Mielipiteitä helpon 400 litraisen altaan perustamiseen

Akvaarioharrastuksen alkeisiin liittyvät ongelmat, kalojen yhteensopivuus ja mikä tahansa muu tärkeältä tuntuva asia.

Valvoja: Moderaattorit

Vastaa Viestiin
kk
Junior Member
Junior Member
Viestit: 109
Liittynyt: 13:23, 06.10.2003
Akvaarioseurat: FOMA
Paikkakunta: sipoo

Mielipiteitä helpon 400 litraisen altaan perustamiseen

Viesti Kirjoittaja kk »

n. vuosi sitten saimme uuden ok-talon valmiiksi ja siihen tehtiin pieni akvaarion huoltotila, ja itse akvaariosta vain etulasi taulun tavoin on näkyvissä olohuoneen puolelle.
Tarkoitus oli jatkaa jo vuosia kestänyttä merivesi harrastusta, mutta kun ei oikein into riitä enää riitä niin aktiiviseen harrastamiseen mitä merivesi ainakin minun kokemuksella vaatii, ajattelin luopua koko akvaario harrastuksesta.

Nyt mietinkin olisiko makeanveden puolella jotain tarjottavaa, joka ei vaatisi niin suuria taloudellisia ja ajallisia satsauksia kuin suolavesipurkit?
Kun nyt olisi allaskin siististi seinässä ja "huoltohuone" vesipisteellä ja viemärillä varustettuna.

Altaani on reilun 400 litraa (120x60x60) ylivuotokulmalla ja noin 100 litrasella ala-altaalla.

Mitään tekniikkaa ei tällähetkellä ole, mutta sehän on helposti järjestettävissä, (kunhan tietäisi mitä purkkiin laittaa).

Eli lähinnä kaipaisin mielipiteitä onko muutaman tunnin viikkopanostuksella mahdollista pyörittää siistiä allasta, ja minkä "tyylistä".

Jonkinlainen oma visio altaasta on tyyliin, vaalea hiekkapohja ja reilusti valoa, että vesi näyttää vedeltä, eikä kuselta :P
FOMA rules
Mabo
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1120
Liittynyt: 15:28, 21.03.2007
Akvaarioseurat: Ciklidistit
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Mabo »

No tuohonhan saisi vaikka mitä kivaa!
Malaweja, kiekkoja tai jonkunlainen biotooppi Aasiaa, Etelä-Amerikkaa tai Afrikkaa...
Tsekkaa Ciklidistien uudistuneet nettisivut!
www.ciklidistit.fi
noel.runeberg
Member
Member
Viestit: 311
Liittynyt: 14:59, 11.04.2006
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: kauniainen

Viesti Kirjoittaja noel.runeberg »

Makeanveden akvaario on hyvin helppohotoinen ja vähätyöläs.
Sitä paitsi akvaariosi koko tekee siitä entistä helpompaa. Hanki pari ulkosuodatinta joita täytyy pestä max 3-4 kertaa vuodessa. Hiekkapohja on hyvä. Silloin pohjan lappoaminen on helpompaa.
Vedenvaihto keraan viikkossa ja siihen menee varmaan pari tuntia riippuen tavasta.
Hyvä valaistus ja paljon kasveja. Kasvien "trimmamiseen" ei montaa minuuttia mene. Kasveina helppohoitoisia esim. Miekkakasveja, hentorotalaa, ärviöitä,vedensuosikkia ja löytyyhän niitä, jotka tarvitsevat vähemmän uurastusta ja voivat silti hyvin.
Kalastoksi iso parvi kardinaalitetroja,muu parvikala pinnan läheisyteen, joku ahvenpari tai vaikkapa haaremi kääpiöahvenia. Myös rihmakalat sopivat. Pohjalle joku helppohoitoinen pleko, vaikkapa appelsiini, salamantereita. Näitäkin löytyy paljon. Sitten iso parvi monnisia ja joku muu levänsyöjä: noitamonneja,nokkamonneja...

