Ripsimonnien ruokavaliosta ja hoidosta

Monnit, nuoliaiset ja muut pohjalla elävät kalat.

Valvoja: Moderaattorit

Vastaa Viestiin
pgronb
Junior Member
Junior Member
Viestit: 52
Liittynyt: 10:12, 20.03.2008
Paikkakunta: Kaarina

Ripsimonnien ruokavaliosta ja hoidosta

Viesti Kirjoittaja pgronb »

Pelastin kaverin 100l altaasta pari n.15cm pitkää ripsimonnia omaan 480l altaaseen. Kaveri ei tiennyt mitä monneja ovat, mutta olen itse päätynyt siihen, että vaikuttaisivat lähinnä tummaripsimonnilta ja kameliripsimonnilta. Ovat muutaman vuoden tulleet hyvin toimeen keskenään pikkuakvaariossa, ja ikää pitäisi olla sen varran, ettei enää kasvua jäljellä. Nyt kyllä tuntuu, että kilpailu pesäkolosta on kova, kun molemmat haluaisivat saman kannonkolon...Taitaa reviiri tulla tärkeämmäksi kun tila suureni [:I] tummaripsimonni näyttää hävinneeltä, muttei kuitenkaan kelpuuta akvaarioon laittamaani keraamista kotikoloa :roll:
Muut asukit ovat saaneet olla rauhassa, paitsi...
Noita sukarapuja näkyy mielestäni vähemmän? Voin olla myös vainoharhainen [;)] Aamulla tummaripsimonni kierteli ja kaarteli kannon ympärillä, minkä jaavansammaleessa sukaravut viihtyvät parhaiten. Koitti tunkea itseään joka väliin ja ravut mielestäni väistelivät. En nähnyt monnin saavan kiinni tai syövän yhtään rapusta, vaikka seurasin jonkin aikaa. Näytti, kun yrittäisi tunkea itsensä joka koloon löytääkseen uuden pesän, mutta olikohan kuitenkin myös toinen asia mielessä? [}:)]
ruuaksi tarjotaan päivittäin tuoretta kurkkua, porkkanaa, herneitä tms sekä spiruliina pohjatabuja ja katkarapupellettejä pohjalle.
Päivisin ovat aika ujoja, eikä uusia asukkeja paljoa näy.
Ph 6.77-6.86
lämpö 26C
kh 3-4
Gh 3-4
no2 0
No3 12,5
Muita pohjalla elijöitä ovat:
Lumileväpleko 35cm 14v (pääosin kyllä kyyhöttää kiinni yhdessä seinämässä tai sen vierellä)
Albiinomonnisia 9kpl
Kuparimonnisia 6kpl
2 naaras partamonnia
3vihermonnista
3 siiamin piikkisilmää
levä-ja kirsikkasukarapuja
kierteisiä
ja tietysti nämä uudet kaverit...


Miltäs kuulostaa?
480l sekala, 60l +54l kovaa vettä:), kaksi kissaa ja koira
Mabo
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1120
Liittynyt: 15:28, 21.03.2007
Akvaarioseurat: Ciklidistit
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Helsinki

Re: Ripsimonnien ruokavaliosta ja hoidosta...

Viesti Kirjoittaja Mabo »

Saisitko kuvia ripsimonneistasi, jotta ne voitaisi tunnistaa? Useimmat liikkeissä myytävät ripsimonnit ovat ikävä kyllä hybridejä ja niitä on hyvin vaikea tunnistaa, mutta onneksi täältä palstalta löytyy ripsimonnitietäjiä. Tummaripsimonni ei kasva yli 12-senttiseksi. Jos ovat eläneet liian pienessä altaassa, voivat hyvinkin kasvaa taas päästyään suurempaan. Hybridit voivat olla hyvinkin aggressiivisia, varsinkin toisia ripsimonneja kohtaan.
En ole kokeillut pitää sukarapuja ripsimonnien kanssa samassa altaassa, mutta voisin kuvitella, että ainakin pienet yksilöt voisivat hyvinkin maistua.
Lisäisin lihapitoisen ruoan osuutta jonkin verran.
Tsekkaa Ciklidistien uudistuneet nettisivut!
www.ciklidistit.fi
pgronb
Junior Member
Junior Member
Viestit: 52
Liittynyt: 10:12, 20.03.2008
Paikkakunta: Kaarina

Re: Ripsimonnien ruokavaliosta ja hoidosta...

