Aloitus kasveilla
Valvoja: Moderaattorit
-
Jaspi
- Starting Member

- Viestit: 22
- Liittynyt: 22:27, 10.06.2010
- Akvaarioseurat: TAS
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Tampere
Aloitus kasveilla
heip kaikki
Olen aloittelemassa akvaarioharrastusta. Tarkoituksenani on hakea viikolopun aikana allas 200l tykötarpeineen (pl. loisteputke ja lämmitin)
jahka saan altaan kotiin niin suunnitelmani on seuraavanlainen.
kesälomien takia allas voi olla hoitamatta parikin viikkoa ja sen vuoksi en ota alkuun lainkaan kaloja. Kalat hankin vasta, kun olen itse jatkuvasti paikalla.
Tarkoituksena on siis aluksi saada kasvit kukoistamaan ja muusta viis (toki sen verran järkevästi, että kalatkin voi sopivien valmistelujen jälkeen laittaa)
pidemmän tähtäimen suunnitelmana on seura-akvaario.
paketti on käytetty ja suodatin materiaali ja loisteputket on hankittava myös.
sitten kysymyksiin
- suodatin materiaalit
- sopivat loisteputket
- kypsyttäminen kasveja varten
- valmistelut ennen kalojen laittamista
- kaikki vinkin ovat tervetulleita
kaloihin palaan myöhemmin

540l sekasoppa plekoilla, saas nähdä mitä sauraavaksi
-
srd
- Advanced Member

- Viestit: 2010
- Liittynyt: 13:11, 28.09.2005
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Kerava
Re: aloitus kasveilla
Tervetuloa harrastuksen pariin 
Kypsyttele allas rauhassa ennekuin alat riehumaan on eka vinkki. Säästyt monelta itkupotkuraivarilta.
Suodattimiin saa lähes kaikkiin ostettua ihan kaupasta niihin kuuluvat massat. Jos haluaa pihistellä niin voi tilata "halpistavaraa" pusseissa, siinä säästää oikeasti pitkän pennin kun unohtaa sopivassa kohdassa logon pussin päältä. Esim http://www.aquaristic.net :stä löytyy.
Jos haluat viidakon altaaseesi niin panosta putkiin, hanki heijastimet. Näissä ei kannata säästellä ostamalla marketista "tavis" loisteputket. Nettikaupoissa selviää taas halvemmalla. Muista lannoitus, hiilari tuntuu olevan "se" juttu.
Harkitse kalastoa tarpeeksi kauan. Ota selvää eri lajeista ja niiden vaatimuksista hyvissä ajoin ennen kauppaan menoa. Mene ikkunaostoksille, että näet lajeja livenä. KYSELE kokemuksia, älä luota kauppiaaseen. Jos tuot kaikki kalat kerralla niin et tarvitse erillistä karanteeniallasta. Myöhemmin ostetut kalat on hyvä karanteenata erillisessä altaassa, ja onkos se nyt se 3-5 viikkoa se suositus. Tietenkin voit olla nuija ja ignorantti kuten allekirjoittanut ja unohtaa koko karanteenauksen.
Muita vinkkejä. Hmm.. Kypsytykseen tarkoitetut bakteerilitkut toimivat useimmiten ihan ok, mutta myös sunnuntaikappaleita on myynissä. Itse en ostaisi muovipulloon pakattua, sillä lasisessa säilyvyys on parempi. Kannattaa ostaa ekoiksi kasveiksi nopeasti kasvavia köynnöstäviä, ne imevät ravinteita tehokkaasti ja estävät levien riehaantumista (uusien altaiden juttu, menee ohi kun tasapaino löytyy).

