Keksi Maisulle kalasto ja kasvisto!
Valvoja: Moderaattorit
-
- Elite Member
- Viestit: 5470
- Liittynyt: 15:10, 30.07.2001
- Akvaarioseurat: Ciklidistit, HAS, NCS, TAS
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Helsinki
Keksi Maisulle kalasto ja kasvisto!
Kasviterroristipunakirjoahvenista on melkeinpä päästy ja 257-litraisessa altaassa myllää viimeisten lisäksi ainoastaan viisi pientä, kilttiä ja ikivanhaa banjomonnia kahdesta eri lajista. Minulla on vain hyvin kalpea ajatus siitä mitä haluaisin altaaseen seuraavaksi laittaa, joten kysynpä teiltä ideoita. Altaassa ei myöskään ole tällä hetkellä lainkaan kasveja, valoa on 3x 30W ja suodatusta neljän sisäsuodattimen verran (n. 3400 l/h). Suodattimista kaksi ei todellisuudessa puhalla edes puoliteholla (niissä on sintrattua lasia). Voimakkaanpuoleisen suodatuksen lisäksi ainoa muu "rajoite" ideoille on kataja joita kaadoin lomalla kolme kipaletta ja jotka ovat nyt tuolla vettymässä (kenties seuraavat kaksi vuotta, katajahan ei helpolla vety) eli rungot pinnalla ja oksat alaspäin. Tämä on kuorittua katajaa eli sen ei pitäisi vaikuttaa vesiarvoihin mutta luonnollisesti valkean kelluvan puun esteettiset arvot ovat hieman kyseenalaiset.
Onko ideoita? Parvikaloista en oikein välittäisi mutta muuten olen suhteellisen vapaamielinen enkä esim. rakkaisiin labyrinttikaloihini sidottu.
Onko ideoita? Parvikaloista en oikein välittäisi mutta muuten olen suhteellisen vapaamielinen enkä esim. rakkaisiin labyrinttikaloihini sidottu.
-
- Katalysaattori
- Viestit: 5666
- Liittynyt: 16:10, 10.11.2001
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Hämeenlinna
- Viesti:
Re: Keksi Maisulle kalasto ja kasvisto!
Onko katajan tarkoitus jäädä tuohon asentoon, vai kaavailitko jotain muuta? Sen saisi nimittäin ihan helposti ankkuroitua pinnan alle vaikka kelluisikin. Tarvitaan vaan sukkahousua ja peukalon pään kokoisia kiviä. Laita kivi sukkahousuun, solmu perään, toinen kivi sukkahousuun, solmu perään jne. Näin saa tehtyä "helminauhan" minkä kun kietaiseen puun kappaleen ympärille, niin sen saa pysymään pohjassa. Jos kataja oli tarkoitus pitää akvassa oksat alaspäin, laita helminauhaa oksien päihin ja upota hiekkaan. Pysyypä risu sitten ainakin paikallaan vaikka pikkuisen joku terroristi kävisikin kaivelemassa. Siihen voisi kiinnittää siimalla nanaa. Lisäksi tarvitaan vielä eri kokoisia kiviä mistä saisi rakenneltua luolia yms. sokkeloita. Kiviin kiinni jotain isompaa keihäslehteä. Tulee varmaan aika hienon näköinen pelkästään keihäslehdillä. En usko että punakirjoahvenesi on niin tehokkaita kasviterroristeja, että saisivat kunnolla siimalla kiveen kiinnitetyt keihäslehdet riekaleiksi?
Kalastoon en ota kantaa koska en tiedä afrikkalaisista lajeista yhtikäs mitään, paitsi että punakirjoahvenet on upean näköisiä.
Kalastoon en ota kantaa koska en tiedä afrikkalaisista lajeista yhtikäs mitään, paitsi että punakirjoahvenet on upean näköisiä.
-
- Elite Member
- Viestit: 5470
- Liittynyt: 15:10, 30.07.2001
- Akvaarioseurat: Ciklidistit, HAS, NCS, TAS
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Keksi Maisulle kalasto ja kasvisto!