Viesti Kirjoittaja pgronb »

Voin yrittää ottaa kuvia illalla, mutten oikeen osaa laittaa niitä tänne, joten katsotaan miten onnistun...
Tummaripsimonniksi ristitty on ihan samannäköinen kuin "Mebon" kuva omasta tummasta ripsimonnista. Melkein musta, pisteet erottaa vaan tarkasti katsomalla. Pehmeän kaareva takaevä jne.
Toi koko on suurinpiirtein, en ole tarkasti mitannut, mutta voin senkin tehdä illalla.
480l sekala, 60l +54l kovaa vettä:), kaksi kissaa ja koira
prboy
Monnispesialisti
Monnispesialisti
Viestit: 1693
Liittynyt: 09:59, 16.10.2001
Paikkakunta: Espoo

Re: Ripsimonnien ruokavaliosta ja hoidosta...

Viesti Kirjoittaja prboy »

pgronb kirjoitti: Pelastin kaverin 100l altaasta pari n.15cm pitkää ripsimonnia omaan 480l altaaseen. Kaveri ei tiennyt mitä monneja ovat, mutta olen itse päätynyt siihen, että vaikuttaisivat lähinnä tummaripsimonnilta ja kameliripsimonnilta.
Ensi kertaa näen nimen kameliripsimonni. Mistä se on peräisin? Käytössä oleva kalannimi se ei ole.
pgronb kirjoitti:Muut asukit ovat saaneet olla rauhassa, paitsi...
Noita sukarapuja näkyy mielestäni vähemmän? Voin olla myös vainoharhainen [;)] Aamulla tummaripsimonni kierteli ja kaarteli kannon ympärillä, minkä jaavansammaleessa sukaravut viihtyvät parhaiten. Koitti tunkea itseään joka väliin ja ravut mielestäni väistelivät. En nähnyt monnin saavan kiinni tai syövän yhtään rapusta, vaikka seurasin jonkin aikaa. Näytti, kun yrittäisi tunkea itsensä joka koloon löytääkseen uuden pesän, mutta olikohan kuitenkin myös toinen asia mielessä? [}:)]
ruuaksi tarjotaan päivittäin tuoretta kurkkua, porkkanaa, herneitä tms sekä spiruliina pohjatabuja ja katkarapupellettejä pohjalle.
Päivisin ovat aika ujoja, eikä uusia asukkeja paljoa näy.
Jos ripsimonnin ja sukaravun kokoero on riittävä, uskon ravun päätyvän monni ruokalistalle. Pieniäkään kaloja ripsimonnit haukkaavat harvemmin.

Ripsimonneilla kestää kauan ennen kun ne ovat tottuneet uuteen asuinpaikkaansa ja rupeavat pelottomina liikkumaan myös päivällä. Se vaatii yleensä, että akvaarion luona ollaan paljon. Ripsimonnit syövät miltei kaikkea, mitä niille keksii antaa. Vesiarvoillakin on harvinaisen vähän merkitystä.
"Ei paha ole kenkään ihminen,
vaan toinen on heikinheimompi toista"

Eino Leino & Juice Leskinen
Mabo
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1120
Liittynyt: 15:28, 21.03.2007
Akvaarioseurat: Ciklidistit
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Helsinki

Re: Ripsimonnien ruokavaliosta ja hoidosta...

Viesti Kirjoittaja Mabo »

prboy kirjoitti:
pgronb kirjoitti: Pelastin kaverin 100l altaasta pari n.15cm pitkää ripsimonnia omaan 480l altaaseen. Kaveri ei tiennyt mitä monneja ovat, mutta olen itse päätynyt siihen, että vaikuttaisivat lähinnä tummaripsimonnilta ja kameliripsimonnilta.
Ensi kertaa näen nimen kameliripsimonni. Mistä se on peräisin? Käytössä oleva kalannimi se ei ole.
Luulen, että on aloittajalla saattanut mennä kamelit ja kirahvit sekaisin.
Tsekkaa Ciklidistien uudistuneet nettisivut!
www.ciklidistit.fi
pgronb
Junior Member
Junior Member
Viestit: 52
Liittynyt: 10:12, 20.03.2008
Paikkakunta: Kaarina

Re: Ripsimonnien ruokavaliosta ja hoidosta

Viesti Kirjoittaja pgronb »

