Mulla on 70 litranen akvaario jossa 5 mustamollia ja monni ollut yli kuukauden päivät.
Perjantaina ostin 4 hopeamollia lisää. Toissa päivänä niistä hopeamolleista kuoli 1, eilen 2. Toinen eilisistä jouduttiin lopettamaan.
Nyt äsken huomasin että nyt yksi mustamollikin taitaa vedellä viimeisiään. Me asutaan kaukana lähimmästä eläintarvikeliikkeestä että vesitestejä en tähän hätään voi ottaa.. Kaloissa ei päällisin puolin näy mitään pilkkuja yms tautiin viittaavaa. Yhtäkkiä rupeavat vain nyhjäämään aivan kuin voimat loppuisi ja lopulta makaavat pohjalla kyljellään. Mikä ihme niitä vaivaa? Onko mahdollista että uusien kalojen mukana tuli jokin tauti kun mustamollit ovat olleet tosi pirteitä.
Kalat käyvät välillä pinnalla mutta eivät mitenkään oleskele siellä etten usko että hapen puutteesta ainakaan johtuisi. Onko mitään neuvoja mitä voisin tehdä?
Mulla on uus 300 neiliöinen akvaario odottamassa veden vanhanemista jonne oli tarkoitus kalat siirtää.
Mollit kuolee, apua!
Valvoja: Moderaattorit
Alueen säännöt
Ennen kuin esität kysymyksesi, huolehdi, että ainakin osa seuraavista tiedoista ovat viestissäsi:
Ilmoittamalla ainakin osan em. tiedoista heti ensimäisessä viestissä, varmistat että muilla on helppo työ vastata viestiin ja näin ratkaista mahdolliset ongelmat. Kiitos!
Ennen kuin esität kysymyksesi, huolehdi, että ainakin osa seuraavista tiedoista ovat viestissäsi:
- akvaarion tilavuus ja mitat
- Valaistus (millaiset putket, esim. 58W Philips 86)
- Suodatus (suodattimien merkit ja mallit)
- Akvaarion hoito (vedenvaihdot, ruokinta, kasvilannoiteet yms.)
- Akvaarion asukit (kalat + muut eliöt)
- Vesiarvot (pH, GH, KH, NO2-, NO3-, lämpötila)
- Mikä on ongelma ja miten se esiintyy? Täysi kertomus kalan/kasvien oireista
- Milloin huomasit ongelman, onko jatkunut jo kauan? Onko ollut jotain muita ongelmia?
Ilmoittamalla ainakin osan em. tiedoista heti ensimäisessä viestissä, varmistat että muilla on helppo työ vastata viestiin ja näin ratkaista mahdolliset ongelmat. Kiitos!
-
Deicide
- Elite Member

- Viestit: 5126
- Liittynyt: 15:59, 27.02.2008
- Akvaarioseurat: Oulun Akvaarioseura, CorydoradinaeFinland
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Ii
Re: Mollit kuolee, apua!
Epäilen, ettei akvaariosi ole vielä kypsä. Ei sitä vettä kannata odotella, vaan hankkia sinne bakuja. Onhan molleillasi tarpeeksi kova vesi?
Miten voit syödä kalapuikkoja, sekä harrastaa puikkokaloja?
-
Taavetti
- Advanced Member

- Viestit: 1809
- Liittynyt: 15:07, 13.09.2006
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Vantaa
Re: Mollit kuolee, apua!
Kerropa akvaarion hoitorutiineistasi (vedenvaihdoista, putsauksista jne.), millainen tekniikka on käytössä, pohjamateriaali, vesiarvot, jne. Ihan perustietoja siis, jotta ongelmaa voisi lähteä kartoittamaan kunnolla.
Tässä aloittelijalle (miksei muillekin) hyödyllinen linkkikooste: http://www.aqua-web.fi/forum/viewtopic.php?f=41&t=67551" onclick="window.open(this.href);return false;.
Tässä aloittelijalle (miksei muillekin) hyödyllinen linkkikooste: http://www.aqua-web.fi/forum/viewtopic.php?f=41&t=67551" onclick="window.open(this.href);return false;.
Mikäli huomaat erehtyneesi, olet jo varmaankin oppinut jotain uutta. (oma ajatelma)
