Nyt kun viimein sain 60-litraisen akvaarioni partamonni-invaasion päättymään, sen uhkaa vallata tupsulevä! Yksi puolikasvuinen partis siellä on, mutta ei maistu. Siispä kyselenkin teiltä, arvokkaat akvaristit, minkä olion voisin leväpulmaani hoitamaan pestata kun leväbarbit nyt on auttamatta liian isoja...
Ei taida olla montakaan kalaa jotka söisivät tupsulevää. Ja ei etenkään sellaisia jotka viihtyvät noin pienessä altaassa. Helpompi hoitaa syyt mitkä aiheuttavat levän tai käyttää vaikka nestehiiltä joka yleensä tappaa tupsulevän.
Nestehiili, esim. Easy-Carbo, tappaa tupsulevän, kuten Sani jo sanoikin. Lisäksi ko. levä taitaa viihtyä paremmin emäksisessä kuin happamassa vedessä, joten pH:n laskukin saattaa tehota, näin ainakin jostain olen lukenut. Jälkimmäistä keinoa tosin ei voi kokeilla, ellei se sovi kalastolle.
JKE kirjoitti:Leväsukarapuja puolen tusinaa hoitaa hoitaa homman kotiin.
Tuli vaan mieleen, että luvin akvaristilehdestä että nuo sukaravut ei syö pitkäksi kasvaneita tupsu/muita leviä.
Onneksi meidän sukaravut ei lue Akvaristia.
Sukaravut käyvät innokkaammin kiinni matalaan leväkasvustoon, mutta tuntuvat jatkuvalla sukimisellaan häiritsevän ja jopa pysäyttävän isompienkin levätupsujen kasvua. Syövätkö sitä itse levää vai levän seasta mikroskooppista eliöstöä, paha sanoa. Ainakin tupsulevätupsuja kammataan hirmu ilolla ja välillä pers pystyssä jyrsitäänkin kuin koira maahan jäätynyttä luuta .
1-2-3 sydäntä särkyy , vielä löytyy se joka ehjänä säilyy
ehdin myöhemmin viettää aamuni jonkun kylkiluuhun kasvaneena.
Kun herään laivat on lähteneet, kortti kuivuu ja junia ei mee.
Laiturilta tuuli vie pois nekin jotka ei kelvanneet
Meillä ovat ilmeisesti lukeneet, ei maistu mangroven pintaan kasvanut tupsuviidakko, tosin lauma kirsikoita siinä aina jotain ruopii, mitä sitten.. En tiedä.
Aika kaunis näky kuitenkin, kun punertavalla leväkarvalla vaeltelee kymmenittäin punahehkuvia sukia. Täytynee koittaa leväsukiakin..
Kiitos ihmiset, mutta millään myrkyillä en rupea sössimään, mielummin katselen sitä levää kuin kuolleita kaloja.
Pitää varmaan kokeila niiden rapujen kanssa, jos vaikka sattuisi joskus paikalliseen liikkeeseen saapumaan...
Eikä punalevä viihty hapekkaassa vedessä? Siis meinaan että kun olet vähntänyt kaloja, se voisi olla syy punalevän tulemiseen... JA ed. meillä ontupsulevää altaissa (vajaamiehitettyjä) eikä siihen auta EasyCarbot... pH on 6,5 ja vesi pehmeää... Jos jotkut sukarvut sitä tuhoavat, niin JEE.
Zuwih kirjoitti:Kiitos ihmiset, mutta millään myrkyillä en rupea sössimään, mielummin katselen sitä levää kuin kuolleita kaloja.
Onko nestehiili nyt sitten virallisesti luokiteltu myrkyksi vaikka monilla se on käytössä hiilidioksidin sijasta päivittäin ilman mitään ongelmia... Levien tappoonhan sitä ei ole kehitelty vaikka tupsulevä lähteekin.
JKE kirjoitti:Leväsukarapuja puolen tusinaa hoitaa hoitaa homman kotiin.
Ovatko nämä tehokkaitakin tupsulevän syöjiä? Meinaan että itselläni ei taida 140l altaasta kohta tupsulevätöntä kasvia löytyä, sen verran vauhdilla ovat lähteneet leviämään. Lahjoitin näet tuon käytettynä ostetun altaan mukana tulleen leväbarbin pois (liian pieni allas), ja johan levät rupes rehottaan. Käykö pieni armeija noita rapusia tosiaan korvaamaan edes osittain leväbarbia? Montako olisi suositus tämän kokoiseen tankkiin, joka ei ole ihan täynnä kaloja? Partamonni ja levänuoliainen löytyvät ennestään.
JKE kirjoitti:Leväsukarapuja puolen tusinaa hoitaa hoitaa homman kotiin.
Ovatko nämä tehokkaitakin tupsulevän syöjiä? Meinaan että itselläni ei taida 140l altaasta kohta tupsulevätöntä kasvia löytyä, sen verran vauhdilla ovat lähteneet leviämään. Lahjoitin näet tuon käytettynä ostetun altaan mukana tulleen leväbarbin pois (liian pieni allas), ja johan levät rupes rehottaan. Käykö pieni armeija noita rapusia tosiaan korvaamaan edes osittain leväbarbia? Montako olisi suositus tämän kokoiseen tankkiin, joka ei ole ihan täynnä kaloja? Partamonni ja levänuoliainen löytyvät ennestään.
Kyllä pitäisi semmoisen 10-15 leväsukan hoitaa hommaa. Kannattaa nyt ensin tehdä kunnon putsaus ja laittaa vasta sitten ravut sisään.
Huomioi sitten, että sukaravut eivät ole oikea valinta petomaisten/nyppivien kalojen kanssa. Ravut myös syövät ihan mitä tahansa altaaseen laitat, joten ruokinta kuriin, jos haluat niiden syövän leviäkin. Liikaruokinta on muutenkin toki yleinen syy leväongelmiin.