Joidenkin Jyväskylän alueiden vedenlaatu huonontunut !

Etusivulla näkyvät uutiset. Käyttäjät voivat kommentoida aiheita, mutta eivät lähettää uusia viestejä.

Valvoja: Moderaattorit

Vastaa Viestiin
Lapinakka
Senior Member
Senior Member
Viestit: 669
Liittynyt: 15:35, 14.04.2006
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Jyväskylä

Joidenkin Jyväskylän alueiden vedenlaatu huonontunut !

Viesti Kirjoittaja Lapinakka »

Nappasin tämän Jyväskylän kaupungin sivuilta:

Jyväskylän Energia suosittelee veden keittämistä Halssilan, Kuokkalan, Keljonkankaan, Sarvivuoren ja Säynätsalon saaren pohjoisosassa.

Jyväskylän Energia suosittelee talousvetenä käytettävän veden keittämistä niillä alueilla, joille Jyväskylän maalaiskunnan Janakassa sijaitsevalta vedenottamolta on johdettu vettä. Jyväskylässä alue ulottuu Halssilasta Kuokkalaan, Keljonkankaalle, Sarvivuoreen ja Säynätsalon saaren pohjoisosaan.

Keittosuositus annettiin, kun selvisi, ettei veden käsittelyä ole Janakassa hoidettu sovitulla tavalla. Prosessiin kuuluva UV-desinfiointi ei ole nyt saatujen tietojen mukaan ollut käytössä. Laitosta hoitavan maalaiskunnan taholta ei ole ilmoitettu Jyväskylän Energialle eikä terveydensuojeluviranomaiselle UV-desinfioinnin käytön keskeyttämisestä eikä toimenpiteen syystä. Tieto vesiongelmasta saatiin Jyväskylän Energiaan torstaina puolen päivän aikaan.

Suosittelemme, että talousveden käsittelyssä noudatetaan Halssilan, Kuokkalan, Keljonkankaan, Sarvivuoren ja Säynätsalon saaren pohjoisosassa seuraavia ohjeita:
- Keittämätöntä vesijohtovettä ei nautita: kaikki ruuanvalmistukseen tai juomaksi käytettävä vesi keitetään – tämä koskee myös esimerkiksi salaatin huuhtelua.
- Pelkkä kiehauttaminen ei riitä: vettä tulee keittää 5 – 10 minuuttia
- Keittämättömällä vedellä voi silti esimerkiksi pestä pyykkiä ja peseytyä

Mahdollisesta virallisesta keittokehotuksesta päättää terveydensuojeluviranomainen vedestä otettujen koetulosten valmistuttua.




Mahtaisko joku osata kertoa, kuinka tällainen vaikuttaa kaloihin?
Mulla vastikään kuoli purjesampimonni ihan ilman näkyvää syytä.
Lapinakka
Senior Member
Senior Member
Viestit: 669
Liittynyt: 15:35, 14.04.2006
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Jyväskylä

Viesti Kirjoittaja Lapinakka »

Ovat sitten löytäneet koliformisia bakteereja ja alkaneet kloorata vettä.
Että näin.

Ei taida kannattaa vaihtaa vettä altaisiin ihan just nyt.
memppa
Starting Member
Starting Member
Viestit: 32
Liittynyt: 09:00, 10.10.2006
Paikkakunta: Jyväskylän maalaiskunta

Viesti Kirjoittaja memppa »

Pitäis tehdä viikottainen vedenaihto kolmeen altaaseen. Eikös vedenparannusaine poista tuon kloorin. itse olen nykyään laittanut uuden veden jälkeen parannusaineen akvaan. Pitäiskö nyt laittaa ensin tuo aine ja sitten vasta käsisuihkulla (kuten teen) uusi vesi. Nehän voivat kloorata vaikka kuinka kauan; kansalaisille ei koskaan tiedoteta mistään mitään. Vaikka vesi tulisi juomakelpoiseksi, niiin tuota klooria on putket täynnä ja klooraustahan voidaan jatkaa vielä varmuuden vuoksi.
260 l, 6 kissaa + coton de tulear Rulle
Phoxinus
Senior Member
Senior Member
Viestit: 527
Liittynyt: 14:42, 28.04.2006
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Jyväskylä

Viesti Kirjoittaja Phoxinus »

Eilen aamulla vaihdoin 50% vedestä kuhunkin akvaarioon eivätkä kalat tai edes sukaravut ole moksiskaan. Vedenparannusainetta en käyttänyt kuten en ikinä ennenkään.
Monninomistaja jo vuodesta -94.
Mörrikkä
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1508
Liittynyt: 10:33, 19.07.2006
Akvaarioseurat: JAS
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: JKL
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Mörrikkä »

Jyväskylän omilta nettisivuilta tietoa kyllä löytyy ja kannattanee sieltä seurata tuota tilanteen kehitystä.

Tässä noilta sivuilta kopioitu tiedote:

Juomaveden keittokehotus jatkuu edelleen
Yhteenveto

Jyväskylän maalaiskunnan Janakan vesilaitoksen verkostovedestä keskiviikkona 15.8. otetuissa näytteissä havaittiin alustavan analyysituloksen mukaan 16.8. kolimuotoisia (koliformisia) bakteereja, mutta niiden joukossa ei ollut kuitenkaan ulosteperäisestä saastumisesta kertovia E.coli -bakteereja.

Vesihuoltolaitokset maalaiskunnassa ja kaupungissa antoivat jakelualueelle jo alustavien tulosten perusteella välittömästi talousveden keittosuosituksen 16.8. Myös veden syöttö Janakan vesilaitokselta Jyväskylään keskeytettiin välittömästi. Korvaava vesi Jyväskylän kaupunkiin johdetaan Vuonteen tekopohjavesilaitokselta. Jyväskylän maalaiskunnan alueelle Janakan vettä on toimitettu torstaista alkaen kloorattuna.

