No niinhän siinä kävi että Hepuli siirtyi n.8 elinvuoden jälkeen kultakalojen taivaaseen

Eilen aamulla näytti vielä ihan ok, söi vielä viimeisen kerran vähän, mutta illalla makasi vain pohjalla. Aamulla löytyi sitten hengettömänä samasta paikkaa. Viime viikolla poissaollessani viidessä päivässä kasvatti päähänsä oman värisensä n. 2cm korkean kuhmuran ja laihtui hieman, söi kuitenkin aina vähän. Kuolinsyytä en osaa sanoa, mutta veikkaisin tuon kuhmuran liittyvän siihen, kasvain?
Hepuli painoi kuollessaan 700g (tosin laihtui siis aika paljon ennen kuolemaa), pitutta oli pyrstöineen n.33cm eli saavutti kultakalalle aika hienon mitan

Hepuli tuli meille n. vuoden ikäisenä eli vietti täällä yli puolet mun tähän mennessä eletystä elämästä eli siitä tuli mulle aika tärkeä.Ikävä tulee meidän vauvaa, mutta kaipaus on hinta joka maksetaan kun on saatu pitää jotain rakasta luonaan, vaikka se olisikin vain kultakala.Hepuli haudattiin omassa pienessä puisessa arkussaan ja kaveriksi lähti muutama herkkupallero evääksi matkalle.

- hepuli 010.JPG (58.28 KiB) Katsottu 1494 kertaa
mutta koska altaassa on nyt tilaa, jos joku tietää kotia kaipailevaa isoa kultakalaa (kaksikin mahtuu) niin laittakaa yv:tä, tuntuu hukkaukselta pitää isoa allasta niin tyhjänä kun liian pienessä altaassa majalevia kultakaloja on niin paljon

Ja pakko myöntää, tuntuu pahalta katsoa allasta ilman isoa kultakalaa kun se on ihan tyhjä
Litroja siis 500 ja kultakala-allas on, jos ei lasketa pohjaöttiäisiä, kavereina tällä hetkellä 3 pientä kultakalaa, joiden kasvussa menee vielä kauan aikaa. Toivottavasti löytyisi yksi tai kaksi kultakalaa jotka pääsisivät parempaan paikkaan
heihei hepuli ja kiitos yhteisistä vuosista!