Zaphood
- Member

- Viestit: 486
- Liittynyt: 19:01, 13.08.2009
- Akvaarioseurat: TAS
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Kangasala
Re: aloitus kasveilla
Tervetuloa,Jaspi kirjoitti:heip kaikki
sitten kysymyksiin
- suodatin materiaalit
- sopivat loisteputket
- kypsyttäminen kasveja varten
- valmistelut ennen kalojen laittamista
- kaikki vinkin ovat tervetulleita
kaloihin palaan myöhemmin
Eli suodatinta ei ole matkassa ollenkaan? 200 litraa toimii sitten tulevaisuudessa kevyellä kalastolla hyvällä sisäsuodattimella. Eli kannattaa hankkia toimiva sisäsuodatin, esim Eheim 2252 tai muu vastaava. Sen tarvii jo kasvien kanssa. Jos mukana tulee (ulko)suodatin, niin sitten sillä ja tarvittavat kilkkeet sisälle.
Olen srd:n kanssa samaa mieltä, että valaistukseen kannattaa panostaa. Meillä on kahdessa altaassa pelkät kasvivalot (toisessa loisteputket ja toisessa kaksi pienoisloisteputkea (kasvien kasvatukseen tarkoitetut)). Väri on ehkä vähän kylmä ja violetti, mutta kasvit tykkää.
Kasvit sinällään ei tarvitse kypsytystä, mutta laita altaan pohjalle ravinnetta/lannoitetta 1-2 sentin kerros ja siihen hiekka päälle. Siinäpä se. Ja tietty sitten valaisin ja suodatin. Ja nesteravinnetta kasveille kanssa viikottain. Aluksi tosiaan kannattaa suosia nopeakasvuisia kasveja, koska syövät ravinteet tehokkaasti ja tätäen vähentävät leväinvaasiota, joka kuitenkin tulee
Kypsaytyksen aloittaisin heti kasvien kanssa (eli ampulli sitä bakteerilientä akvaarioliikkeestä) ja ohjeen mukaan eteenpäin. Sitten vain odottelemaan. Kannattaa samalla ostaa NO2 ja NO3 -tippatestit, joilla voi sitten seurata, kun kalojen laiton aika tulee, että vesi on valmista kaloille.
Vainoharhainen laittaisi altaan vaikka pesuhuoneeseen tms paikkaan ja koetäyttäisi siellä. Jos vuotaa, niin ei tule niin isoa laskua. Työtä tulee lisää.
Nin joo ja nuo Alkeet -osion jutut kannattaa kans lukea; sieltä löytyy hyviä vihjeitä...
------------
128l + 432l + 200l + 300l; mistänäitäakvaarioitaainatulee
Hakusessa: timanttikirjoahvenpariskunta ja linnunratapleko L262. YV tarjouksia, kiitos.
128l + 432l + 200l + 300l; mistänäitäakvaarioitaainatulee
Hakusessa: timanttikirjoahvenpariskunta ja linnunratapleko L262. YV tarjouksia, kiitos.
-
Jaspi
- Starting Member

- Viestit: 22
- Liittynyt: 22:27, 10.06.2010
- Akvaarioseurat: TAS
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Tampere
Re: Aloitus kasveilla
No niin hommat on edenneet sen verran, että allas on parvekkeella odottamassa alustan valmistumista (osoittautui 166 litraiseksi).
Altaan pidin makuualustan ja sanomalehtien päällä yön yli ja kuivin pysyivät lehdet. Rohkenen kaiketi olettaa, että allas pitää vettä. Paketissa tuli mukana sicce aquaviva 1000 ulkosuodatin jonka kunto ei vakuuttanut. Oli paikkailtu ja itse en saanut sitä pumppaamaan lainkaan. Mahtoiko olla osaamattomuutta? Valaisin sen sijaan alkoi toimimaan hienosti kun vaihdoin sytkärit ja putket. Samassa paketissa tuli mukana 2 poikasallasta ja toinen n. 100L allas.
Tänään sitten hain melkoisen kasan kasveja ja kasan kaikenlaista muutakin tarvekalua, testejä, lannoitteita jne. Putkiksi päädyin valitsemaan Osramin Bright daywhite ja seran plant color 30W putket. Heijastimet pitää järjestää myös jossain vaiheessa. Valaisin on tyypiltään sellainen, että putket ovat hyvin lähellä vedenpintaa ja lasia ei ole välissä. Valaisimen etu- ja takapuolella o muovilevyt. (Minkähän verran mahtaa lämmittää vettä?) Muovikannet olen ajatellut korvata peileillä ja hoitaa hejastuksen siinä samalla.
Toimintasuunnitelmana altaan "loppusijoituksen" jälkeen on jotain seuraavanlaista.
- alimmaiseksi muutama sentti joko sorakuoppahiekkaa tai karkeaa sepeliä täytteeksi
- alimpaan kerrokseen peruslannoitus
- päälle 2-5 cm hiekkapuhallushiekkaa mallia biltema karkeampi
- kaikenlaista koristetta enimmäkseen Näsijäven rannasta kerättyjä pyöristyneitä kiviä
- pari kekoa samaisia kiviä joiden alle valmiiksi hohkakivet letkuineen odottamaan ilmapumppua (tarpeelllista?)
- suodatin paikoilleen
- kasvit altaaseen
- liivate hiilidioksidi tehdas pystyyn
- valmista tällä erää
Kasvit ja hankkimani juurakon pala ovat turvallisesti pienessä poikasaltaassa odottamassa istutusta. Kasveissa on jonkin verran levää. Tähän vaiheeseen olen ajatellut ostaa ihan halppis perus sisäsuodattimen jonka vaihdan lopulliseen ennen varsinaisen kypsyttämisen aloittamista. Suodatin on tarkoituksena pitää varastossa ja käyttää tarvittaessa pienemmässä altaassa.
Sitten kysymyksiin
- Onko suunnitelmani edes suunnilleen järkevä?
- Olisiko järkevää "myrkyttää" levä pois kasveista tuossa erillisessä altaassa?
- Jos vastaus edelliseen on myöntävä niin miten?
- Onko pelkoa veden liiasta happamoitumisesta tai onko odotettavissa muita ongelmia jos käyttää toistaiseksi yhtä kotitekoista CO pulloa suoralla letkulla ilmakiven läpi?
Tällaisella reseptillä tästä eteenpäin.
Toki varmasti useimpiin noita esittämistäni kysymyksista löytyisi varmasti vastaus kahlaamalla läpi vanhoja keskusteluja. Näin olen toki tehnytkin ja teen edelleen, mutta kuten tälläsilla foorumeilla helposti käy niin, että haettu asia katoaa massan sekaan ja tiedon sieltä etsiminen on usein sama kuin etsisi neulaa sieltä kuuluisasta heinäsuovasta. Erikoisesti aloittelijoiden kysymysten osalta.

