Purkin koko on 230 l, ja se on ollut minulla nyt parisen kuukautta. En millään tahdo saada sisustusta miellyttämään silmää, siirtelen kasveja ja "koristeita" harva se päivä, mikä varmaan stressaa kaloja, eivätkä kasvitkaan pääse tällä menolla ikinä juurtumaan kunnolla. Sisustussilmää ei kertakaikkiaan ole, auttakaa siis taitavammat minua. "Koristeina" akvaariossa on kolme pienehköä kantoa (onko liikaa, pitäisikö vaihtaa vaikka yhteen reilun kokoiseen?) ja lisäksi vaalea ruukku partamonnien piilopaikkana. Kuvien ottamisen jälkeen oikeaan reunaan (viimeinen kuva) on tullut lisää vallisneriaa taakse ja vedensuosikkia kekselle, ei ole enää yhtä tyhjän näköinen kuin kuvassa. Kiitos avusta jo etukäteen, siis "A-W, pimp my tank".
Omasta kokemuksesta voin sanoa, että lopeta kaiken muuttaminen. Kasvit eivät pidä siitä että ne revitään uudestaan ja uudestaan irti. Eli nyt kannattaa tehdä isompi muutos, ja sitten jättää allas kokonaan rauhaan.
Itse ehdottaisin seuraavaa:
Isot miekkakasvit sivuilla reunustamaan maisemaa. Eli isoimmat miekat taakse ja vähän pienemmät eteen. Sitten valitset pari kaunista köynnöstävää kasvia (jos on tarpeeksi valoa niin valitse toinen puska esimerkiksi punarotalaa tai muuta punaista kasvia, tuovat lisää väriä altaaseen) joita istutat enemmän keskelle. Näiden puskien väliin sitten kantoja pilkistämään.
Vallisneriat ovat ehdottomasti komeimmillaan isoina ryhminä. Itse pistäisin ne heti miekkakasvien jälkeen toiselle sivustalle.
Ja jos ei vielä ole, niin kannattaa rakentaa hiilidioksidilevitys. Eteenkin vallisneriat ja köynnöstävät tykkäävät tosi paljon.