Varmasti jokaisella on hyväksi havaittuja niksejä kalojen kasvatuksesta, tekniikasta, veden muutoksista ja miten akvaarioveden saisi hyväksi, siis millä keinoin olet kypsyttänyt veden ja kasvien kasvatuksesta ja kalojen kasvattamisenta, poikasaltaista, ja omista laitteista.
Myöskin miten ei kaivatut öttiäiset ovat saaneet kyytiä akvasta.
Kirjo on laaja ja tässä vain esimerkkejä.
Siis miten homma toimii käytännössä.
Voi laittaa linkkejä ja omia kuvia vaikka mattosuodattimen teosta ja kasvien asettelusta meille jotka kaipaavat jotain uutta projektia.
Voin aloittaa omilla hyväksi havaitulla niksillä.
Kun menet ostamaan kaloja liikkeestä ota mukaan postin iso kuplamuovikirje, sinne sujautat uudet kalat pusseineen niin pysyy lämpimänä pidempään, varsinkin talvella.
Ja käytän mikroliinaa akvaarion lasien puhdistuksessa, ei naarmuta, joka altaalle oma joko pieni tai iso.
---------------------------
Poikasaltaan suodattimessa on musta nailon nilkkasukka, pitää pestä kyllä ensin ja päivittäin huuhtoa, toimii,

---------------------------
Laita kaikki ostamasi kasvit ämpäriin yöksi kotilomyrkkyyn niin ainakin sillä tavalla voin ehkäistä kotiloiden leviämisen omaan ja muiden akvaan.

