Niitä on tässä altaassa kaksi siksi, että tuon ison ostin kaloineen ja siellä oli 5 . Kiekot kyllä pitävät jälkikasvua kohtuullisen hyvin kurissa. Mutta aikuisille se on ahdasta. En halua enkä kyllä kykenekään tappamaan ja partisten kysyntä on hiukan nihkeää.
Oliskohan nämä isompia. Ei oikein ole hallussa tämä Aijaan käyttö.
Eipä noilla näytä parta kasvavan, joten joko sulla on parraton uros (ylempi kuva?) tai lisäännytään neitseellisesti tai altaassa piileskelee Salaperäinen Romeo Nättejä partiksia muuten, ei aivan sitä sameanruskeaa perusmallia!
Uskon enemmän parrattomiin ukkoihin kuin pyhään partamonnin henkeen ja neitsyeen
Tai sitten ne on onnistuneet salamatkustamaan kasvien seassa. Tai suodattimessa. Minähän käytin niitä jonkin aikaa tuossa isossa ennen tähän uuteen tuomista Voisivatko ne tehdä sen???