Katajaa on melko paljon eikä se varsinaisesti häiritse vaikka olisi noin päin ajasta ikuisuuteen, en halua lähteä ankkuroimaan sitä mitenkään. Jotain tuonne pohjalle pitää toki lisäksi keksiä.millia kirjoitti:En usko että punakirjoahvenesi on niin tehokkaita kasviterroristeja, että saisivat kunnolla siimalla kiveen kiinnitetyt keihäslehdet riekaleiksi?
Punatimantit tosiaan söivät juuri viimeisenkin keihäslehden, sen joka oli Pet Expossa heikäläisten altaassa, ja sain siitä pelastettua vain pari pientä alimmaisena kasvanutta alkua. Kaikista muista kasvupisteistä oli uudet lehdet pureksittu aina siitä Pet Exposta eiliseen asti. Nyt olisi tarkoitus siis luopua viimeisistäkin punatimanteista ja keksiä kokonaan uusi fisusto, kun vain viisi pikkubanjoa jää. Mantereella ei ole merkitystä.
-
- Katalysaattori
- Viestit: 5666
- Liittynyt: 16:10, 10.11.2001
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Hämeenlinna
- Viesti:
Re: Keksi Maisulle kalasto ja kasvisto!
Oho, en olisi uskonut ihan niin tehokkaiksi terroristeiksi!
Voi että se katajapuska on varmaan aika upea sillain oksat alaspäin. Mä jo näen mielessäni jonkin valtavan pikkukalaparven vaeltelemassa sen oksien suojissa, esim. mustaneontetroja. Vaikka iso parvi onkin näyttävä, niin mä en ainakaan jaksa kuitenkaan pelkästään niitä katsella koko aikaa, vaan jotain muutakin meininkiä pitäisi altaaseen saada. Oletko miettinyt Apistogrammoja?
Jospa pohjalle laittaisi nurmikon suippomiekasta ja keskelle kasvivapaan alueen banjoille hiekkalaatikoksi?. Nurmikon sekaan vähän isompia kiviä ja niiden varjoon luolia apistoille. Vähän tähän tyyliin mutta se hiekkalaatikko ja kivet lisäksi, niin ja jollain sellaisella nurmikolla mihin banjot ei sotkeudu.
Voi että se katajapuska on varmaan aika upea sillain oksat alaspäin. Mä jo näen mielessäni jonkin valtavan pikkukalaparven vaeltelemassa sen oksien suojissa, esim. mustaneontetroja. Vaikka iso parvi onkin näyttävä, niin mä en ainakaan jaksa kuitenkaan pelkästään niitä katsella koko aikaa, vaan jotain muutakin meininkiä pitäisi altaaseen saada. Oletko miettinyt Apistogrammoja?
Jospa pohjalle laittaisi nurmikon suippomiekasta ja keskelle kasvivapaan alueen banjoille hiekkalaatikoksi?. Nurmikon sekaan vähän isompia kiviä ja niiden varjoon luolia apistoille. Vähän tähän tyyliin mutta se hiekkalaatikko ja kivet lisäksi, niin ja jollain sellaisella nurmikolla mihin banjot ei sotkeudu.
-
- Elite Member
- Viestit: 5470
- Liittynyt: 15:10, 30.07.2001
- Akvaarioseurat: Ciklidistit, HAS, NCS, TAS
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Keksi Maisulle kalasto ja kasvisto!
Siinä on yksi idea, ei huono ollenkaan. Viehättää tuo ajatus pelkästään yhdestä kasvilajista. Minulla olisi muutamia aika näyttäviä liuskekiviä joista voisin katsoa syntyisikö niistä jokin hauska pohjaviritys.
-
- Advanced Member
- Viestit: 3249
- Liittynyt: 13:24, 06.11.2003
- Akvaarioseurat: Turun akvaarioystävät
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Tuusula ja Turku
- Viesti:
Re: Keksi Maisulle kalasto ja kasvisto!
Paljonhan olisi lajeja ehdotettavaksi. Maisuun tuntien voi ehdottaa jotakin vaativampaakin. Jokin harvinaisempi monnislaji voisi tulla kysymykseen, kuten myös jokin harvinaisempi tetra- tai barbilaji.