nepis76
- Advanced Member

- Viestit: 2122
- Liittynyt: 20:22, 19.09.2007
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Porvoo
- Viesti:
Re: Aloitus kasveilla
Laita alimmaksi se pohjalannoite ja sen päälle tuo hiekka. Jos laitat karkeampaa materiaalia alimmaksi, niin kohta sulla on hiekka alla, sora päällä ja lannoitteet jossain siinä välissä sotkeentuneena. Hiekka hienompijakoisena valuu sinne soran väliin vähitellen.Jaspi kirjoitti:- alimmaiseksi muutama sentti joko sorakuoppahiekkaa tai karkeaa sepeliä täytteeksi
- alimpaan kerrokseen peruslannoitus
- päälle 2-5 cm hiekkapuhallushiekkaa mallia biltema karkeampi
Levää tulee altaaseen aina jossain vaiheessa, kun allas hakee sitä omaa tasapainoaan. Joten mä en lähtis noita kasveja sen ihmeemmin myrkyttämään. Nuo myrkyt vaikuttavat kasveihinkin ja kun niitä on siirrelty paikasta toiseen, niin niiden kasvu on muutenkin "häiriintynyt".Jaspi kirjoitti:Sitten kysymyksiin
- Onko suunnitelmani edes suunnilleen järkevä?![]()
- Olisiko järkevää "myrkyttää" levä pois kasveista tuossa erillisessä altaassa?
- Jos vastaus edelliseen on myöntävä niin miten?
- Onko pelkoa veden liiasta happamoitumisesta tai onko odotettavissa muita ongelmia jos käyttää toistaiseksi yhtä kotitekoista CO pulloa suoralla letkulla ilmakiven läpi?
Mä en laittais noita hiilarisysteemejä altaaseen ennenkuin näkee, onko sille todellista tarvetta. Anna altaan kypsyä rauhassa, kalojen muuttaa pikkuhiljaa uuteen kotiin ja mikäli tasapainon löydyttyä on tarvetta hiilarille, niin sitte sitä vois lisätä. Hiilidioksidisysteemi ei ole mikään joka altaan "pakko". Liiallinen hiilidioksidi on sitä paitsi myrkkyä kaloille, syö hapen tehokkaasti vedestä, jolloin kalat voivat tukehtua hapen puutteeseen. Mikäli altaassa on sopivasti kaloja ja sopivasti kasveja niin hiilidioksidilisää ei tarvita. Mikäli haluaa ihan viidakon pienellä/kevyellä kalastolla ja runsaalla valaistuksella voi hiilidioksidia joutua lisäämään. Mun mielestä tuosta hiilarisysteemistä on tullut sellainen viime vuosien muoti-ilmiö, joka altaassa ei ole tarvetta hiilidioksidilisälle.
Tupu ja 128 litraa sekametelisoppaa seuraarion muodossa
http://www.karvakasat.net
http://www.karvakasat.net
Re: Aloitus kasveilla
nepis76 olen samaa mieltä hiilarista. luulen syyksi vilkkaaseen kirjoitteluun hiilarin uutuuden ja niiden hintojen halpumiseen. Uutena tuolokkaana hiilarin käyttö ja siitä saama hyöty ei ole kaikille selvää ja halutaan kysellä mielipiteitä.
-
Jaspi
- Starting Member

