Ei nitraattia

Akvaarioharrastuksen alkeisiin liittyvät ongelmat, kalojen yhteensopivuus ja mikä tahansa muu tärkeältä tuntuva asia.

Valvoja: Moderaattorit

Vastaa Viestiin
mya
Starting Member
Starting Member
Viestit: 24
Liittynyt: 12:53, 12.04.2010
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Vantaa

Ei nitraattia

Viesti Kirjoittaja mya »

Mithän tässä kannattaisi tehdä kun olen onnistunut nyt jotenkin ryssimään kypsytysvaiheessa.

Tilanne on siis seuraavanlainen:
Aloitin kypsyttelyn Tetran Bactozymilla ja kolmantena kypsytyspäivänä laitoin Tetran SafeStarttia (tosin vähän ylimitoitetusti) Siitä jatkoin akvaarioliikkeen myyjän ohjeiden mukaisesti Bactozymillä.
Nitriittitesti näytti koko ajan samaa 0,9mg/l monen päivän ajan. Lopulta tajusin että testi oli ihan roskiskamaa, mutta en ehtinyt tehdä asialle mitään viikkoon.
Lopulta kun viimein ehdin akvaarioliikkeeseen, totesi myyjä testin näyttävän todellakin mitä sattuu ja testasi itse akvaarioni vesiarvot. Nitriittiä ei ollut, ja myyjä totesi akvaarion kypsäksi.

Nyt muutama päivä takaperin huomasin bakteerisamennuksen akvassa ja vaihdoin sieltä kolmasosan vedestä. Tämä oli ensimmäinen vedenvaihto koko akvassa. Vesi on nyt taas kirkastunut.
Nyt sitten se ongelma on se että akvassa ei ole nitraattia ollenkaan. Koko ajan luulin että riittää kun läträän noilla em. aineilla ja akva kypsyy ihan normaalisti. Ilmeisesti olisi pitänyt ruokkia niitä bakuja sitten kalanruoalla, jota en siis ole tehnyt.

Mitä luulette, korjaantuuko homma nyt sillä kalanruoalla, vai tarvitaanko tässä nyt jotain megaoperaatioita.

Akva on 300l malawi jossa ei ole vielä kalan kalaa.
300l Malawi, kiinanharjakoira ja miehenketale. Nyt työn alle iso pönttö nuolimyrkyille.
Malys
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1413
Liittynyt: 12:02, 23.06.2004
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Kuusamo

Re: ei nitraattia

Viesti Kirjoittaja Malys »

Hommaa altaaseen jostain ymppi (vanha suodatinpatruuna, kukkamultaa tai Bio-Digestia), hirvensarvisuolaa, kalanruokaa sekä toimiva nitriittitesti ja aloita kypsytys uusiksi. Allas ei luultavasti ole kypsynyt ollenkaan, kerta et ole bakuja ruokkinut mitenkään (tuon Bactozymin tehoon en usko). Jos nyt altaaseen laitat kalat, niin nitriittipiikki iskee varmasti.
112 ja 312 litraiset altaat sekä keskikokoiset villakoira-urokset. Läträystä vuodesta 1994 lähtien.
mya
Starting Member
Starting Member
Viestit: 24
Liittynyt: 12:53, 12.04.2010
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Vantaa

Re: ei nitraattia

Viesti Kirjoittaja mya »

No voi hitsi [}:)] Onpä ärsyttävää kun olen sitten mennyt tuhlaamaan rahojani kaikenmaailman aineisiin ja sitten ne ei toimi(?) Viimeksi tänään eräässä toisessa liikkeessä myyjä sanoi että Bactozym ruokkii bakuja, mutta lykkäsi kouraan purkin kalanruokaa ja käski laittaa vielä sitä.
Onko sinulla Malys kokemusta/perusteluja miksi se tökötti ei toimi? En missään nimessä tarkoita kettuilumielessä, vaan mulla on nyt niin ristiriitaista tietoa kaikesta tästä että olisi ihan mukava tietää miten mikäkin nyt ihan oikeasti menee.

Outoa tästä tekee se että ystäväni kypsytti aikoinaan akvansa ihan samoilla mömmöillä mitä nyt itse olen omaan akvaani tunkenut ja hyvin toimi ilman hirvensarvisuoloja ja kalanruokia.

Onko mahdollista että nitriittipiikki on ollut ja mennyt sillä aikaa kun en sitä ole päässyt testaamaan, ja nitraattia ei ole (tai on vain ihan vähän) sen takia että siellä ei vielä ole kaloja enkä ole heittänyt sinne ruokaa?