Kirahvipa tosiaan, aika nätti...Mittasin kalat eilen ja olin arvioinut mitat hiukan yläkanttiin. Kirahviripsimonnilta näyttävä oli 12-13cm ja tummaripsimonnilta 11-12cm. Kirahviripsimonni on aika paljon vilkkaampi.
En saanut otettua kunnon kuvaa tosta tummaripsimonnista, koko ajan oli jonkun kasvin tai karahkan takana.
En ole nähnyt vielä kalojen syövän, mutta laitan illaksi plekolle pohjalle ruokaa, joten napsinevat sieltä pimeässä.
480l sekala, 60l +54l kovaa vettä:), kaksi kissaa ja koira
jippo
Senior Member
Senior Member
Viestit: 749
Liittynyt: 15:45, 31.03.2007
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Masku

Re: Ripsimonnien ruokavaliosta ja hoidosta

Viesti Kirjoittaja jippo »

Hienot monnit olet onnistunut saamaan jos aitoja ovat ja toivon tosiaan että olisivat. Jos et onnistu kuvia saamaan voisin käydä ne tunnistamassa jos sopii. Varsinkin tuo kirahviripsimonni on erittäin harvinainen markkinoilla nykyään, varsinkin meidän maassamme, briteistä sitä jo saakin säännöllisesti. Oliko näiden kalojen iästä tarkempaa tietoa kuin että ovat muutaman vuoden yhdessä asustaneet? Tuolla omassa allekirjoituksessani on kuvia molemmista lajeista joten kurkkaapa sieltä näyttääkö monnisi samalta. Molemmat lajit on erittäin helppo määrittää väärin, tummaripsimonnilla tuo koko on paras mittari kun taas kirahviripsimonnilla kuonon pituus ja olkalisäkkeen muoto paljastaa lajin toisista samannäköisistä lajeista.
pgronb
Junior Member
Junior Member
Viestit: 52
Liittynyt: 10:12, 20.03.2008
Paikkakunta: Kaarina

Re: Ripsimonnien ruokavaliosta ja hoidosta

Viesti Kirjoittaja pgronb »

Kaverilla ei tosiaan hajuakaan mitä monneja ovat ja itse olen hikipäässä koittanut blondin aivoilla tunnistaa....Yllättävän vaikeeta, kuten sanoitkin ja siksi yritinkin sanoa, että "sen näköinen" ripsimonni. Koitan laittaa kuvia illalla, jollei onnistu, tervetuloa tunnistamaan :mrgreen:
Kaverin akvaarion hoidosta kuitenkin sen verran pakko sanoa, että kovin herkkiksiä eivät voi olla [:I] sen takia uskalsin ottaakin.
Veikkaisin kalojen olevan nyt noin kolme-neljävuotiaita.
480l sekala, 60l +54l kovaa vettä:), kaksi kissaa ja koira
pgronb
Junior Member
Junior Member
Viestit: 52
Liittynyt: 10:12, 20.03.2008
Paikkakunta: Kaarina

Re: Ripsimonnien ruokavaliosta ja hoidosta

Viesti Kirjoittaja pgronb »

Kuvia, joskin huonoja löytyy:
http://s660.photobucket.com/albums/uu322/pgronb/" onclick="window.open(this.href);return false;


Tosi hankalia kuvattavia...
480l sekala, 60l +54l kovaa vettä:), kaksi kissaa ja koira
Mabo
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1120
Liittynyt: 15:28, 21.03.2007
Akvaarioseurat: Ciklidistit
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Helsinki

Re: Ripsimonnien ruokavaliosta ja hoidosta

Viesti Kirjoittaja Mabo »

Tuo "kirahvi" näyttää mielestäni sokkeloripsimonnilta, Synodontis schoutedeni. Tummaripsimonni saattaa olla tummaripsimonni, sanokoon jippo tai prboy jotain faktaa, minä en noista olkalisäkkeistä ym. osaa tunnistella. :)

Suoraa hybridituomiota ei ainakaan tule ja se on nykypäivänä jo hienoa, jos on aitoja ripsareita, vaikka ei mitään harvinaisuuksia sattuisikaan olemaan! :D
Tsekkaa Ciklidistien uudistuneet nettisivut!
www.ciklidistit.fi
pgronb
Junior Member
Junior Member
Viestit: 52
Liittynyt: 10:12, 20.03.2008
Paikkakunta: Kaarina

Re: Ripsimonnien ruokavaliosta ja hoidosta

Viesti Kirjoittaja pgronb »

