Haulla ei juurikaan löytynyt vastauksia kysymyksiini. Eli olen yrittänyt naamioida sekä matto-, että sisäsuodatinta kasveilla pääasiassa. Kasveja kyllä riittää, mutta ongelma on siinä, että suodattimien ulostulot puhaltavat kasvit pois edestä, niin että ei siinä pysy mikään kasvi, tai sitten kasvit heiluvat päättömästi suodattimien edessä. Suodattimien ulostuloputket tietysti voisi jatkaa jollein putkella paikkaan, jossa eivät puhaltelisi kasveja, mutta miten te muut olette ratkaisseet tämän asian?
Yksi mahdollisuus olisi tietenkin akvaarion sisäpuolinen tausta, jonka taakse suodattimet saisi hyvin, mutta tällä hetkellä itselläni ulkopuolinen tausta, joten sisäpuolista ei ole tällä tietoa tulemassa ainakaan kyseiseen altaaseen.
Sitten sisäsuodattimen olen ajatellut piilottaa ison kannon sisään, mutta ei ole ainakaan vielä löytynyt tarpeeksi isoa ja omaa silmää miellyttävää kantoa. Eli sahaisin kannon kahtia, niin että sahattu puoli olisi lasia vasten, ja kovertaisin esimerkiksi moottorisahan terällä suodattimelle sopivan kolon kannon sisään ja poraisin reiän suodattimen ulostulolle, joka olisi aika huomaamaton.
Matto- ja sisäsuodattimen naamiointi
Valvoja: Moderaattorit
-
- Junior Member
- Viestit: 164
- Liittynyt: 22:40, 20.04.2004
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Lahti
-
- Katalysaattori
- Viestit: 4264
- Liittynyt: 09:49, 30.05.2002
- Akvaarioseurat: HAF, HAS, SMAS, ja Ciklidistit
- Paikkakunta: Helsinki
- Viesti:
Minulla on sellainen helpomman mallinen "kantosuoja". Sisäsuodatin on itse rakennettu pohjaltan neliskanttisesta, melkein altaan korkuisesta mattosuodatinpalasta, keskellä on PVC-putki joka on porattu täyteen reikiä, ja yläpäässä on Juwelin pumppu. Suodatin on sijoitettu nurkkaan ja sen kylkeä vasten on sijoitettu kylki suhteellisen suoraksi sahattu mangrove joka tulee lähes pintaan. Suodatin siis jää takanurkkaan lasin ja kannon väliin. Kanto on myös leveämpi kuin suodatin, joten suodatin jää kannon taakse kokonaan piiloon. Ainaoastaan pumppuosa näkyy, ja kannon yläpäähän olenkin tämän takia laittanut Anubiaita kasvamaan kannon yläpäähän ja jopa reippaasti pinnan yläpuolelle. Pysyvät tiukasti kiinni kannoissa vaikka vesi vähän roiskuisikin vedenpinnan madaltuessa näin kesähelteillä ja peittävät pumpun täysin.
Koralli- ja kasvinisti. Minkäs sille voi.
-
- Junior Member
- Viestit: 164
- Liittynyt: 22:40, 20.04.2004
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Lahti
-
- Senior Member
- Viestit: 656
- Liittynyt: 19:33, 13.08.2006
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Uurainen
Korkin taakse voi myös helposti piilottaa tekniikkaa..tuollaista tarkoitan.
Akvaariokärpänen puraisi vuosien tauon jälkeen...