Ja korjatkaa nyt ihmeessä jos olen ihan väärässä, mutta eikö altaassa kuitenkin ole niitä bakteereja ihan hengissäkin vielä kun ne sai sen samennuksenkin aikaan?
300l Malawi, kiinanharjakoira ja miehenketale. Nyt työn alle iso pönttö nuolimyrkyille.
Pullahiiri
Katalysaattori
Katalysaattori
Viestit: 3362
Liittynyt: 16:50, 22.12.2008
Akvaarioseurat: HAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Helsinki

Re: ei nitraattia

Viesti Kirjoittaja Pullahiiri »

Senhän voisi testata vaikkapa sillä hirvensarvisuolalla onko kypsä. Niin tein itsekin aikoinaan. Heitin reippaasti hss:a ja seuraavana päivänä tippatestit kertoi, että nitriittiä ei ole ja nitraattia on. Muistaakseni laskeskelin niitä määriäkin, kai.. Siis paljonko pitäisi olla nitraattia mooleissa jos mulla on ollut x ainemäärä ammoniumbikarbonaattia. Vai miten se nyt menikään (tästä syystä en enää opiskele laboratorioanalytiikkaa.. :roll: ).

Pienen altaani kypsytin tolla Prodibion StartUp -systeemillä ja valehtelematta allas oli kypsä kahden vuorokauden kuluttua. Hyvin paljon helpompaa kuin tuo hss -show, varsinkin kun siinäkin meni about se 2 viikkoa.
325: M. festivus, H. pyrrhonotus, C. duplicareus, CW021, Hypancistrus sp. L-066
250: T. espei, P. kuhlii, Hypancistrus sp. L-066
100: Axelrodia riesei
100: Carinotetraodon travancoricus
mya
Starting Member
Starting Member
Viestit: 24
Liittynyt: 12:53, 12.04.2010
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Vantaa

Re: ei nitraattia

Viesti Kirjoittaja mya »

Jep, eli käynpä sitten hankkimassa heti huomenna sitä hirvensarvisuolaa ja tuikkaan sitä sinne tankkiin. Paljonko suosittelisit että sataa litraa kohti laitetaan?
Jos sitä nitriittiä sitten ilmaantuu niin seuraava ostos on sitten se Prodibion StartUp. Säästänpähän sillä ainakin hermojani kun alkaa kikkailu nyt jo kypsyttää (päätä, ei ilmeisesti akvaa)
Kiitos kovasti neuvosta Pullahiiri :)
300l Malawi, kiinanharjakoira ja miehenketale. Nyt työn alle iso pönttö nuolimyrkyille.
Malys
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1413
Liittynyt: 12:02, 23.06.2004
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Kuusamo

Re: Ei nitraattia

Viesti Kirjoittaja Malys »

Mä olen tuota Bactozymia joskus kokeillut eikä siitä ollut sen kummempia hyötyjä, halvemmalla olisi päässyt ilman. Mutta jos allas olisi kypsä, siellä olisi myös nitraattia ja tuon bakteerisamennuksen aiheuttaneet bakut ovat toisia kuin ne, joita tarvitaan akvaarion pysymiseen kalaturvallisena (nämä bakut asustelevat pinnoilla, vapaana vedessä lilluvat ovat lähinnä niitä haitallisia). Mutta tuota hirvensarvisuolaa lisäämällähän se selviää, että onko kypsä vai ei. Nitraatin nousun pitäisi näkyä jo seuraavana päivänä.

Kun olen itse testaillut altaiden kypsyyttä, olen läntännyt tuota hss:ää aika reippaasti mutuna, esim. teelusikallisen sataan litraan. En ole sen tarkemmin määriä mittaillut, kunhan olen saanut vain selville että allas on kypsä, nitraattia muodostuu, mutta nitriittiä ei. Toki kalojen saapumisen jälkeen olen tehnyt testejä vielä kaiken varalta.
112 ja 312 litraiset altaat sekä keskikokoiset villakoira-urokset. Läträystä vuodesta 1994 lähtien.
mya
Starting Member
Starting Member
Viestit: 24
Liittynyt: 12:53, 12.04.2010
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Vantaa

Re: Ei nitraattia

Viesti Kirjoittaja mya »

Nonni nyt on hss ripoteltu ja huomena nähdään miten on käynyt.
Tossa muuten kun kävin kolmannessa akvaliikkeessa, niin siellä myyjä väitti kivenkovaa että akvassanihan on nyt ihanteelliset olot ja että nitraattia ei kuulukkaan olla... hmmh.. Ottakee tästäkin nyt selvää kun joka paikassa sanotaa eri asioita. Ei oo helppoa olla alottelija näköjään tässäkään asiassa. :mrgreen:
300l Malawi, kiinanharjakoira ja miehenketale. Nyt työn alle iso pönttö nuolimyrkyille.
Pullahiiri
Katalysaattori
Katalysaattori
Viestit: 3362
Liittynyt: 16:50, 22.12.2008
Akvaarioseurat: HAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Helsinki

Re: Ei nitraattia

Viesti Kirjoittaja Pullahiiri »

Muistiinpanojeni mukaan olen laittanut kypsyystestissä noin 10 grammaa hss:a 317 litraan vettä illalla. Seuraavana aamuna nitriitti on ollut nollassa, nitraattia en ole muistiinpanoihin näköjään merkannut. Mutta siis tuokin jo kertoo altaan olevan kypsä, koska nitriittiä ei ole.

