus ja mikä tahansa muu tärkeältä tuntuva asia.

Valvoja: Moderaattorit

Vastaa Viestiin
cassie_86
Senior Member
Senior Member
Viestit: 547
Liittynyt: 13:57, 28.05.2008
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Iisalmi

Parvikala lämpimään veteen

Viesti Kirjoittaja cassie_86 »

Elikkäs minun 317l altaassa on lämmöt 29-30 astetta, plekot tykkää ja lehtikalat ja helmirihmat myös tuntuvat hyväksyvän lämpötilan mukisematta. Mutta kiilakyljet ovat alkaneet pikkuhiljaa tipahdella pois, ikääkin on, mutta olen miettinyt onko lämpö liian korkea kyseisille kaloille. Nyt olenkin miettinyt jotain muuta parvikalaa n. 10-15 kalan parvi ettei tulisi liian ahdasta. Tällä hetkellä lehtikaloja on 5 kpl joista lähtevät ylimääräiset kunhan parinmuodostus tapahtuu..
Olen miettinyt sitruunatetraa, timanttitetraa, kerritetraa, mutta ehdotuksia otan ilomielin vastaan, kalojen tulisi pärjätä lehtarien ja rihmojen kanssa. Uima-alue mieluiten pohjalla ja välivedessä koska siellä on melkein tyhjää nykyään.
Vesi on happaman puolella, yksi ulkosuodatin ja kaksi sisäsuodatinta pörrää, mutta virtausta on vähän altaan toisessa päässä,toisessa enemmän, osa virtauksesta ohjattu pohjalle plekoja varten. Vedenvaihto rutiini on kerran viikossa n.50%. Eli ehdotukset otan ilolla vastaan, kiinnostunut olisin tetroista jotka kestää kyseisiä lämpöjä eikä mahdu lehtikalan suuhun, barbeista huonoja kokemuksia aiemmin joten ne jättäisin mieluiten välistä, mutta aina voi ehdottaa..
Altaat:165l seura-akvaario, 120l platyjä ja molleja (aina poikasia myynnissä),317l: 1x L201,2xL66,L015,L340,5xhaarniska,kongot ja lehtispari, 80l monnisten kasvattamona. Saksanpaimenkoira, malinois ja am.bulli ja tietenkin aviomies.
Butterflies
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1116
Liittynyt: 21:40, 28.04.2011
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Turku

Re: Parvikala lämpimään veteen

Viesti Kirjoittaja Butterflies »

Heips! Olis kiva kuulla kokonaisuudessaan kalasto, elikkä lehtikaloja 5, helmirihmoja kuinka monta? Entä kuinka monta plekoa, muita kaloja? Muistaakseni kiilakylkien pitäisi kestää vielä nuo lämmöt, ei siis ole mhadollista että olisivat kuolleet vanhuuteen tai johonkin sairauteen? :)

Palatakseni parvikaloihin, täysikokoiset kardinaalitetrat tulivat ekana mieleeni, mulla kestäneet jopa tuossa lämmössä ihan hyvin. Nuoremmat yksilöt joutuvat helposti lehtien ruokalistalle :|
cassie_86
Senior Member
Senior Member
Viestit: 547
Liittynyt: 13:57, 28.05.2008
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Iisalmi

Re: Parvikala lämpimään veteen

Viesti Kirjoittaja cassie_86 »

Eli kalasto on tällä hetkellä 5 lehtikalaa (keskenkasvuisia) tavoitteena olisi jättää vain pariskunta tai 1 uroksen ja 2 naaraan haaremi, avainkirjoahven pari (poikasia), helmirihma uros ja 2 naarasta, raitakorupleko, 2 helmipalloplekoa, 9? piikkisilmää, 5 haarniskamonnia 2 aikuista 3 poikasta ja kiilakylkiä joku n.15 kpl jäljellä. Tosiaan tipahtelevat pikkuhiljaa, ei mitään merkkiä sairaudesta mutta löytyy yksi kuollut aina välillä eli ei mitään joukkokuolemia eikä muita kaloja ole kuollut. Monniset olen siirtänyt altaasta pois liian lämpimän veden takia. Kardinaaleja ei täälläpäin löydy kuin pikkupoikasena joten varmaan syödyksi tulisivat..
Altaat:165l seura-akvaario, 120l platyjä ja molleja (aina poikasia myynnissä),317l: 1x L201,2xL66,L015,L340,5xhaarniska,kongot ja lehtispari, 80l monnisten kasvattamona. Saksanpaimenkoira, malinois ja am.bulli ja tietenkin aviomies.
Tex
Starting Member
Starting Member
Viestit: 49
Liittynyt: 10:45, 23.03.2009
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Joensuu

Re: Parvikala lämpimään veteen

Viesti Kirjoittaja Tex »

Monnisista ainakin kupari- ja helmimonninen ovat sietäneet omassa altaassani 28-30 asteen lämmöt ihan hyvin.
cassie_86
Senior Member
Senior Member
Viestit: 547
Liittynyt: 13:57, 28.05.2008
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Iisalmi

Re: Parvikala lämpimään veteen

Viesti Kirjoittaja cassie_86 »

Hei, olisiko joillakin muilla tetraehdotuksia, omat ideat alkaa olla jo ihan sekaisin :roll:
Altaat:165l seura-akvaario, 120l platyjä ja molleja (aina poikasia myynnissä),317l: 1x L201,2xL66,L015,L340,5xhaarniska,kongot ja lehtispari, 80l monnisten kasvattamona. Saksanpaimenkoira, malinois ja am.bulli ja tietenkin aviomies.
JukkaV
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 3249
Liittynyt: 13:24, 06.11.2003
Akvaarioseurat: Turun akvaarioystävät
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Tuusula ja Turku
Viesti:

Re: Parvikala lämpimään veteen

Viesti Kirjoittaja JukkaV »

Olen kuullut joidenkin pitävän keisaritetroja menestyksellä kuumissa lämpötiloissa.
Erityiskiinnostuksen kohteena harvinaisemmat synnyttävät hammaskarpit (tällä hetkellä kääpiö-, metalli- ja sirppihammaskarppeja ja seepralimioita) ja monniset (tällä hetkellä mustaselkä-, panda-, pikku-, sihti- ja somamonnisia).
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Alkeet”