Kuuma kesa taalla Fuzhoussa on takana ja vaikka altaan paalla pyori jatkuvasti 4 pc-tuuletinta ja vetta vaihdoin joka paiva, nousi veden lampotila ajoittain jopa lahelle 34 astetta, mika verotti heikoimpia ja vanhimpia kiilakylkia ja niiden maara on pudonnut selvasti. Olen kuitenkin korvaamassa niita aikaamyoten viela viehattavammalla ja tallaiseen pikkuakvaarion sopivammalla lajilla eli loistoseeprakalalla, joita tuolla on jo kesasta alkaen ollut kymmenkunta. Kolme makeanveden lasiahventakin hankin, mutta niista kaksi katosi aika pian jalkia jattamatta; yksi sensijaan porskuttelee ilmeisen tyytyvaisena oloonsa, eika yhtaan tunnu piittaavan siita, etta on altaan ainoa lajissaan. Olkoon sitten niin, kunnes ehkapa loydan lajitovereita sille joskus. Nelja levabarbia alkaa olla jo siina ja siina mahtuvatko kauaa enaa mukaan, mutta siina maarin altaassani on kasveja, etta viela parjaavat. Ja niin tehokkaita kaikenlaisten levien poissapitajia ovat, etta on vaikea kuvitella allastani tallaisena ilman niita. Taman kokoisessa altaassa tehokkat levansyojat ovat mielestani avainasemassa. Ottojakin mulla on nyt seitseman kun hieman lisasin niiden maaraa. Yksi albiinopartiskin loytyy seka jokunen amano-rapu. Kylla parjaa, kun on tehokas suodatus: kolme "ulkolaitasuodatinta" seka yksi UV-valolla varustettu kierratyspumppu akvaarion sisalla.
Eras kasveista kasvaa reilusti altaasta ulos. Tunnistatteko taman kasvin, hyvat foorumin kasviasiantuntijat? Olen ostanut sen paikallisilta myyjilta, ihan tuosta vaan, kun naytti hyvalta, eika heillakaan ollut sen suuremmin tietoa tieteellisista nimista yms.
-------------------------------
Kirjoittaja aquaristo » 19:26, 09.10.2009
aquaristo kirjoitti:Olen kuitenkin korvaamassa niita aikaamyoten viela viehattavammalla ja tallaiseen pikkuakvaarion sopivammalla lajilla eli loistoseeprakalalla, joita tuolla on jo kesasta alkaen ollut kymmenkunta.
Kuten moni varmaan huomasikin tuli tassa virheellinen lajinimi eli kyseinen, erittain viehattava pikkuinen sarkikala, joka sopii juuri tallaisiin tiheakasvikko-akvaarioihin on toki
helmiseeprakala eli
Danio margaritatus tieteelliselta nimeltaan.
Tata pikkukalaa varten on oma fooruminsakin:
http://celestialpearldanio.com/
-------------------------------
Kirjoittaja aquaristo » 19:40, 09.10.2009
aquaristo kirjoitti:Kuuma kesa taalla Fuzhoussa on takana...
Korostan siis sanaa
kuuma, silla heina-elokuun aikana ilman lampotila nousi ajoittain hieman yli 40 asteenkin, mutta ollen jatkuvasti paivisin yli 35 ja oisin yli 30 astetta. Ja viela talla hetkellakin on paivisin 26-28 astetta, mutta yot ovat viilentyneet varsin mukavasti. Tama Fujianin maakunnan alue Kiinassa on siis subtroopista ilmastoltaan.