Siinä vähän ideoita [;)]
Monnisfriikki!! 250l
Sekä hölmö koiramme
Get a life or die tryin
crisse_83
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 4720
Liittynyt: 04:42, 17.04.2005
Akvaarioseurat: TAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Kullaa, altaita vielä Harjavallassa
Viesti:

Viesti Kirjoittaja crisse_83 »

noel.runeberg kirjoitti:KLIP...
Sitä paitsi akvaariosi koko tekee siitä entistä helpompaa. Hanki pari ulkosuodatinta joita täytyy pestä max 3-4 kertaa vuodessa.
Jos on pari ulkosuodatinta ja lisäksi sisäsuodatin roskankerääjänä, ei meillä ainakaan ole tarvinnut ulkosuodattimia putsata kuin kerran, pari vuodessa. Sisäsuodatin puolestaan tarpeen vaatiessa, eli kun virtaus on huomattavasti
Hiekkapohja on hyvä. Silloin pohjan lappoaminen on helpompaa.
Hiekkapohjaahan ei varsinaisesti lapota, vaan imuroidaan irtoroskat yms. pois hiekanpinnalta kuljettaen lappoa n. parin sentin päässä hiekasta. Tosin tätäkään toimenpidettä ei tarvitse pahemmin toteuttaa jos on se roskankerääjä sisäsuodatin olemassa.
Vedenvaihto keraan viikkossa ja siihen menee varmaan pari tuntia riippuen tavasta.
Ämpäritekniikalla varmaan tuon pari tuntia, mutta esim. meillä kun vedet valuu letkua pitkin lattiakaivoon, karsin siinnä itse samalla kasveja, putsaan lasit ja saatan siistiä/vaihtaa vedet pienimpiin altaisiimme ja valutan letkua pitkin hanasta altaan takaisin täyteen menee 720litraisen viikottaiseen vedenvaihtoon n. 30-45minuuttia.

Itse sijoittaisin valaistuksessa monimetalleihin, ovat paljon kauniimman ja luonnollisemman oloisia kuin loisteputket ja elohopeat puolestaan ovat juurikin kellertäviä värisävyltään.
Muuten kasvien hoidon kannalta satsaisin hiilidioksidilannoitukseen ja muutenkin lannoitukseen. Jos karsimista halutaan välttää valitsisin kasveiksi pääasiallisesti miekkakasveja, anubiaita, melalehtiä, vallisnerioita ja lumpeita. Autuaasti unohtaisin lähes kaikki vesitähdikit, karvalehdet, ärviät, tms. köynnöstävät ja käyttäisin niiden sijaan sisustuksessa apuna kantoihin ja kiviin sidottuja sammalia.
Maisu
Elite Member
Elite Member
Viestit: 5470
Liittynyt: 15:10, 30.07.2001
Akvaarioseurat: Ciklidistit, HAS, NCS, TAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Maisu »

Laita siihen Back To Nature -juurakkotausta, niin tarvitset vähemmän kasveja esteettisen ilmeen luomiseen ja säästyt pahimmalta karsimiselta. Melalehdet, afrikansaniainen ja jaavansaniaiset ovat sieltä huoltovapaimmasta päästä ja listaan voisi lisätä vielä miekkakasvit ja liuskavesitähdikin, joka on oma helppohuoltoisten suosikkilajini. Sitten puolet kalastosta kannattaa valita sellaisia lajeja jotka ovat "vain töissä täällä" eli levänsyöjiä, ja kierteissarvikotilot sopivat myös tekemään työt puolestasi.

Minusta tuo kaksikin tuntia viikossa kuulostaa siltä ettei se hirveästi rajoita kalavalintoja. Isommat labyrinttikalat ovat näyttäviä ja enimmäkseen kestäviä. Monilla kirjoahvenilla puolestaan on ei-toivottuja sisustus- ja lisääntymistaipumuksia.
noel.runeberg
Member
Member
Viestit: 311
Liittynyt: 14:59, 11.04.2006
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: kauniainen

Viesti Kirjoittaja noel.runeberg »

Juu en oikein ajattelut noita kasvien kasvunopeutta mutta kyllähän köynnöstävät luovat oman tunnelman akvaarioon ja mielestäni se 10 min mitä niiden karsimiseen menee joka viikko on sen arvoista. [;)]

Maisu: No jos isompaa ahventa haluaa niin silloinhan kaivélut ja kasvien repimiset on huomioitava [;)]
Monnisfriikki!! 250l
Sekä hölmö koiramme
Get a life or die tryin
kk
Junior Member
Junior Member
Viestit: 109
Liittynyt: 13:23, 06.10.2003
Akvaarioseurat: FOMA
Paikkakunta: sipoo

Viesti Kirjoittaja kk »

Mikäs on toi "Back To Nature -juurakkotausta" ?

