Sisustin viime kesänä 300 litran altaani uudelleen ja vaihdoin kalaston. Altaaseen tuli samanaikaisesti 20 timanttitetraa ja 12 Corydoras-monnista (3 eri lajia). Kalat tulivat hyvämaineisesta eteläsuomalaisesta akvaarioliikkeestä mh:n pikarahtina, joka matkasi tänne lähes 3 vrk. Silti kaikki kalat tulivat hengissä perille. Alussa monnisilla oli jokin sienitauti - sameat silmät - joka parani lääkityksellä.
Syksyllä timanttitetroja alkoi kuolla. Kalat sairastuvat ja kuolevat aina yksi kerrallaan, noin 1/kk. Kala näyttää päällepäin normaalilta, mutta uinti muuttuu kieppuvaksi ja kala kuolee parissa vrk:ssa - nykyisin lopetan kalan aina muutaman tunnin seurannan jälkeen. Oreet ovat aina samat, täysin holtiton ja kieppuva uinti, joka voisi viitata joko hermoston tai uimarakon ongelmaan. Sekä koiraita että naaraita kuolee. Kaikkien kalojen ulkonäkö ja käytös vaikuttaa muuten täysin normaalilta. Lääkityksiä ei ole ollut tuon alkuvaiheen sienilääkityksen lisäksi.
Suodatus: Eheim prof. 2224, sisäsuod. Eheim 2252 ja pieni Aquaball. Turvelisäys, lämpötila 26 astetta. pH 6,5, KH 2, GH 2, NO2 < 0,3 mg/l, NO3 5 mg/l. Vedenvaihdot 10-14 vrk:n välein n. 1/3.
Mistä voisi olla kyse, voiko tuberkuloosi mitenkään aiheuttaa ainoana oireena tuonkaltaista? Altaassa on enää 9 tetraa, enkä uskalla hankkia uusia kaloja näiden kuolemien takia. Voisiko ruumiinavauksella saada selvyyttä asiaan? Mikroskooppi löytyy ja patologiaakin on joskus vuosia sitten tullut opiskeltua.
Tetrojen hitaat huimauskuolemat
Valvoja: Moderaattorit
Alueen säännöt
Ennen kuin esität kysymyksesi, huolehdi, että ainakin osa seuraavista tiedoista ovat viestissäsi:
Ilmoittamalla ainakin osan em. tiedoista heti ensimäisessä viestissä, varmistat että muilla on helppo työ vastata viestiin ja näin ratkaista mahdolliset ongelmat. Kiitos!
Ennen kuin esität kysymyksesi, huolehdi, että ainakin osa seuraavista tiedoista ovat viestissäsi:
- akvaarion tilavuus ja mitat
- Valaistus (millaiset putket, esim. 58W Philips 86)
- Suodatus (suodattimien merkit ja mallit)
- Akvaarion hoito (vedenvaihdot, ruokinta, kasvilannoiteet yms.)
- Akvaarion asukit (kalat + muut eliöt)
- Vesiarvot (pH, GH, KH, NO2-, NO3-, lämpötila)
- Mikä on ongelma ja miten se esiintyy? Täysi kertomus kalan/kasvien oireista
- Milloin huomasit ongelman, onko jatkunut jo kauan? Onko ollut jotain muita ongelmia?
Ilmoittamalla ainakin osan em. tiedoista heti ensimäisessä viestissä, varmistat että muilla on helppo työ vastata viestiin ja näin ratkaista mahdolliset ongelmat. Kiitos!
-
Mika Sandell
- Advanced Member

- Viestit: 2027
- Liittynyt: 16:20, 06.04.2009
- Akvaarioseurat: TAY, CorydoradinaeFinland
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Turku
Re: Tetrojen hitaat huimauskuolemat
Missä vaiheessa vesiarvot mitattu suhteessa vedenvaihtoon? Entä kalojen oireet, ennen vai jälkeen vai miten sattuu verrattuna vedenvaihtoihin?
-
Deicide
- Elite Member

- Viestit: 5126
- Liittynyt: 15:59, 27.02.2008
- Akvaarioseurat: Oulun Akvaarioseura, CorydoradinaeFinland
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Ii
Re: Tetrojen hitaat huimauskuolemat
Vaikka vesiarvot näyttäisivätkin hyviltä viikon jälkeen, niin vaihtaisin viikottain puolet vedestä.
Miten voit syödä kalapuikkoja, sekä harrastaa puikkokaloja?
Re: Tetrojen hitaat huimauskuolemat
En ole huomannut kuolemien yhteyttä tiettyyn "vedenvaihtokierron" vaiheeseen. Enkä oikein jaksa uskoa, että tämä liittyy vedenvaihtoihin/nitraattiin/nitriittiin muutenkaan, koska altaan suodatus on vähäiseen kalastoon nähden kaiketi riittävä ja ruokinta kohtuullista. Voisi noita arvoja tietenkin tehostetusti tarkkailla jonkin aikaa - nuo tämänpäiväiset luvut ovat 2 pv vedenvaihdon jälkeen. Ja tietysti voisin yrittää vaihtaa vettä kerran viikossa, niin kuin ylevä tavoitteeni on koko ajan ollutkin...
Re: Tetrojen hitaat huimauskuolemat
Heips vaan. Täälläkin samaa timanttitetrojen kanssa. Justiin pari päivää sitten kuoli yksi ja ihan oli normaalin näköinen, mutta kieppui holtittomasti ja sitten oli pakko jo lopettaa sen kärsimykset. Kovasti yritti vielä syödäkin, vaikka tasapainoa ei ollut yhtään. Eli tuo ruokahalu vissiin sulkee ainakin jotain pois. Hetki sitten tuossa katselin niitä ja nyt yhdellä on evien "juuressa" punainen viiva. Meilläkään ei pitäisi olla vesiarvoista kiinni, että alkaa usko menemään.
Jos jollekin valkenee, että mistähän voisi olla kysymys..niin neuvot olisivat tosiaan enemmän kuin tarpeen.
-
Miss_Molton
- Senior Member

- Viestit: 802
- Liittynyt: 11:34, 27.01.2008
- Akvaarioseurat: LAS
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Vantaa
Re: Tetrojen hitaat huimauskuolemat
Mulla sattui kerran kieppumistapaus miekkapyrtö-platylla. Parvesta diagnosoitiin kalatuberkuloosi. Kaikilla oli ruokahalu tallella. Kommentillani ei ole tarkoitus lietsoa tubikammoa, kunhan kerroin.
