Kunhan jo haaveilen kalavalinnoista...
Valvoja: Moderaattorit
Kunhan jo haaveilen kalavalinnoista...
Eli, kun syksy koittaa ja muutto on ohi ja me vihdoin saadaan meidän suunnitelmissa oleva 350 litrainen akvaario, niin sinne pitäisi sitten jossain aikataulussa saada asukkaita. Asialla ei siis todellakaan ole kiire, mutta innokas kun olen, niin haluaisin vähän perehtyä näihin kalavalintoihin jo etukäteen.
Kriteerit ois nämä:
- Ei missään tapauksessa mitään keltaista!!! (mulla on henkinen allergia keltaista väriä kohtaan, heh)
- Pääväreinä mieluiten sininen ja kirkkaan punainen, myös oranssi ja kirkasvihreä käy. Valkoinen ja musta sekoitettuna muihin väreihin ok.
- Tykkäisin, että lajeja ois 3-4, mutta kaksikin riittää, jos hyvät lajit osuvat kohdalle.
- Tykkäisin lajeista, jotka ovat mahdollisimman eloisia ja touhukkaita. Minua ei haittaa vaikka hiekat ja sisustus on laitettu yön aikana uuteen uskoon, sitä olisi vain kiva seurata. Pelkästään kivenkoloissa möllöttävät kalat ovat tylsiä.
Olisiko ehdotuksia? Tykkäisin myös, että näitä kaloja voisi ehkä saada/ostaa/vaihtaa tulevaisuudessa muiden harrastajien kanssa.

Äkkiä tulee mieleen:
- Melanochromis cyaneorhabodos (sinisiä vaakaraitaisia ukkoja ja akkoja)
- Demasoni (sinisiä pystyraidoilla)
- Trewawasae (punaisia, sinisiä, oransseja ja ruskeita ainakin on).
- Pseudotropheus elongatus (löytyy useita eri värimuotoja).
Vihreistä en tieä onko niitä lain..
T:Jarkko

Pseudotropheus sokolofi on vaalean sininen, hieno kala. Ja nuo jahosen mainitsemat cyaneorhabdokset ovat upean värisiä ja myös eloisia.
Cynotilapia afra white top on myös hauskan näköinen, melkein valkoisella pohjalla tummansinisiä pystyraitoja. Ninuskalla on näitä poikue tulossa, taitavat olla luovutusikäisiä juuri tuolloin syksyllä *vink vink*

Kiitos vinkeistä!
Melanochromis cyaneorhabdos ja Pseudotropheus demasoni -lajeja olinkin jo vähän sillä silmällä katsellut. Tätä Cynotilapia afra white top -lajia yritin googlailla, mutta siitä en mitään tietoa löytänyt. Siitä joku (oisko ollu just Ninnukka?) lähetti mulle viestiä kuvien kanssa vähän aikaa sitten ja oikein kauniilta kala kyllä näytti.
Olen koonnut "tilastoa" eri lajeista, lähinnä missä viihtyvät, mitä syövät, kuinka isoiksi kasvavat, minkä värisiä ja kuinka agressiivisia/miten viihtyvät minkäkin lajin seurassa. Yllättävää, että googlella ei juurikaan löydä "luotettavaa" tietoa suomeksi(?). Jotain olen pystynyt vajavaisella kielitaidollani onkimaan esille, mutta takuuseenhan ei voi mutu-tuntumalla mennä... No, joo...
Toinen pelko on, että akvasta tulee liian yksitoikkoinen, jos kaikki kalat on sinisiä...

Nonnii, näitä lajeja minä olen nyt katsellut vähän sillä silmällä, että voisivat olla meille sopivia:
- Cynotilapia afra white top
- Melanochromis cyaneorhabdos = Melanochromis maingano
- Pseudotropheus demasoni
- joku Pseudotropheus sp. "Elongatus" -värimuunnoksista
C. afra white topista löytyi kyllä netistä sekavaa tietoa siitä, onko liha- vai kasvissyöjä lisäksi löysin kuvan vain koiraasta. Minkänäköinen on naaras tässä lajissa?
M. cyaneorhabdos on todella kaunis ja pieni kala, jossa sekä naaras, että koiras ovat kauniin sinimustia. Luulisin, että näitä meille ainkin ehdottomasti tulee.
P. demasoni on ihanan pieni kasvissyöjä, mutta onko lajin naaraat kuinka haljun värisiä todellisuudessa?
P. sp. elongatus, hmm, tässä ongelma taitaa olla nuo värimuunnokset. Mistä sen tietää, että sattuuko kohdalle juuri sellainen lajimuunnos, jossa näyttävyyttä on sekä koiraassa että naaraassa?
Ehdotuksia? Kommentteja? Kuitenkin akvaario on varsin pieni malawaarioksi (350 litraa), joten lajien on oltava alle 10 cm pitkiä aikuisinakin ja koska lajeja ja kaloja tulee varsin vähän, niin näyttävyyttä pitäisi löytyä molemmilta sukupuolilta. Eikä tosiaan olisi haitaksi, jos söisivät kaikki samaa sapuskaa ja eläisivät luonnostaan samanlaisessa vesistössä...