Miten olisivat jotkin killit, Maisu? Samoin tokoissa voisi olla jokin mieluinen tuttavuus. En viitsi tavanomaista ruostekirjoahven-timanttitetra- punapääbarbi-kombinaatiota ehdottaa, koska olet ehkä noita lajeja omistanutkin. Enkä viitsi synnyttäjiä tuohon ympäristöön suositella.
Olisiko ryhmä killejä, joku pieni kääpiöahvenhaaremi (Apistogramma steindachneri voisi olla sulle hyväkin) ja pikkurantamonniryhmä mitään?

Erityiskiinnostuksen kohteena harvinaisemmat synnyttävät hammaskarpit (tällä hetkellä kääpiö-, metalli- ja sirppihammaskarppeja ja seepralimioita) ja monniset (tällä hetkellä mustaselkä-, panda-, pikku-, sihti- ja somamonnisia).
-
- Elite Member
- Viestit: 5470
- Liittynyt: 15:10, 30.07.2001
- Akvaarioseurat: Ciklidistit, HAS, NCS, TAS
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Keksi Maisulle kalasto ja kasvisto!
Killeistä ja steindachnerista saisi hyvinkin näyttävän yhdistelmän joutumatta sortumaan varsinaisten parvikalojen hankintaan, mutta tuo pikkurantamonni ei kyllä minun silmääni miellytä yhtään. Näyttää liian hyönteismäiseltä, joltain sellaiselta ei-toivotulta mikä ryömii vessan lattialla öiseen aikaan... Corydorakset sinänsä voisivat kiinnostaakin.
-
- Advanced Member
- Viestit: 3249
- Liittynyt: 13:24, 06.11.2003
- Akvaarioseurat: Turun akvaarioystävät
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Tuusula ja Turku
- Viesti:
Re: Keksi Maisulle kalasto ja kasvisto!
Corydoraksissa voisi olla jokin somamonninen hyvä. Vihermonninenkin miellyttäisi minua.
Erityiskiinnostuksen kohteena harvinaisemmat synnyttävät hammaskarpit (tällä hetkellä kääpiö-, metalli- ja sirppihammaskarppeja ja seepralimioita) ja monniset (tällä hetkellä mustaselkä-, panda-, pikku-, sihti- ja somamonnisia).
-
- Advanced Member
- Viestit: 1519
- Liittynyt: 20:45, 24.06.2003
- Akvaarioseurat: Ciklidistit
- Paikkakunta: Espoo
Re: Keksi Maisulle kalasto ja kasvisto!
Kun maisu tässä ilmoitti olevansa erittäin vapaamielinen niin eikös tässä olisi paikka todella radikaalille muutokselle. Nimittäin tuolla akvaarioliikkeessähän on myynnissä näitä muovisia kasveja ja kaloja
, että niistä sopivasti yhdistelemällä saa "ei huolenhäivää altaan" menevälle nais henkilölle. 

In numbers of ten the power is in one.
-
- Elite Member
- Viestit: 5470
- Liittynyt: 15:10, 30.07.2001
- Akvaarioseurat: Ciklidistit, HAS, NCS, TAS
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Keksi Maisulle kalasto ja kasvisto!
Pelästyin viikonloppuna etten pääse noista lopuista punatimanttiahvenista ikinä eroon, kun noutajaansa odottavat kalat menivät kutemaan oikein komean kämmenen kokoisen koristelun suodattimen kylkeen. Onneksi partamonni oli tarkkana ja hoiti murhatyöt puolestani.
En ole oikein kyennyt päättämään mitään tuon akvaarion suhteen. Eivät ne liuskekiveni oikein näyttäneet miltään tuossa altaassa ja otin ne pois samantien. Ajattelin, että ehkä minun pitäisi etsiä ideoita Bleherin Intia-esitelmästä joka herätti melkoisia "noita on pakko saada" -fiiliksiä. Yksi laji jota olen pitkänä himoinnut olisi lasiahven Parambassis ranga (monille varmaan tutumpi vanhalla nimellään Chanda ranga), ja suvusta löytyisi myös vielä lupsakamman oloinen P. lala.
