MHS kirjoitti:Tuosta kun olisi muistissa esim. NO2 ja NO3 tulokset, niin kertoisi paljon. Ei ainakaan ole syytä toistaa temppua, paitsi ehkä testimielessä ilman kaloja.
Kyllä Riff siinä oikeassa on, että monet ohjeista perustuu enemmän omakohtaiseen kokeiluun kun varsinaiseen tutkittuun tietoon. Ja titetysti myös lehti ja nettiartikkeleihin, kuten tuo yllä laittamani viite.
Itse kun ohjeita on alkuaan yrittänyt tavata ainakin minulle on herännyt monta kertaa kysymys, että miksi ihmeessä. Onko todella kuten väitetään. Tuon aikaisemmin kirjoitamani ohjeen pelkästä pintamateriaalin siirtäisesta (oli se sitten se sentti tai puolitoista) pidän hyvänä ohjeena hiekkojen siirrosta altaasta toiseen, kunnes kokeellisesti toisin todistetaan.
MHS, olen miettinyt, että jossain välissä pitää tehdä koejärjestely, jossa kypsytetään tasaisella ammonium syötöllä allas (tai muovikippo) (dosaatipumpulla).
Ammonium lähteenä käytetään hirvensarvisuolaa, joka punnitaan tarkkuus vaalla.
Altaaseen laitetaan pohjalle ensin 3cm hiekkaa ja tämän päälle harsokangas (semmoinen joilla suojataan mansikoita hallalta). Harsokankaan päälle ripotellaan samaa allashiekkaa 1cm kerros. Harsokankaan avulla tuon 1cm kerroksen poistaminen on helppoa, eikä hiekat sekoitu.
Altaaseen laitetaan kiertovesipumppu ilman suodatusta pyörittämään vettä. Ei käytetä lämmittimiä, eikä vedenparannusaineita.
Ymppinä käytettään Tetran SafeStarttia ohjeen mukainen määrä. Hiekkana Bilteman akvaariohiekka, karkeampi laatu.
Kun allas on kypsä tasolla 2mg/l/vrk ammoniumia tasaisella syötöllä (siten että nitriittiä ei voida tippatesteillä havaita syntyvän), toimitaan seuraavasti:
Poistetaan altaasta vesi ja harsokankaan päällä oleva hiekka toiseen samankokoiseen altaaseen, jossa odottaa edellä kuvattu uuden 3cm hiekkapatja ja uusi harsokangas.
Poistetaan loppu hiekka kolmanteen tyhjään samankokoiseen kippoon, jossa odottaa 1cm puhdasta hiekkaa pojalla ja harsokangas.
Laitetan uusi vesi molempiin altaisiin ja jatketaan ammoniumin syöttöä tasolla 2mg/l/vrk kumpaankin kippoon.
Kummassakin uudessa altaassa samanlaiset kiertovesipumput, mutta uudet kuin mitä käytettiin tuossa ensimmäisen altaan kypsytyksessä.
Kaikkien altaiden ja pumppujen desinfiointi Virkon S:llä ennen kokeen suorittamista.
Mitataan nitriitit ja nitraatit 3kertaa vuorokaudessa kummastakin altaasta seuraavan 10 vrk ajan.
Miltä kuulostaa, mitä parantaisitte koejärjestelyssä?
Akvaristi vuodesta -77.. välillä (puoli)pakollisia taukoja. Suolaista ja makeaa.
The confidence of amateurs is the envy of professionals.