Mikä on ongelma ja miten se esiintyy? Täysi kertomus kalan/kasvien oireista
Milloin huomasit ongelman, onko jatkunut jo kauan? Onko ollut jotain muita ongelmia?
Ilmoittamalla ainakin osan em. tiedoista heti ensimäisessä viestissä, varmistat että muilla on helppo työ vastata viestiin ja näin ratkaista mahdolliset ongelmat. Kiitos!
Onko kellään ikinä käynyt että seeprakala on alkanut nyppiä lajitovereitaan. Tämä on nähty viime päivinä useampaan otteeseen. (2 jouduin lopettamaan) ja taistelukala uroksen (oli altaassa vain 4vrk) evät.
Huom., kalastossa on miekkapyrstöjä ei ole ikinä ollut nyppimis ongelmaa kalat ollut alusta saakka noin 7kk.
Tuo seeprakalojesi lajitovereiden määrä on aivan liian pieni, joten tuo voi olla siitä aiheutuvan stressin takia turhautunut yksilö. Vähintään 10 kpl niitä saisi olla, mieluusti enemmänkin . Monnisten parvetkin ovat vähän liian pienet.
Tuo vähän ihmetyttää, että miksi hankkisit uuden taistelukalan, jos kerran edellinenkin nypittiin? Tuo altaasi lämpötilakin on muuten taistelukalalle sekä piikkisilmille vähän liian viileää, noin 26-27 olisi ihanne.
MYYDÄÄN LEHTIKALOJA JA 80x50x50 eli 200 L KULTAKEHYSAKVAARIO
foxterrier kirjoitti:nyt alkaa mennä usko koko hommaan taas on yksi seeprakala(huntumuunnos) ilman perä evää. onko kellään mitään avistusta mikä ne käy nyppimässä?
Tarkoitatko nyt pyrstöevää vai peräevää? Peräevä sijaitsee kalan vatsapuolella taaimpana, pyrstön varressa ennen sitä pyrstöevää.
Nuo huntupyrstöiset kalamuunnokset ovat niin luonnottomia, että moni kala voi tuntea suurta kiusausta repiä niitä. Esimerkiksi taistokoiraan altaaseen ei saisi hunnukkaita kaloja laittaakaan, koska ukko voi kokea ne kilpailijoikseen. -Evät kuitenkin kasvavat takaisin hyvissä vesioloissa kun nyppiminen loppuu, ellei ole ihan juurtaan myötä mennyt. Älä siis turhaan lopeta kaloja nypityn evän vuoksi
Jos kadonneen evän reuna on valkoinen, kyse voi olla myös evärutosta.
528 l: Corydoras sterbai, L-134, Liosomadoras oncinus, Platydoras costatus, Megalechis thoracata, Moenkhausia pittieri 125 l: Corydoras pygmaeus, Neocaridina davidi var. red, Poecilia wingei 120l: L. oncinus, P. wingei
kyllä pyrstöevää tarkoitin. ja ei ole ruttoa. mutta mikä nyppi taiston pyrstön pois? nyt ei jaksa ymmärtää viime päivät on mennyt googlen parissa istuen
Kyllä ne seeprat ja taistelukala ovat voineet ihan yhdessä nyppiä toinen toisiaan, tai kyllä se voi miekkapyrstöiltäkin onnistua. Sinuna ottaisin tuon taistelukalan kokeeksi pois ja katsoisin mitä tapahtuu.
MYYDÄÄN LEHTIKALOJA JA 80x50x50 eli 200 L KULTAKEHYSAKVAARIO
Seeprakaloista ei itsellä ole kokemuksia, mutta en pitäisi ihan mahdottomana että seeprat tosiaan nyppisivät toisiaankin. Jos ovat olleet ihan nuoria vasta kun ostit ne, ja nyt ovat sitten tulleet sukukypsiksi ja kilpailu ja kosinta on alkanut? Tulipa mieleen sellainenkin, että eihän altaassa ole sellaista suodatinta ym. härveliä, jossa kalat voisivat repiä isoja eviään?
Kalastostasi itse ottaisin taiston ja ne siaminpiikkisilmät toiseen altaaseen, jossa nostaisin lämpöä asteella-parilla. Noille muille taas voisin laskea lämpötilan 24 asteeseen. Taistolle laittaisin oman altaan paitsi siksi, että lämpimämmässä pysyy terveempänä, myös siksi että ei viihdy isoine evineen niin virtaavassa vedessä kuin moni muu noista muista lajeista. Ja koska toiset kalat saattavat tosiaan intaantua sen eviä nyppimään. Kokoa taistoaltaalla ei tarvitse paljoa olla, toisaalta taas siaminpiikkisilmät kasvavat verrattain suuriksi ja paksuiksi. Jos taistoallas olisi semmoinen 100-litrainen, voisi toisen partiksen heivata sinne myös. Ja lisäksi vaikka iso parvi jotain kilttiä, lämpimässä vedessä viihtyvää tetraa.
Nimittäin olethan varmistanut, että partamonnisi ja albiinopartamonnisi ovat samaa sukupuolta? Muuten voipi kohta altaassa vilistää hurja määrä pieniä ruskeita poikasia
528 l: Corydoras sterbai, L-134, Liosomadoras oncinus, Platydoras costatus, Megalechis thoracata, Moenkhausia pittieri 125 l: Corydoras pygmaeus, Neocaridina davidi var. red, Poecilia wingei 120l: L. oncinus, P. wingei
Itselläni on 7 huntueväistä seeprakalaa (ja 1 tavis), enkä ole vastaavaan nyppimisongelmaan törmännyt. Tuota kalastoasi kun lueskeli läpi, niin pisti silmään nuo neontetrat. Oletko seurannut niiden touhuja? Äitini altaassa neonit ovat niitä "terroristeja" - mitä ei todellakaan ensi kuulemalta uskoisi
**ja jos neonit ovat kiltisti, niin kääntäisin syyttävän katseen kohti miekkapyrstöjä.. (kerta pääepäiltyä taistoa ei enää altaassa ole)
akvaariossa ei ole mitään mikä voisi repiä/vahingoittaa eviä . suodattimena on eheim 2213 ulkosuodatin ja joskus fluval 1 sisäsuodatin keräämässä irto roskaa. mikä aiheuttaa nyt eripuraa neonit ja seeprat ovat olleet sovussa noin 6kk. olsikohan miekkapyrstöissä sittenkin vika uros on 2 vuoden ja naaraat ovat nyt noin 4kk ikäisiä.
parttiksista ei pysty sanoa sukupuolta vielä albiino on noin 6cm ja tavis 4cm.
Minä ainakin putosin jo kärryiltä, kun ekassa viestissä oli että kalat on ollut 7 kk, ovatko siis miekkapyrstöt ovat tulleet jälkeenpäin vai ymmärsinkö oikein?
MYYDÄÄN LEHTIKALOJA JA 80x50x50 eli 200 L KULTAKEHYSAKVAARIO
Tässä on mielestäni sellainen riski olemassa, että taisto kokee huntueväseeprat oman lajinsa uroksiksi ja ärhentelee niille siksi. En tiedä onko näin, mutta taistot ovat ennenkin huntueväisiä kaloja ajaneet kilpailijoina pois reviiriltään. Joten äänestän marinumin vaihtoehdon puolesta.