Entäs sitten, jos mitään edellä mainittujakaan rajoituksia ei olisi? Ajatellaan että ei tarvita välttämättä ollenkaan kasveja eikä säilytetä mitään kaloista eikä edes katajia tai hulppeaa suodatinarsenaalia vaan voidaan puhua puhtaasti lajiakvaariosta jollekin vaikka vesiarvoiltaan kuinkakin omituiselle eväkkäälle.

Koskapa nuo lasiahvenet ovat erittäin upeita, niin miten olisi Gymnochanda filamentosa lajiakvaario?
---------------------------------------------------
http://www.opacity.us/" onclick="window.open(this.href);return false;
http://www.opacity.us/" onclick="window.open(this.href);return false;
-
- Elite Member
- Viestit: 5470
- Liittynyt: 15:10, 30.07.2001
- Akvaarioseurat: Ciklidistit, HAS, NCS, TAS
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Keksi Maisulle kalasto ja kasvisto!
Tuo näyttää näin äkkiseltään vähän viileämmän veden lajilta kuin P. ranga. Onko noita ollut jossain liikkeissä viime aikoina? Saatavuushan on tietysti yksi huomionarvoinen asia sekin, joskin Saksa-Belgia-Hollanti -akvaarioturnee odottaa kahden kuukauden päässä. 

Re: Keksi Maisulle kalasto ja kasvisto!
http://www.practicalfishkeeping.co.uk/p ... cle_id=677" onclick="window.open(this.href);return false;
http://www.jjphoto.dk/fish_archive/aqua ... entosa.htm" onclick="window.open(this.href);return false;
http://www.aquaticquotient.com/forum/sh ... hp?t=20044" onclick="window.open(this.href);return false;
Näistä osoitteista lämpötila 23-26, pH 6-7, GH 1-8. Saatavuus voi tosiaain olla ongelmana näitten suhteen. Keski-euroopasta näitä voisi löytääkin, Suomesta en tiedä, ainakin täällä Savossa nähty vain kuvissa.
http://www.jjphoto.dk/fish_archive/aqua ... entosa.htm" onclick="window.open(this.href);return false;
http://www.aquaticquotient.com/forum/sh ... hp?t=20044" onclick="window.open(this.href);return false;
Näistä osoitteista lämpötila 23-26, pH 6-7, GH 1-8. Saatavuus voi tosiaain olla ongelmana näitten suhteen. Keski-euroopasta näitä voisi löytääkin, Suomesta en tiedä, ainakin täällä Savossa nähty vain kuvissa.
---------------------------------------------------
http://www.opacity.us/" onclick="window.open(this.href);return false;
http://www.opacity.us/" onclick="window.open(this.href);return false;
-
- Elite Member
- Viestit: 6450
- Liittynyt: 23:09, 10.01.2002
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Espoo, HAS
Re: Keksi Maisulle kalasto ja kasvisto!
Maisu kun on viehtynyt persoonallisiin kaloihin, niin miten olisi pallokalojen puolelta joku önkiäinen? Tai pistä puolet vedestä veks, suolaa perään ja liejuryömijöitä?
En käy enää juurikaan foorumilla. Yhteydenotot tärkeissä asioissa: riesale@hotmail.com En vastaile yksityisesti tuleviin kalasto-, tauti- ymv. kyselyihin.
-
- Katalysaattori
- Viestit: 4264
- Liittynyt: 09:49, 30.05.2002
- Akvaarioseurat: HAF, HAS, SMAS, ja Ciklidistit
- Paikkakunta: Helsinki
- Viesti:
Re: Keksi Maisulle kalasto ja kasvisto!
Jos viileähköön taipuisi ja pilkkua kaipaisi, niin kaukaa Maisun ei tarvitsisi hakea Sewellia sp.'spotted' -imunuoliaisia (mikä oma lehmä...
).

Koralli- ja kasvinisti. Minkäs sille voi.
-
- Elite Member
- Viestit: 5470
- Liittynyt: 15:10, 30.07.2001
- Akvaarioseurat: Ciklidistit, HAS, NCS, TAS
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Keksi Maisulle kalasto ja kasvisto!
Marinkaan ehdotukset eivät ole mitenkään huonoja. Katselin tuota pallokaladiashowta netistä ja näistä kiinnostavilta vaikuttivat pohjapallokala ja rengaspallokala. Mitenhän nämä petolajit viihtyvät omistajan lomaillessa esim. kaksi viikkoa, pitäisikö olla lapsenvahti vai syövätkö "harvoin ja hartaasti"?