-
- Member
- Viestit: 466
- Liittynyt: 19:50, 10.08.2004
- Akvaarioseurat: Ciklidistit
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Hausjärvi
NILIn vietissä on komeat kuvat sekä afra naaraasta että uroksesta: http://www.aqua-web.org/forum/viewtopic ... afra+white
Ko kala on omnivore eli sekaravinnon syöjä, kaikki maistuu![Wink [;)]](./images/smilies/icon_wink.gif)
Ko kala on omnivore eli sekaravinnon syöjä, kaikki maistuu
![Wink [;)]](./images/smilies/icon_wink.gif)
-
- Junior Member
- Viestit: 124
- Liittynyt: 20:44, 06.04.2005
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Helsinki
M. cyaneorhabdosesta sen verran että tuppaavat ukot olemaan pirun kiukkusia toisiaan kohtaan ja ahdistelevat naaraitakin jatkuvasti, eli jos päädyt niitä ottamaan niin pyri saamaan vain 1 uros ja ainakin viisi naarasta jotta ei pääse naaraat väsähtämään.
Niin ja tuli mieleen erittäin komea sini-punainen lajikin, Copadichromis Borley.http://www.cichlid-forum.com/profiles/s ... hp?id=1009
Itsellänikin kyseistä lajia löytyy ja on erittäin rauhallinen.

720 l Malawi + 300 l Tanganjika + 96 l Rio Meta + 96 l Malawi poikas-allas + 96 l Tanganjika poikasia + 120 l Malawi poikasia +25 l evakkola
Täällä http://www.riftlakes.com/cichlids/cynot ... fra_e.html
on varsin erinäköinen kuva tuosta C. afra white topista. No, komea tuo valkoinenkin on, ei siinä mitään. Mutta onko siinä kuinka paljon keltaista? Mulla kun on tää henkinen allergia keltaiseen eli en oikein siedä sitä muodossa enkä toisessa...
C. Borleyssa näytti tuon linkin perusteella kasvavan liian isoksi meille. Olen pitänyt kokorajana 4" tai 10 cm ja tuo näytti kasvavan tuplaksi tästä. Muuten kyllä olisi kiva saada vähän punaistakin meidän akvaan.

Tätä en omien kalojeni kohdalla voi allekirjoittaa. Netissäkin on ollut juttua, että cyaneorhabdokset ovat sieltä rauhallisimmasta päästä melanochromis asteikolla. Taitaa olla enemmän yksilöeroja. Toki jos mitä tahansa malawia vertaa vaikka kultakalaan, niin onhan ero melkoinen.tantrum kirjoitti:M. cyaneorhabdosesta sen verran että tuppaavat ukot olemaan pirun kiukkusia toisiaan kohtaan ja ahdistelevat naaraitakin jatkuvasti, eli jos päädyt niitä ottamaan niin pyri saamaan vain 1 uros ja ainakin viisi naarasta jotta ei pääse naaraat väsähtämään.
Meillä jöötä pitää elongatus herra. Muut elää aika sopuisasti (melanot, saulosit, trewat ja caerulaeukset).
T:Jarkko
Elikkäs, jos ottaisin 12 Melanochromis cyaneorhabdosta (2 ukkoa ja 10 akkaa) sekä 12 Cynotilapia afra white toppia (3 ukkoa, 9 akkaa), niin noista tulis nyt 24 kalaa yhteensä. Varmaan voisin vielä yhden lajin tuonne sekaan laittaa, vai mitä mieltä olette?
Väreinä tuolla ois nyt siis sinimusta-raidallinen, valko-siniraidallinen ja sinivihreä. keksisköhän sinne vielä jotain eri väriä vai pitäiskö vaan ottaa noita kaloja isommat parvet?
Vieläkö sinne mahtuis esim. muutama Pseudotropheus demasoni mukaan soppaan? Tuokin on kyllä varsin agressiivinen kala, joten sitäkin kai saisi olla ainakin tuo 12 kalan parvi (2 ukkoa ja 10 akkaa), mutta tuleeko sitten jo akvaan ylikansoitusta, jos on 36 kalaa 350 litrassa?