- Viestit: 22
- Liittynyt: 22:27, 10.06.2010
- Akvaarioseurat: TAS
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Tampere
Re: Aloitus kasveilla
Kiitoksia vinkeistä.
Tässä minun tapauksessani on sellanen tilanne, että toistaiseksi altaaseen tulee vain ja ainoastaan kasveja. Tarkoituksenani on laittaa kasvit kasvamaan ja sisustaa allas valmiiksi ja joskus kuukauden kahden päästä tehdä 80-90% vedenvaihto ja aloittaa kypsytys. Ensi vaiheessa kun kaloja ei ole niin käsittääkseni CO:ta ei tule veteen mistään ja olen antanut kertoa itselleni, että kasvit tarvitsevat sitä kasvaakseen.
Olen loma-aikana poissa useamman viikon ja siksi en ota kaloja vielä vaan keskityn kasveihin.
Mitä kaloihin ja muuhun aloittelemiseen tulee niin palaan siihen sitten, kun asia on ajankohtainen. Sitten kun eväkkäät ovat kotona niin katson uudelleen CO lisäämisen tarvetta.
Tässä minun tapauksessani on sellanen tilanne, että toistaiseksi altaaseen tulee vain ja ainoastaan kasveja. Tarkoituksenani on laittaa kasvit kasvamaan ja sisustaa allas valmiiksi ja joskus kuukauden kahden päästä tehdä 80-90% vedenvaihto ja aloittaa kypsytys. Ensi vaiheessa kun kaloja ei ole niin käsittääkseni CO:ta ei tule veteen mistään ja olen antanut kertoa itselleni, että kasvit tarvitsevat sitä kasvaakseen.
Olen loma-aikana poissa useamman viikon ja siksi en ota kaloja vielä vaan keskityn kasveihin.
Mitä kaloihin ja muuhun aloittelemiseen tulee niin palaan siihen sitten, kun asia on ajankohtainen. Sitten kun eväkkäät ovat kotona niin katson uudelleen CO lisäämisen tarvetta.
540l sekasoppa plekoilla, saas nähdä mitä sauraavaksi
-
nepis76
- Advanced Member

- Viestit: 2122
- Liittynyt: 20:22, 19.09.2007
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Porvoo
- Viesti:
Re: Aloitus kasveilla
Myös kasvit kärsivät kypsyttämisestä (nitriittipiikistä). Kypsytys kannattaakin aloittaa ilman kasveja ja lisätä ne vasta pahimman nitriittipiikin mentyä ohi. Alkuvaiheen leväinvaasion voi välttää helpommin, kun altaaseen ei tarvitse valaistusta.
Mikäli laitat kasvit ensin ja vasta myöhemmin aloitat kypsyttämisen, joudut jonkun aikaa kikkailemaan mikro- ja makroravinteiden kanssa. Veteenhän ei kerry juuri lainkaan nitraatteja, joita kasvit myös tarvitsevat kasvaakseen. Myös jotain muita ravinteita (näistä paremmin tietävä vois kertoa tarkemmin) tulisi lisätä.
Mikäli laitat kasvit ensin ja vasta myöhemmin aloitat kypsyttämisen, joudut jonkun aikaa kikkailemaan mikro- ja makroravinteiden kanssa. Veteenhän ei kerry juuri lainkaan nitraatteja, joita kasvit myös tarvitsevat kasvaakseen. Myös jotain muita ravinteita (näistä paremmin tietävä vois kertoa tarkemmin) tulisi lisätä.
Tupu ja 128 litraa sekametelisoppaa seuraarion muodossa
http://www.karvakasat.net
http://www.karvakasat.net
-
jenniliini82
- Advanced Member