Sellainen vähäkasvinen vaihtoehto sopisi ehkä mun silmälle paremmin.
FOMA rules
Maisu
Elite Member
Elite Member
Viestit: 5470
Liittynyt: 15:10, 30.07.2001
Akvaarioseurat: Ciklidistit, HAS, NCS, TAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Maisu »

Esim. http://www.aquaristic.net/ ja tuotehausta Back To Nature. Täälläkin yksi näyttävä kuva http://tinyurl.com/298q7z .
Jyrkiboy
Kivenpyörittäjä
Kivenpyörittäjä
Viestit: 1645
Liittynyt: 21:17, 04.05.2003
Akvaarioseurat: SMAS, FOMA #11
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Turtola - Tornionlaakson Helmi
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Jyrkiboy »

kk kirjoitti:Mikäs on toi "Back To Nature -juurakkotausta" ?
Tuommonen. Tuossa tuli linkki sinne asennusohjeisiin, mutta lopussa on kokonaiskuva lopputuloksesta.

Toinen vähäkasvinen ajatelma, on sisustaa allas omatekoisilla valukivillä, jotka eivät kellu (huom. btn-tausta keluu!) eikä niitä näinollen tarvitse liimailla kiinni. Sinne sitten Malaweja tai Tanganjikoja. [;)]

Ohjeet kivien väsäämiseen löytyy tuolta www-napin takaa.
Viimeksi muokannut Jyrkiboy, 21:29, 09.08.2007. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Vettä tällä hetkellä vain vasemmassa polvessa...
Mörrikkä
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1508
Liittynyt: 10:33, 19.07.2006
Akvaarioseurat: JAS
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: JKL
Viesti:

Re: Mielipiteitä helpon 400 litrasen altaan perustamiseen ?

Viesti Kirjoittaja Mörrikkä »

kk kirjoitti:Altaani on reilun 400 litraa (120x60x60) ylivuotokulmalla ja noin 100 litrasella ala-altaalla.

Mitään tekniikkaa ei tällähetkellä ole, mutta sehän on helposti järjestettävissä, (kunhan tietäisi mitä purkkiin laittaa).

Eli lähinnä kaipaisin mielipiteitä onko muutaman tunnin viikkopanostuksella mahdollista pyörittää siistiä allasta, ja minkä "tyylistä".

Jonkinlainen oma visio altaasta on tyyliin, vaalea hiekkapohja ja reilusti valoa, että vesi näyttää vedeltä, eikä kuselta :P
Oma ehdotukseni myötäilee aiempia vastauksia... mutta koska saat tekniikan noin hienostii piiloon ja sinulla on jo ala-allas, niin voisit ehkä harkita valutussuodatinta pääsuodattimeksi ja sitten roskia keräämään jokin tehokas sisäsuodatin, kuten Eheim 2252.
Valaistukseksi vaikkapa yksi Livalin 150w monimetalli myymäläkalusteelta.
Kalastona voisi olla vanhalla suolaharrastajalla vaikkapa malawi tai tanganjika ahvenia, jolloin voisi olla kivikkobiotooppi, eli ei tarvittaisi ollenkaan kasveja ja tuolloin tuo tehokas valutus-suodatin olisi omiaan.
kk
Junior Member
Junior Member
Viestit: 109
Liittynyt: 13:23, 06.10.2003
Akvaarioseurat: FOMA
Paikkakunta: sipoo

pähkäilyä

Viesti Kirjoittaja kk »

Kiitoksia kaikille neuvoista,
tuo Malawi allas tuntuu tällähetkellä kiinnostavimmalta, kalat "elää" :D (on aktiivisia) ja vähän värejäkin löytyy, eikä altaassa tarvi kasvattaa heinää.

