Kiitokset vastauksesta!
Hauskinta tässä on että tämä löytö on tehty ihan omasta altaasta!

Pleko ollut minulla jo kohta kaksi vuotta. Tämä on yksi niistä labyrinttiplekoina ostamistani plekoista, joita ole yksi kerrallaan ottanut altaasta kuvattavaksi sopivan tilaisuuden tullen. Yksi on vielä kuvaamatta. Olen yllättynyt jos niistä edes kaksi edustaisi samaa lajia, sen verran isoja eroavaisuuksia löytyy paitsi kuvioinnissa, myös kropan muodossa ja muissa yksityiskohdissa.
Pyydystyspaikkaa yritin selvittää hankkimisen yhteydessä ja sen jälkeen, mutta Akvaariokeskus ei osannut tähän vastata. Olen hankkinut plekot kahdessa erässä, molemmat erät tulivat tukusta nimellä L-401. Käsitykseni mukaan molemmat olivat samaa tuontierää, mutta Akvaariokeskukseen ne tulivat kahdessa erässä.
Kumpikaan väreistä, ei musta eikä valkoinen, ole tällä yksilöllä puhdas. Jos vertaa vaikka allaolevaan kaveriin (joka siis myös myyty labyrinttiplekona), eron huomaa selvästi; värit ovat ikään kuin epäselvemmät.
Toki kuvien valaistuksessa on eroja mutta peruseron huomaa selvästi. Selkäevän ja rintaevien ensimmäisten ruotojen kohdalla on aavistus rusehtavaa sävyä (näkyy kuvissa). Yksi mahdollisuus on, että kyseinen pleko on jatkuvasti stressiväreissä. Kaksi tanakkarakenteisempaa (oletettavasti koirasta, toinen näistä ylläolevassa kuvassa) pitävät komentoa altaassa, eikä kahta muuta näekään muuta kuin ruoka-aikaan.
Hyppisin toki riemusta kattoon jos tämä olisi L-236. Tiedän kyllä kyseisen lajin markkinat tai pikemminkin niiden puutteen. Toisaalta olisin ihan yhtä onnellinen jos saisin selvitettyä kaikkien neljän plekon lajin edes jollakin tasolla, niin vaikeaksi tämä selvittelytyö on mennyt.. Tällä hetkellä plecofanatics.comissa veikkaukset näyttävät kääntyvän yllätysehdokas L-66:een. Yllätysehdokas sikäli että noista toisista uskoisin helpostikin jonkun olevan L-66, mutta en välttämättä tästä...tiedä nyt sitten!
Ai niin,
täältä löytyy kaverista kuva noin 5-senttisenä (neljäs kuva vasemmalta).