Niin, 160l kehyksetön akvaario lähti vuotamaan. Käytettynä ostettu, mutta myyjä sanoi, ettei silikoneja tarvitse vielä vähään aikaan vaihtaa.. 4kk siis oli vedenpitävä. ONNEKSI vuotokohta on vain n. 15cm vedenrajasta alaspäin, ettei koko pytty tyhjentynyt.. Mustalla silikonilla vielä, että todellakin näkee mistä vuotaa.
Suututtaa. Mitä tässä nyt voi tehdä?

Ei ole kalapoloille toista majoituspaikkaa. (63l pikkuakva löytyisi, mutta kalat, eli monniset, piikkikset, partamonni sekä kuparitetrat voisivat kaikki yhdessä tehdä liiankin tiukkaa..) Tuskinpa löytyy tarpeeksi monta sankoa kasveilla ja muulle roinallekaan. Onnistuuko tuon reiän tukkiminen akvaariosilikonilla esim. altaan ollessa puolityhjä? Arghh ihan neuvoton olo.