Tässä jotain jos haluaa laskea:
ammoniumbikarbonaatti / hirvensarvisuola hajoaa:
NH4HCO3 -> NH3+H20+CO2
hapettuu edelleen:
NH3/NH4+ ->NO2
nitriitti muuttuu nitraatiksi
NO2 -> NO3

n=m/M [ainemäärä(mol) =massa(g) / moolimassa (g/mol)]
M(NH4HCO3)=79 g/mol
m= 4g (laitoin tähän nyt tän 4 grammaa, jonka itse laitoin silloin kypsytysvaiheessa päivittäin)
n=m/M= 4 g / 79(g/mol) =0,0506 mol
M(NO2)= 46 g/mol
m=nxM=46 g/mol x 0,0506 mol =2,3276 g
M(NO3) = 62 g/mol
m=nxM=62 g/mol x 0,0506 mol = 3,1372 g

Eli nitriittiä 2327,6 mg / 317 litraa (no, eihän siellä ole oikeasti 317 litraa vettä), eli 7,3 mg/l nitriittiä syntyy 4 grammasta ammoniumbikarbonaattia, joka edelleen muuttuu nitraatiksi 3137,2 mg / 317 litraa, eli 9,9 mg/l nitraattia. Eli siis siiosoo, josko tää nyt auttaa jos haluat laskea noita määriä. Itse laskin, jotta saisin selville näyttääkö testit oikein ja teenkö itse oikein. Laskuissa auttoi silloin teemu7117, joten kiitos hänelle. :D
mya kirjoitti:Nonni nyt on hss ripoteltu ja huomena nähdään miten on käynyt.
Tossa muuten kun kävin kolmannessa akvaliikkeessa, niin siellä myyjä väitti kivenkovaa että akvassanihan on nyt ihanteelliset olot ja että nitraattia ei kuulukkaan olla... hmmh.. Ottakee tästäkin nyt selvää kun joka paikassa sanotaa eri asioita. Ei oo helppoa olla alottelija näköjään tässäkään asiassa. :mrgreen:
Joo, noh, onneksi tiedät itse paremmin kuin myyjä.. :roll:
325: M. festivus, H. pyrrhonotus, C. duplicareus, CW021, Hypancistrus sp. L-066
250: T. espei, P. kuhlii, Hypancistrus sp. L-066
100: Axelrodia riesei
100: Carinotetraodon travancoricus
mya
Starting Member
Starting Member
Viestit: 24
Liittynyt: 12:53, 12.04.2010
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Vantaa

Re: Ei nitraattia

Viesti Kirjoittaja mya »

Pullahiiri kirjoitti: Joo, noh, onneksi tiedät itse paremmin kuin myyjä.. :roll:
Noh, enpä menisi sanomaan että tiedän paremmin.. Nyt oon ainakin ihan hoo moilasena sillä tässä tänään testasin sen nitraatin ja nitriitin eilisen hss:n lisäyksen takia, eikä edelleenkään kumpaakaan ole. :| mit vit?

Tässä nyt viimeaikaiset faktat:
-hss:ää lisätty se 1tl sataa litraa kohden eilen n. klo 14
-eilen illalla kaveri toi kaksi mustaa mollia ylikansoitetusta akvastaan kakkimaan
-NO2 ja NO3 näyttää molemmat nollaa
-Käytössä Seran NO3 ja Tetran NO2 tippatestit
-Mollit on hengissä ja virkeitä

Yääh. kohta repee pelihousut. Auttakee.
300l Malawi, kiinanharjakoira ja miehenketale. Nyt työn alle iso pönttö nuolimyrkyille.
Substral
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1394
Liittynyt: 17:24, 21.12.2008
Paikkakunta: Helsinki

Re: Ei nitraattia

Viesti Kirjoittaja Substral »

Allas ei ole kypsä, sillä vedessä ei ole NO2 ja NO3. Myyjä on tuossa tapauksessa väärässä kypsyyden suhteen. NO3:a on käytännössä aina kypsässä akvaariossa, jossa ei ole poikkeuksellisen paljon kasveja. Johtopäätös: HSS-lisäyksestä on seurauksena altaassa vain ammoniakkia ja ammoniumia, sillä altaassa ei ole bakteerikantaa, joka hajottaisi HSS:ää tuon pidemmälle. Mollit hengissä, sillä akvaario on suhteessa valtava kahden kalan tuottamiin jätöksiin. Näin ollen vesiarvot eivät juurikaan kärsi pienestä kuormasta.

Mitä tehdä? Lisää bakteereja (kaupallinen valmiste, kaverin altaasta pohjahiekan pintakerrosta, kypsä suodatin..) ja lisää kuormaa (kalanruokaa, HSS:ää) varovasti, sillä altaassa on jo yksi HSS-annos. Enempää kaloja ei kannattane hankkia, jotta yksilöt eivät turhaan altistu vesiarvojen heilumisille. Kyllä se siitä.
Eiköhän tämä ollut tässä..
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Alkeet”