320litrainen allas olisi kypsymässä mutta vähän on ongelmia ilmennyt.
Kaksi viikkoa sitten laitettiin altaaseen vedet, uudet hiekat ja käyttämätön suodatin. Viikko sitten laitettiin muutama kasvi ja pari kantoa, jotka olivat olleet kuivillaan kuukauden. Lisäsin myös PMDD:tä ja pohjalannoitetta kasveille. Ruokaa olemme heittäneet vähän bakteereille kun olemme tällä asunnolla käyneet, mutta emme ole nyt päässeet kuin n. kerran viikossa.
Nyt kun tulimme taas allasta katsomaan niin kannoissa oli melko paljon valkoista (hometta?) haituvaa. Ja nitriittipitoisuus oli noussut 1mg/l, aikaisemmin sitä ei ollut ollenkaan.
Eli mikä kannoissa on vialla? Voiko niitä vielää käyttää? Otin kyllä ne nyt pois altaasta, mutta pitäisikö koko vesi vaihtaa?
Muut vesiarvot on ihan hyvät, KH 9, GH 5, pH 7,2-7,4. Lämpö on n.26 astetta.
Kypsytyksestä
Valvoja: Moderaattorit
Re: Kypsytyksestä
Tuosta tarinasta puuttuu kokonaan ymppi, jostain ne kantabakteerit on saatava. Sen jälkeen sanoisin, että kalanruoka kerran viikossa ei ole riittävästi ruokaa.. Useimmissa kypsytysohjeissa lisätään hirvensarvisuolaa päivittäin. Oma arvio tilanteesta tuon kerrotun perusteella on, ettei altaassa ole typpibakteereja ollutkaan kuin nimeksi ja vähäinen kalanruoka on homehtunut altaaseen ja tarttunut sopivimpaan pintaan. Oletko nitraatteja mitannut?
Pesisin kannot harjan ja kuuman veden kanssa ja pistäisin takaisin.
Pesisin kannot harjan ja kuuman veden kanssa ja pistäisin takaisin.
Eiköhän tämä ollut tässä..
-
Amethyst
- Junior Member

- Viestit: 120
- Liittynyt: 22:39, 04.04.2008
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Turku
Re: Kypsytyksestä
Ihan normaalia, että uusiin kantoihin ja juurakoihin tulee aluksi haituvaa. Putsaa ja laita takaisin. Ruskeaa piilevää niihin voi myös aluksi tulla, se katoaa ajan mittaan ja myös sopivat kalat syövät pois.
Re: Kypsytyksestä
Lisäsin minä siihen ympinkin joskus viikko sitten, mutta kovin suurta määrää ei alle sata litraisesta saa. Ja ikävä kyllä nyt kesällä ei ole mahdollisuutta laittaa ruokaa joka päivä kun ruokinta-automaattikin on toisessa altaassa. Mutta jospa se siitä.
Ja kiitos tiedoista kantojen suhteen.
Ja kiitos tiedoista kantojen suhteen.
-
Taavetti
- Advanced Member

- Viestit: 1809
- Liittynyt: 15:07, 13.09.2006
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Vantaa
Re: Kypsytyksestä
Kannattaa tutustua seuraavaan linkkikoosteeseen kypsyttämisestä: http://www.aqua-web.fi/forum/viewtopic.php?f=41&t=67551" onclick="window.open(this.href);return false;.
-----------------------
Kertokaapa tietävämmät.
-----------------------
Kyllä satalitraisestakin ihan hyvän ympin saa.heebo kirjoitti:Lisäsin minä siihen ympinkin joskus viikko sitten, mutta kovin suurta määrää ei alle sata litraisesta saa.
Sopiskohan tuohon ratkaisuksi jokin "lomaruoka"?heebo kirjoitti:Ruokaa olemme heittäneet vähän bakteereille kun olemme tällä asunnolla käyneet, mutta emme ole nyt päässeet kuin n. kerran viikossa.
Ei kannata vaihtaa vettä, eikä kantoakaan olisi tarvinnut poistaa. Tuollainen kasvusto on kypsyksen aikana, ja myös tuoreissa, jo kypsytetyissä altaissa ihan normaalia.heebo kirjoitti:Nyt kun tulimme taas allasta katsomaan niin kannoissa oli melko paljon valkoista (hometta?) haituvaa. Ja nitriittipitoisuus oli noussut 1mg/l, aikaisemmin sitä ei ollut ollenkaan.
Eli mikä kannoissa on vialla? Voiko niitä vielää käyttää? Otin kyllä ne nyt pois altaasta, mutta pitäisikö koko vesi vaihtaa?
Mikäli huomaat erehtyneesi, olet jo varmaankin oppinut jotain uutta. (oma ajatelma)
