Tittis kirjoitti:Siskolla oli ekassa 40-litran akvassaan kymmenen kardinaalitetraa, eikä niistä juuri iloa ollut. Tuon kokoisessa akvassa kalat ei oikein mahdu mitenkään "parveilemaan" joten ne enimmäkseen mölli kasvien lomassa. Suosittelisin myös ihan kalatonta akvaa, ja sisustus sellaiseksi että ravut näkyvät kivasti. Myös nuo mainitut omppukotilot on tosi kauniita ja kasvavat aika näyttävän kokoisiksi. Sukarapuja kannattaa ostaa toiselta harrastajalta, saa huomattavasti halvemmalla kuin kaupasta, josta voi sit hommata vaikka muutaman yksilön tuomaan"uutta verta"

No tää o ihan kiinni kalasta.. Meillä oli pitkään 50*30*30 eli vettä noin 40l . Siellä asui ainakin 2-6 kasvavaa otoa, muuttivat toki isompaan altaaseen aina siivottuaan tuon levistä... noin 12-16 kääpiömonnista joista noin 10 poikasia, noin 10-16 nuolimonnista noin puolet poikasia, noin 10 juovaminirasboraa, ja 3 kääpiöpalloa... Suodatuksen hoiti vanha Eheim 8-kulmainen mikäliekään, hiekkaa oli noin 1cm pohjalla, kasvit kasvoi hyvin, hatturuoho, yms vaateliaammatkin... Ja loisteputki 15W päällä... Kääpiömonniset uivat toki pohjalla, nuolmonniset parvena keskellä ja noi pöhköt rasborat ui suodsttimen virtaa kokopäiväisesti... Ja pallokalat mulkoili lasin läpi... Kalat lisääntyivät, olivat rohkeita (allas keittiössä) ja voivat hyvin.
Siirsin sit koko poppoon 75l altaaseen, mutten sama, suodatin muuttui matoksi ja loisteputken väri auringonkeltaisesta, valkoiseksi. Kalat rupesivat säikyiksi lymyilijöiksi eivätkä kuteneet enää...
Että voi pienessäkin viihtyä...