Ei tule ylikansoitusta. Malawit viihtyvät paremmin, mitä enemmän niitä on. Tuossa sanoit, että aiot hankkia 2 ukkoa ja 10 naarasta siniviivamalaweja. Minusta 3 koirasta ja 9 naarasta olisi ehkä parempi vaihtoehto. Kannattaa pitää suhde 1:2, eli yksi koiras kahta naarasta kohden.
Voisit laittaa vielä niitä demasoneja, akvaariostasi tulee aika veikeä ja vilisevä kun siellä on paljon vilkkaita kaloja. Mutta jos hankit demasoneja, pidä mielessä ettet rapsuta levää pois kivistä, sillä demasoneilla syövät sitä mielellään.
Laita sitten kuvia akvaarion vaiheista

Ostetaan/Otetaan malaweja!
Ylikansoitusta?
Meitin akva on 300 litranen. Malaweja löytyy 5 noita melanocromis cyanohabdoksia, 4 sinihuulta ja 4 aulonocaraa. Minusta tuo määrä on aika sopiva, elämää löytyy, mutta jokaiselle löytyy omia piilopaikkoja ja onkaloita joita valloittaa. Kannattaa erittäin tarkkaan harkita ottaako akvaarion ihan noin täyteen (36?), koska vaikka tietysti malawit ovat säyseämpiä parvessa niin meillä nuo 5 melanoa saavat jo hirmu vilinän aikaan tuonne akvaan, puhumattakaan 12:sta kappaleesta. Voisin kuvitella että jo yksinään 12:sta melanolla saat akvaarioon jatkuvan häslingin aikaan, tästä tietty voi olla montaa mieltä ja sisustus vaikuttaa! Nuo kaikki kuitenkin kasvavat vielä yli 10cm pitusiksi ja todella nopeasti. Muista myös suodatus, sinulla saa olla tosi super suodatus (20x), jos otat noin monta sottapyttyahventa sinne!
Lahjoitetaan hyvään kotiin yksi ahkera, kolmivuorotyöhön tottunut, ruokapalkalla ahkeroiva talonmies. Noin 8cm "parrakas" partis (siis uros?)
Re: Ylikansoitusta?
Tässä kyllä olen eri mieltä. Loppujen lopuksi minusta malawit eivät tarvitse niin kovaa suodatusta, vain virtausta. Minun 475Litraisessani on vain yksi suodatin ja hyvin pyörittää, tosin aion hankkia lisää niitä mutta kuitenkin. Noin 10 kertainen riittää minusta, kunhan vain laitat ainakin yhden mattosuodattimen sinne.Fairie kirjoitti:Muista myös suodatus, sinulla saa olla tosi super suodatus (20x), jos otat noin monta sottapyttyahventa sinne!
On myös tärkeää, ettei pyttyyn tule liikaa virtausta. Jos näin käy, kalaset kököttelevät suodatuksen aikana kivikoissa, eivätkä tule pois.
Ostetaan/Otetaan malaweja!
-
- Member
- Viestit: 466
- Liittynyt: 19:50, 10.08.2004
- Akvaarioseurat: Ciklidistit
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Hausjärvi
Afrakoiraat on max 10cm, akat pienempiä. Onko joku nähnyt jätti-afraa?? Keltaista ei tuossa värimuunnoksessa ole, ovat täsmälleen noita kaloja kuin NILIn kuvissa.Jaana77 kirjoitti:Täällä http://www.riftlakes.com/cichlids/cynot ... fra_e.html
on varsin erinäköinen kuva tuosta C. afra white topista. No, komea tuo valkoinenkin on, ei siinä mitään. Mutta onko siinä kuinka paljon keltaista? Mulla kun on tää henkinen allergia keltaiseen eli en oikein siedä sitä muodossa enkä toisessa...
C. Borleyssa näytti tuon linkin perusteella kasvavan liian isoksi meille. Olen pitänyt kokorajana 4" tai 10 cm ja tuo näytti kasvavan tuplaksi tästä. Muuten kyllä olisi kiva saada vähän punaistakin meidän akvaan.
Malawit tykkäävät kunnon virtauksesta, välillä suorastaan surffaavat. Kun omassa altaassa oli väestöräjähdys vegemalawien kanssa, niin jouduin vaihtamaan puolet vedestä 2x/vko, kun nitraatti nousi kalojen ulosteista. Nyt normaalimiehityksellä (parikymmentä aikuista kalaa+pojat) kerta viikkoon riittää. Allas 350l, toisessa päädyssä on matto ja lisänä on Eheim 2209 (vm -92