Liejuryömijöihin en vielä ehtinyt perehtyä. Oletko Mari sitä mieltä että tila tosiaan riittäisi niille?
Liejuryömijöihin en vielä ehtinyt perehtyä. Oletko Mari sitä mieltä että tila tosiaan riittäisi niille?
-
- Elite Member
- Viestit: 6450
- Liittynyt: 23:09, 10.01.2002
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Espoo, HAS
Re: Keksi Maisulle kalasto ja kasvisto!
Olen sitä mieltä, mutta se vaatii tuolta sisustukselta hiukan paneutumista. Ja kun liejiksistä on kökkö nähdä niitä sukupuolia, niin valitettavasti niitä joutuu ottamaan sen porukan ja antaa herrojen karsia se vahvin jäljelle, tytöthän menevät suht sopuisastikin vaikka kimppakivellä.maisu kirjoitti:Marinkaan ehdotukset eivät ole mitenkään huonoja. Katselin tuota pallokaladiashowta netistä ja näistä kiinnostavilta vaikuttivat pohjapallokala ja rengaspallokala. Mitenhän nämä petolajit viihtyvät omistajan lomaillessa esim. kaksi viikkoa, pitäisikö olla lapsenvahti vai syövätkö "harvoin ja hartaasti"?
Liejuryömijöihin en vielä ehtinyt perehtyä. Oletko Mari sitä mieltä että tila tosiaan riittäisi niille?
Pallokalan syöntitiheys on ihan siitä lajista kiinni. Joku palembangensis esim. ei ole huonona kahden viikon paastostakaan, mutta kääpiöpalloille jo viikonloppu huitelee siinä ja rajalla. Noista kaipaamistasi lajeista mulla ei ole kokemusta, joten vastatkoon joku viisaampi.
Tuo ripsupallokala joka tuolla mun yhdessä altaassa on, on kyllä ihan hillitön tyyppi. Ahne kuin mikä ja naaman karvaisuus tekee tyypistä melkoisen persoonallisen näköisen

En käy enää juurikaan foorumilla. Yhteydenotot tärkeissä asioissa: riesale@hotmail.com En vastaile yksityisesti tuleviin kalasto-, tauti- ymv. kyselyihin.
-
- Elite Member
- Viestit: 5470
- Liittynyt: 15:10, 30.07.2001
- Akvaarioseurat: Ciklidistit, HAS, NCS, TAS
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Keksi Maisulle kalasto ja kasvisto!
Jeps, kävin illalla Marin liikkeessä katsomassa tuota karvanaamaa. Ihan oli kuin syliin tulossa ja oikein soma, mutta joku onnellinen oli hänet tänään ehtinyt varaamaan. Etsintä siis jatkukoon ja Ripsulle toivotetaan pitkää ikää tulevan omistajansa kanssa.Mari kirjoitti:Tuo ripsupallokala joka tuolla mun yhdessä altaassa on, on kyllä ihan hillitön tyyppi. Ahne kuin mikä ja naaman karvaisuus tekee tyypistä melkoisen persoonallisen näköisen

Alixin ehdotuksen huomasin vasta nyt kun se oli tuon edellisen sivun viimeisenä. Imunuoliaisia olen jo pitänyt niin moneen otteeseen että ne eivät nyt iske ollenkaan, ja lämpötilan puolesta olisin taipuvainen valitsemaan mieluummin "kuuman veden" kaloja.
-
- Elite Member
- Viestit: 5470
- Liittynyt: 15:10, 30.07.2001
- Akvaarioseurat: Ciklidistit, HAS, NCS, TAS
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Keksi Maisulle kalasto ja kasvisto!
Tämä ei ole nyt edistynyt ollenkaan, paitsi että olen päättänyt ottaa ne katajat pois tuosta altaasta. Laitan ehkä myöhemmin kuorimatonta "hyväkäytöksisempää" katajaa pieniin kuutioaltaisiini, sellaista minkä saa juntattua pohjalasin ja yläreunusten väliin tukevasti.