200 litran akvaario jossa kaloja joitakin kymmeniä, intiaaninsulkia, kääpiötapparoita ja monnisia mm. lähinnä pieniä kaloja, nitraatit eivät varmaankaan koskaan ole ylittäneet 12,5 mg/l(?) ja vettä vaihdetaan viikottain. valaistuksena 2xt5 39w, toinen 14 000 k ja toisesta en tarkkaan muista. lannoitus jbl:n savikuulia, vedenvaihdon yhteydessä easylifen profitoa ohjeen mukaan, ferroa samaten ja aamuisin 5 ml easy carboa. kasvit vaikuttavat tykkäävän ja rusolehti kasvaa kauniin punertavana, rasvalehti myös kurkottelee kovasti taivaisiin, mutta ihan viime aikoina on ruvennut ilmestymään kuvassa näkyvää levää. Jostain bongasin joskus lajin nimen mutta en muista enää sitä. ilmeisesti viihtyy suht. vähänitraattisessa vedessä ja runsaahkossa valossa.. lämpötila 26-27c.
Eli muuten ok, akvaarion arvot kai ihan ok, mutta en vain haluaisi moista kasvien lehtien päälle.. miten pääsen siitä eroon?
Tässä kuvat, pahoittelen jos ovat isohkoja sekä huonolaatuisua (kuvattu kännykällä), siksi varoitus otsikossa..
Arvostaisin todella jos jollakin olisi niksi noista eroon pääsemiseksi. Koko akvaario on ollut pystyssä marraskuun puolestavälistä, eli ikää vasta muutama kuukausi. Jossakin vaiheessa kaikki oli todella auvoista, vesi kirkasta, kalat kutivat ja kasvit kasvoivat, kunnes mokomaa möhnää ilmestyi! Ruokinta kaksi kertaa päivässä kaloilla, yksi paastopäivä viikossa ja pyritään ruokkimaan maltilla.
Mitä teen?