- Viestit: 1138
- Liittynyt: 21:49, 15.10.2009
- Akvaarioseurat: Tampereen akvaarioseura
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Nokia
Re: Aloitus kasveilla
aloitan kypsytyksen myös kasveilla (bio digest metodilla) 240l 120x45x45
Laitan aika nopeakasvuisia lajeja tähdikkejä, vedensuosikkia, rusolehteä.
Mitä lannoiteita tarvitsen näin alussa kun sitä nitraattia ei vielä ole...
Hiekkapohja.
Käytössä mulla olisi jbl seiskapalloja ja easy lifen profit lannoitetta...riittääkö. Valaistus 2x30w.
Voisiko joku muuten valaista miten tunnistan kasvit jotka ottavat enimmäkseen ravinteet juurillaan (eli tarvitsevat noita turvepalloja) ja kasvit jotka ottavat lehdillään....

500l Pikkulehtikalojen Amazon ja 300l Helmirihmojen viidakko
https://www.youtube.com/watch?v=E3z1mJgJx-s
https://www.youtube.com/watch?v=E3z1mJgJx-s
Re: Aloitus kasveilla
Hyvin riittää nuo lannoitteet. Järkevin vaihtoehto on lisätä nestemäistä lannoitetta ohjeen mukaan, ja kasveille jotka kasvattavat juuriston, laittaisin pohjalannoittetta.
-
thank
- Advanced Member

- Viestit: 1528
- Liittynyt: 16:30, 12.01.2010
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Kemijärvi, Lappi
Re: Aloitus kasveilla
Yleensä juurillaan lannoitteet ottavat kasvit kasvattavat paksut, valkoiset juuret, kun taas lehdillään ravinteet keräävät kasvattavat hennommat juuret.jenniliini82 kirjoitti: Voisiko joku muuten valaista miten tunnistan kasvit jotka ottavat enimmäkseen ravinteet juurillaan (eli tarvitsevat noita turvepalloja) ja kasvit jotka ottavat lehdillään....
Vedensuosikit, tähdikit ja rusolehdet taitavat kaikki olla lehdillään ravinteet ottavia, kun taas esim. vesimiekat, melalehdet, lumpeet jne keräävät lannoitteet juurillaan. Tosin, ei lehdillä kerääviätkään laita pahakseen pohjalannoitteista.
-
MrAFCMagic
- Katalysaattori

- Viestit: 1722
- Liittynyt: 20:52, 31.03.2009
- Akvaarioseurat: TAS
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Tampere
- Viesti:
Re: Aloitus kasveilla
Ja liukeneehan noista pohjalannoitteista ravinteita veteen lehdillä ottaville. Itse lannoitan kaikki kasvit kerran 6kk Savipalluroilla, joilla on kokoa n. 3cm. Riittoisaa.thank kirjoitti:Yleensä juurillaan lannoitteet ottavat kasvit kasvattavat paksut, valkoiset juuret, kun taas lehdillään ravinteet keräävät kasvattavat hennommat juuret.jenniliini82 kirjoitti: Voisiko joku muuten valaista miten tunnistan kasvit jotka ottavat enimmäkseen ravinteet juurillaan (eli tarvitsevat noita turvepalloja) ja kasvit jotka ottavat lehdillään....
Vedensuosikit, tähdikit ja rusolehdet taitavat kaikki olla lehdillään ravinteet ottavia, kun taas esim. vesimiekat, melalehdet, lumpeet jne keräävät lannoitteet juurillaan. Tosin, ei lehdillä kerääviätkään laita pahakseen pohjalannoitteista.
www.akvala.fi akvaariokauppa| Kalanruoat ja akvaariotarvikkeet edullisesti netistä
-
miljoonakala84
- Elite Member

- Viestit: 6732
- Liittynyt: 20:55, 29.01.2007
- Paikkakunta: Kerimäki
Re: Aloitus kasveilla
En tiijjä sitten pistänkö mie liijan usein noita Satekin punasavesta ite tehtyjä lannote paloja kun pistän uudet pohjalannotteet joka kuukausi,
pitäskö noita sitten laittaa harvemmin?
pitäskö noita sitten laittaa harvemmin?
-
MrAFCMagic
- Katalysaattori

