Kaikki kalat kuolivat yhtä lukuunottamatta
Valvoja: Moderaattorit
-
- Starting Member
- Viestit: 46
- Liittynyt: 17:44, 11.02.2005
- Paikkakunta: Laihia
Kaikki kalat kuolivat yhtä lukuunottamatta
Moi,
kolmisen viikkoa takaperin iski kaloihini jokin sairaus. Luulin ensin pilkkutaudiksi, mutta kalat eivät hinkanneet itseään vaan uivat ja käyttäytyivät ihan normaalisti. Tästä syystä en myöskään reagoinut tilanteeseen, vaan annoin niiden olla. Lauantaina kun katsoin akvaarioon oli kolme välskäriä raatona pohjalla + 2 vuokkokalaa, ja perjantaina kuitenkin olivat ihan pirtsakoita ja söivät. Sunnuntaina meni 2 muuta Eilen yksi ja tänään varmaan sitten se viimeinenkin paletti mikä siellä vielä kummissaan polskii.
Korallit (LPS, SPS)ja eskot sensijaan porskuttavat elämänsä kunnossa. : 0
Kaloissa oli pieniä valkoisia pilkkuja jotkut kuten keisarikala aivan valkoisenaan joissain vähemmän kuten esim.vuokkokaloissa esim. ei juuri mitään..
Tuntuu kuin olisivat kuolleet niille paikoilleen, sillä kaikki kalat oli noukittavissa keskeltä akvaariota pohjalta. Yleensä nuo katoavat kivien taakse tietäessään noutajan tulevan. Oodiniumkaan se ei mielestäni ollut, sillä kidukset ja suu olivat ihan normaalin näköisiä.
Hulluinta on, että tuohon Palettiin k.o tauti ei ole oikeastaan purrut. muutama pilkku on silmissä, mutta muuten puhdas.
Tiedä häntä, mutta nyt sitten näköjään hoidetaan koralliakvaariota muutama kuukausi, että häviää tuo pöpö mikä sitten olikin.

- Advanced Member
- Viestit: 2243
- Liittynyt: 14:37, 18.04.2002
- Akvaarioseurat: SMAS, Suomen merivesiakvaariot (Facebook)
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Espoo
- Viesti:
Re: Kaikki kalat kuolivat yhtä lukuunottamatta
Oletko sulkenut sähkökatkon mahdollisuuden pois. Joskus tapoin omilla sähläyksillä puolet kaloista sammuttamalla pumpput 8 tunniksi ja lopputulema olisi ollut juurikin kuvaamasilainen, jos olisin katsonut akvaarioon vasta puolenpäivän aikaan.
-
- Junior Member
- Viestit: 93
- Liittynyt: 21:53, 12.02.2005
- Akvaarioseurat: Suomen merivesiakvaariot (Facebook)
- Paikkakunta: Espoo
Re: Kaikki kalat kuolivat yhtä lukuunottamatta
Sähkökatko ja siitä johtuva hapen puute on aiheuttanut muuallakin kalakuolemia. Vetyperoksidia hapenpuutteen hätäensiapuun olisi hyvä olla altaan varalla lääkekaapissa.
-
- Kim Söderberg
- Viestit: 1128
- Liittynyt: 14:40, 07.03.2002
- Akvaarioseurat: HAS SMAS FOMA #2
- Sukupuoli: Mies
- Viesti:
Re: Kaikki kalat kuolivat yhtä lukuunottamatta
Joku on sen aiheuttanut, harmillinen tapaus
Teitkö mitään poikkeavaa, kivien siirto, pumppujen virtauksen muuttaminen.
Joidenkin uusien aineiden käyttö.
Jonkun vesiarvon salakavala nouseminen niin ylös/alas että raja saavutettiin (pH, No2, No3, NH4, Po4, lämpötila jne)
Uusien asukkejen lisäys?