Tulosten varmistuttua 17.8. alueen terveydensuojeluviranomaiset antoivat jakelualueelle keittokehotuksen. Jyväskylän kaupungin alueelta otetut verkostovesinäytteet ovat olleet koko ajan puhtaita. Jyväskylän maalaiskunnan Janakan vesilaitoksen raakavedestä ja laitoksen lähtevästä vedestä lauantaina ja sunnuntaina otetut näytteet ovat olleet puhtaita. Tilannetta seurataan päivittäisellä näytteenotolla.
Keittokehotus jatkuu

Keittokehotus koskee seuraavia alueita: Jyväskylän mlk: Vaajakoski, Jyskä, Väinölä, Haapaniemi, Kaunisharju, Kivilampi, Oravasaari ja Leppälahti. Jyväskylän kaupunki: Halssila, Kuokkala, Nenäinniemi, Keljonkangas, Sarvivuori ja Säynätsalon saaren pohjoisosa. Jyväskylän kaupungin osalta tarkempi rajaus löytyy sivun www.jenergia.fi ”Ajankohtaista” palstalta.

Varotoimenpiteenä vedenottamon verkostoalueen vettä ei saa edelleenkään käyttää juomavetenä tai ruoanvalmistukseen ilman keittämistä. Vettä tulee keittää (kiehuttaa) vähintään 2-3 minuuttia. Kahvinkeitin ei ole riittävä kuumennin kun taas vedenkeitin soveltuu käytettäväksi. Vesijohtoverkostoon kytkettyjen vesi- ja juoma-automaattien vettä ei tule myöskään käyttää kuumentamattomana, mikäli niissä ei ole veden turvallisuuden varmistavaa tekniikkaa. Ruoanvalmistuksessa tulee huolehtia, että kypsentämättömien tuotteiden (esim. salaatit) huuhteluun ei käytetä keittämätöntä vettä.

Keittokehotuksen purkamisesta ilmoitetaan erikseen. Keittokehotus puretaan, kun maalaiskunnan jakelualueella kloorattu vesi ulottuu koko jakelualueelle ja Jyväskylän verkko-osuus on korvautunut Vuonteen vedenottamon vedellä sekä Säynätsalon verkko Muuramen vesilaitoksen vedellä. Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan terveydensuojeluviranomaiset tiedottavat keittokehotuksen jatkosta tiistaina 21.8.
memppa
Starting Member
Starting Member
Viestit: 32
Liittynyt: 09:00, 10.10.2006
Paikkakunta: Jyväskylän maalaiskunta

Viesti Kirjoittaja memppa »

Joo. Kyllähän sitä tietoa nyt tulee nettiin, radioon ja ties minne, kun puskaradio toimi ensin. Tuota pa--avettä on tullut ainakin jo viime viikon maanantaina, voimakkaamman kloorauksen alkamis ajankohtaa en tiedä.
Enää ei siis tiedotteen mukaan tartte keittää vettä sitten, kun tuo kloori on levinnyt kaikkialle putkistoihin (josta poistuminen sitten vie taas aikansa). Asustelen täällä Vaajakoskella ja monille kaupungin alueella asuville (ei kaikille) tuleekin vesi nyt Vuonteelta, joten heillä ei ainakaan ole hätäpäivää kloorin suhteen.
Mutta siis: vedenparannusainehan poistaa sen vai onko jollain jotain muuta tietoa. Olisi tietty ihan kiva, jos tiedotteissa huomoitasi tämä marginaaliporukkakin, joka on huolissaan akvaarioidensa hyvinvoinnista elikkä kertoisivat voiko olla vahingollista kaloille yms.
260 l, 6 kissaa + coton de tulear Rulle
Lapinakka
Senior Member
Senior Member
Viestit: 669
Liittynyt: 15:35, 14.04.2006
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Jyväskylä

Viesti Kirjoittaja Lapinakka »

Tiedonkulkuhan on ollut toooodella huonoa tässä jutussa.
Minä sain asian tietooni samana päivän kuin tiedotekin tuli. Kaveri, joka sai töihinsä virallisen tiedotteen, pisti tekstiviestiä mulle sienimetsään.

Sieltä taas kaverin kanssa kauhuissamme soittelimme tutuille, että nyt on vesi saastunutta.
Mahassa alkoi tietenki heti kiertää.

Sain illan aikana vielä kavereilta tekstiviestejä, että tiedänkö asiasta.

Seuraavana aamuna tajusin laittaa tuon tiedotteen tänne.


Pikkuhiljaa selvisi, että tilanne ei ole aivan niin paha, kuin miltä alkujaan kuulosti. P*skabakteerit eivät olekaan p*skabakteereja.
Nyt taas taitaa akvaristin näkökulmasta tilanne olla pahempi kuin mitä vähän aikaa sitten.
Koliformiset bakteerit, mitä kaupungin puolelta ei edes ole löydetty, näin olen käsittänyt, eivät ole kaloille vaaraksi, sen sijaan kloori on.
Lapinakka
Senior Member
Senior Member
Viestit: 669
Liittynyt: 15:35, 14.04.2006
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Jyväskylä

Viesti Kirjoittaja Lapinakka »

Tekstiteeveeltä luettua infoa lyhyesti:

Jyväskylän seudun vedenkeittokehoitukset purettu.
Vesijohtoverkosto on nyt täysin puhdistettu kolimuotoisista bakteereista.

Kloorausta jatkettaneen vielä tämän viikon ajan.
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Etusivun uutiset”