- Viestit: 1722
- Liittynyt: 20:52, 31.03.2009
- Akvaarioseurat: TAS
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Tampere
- Viesti:
Re: Aloitus kasveilla
En tiiä, ei oo kokemusta. Mulla on ittetehtyjä. Tuskin niitä liika laittaa, jos kasvit kasvaa eikä levää näy?miljoonakala84 kirjoitti:En tiijjä sitten pistänkö mie liijan usein noita Satekin punasavesta ite tehtyjä lannote paloja kun pistän uudet pohjalannotteet joka kuukausi,
pitäskö noita sitten laittaa harvemmin?
www.akvala.fi akvaariokauppa| Kalanruoat ja akvaariotarvikkeet edullisesti netistä
-
jenniliini82
- Advanced Member

- Viestit: 1138
- Liittynyt: 21:49, 15.10.2009
- Akvaarioseurat: Tampereen akvaarioseura
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Nokia
Re: Aloitus kasveilla
pitäisikö minun ottaa vielä lisäksi tuo easy carbo(paljon juttua ollut sen hyvistä vaikutuksista), tulevaisuutta tässä vain aattelen kun vasta perustan akvaa. Vai kannattaisiko nyt aluksi aloittaa noilla lannoitteilla jbl seiskapallot ja profito...plus levää syövät kalat? on aikas kallista tuo easy carbo, mistä sitä saisi edullisesti...?
500l Pikkulehtikalojen Amazon ja 300l Helmirihmojen viidakko
https://www.youtube.com/watch?v=E3z1mJgJx-s
https://www.youtube.com/watch?v=E3z1mJgJx-s
-
Kukkiis
- Member

- Viestit: 259
- Liittynyt: 11:33, 07.07.2008
- Akvaarioseurat: TAS
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Turku
Re: Aloitus kasveilla
jenniliini82 kirjoitti:pitäisikö minun ottaa vielä lisäksi tuo easy carbo(paljon juttua ollut sen hyvistä vaikutuksista), tulevaisuutta tässä vain aattelen kun vasta perustan akvaa. Vai kannattaisiko nyt aluksi aloittaa noilla lannoitteilla jbl seiskapallot ja profito...plus levää syövät kalat? on aikas kallista tuo easy carbo, mistä sitä saisi edullisesti...?
Mulla tuo pullo kestää 240L ja 98L akvaarioille n. 4kk. Ja 0,5L maksaa abaut sen 15e. Täällä ainakin kasvit voivat hyvin päivittäisellä lisäyksellä.
330L, 140L, 90L, 16L
-
SPLASH
- Senior Member

- Viestit: 559
- Liittynyt: 23:21, 28.06.2010
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Raasepori
Re: Aloitus kasveilla
Hui. Hurjia määriä lannoitteita. Itselläni savipallerot niile, jotka pohjalannoitetta tarvitsevat. Lannoitan Tropikan ohjeiden mukaan. Jotkut kasvit kuten neulaheinä, Hydrocolytet ja muut joilla on "ilmajuuria" eivät pidä pohjalannoitteesta vaan juuret mätänevät.
-
MrAFCMagic
- Katalysaattori

- Viestit: 1722
- Liittynyt: 20:52, 31.03.2009
- Akvaarioseurat: TAS
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Tampere
- Viesti:
Re: Aloitus kasveilla
Ettei olis sun pohjatukossa, eikä johtuis ilmajuurista?SPLASH kirjoitti:Hui. Hurjia määriä lannoitteita. Itselläni savipallerot niile, jotka pohjalannoitetta tarvitsevat. Lannoitan Tropikan ohjeiden mukaan. Jotkut kasvit kuten neulaheinä, Hydrocolytet ja muut joilla on "ilmajuuria" eivät pidä pohjalannoitteesta vaan juuret mätänevät.
www.akvala.fi akvaariokauppa| Kalanruoat ja akvaariotarvikkeet edullisesti netistä
Re: Aloitus kasveilla
Olen SPLASHin kanssa samaa mieltä lannoituksesta. On ihan turhaa laittaa pohjalannoitteita 5 jopa 10 cm:n hiekan alle. Mitä hyötyä on lannoittaa kivien tai kantojen alla. Mielestäni pohjalannoite sopii vain soran alle ja silloinkin vain jos aikoo pitää akvaariossaan paljon kasveja. Toinen perustelu on, kuvitella että suihkuputki irtoaa ja puhaltaa hiekkaan tai nostat isojuurisen kasvin ylös... Niin lannoitepallerot nousee pohjasta ja pilaa veden.