Teitkö mitään poikkeavaa, kivien siirto, pumppujen virtauksen muuttaminen.
Joidenkin uusien aineiden käyttö.
Jonkun vesiarvon salakavala nouseminen niin ylös/alas että raja saavutettiin (pH, No2, No3, NH4, Po4, lämpötila jne)
Uusien asukkejen lisäys?
Re: Kaikki kalat kuolivat yhtä lukuunottamatta
Sanoisin, että kalat jostain syystä sterssasivat, ja niihin iski Oodiniumi, Todelä v-mäinen loistauti, jossa enuste on erittäin huono. Pahimmassa tapauksessa menee kaikki kalat parissä päivässä.
Re: Kaikki kalat kuolivat yhtä lukuunottamatta
Toisaalta muistuu mieleen harvinaisen ärhäkkä piluutauti vuoden takaa. Altaaseen tuli uusia kaloja, ja parin päivän päästä mutamilla näkyi pilkkuja. Tähän emme reagoineet mitenkään, sillä pilkkuja ei ollut erityisen paljon ja niitä on joskus aiemminkin olut ja aina ovat parantuneet itsestään. Tähän pilkkuun kuoli kuitenkin usea kala muutaman päivän aikana, eikä kaikilla ollut edes selvästi havaitavissa pilkkuja.KatjaN kirjoitti:Sanoisin, että kalat jostain syystä sterssasivat, ja niihin iski Oodiniumi, Todelä v-mäinen loistauti, jossa enuste on erittäin huono. Pahimmassa tapauksessa menee kaikki kalat parissä päivässä.
Re: Kaikki kalat kuolivat yhtä lukuunottamatta
Todella harmi!
Mistä noi taudit saa alun? Voiko ne elää "kotelo vaiheessa" vaikka puoli vuotta ja sen jälkeen puhjeta?

Mistä noi taudit saa alun? Voiko ne elää "kotelo vaiheessa" vaikka puoli vuotta ja sen jälkeen puhjeta?
-
- Starting Member
- Viestit: 46
- Liittynyt: 17:44, 11.02.2005
- Paikkakunta: Laihia
Re: Kaikki kalat kuolivat yhtä lukuunottamatta
Terve,
Kaikkeen lienee selitys.. heinäkuussa ballinkipumput sekosivat (ajastin jumittui) ja KH nousi altaassa jonnekkin 18 tuntumaan ja Ca tippui 300:n kieppeille. Huomasin tuon vasta, kun korallit alkoivat valkaistumaan (kudos muuttui läpinäkyväksi) laskin KH:n alas ja kaikki näytti hyvältä reilun kuukauden kunes tuli nämä pilkun paholaiset.
Ja kuten Katjakin kertoi, noita pilkkuja on minullakin toisinaan ollut ja myös mennyt ilman mitään sen kummempia ongemia.
Aikamoisella viiveellä tuo kaikki tuli, jos johtui tuosta KH:n noususta, muuten altaassa on arvot olleet kyllä kohdallaan.
Ehkäpä se on kuitenkin sitä Oodiniumin paholaista, mutta mistä helskutista se olisi löytänyt tiensä meikäläisen saaviin??
Ainut minkä olen muuttanut on ollut kalojen hiutaleruoka.
Kaloja lisäsin viimeksi kun niiltä Kimiltä ostin (josta onkin jo tietyistä syistä tovi) joten Kimi ! sinua kaivataan, altaassa olisi taas tilaa...
Niin ja se paletti sinnittelee ainavaan syökin hyvin vaan niinpä nuo edesmenneetkin tekivät...

- Viestit: 1417
- Liittynyt: 21:36, 21.02.2006
- Akvaarioseurat: SMAS
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Espoo
Re: Kaikki kalat kuolivat yhtä lukuunottamatta
No hyvä ettei mitään vakavaa. Kävitkö kuitenkin lääkärissä...puuakvaario kirjoitti:Ja kuten Katjakin kertoi, noita pilkkuja on minullakin toisinaan ollut ja myös mennyt ilman mitään sen kummempia ongemia

-
- Advanced Member
- Viestit: 1065
- Liittynyt: 21:18, 18.01.2003
- Akvaarioseurat: FOMA #6
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Kemi
- Viesti:
Re: Kaikki kalat kuolivat yhtä lukuunottamatta
Ikävä kuulla että fisuille kävi huonosti
Jos oot täällä päin käymässä niin käväse hakemassa muutama vuokkokala, jokunen niitä tuosta joutas vaikka muutamaa frägia vastaan
-Pasi

![Wink [;)]](./images/smilies/icon_wink.gif)
-Pasi