Kaivelenpa vanhaa ketjua esiin, kun jäi Ellin tulevaisuus kiinnostamaan.
![Smile :)](./images/smilies/icon_smile.gif)
Kuinka kävi, kasvoiko se enää?
Pari tuoreen niilinhaukiharrastajan näkemystä ketjussa vastaamatta jääneisiin kysymyksiin:
Altaassani on nyt neljä viherniilinhaukea, joiden ikä vaihtelee alle vuodesta kymmeneen vuoteen, ja porukassa pitäisi olla kaksi kumpaakin sukupuolta. Mittaa kaloilla on Loviisan vajaasta 15 sentistä Rouva Hauen lähes 30 senttiin. Pojat ovat sitten siltä väliltä. Yllättävää kyllä 10-vuotiaaksi arvioitu koiras ei ole paljonkaan 15 senttiä pidempi, vaikka sen kanssa ilmeisesti koko ikänsä samoissa oloissa ollut naaras on liki tuplasti pidempi. Näyttää siis siltä, etteivät kaikki yksilöt välttämättä jättiläisiksi kasvakaan.
En ole
ikinä nähnyt yhdenkään hauen tekevän ainuttakaan aggressiivista elettä. Sen sijaan ne viettävät usein aikaa vierekkäin pyrstöjä toisiinsa kietoen ja hieroen kuonoja toistensa rintaeviin - myös pojat keskenään. Olen siis tällä kokemuksella aivan pihalla siitä, mitä kummaa kirjallisuuden väitteet viherniilinhauen aggressiivisuudesta oikein tarkoittavat. Saattaa tietenkin olla, että olen saanut jotenkin epätavallisen nössöjä yksilöitä, tai että kutuvire muuttaa käyttäytymistä olennaisesti.
(Sen sijaan samassa altaassa asuva yli 40-senttinen käärmekala toisinaan ruoka-aikaan näykkii Rouva Haukea, oletettavasti ärtyneenä tämän rohmuamisesta. Rouva on varsinainen teollisuusimuri.)
Oman kokemukseni (n=2) perusteella vaikuttaa siltä, että kasvuikäiset niilinhauet ovat jokseenkin petomaisia, eivätkä aina vaivaudu katsomaan mitä purevat. Sen sijaan aikuiset eivät meillä tunnu olevan vaaraksi edes kaloille, jotka periaatteessa mahtuisivat suusta alas. Ihan pikkusinttejä ei tosin kannata kokeilla. Meillä niilinhaukien kanssa on ollut monennäköistä pienempää asukkia, joista pienimpiä taitavat olla 5-senttiset viherimubarbin poikaset. Mm. kongontetrat, nuoret selkäuimarit, keltabarbit ja harlekiininuoliaiset pysyvät todistettavasti elävien kirjoissa.
Vain yksi kuolemantapaus on sattunut silloin, kun Lousku oli nopeimmassa kasvuvaiheessa ja haukkasi katkaravunpalasta ohi: leuat napsahtivat miltei hauen itsensä pituisen pikkulasimonnin selkään, ja hauraana otuksena lasimonni kuoli yhteen puraisuun. Rantamonnit menettivät pariin otteeseen paloja viiksistään, mutta siinäpä se sitten oli. Nykyään Lousku nuuhkii varovasti ja tönii kuonollaan muita kaloja kauemmas ennen kuin haukkaa, aivan kuin yrittäisi olla vahingossakaan purematta ketään. Ehkä joku on purrut takaisin.
![Smile :)](./images/smilies/icon_smile.gif)
Tai sitten oppi meni perille, kun lasimonnionnettomuuden yhteydessä paukautin haukea haavinvarrella päähän saadakseni sen päästämään irti.
Viherniilinhauen ruokavaliosta tehdyssä tutkimuksessa Ghanassa (pdf
täältä) pyydystettiin 40 erikokoista villiä haukea ja analysoitiin niiden vatsan sisältö. Yhdenkään vatsasta ei löydetty merkkiäkään kalasta - viherniilinhauki ei tosiaankaan ole kalansyöjä. Ylivoimaisesti tärkeintä ravintoa olivat vesihyönteiset ja ravut.