Toi Back to Nature tausta on aika hieno, itselläni on vaan toi ylivuotokulma, joka "lyhentää" taka seinää 27 cm:llä ja vaatisi jotain esim. kivikasan jotta sen saa maisemoitua.

Onko valutussuodatin parempi kuin hyvä ulkosuodatin, entä huoltovapaus?
(ulkosuodatin valmiina kaupanhyllyltä houkuttelisi helppoudellaan :)

Altaan alla on tilaa 70-80cm, mahtuuko siihen tilaan valutussuodatin,
voisi käyttää ylivuodosta tulevaa vettä?

Tuo 1 kpl 150w HQI valoa tuntuu aika vähältä, onko haittaa jos laittaa 2 x150w ?

Mistä löytyy lista tms. josta selviää Malawien ruoka ruokavalio, onko jommassa kummassa ryhmässä etuja / haittoja enemmän?

Paljon tyhmiä kysymyksiä, ja tiedän että näitä on puitu eri foorumeilla ziljoonaan kertaan ja kaikki tarvittava tieti löytyy netistä,
mutta nyt on vielä niin pihalla, että ei oikein osaa etsiä ja suodattaa "oikeaa" tietoa.

Oisko muuten Pääkaupunkiseulla Malawi harrastajaa jonka allasta voisin tulla katsomaan, ja kyselemään perustamisesta yms ?
FOMA rules
Mörrikkä
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1508
Liittynyt: 10:33, 19.07.2006
Akvaarioseurat: JAS
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: JKL
Viesti:

Re: pähkäilyä

Viesti Kirjoittaja Mörrikkä »

kk kirjoitti:Onko valutussuodatin parempi kuin hyvä ulkosuodatin, entä huoltovapaus?
(ulkosuodatin valmiina kaupanhyllyltä houkuttelisi helppoudellaan :)

Altaan alla on tilaa 70-80cm, mahtuuko siihen tilaan valutussuodatin,
voisi käyttää ylivuodosta tulevaa vettä?

Tuo 1 kpl 150w HQI valoa tuntuu aika vähältä, onko haittaa jos laittaa 2 x150w ?
Ensin tuo valaistus:
150w monimetallihan on makean veden puolella jo paljon valoa [;)]
kannattaa muistaa, että makeassa vedessä saa ei toivotut levät villiintymään enemmällä valolla, riski saattaa olla jo tuossa 1x150w. Eli en itse uskaltaisi laittaa enempää valoa. Kasvejahan et kasvata ja levää et halua?

Suodatus:
valutuksen voi rakentaa noinkin pieneen tilaan, mutta sitä pitää tietenkin hieman miettiä ja soveltaa enemmän kuin tuollaista korkeaa tornia. Veden kanssa tekemisissä oleva pinta-ala tietenkin määrää suodatustehoa.
Tässä on vähän perusjuttuja lisää tuosta valutuksesta, onhan se toki hankala rakennettava, mutta kuulemani mukaan käytännössä huoltovapaa ja tehokkaampi, kuin iso ulkosuodatin. Lisäksi veden happitasot ovat jotain aivan muuta, kuin perinteisemmillä ulkosuodattimilla, eli kalasi pitäisivät siitä varmasti palkiten sinut aktiivisuudellaan. (kun meillä lisättiiin pääsuodattimen rinnalle Eheim 2229 märkä/kuiva -ulkosuodatin, niin kalat piristyivät ihan silmissä)
Jyrkiboy
Kivenpyörittäjä
Kivenpyörittäjä
Viestit: 1645
Liittynyt: 21:17, 04.05.2003
Akvaarioseurat: SMAS, FOMA #11
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Turtola - Tornionlaakson Helmi
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Jyrkiboy »

kk kirjoitti:Oisko muuten Pääkaupunkiseulla Malawi harrastajaa jonka allasta voisin tulla katsomaan, ja kyselemään perustamisesta yms ?
Suosittelen lämpimästi pistäytymään NL-Aquassa. Tuo kannattaa lukaista läpi myös. :)
Vettä tällä hetkellä vain vasemmassa polvessa...
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Alkeet”