Minä taas väittäisin että mopo on karannut käsistä siinä vaiheessa kun suurin osa omasta kuukausittaisesta ansiosta tuntuu (tai itsestä ainakin tuntuu siltä) katoavan akvaarioharrastukseen. Onhan tietenkin suhteutettava vähän juurikin siltä kantilta tuota "karkaamista" että kaikkien tulot eivät anna periksi hankkia niitä useita satoja euroja maksavia, ihania uusia Amazonin löytöjä. Vaikka kohtuullista tiliä teenkin, niin kyllä sitä on jonkun verran välillä pysähdyttävä miettimään että millaisen loven sitä on tekemässä loppukuun budjettiin jos nyt hankin tuon ja tuon... Tosin nähdessäni jotain todella ihanaa, saatampa kyllä sortua ostamaan sen/ne silmääni räpäyttämättä (viimeksi 34 hehkurasboraa).
Ei sen altaan tarvitse olla suuri, tai ei niitä tarvitse olla suurta määrää. Mopo voi karata pienelläkin altaalla käsistä, rahallisesti. Kyllähän pikkualtaaseenkin hintaa saa jos hankkii vaikkapa monimetallin, co2-levittimen (pullo, säätöyksikkö yms.), kunnon suodattimet, BN-taustan... yms.
Tai miltä kuulostaisi sellainen että saadakseen altaan kerrostalon kolmanteen kerrokseen, joudutaan irroittamaan ikkuna ja hankkimaan kurottaja?
Toisaaltaan taas, jotta mopo karkaisi käsistä ei välttämättä tarvitse suurta rahamäärää, pikemminkin kekseliäisyyttä. Vai olisiko kenties mopo karannut käsistä ihmisellä jolla on n. 20 läpinäkyvää n. 40litran muovikippoa varustettuna mattosuodattimilla, itseaskarrelluilla valaisimilla ja kasvattaisi niissä vaikka platyjä?
Ei se että harrastaa erikoisia ja kalliita lajeja tee kenestäkään sen parempaa tai hurahtaneempaa harrastajaa, kuin siitä joka harrastaa miljoonakaloja. Se vain kuulostaa monen mielestä hienolta/erikoiselta ja koska jollain sattuu olemaan harvinainen laji altaassaan = pakko olla tosi akvaristi...
Ärsyttää moinen "kastijako"

niihin "tosi hurahtaneisiin akvaristeihin joilta mopo karannut" ja "akvaristeihin joilta on korkeintaan jopo karannut, ehkä kumminkin vain polkutraktori", jokainen harrastakoon sen mukaan kuin itse haluaa ja sopii omalle kukkarolle ja omalle, sekä muiden perheenjäsenien mielenterveydelle
![Wink [;)]](./images/smilies/icon_wink.gif)
.iltä
Ehkä ennemin kumminkin määrittelisin sitä kulloisenkin kulkupelin käsistä karkaamista sillä, kuinka paljon käyttää aikaa akvaarionsa kanssa touhuamiseen, kuinka paljon puhuu siitä (saaden ei akvaristit ystävänsä pyörittelemään tuskastuneena silmiään), kuluttaa aikaa akvaarioliikkeissä välttämättä hankkimatta mitään vaan jättämällä kuolavanan jälkeensä...jne.