Olen samaa mieltä, kun katsoin kuvia, että sokkeloripsimonnihan tuo näyttää olevan...
Minulle sillä, että onko oikea ripsimonni (harvinainen tai ei) tai hybridi, ole merkitystä, nättejähän nuo ovat ja hyvä jos sopeutuvat.
Kiva kuitenkin oikeasti tietää, mitä altaassa ui, joten kiitos teille, jotka siinä auttavat :mrgreen:
480l sekala, 60l +54l kovaa vettä:), kaksi kissaa ja koira
jippo
Senior Member
Senior Member
Viestit: 749
Liittynyt: 15:45, 31.03.2007
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Masku

Re: Ripsimonnien ruokavaliosta ja hoidosta

Viesti Kirjoittaja jippo »

Jep, eli sokkelohan tuo toinen on. Mainio ripsimonni jonka ainut huono puoli taitaa olla kyltymätön ruokahalu ja sen takia näistä yleensä tuleekin enemmän pallokalaa muistuttavia ripsimonneja. Näitä voisit hyvin hankkia lisääkin, tulevat erinomaisesti toimeen keskenään eikä jälkikasvukaan ole mahdottomuus. Nimimerkillä Gamestarr voi olla vielä jäljellä poikasia omasta kudustaan, kyselepä häneltä jos kiinnostaa.

Tuo toinen näyttäisi tummaripsimonnilta mutta päältä päin otetussa kuvassa pään muoto on kovin leveä ollakseen tummaripsimonni. Koitahan jos saat paremman kuvan vielä siitä, tiputa vaikka vain muutama pohjatabu tiettyyn paikkaan ja sitten kameran kanssa valmiina odottamaan.

Ja vaikka hybridit kauniita olisivatkin niin pitämällä/hankkimalla niitä tuetaan aina itä-euroopan ja aasian risteytystoimintaa jossa näitä tehtaillaan. Näissä toimenpiteissähän emokalat pääsäntöisesti kuolevat olivatpa mitä lajia tahansa. Ja taas myydään liikkeissä jonkin harvinaisemman ripsimonnin nimellä ihmisten tehtailemaa hybridiä joka vielä yleensä on aikuistuttuaan pirun aggressiivista sorttia. Ja taas saavat ripsimonnit huonoa mainosta hybridien(lue ihmisristeyttäjien) avustamana.
Mabo
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1120
Liittynyt: 15:28, 21.03.2007
Akvaarioseurat: Ciklidistit
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Helsinki

Re: Ripsimonnien ruokavaliosta ja hoidosta

Viesti Kirjoittaja Mabo »

Mabo kirjoitti:Suoraa hybridituomiota ei ainakaan tule ja se on nykypäivänä jo hienoa, jos on aitoja ripsareita, vaikka ei mitään harvinaisuuksia sattuisikaan olemaan! :D
pgronb kirjoitti:Minulle sillä, että onko oikea ripsimonni (harvinainen tai ei) tai hybridi, ole merkitystä, nättejähän nuo ovat ja hyvä jos sopeutuvat.
En tarkoittanutkaan, että aidot olisivat sillä tavalla "hienompia kuin muut", vaan juurikin sitä, että nuo hybridit ovat nykypäivänä ikävän yleisiä. Kauniita kaloja usein, mutta luonne onkin sitten jotain ihan muuta. Omasta altaastani yksi hybridi jouduttiin lopettamaan, koska oli lähellä tappaa tummaripsimonnini.
Jippo toikin hyvin esille eettistä puolta eli miksi hybridien tehtailua ei kannata tukea.
Tsekkaa Ciklidistien uudistuneet nettisivut!
www.ciklidistit.fi
pgronb
Junior Member
Junior Member
Viestit: 52
Liittynyt: 10:12, 20.03.2008
Paikkakunta: Kaarina

Re: Ripsimonnien ruokavaliosta ja hoidosta

Viesti Kirjoittaja pgronb »

Sokkeloripsimonni on noista se "ulospäinsuuntautuneempi", eli enemmän näkyvissä tällä hetkellä. Ja tulee ruoka-aikaan ruokintapaikalle, mihin syykin selvisi :mrgreen: Tuo tummaripsimonni ei tule ruokinta-aikoina syömään, siksi kuvaaminen vaikeaa. Taitaa syödä plekon kanssa ainakin vielä öisin. Molemmat ripsimonnit ovat päättäneet ottaa saman kannon kolon, tummaripsimonnia näkee vain silloin, kun sokkeloripsimonni menee ajamaan sen kolosta ja tulee välillä "kotiin".
Muut akvaarion elukat ei ainakaan näytä yhtään kiinnostavan, varsinkaan sokkeloripsimonnia.
480l sekala, 60l +54l kovaa vettä:), kaksi kissaa ja koira
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Monnit ja nuoliaiset”