Hentorotalan sijoitus
Valvoja: Moderaattorit
Hentorotalan sijoitus
Nyt kaivataan apua. Miten saan helppohoitoisen (?) Hentorotalan kasvamaan ja kukoistamaan? Mihin kohtaan allasta kasvi kannattaa sijoittaa ja miten,-yksin vai ryhmänä? Entö keinot pohjassa pysymiseen? Joka lappoamisen aikana saan jonkun varvun irtoamaan. 
Laita se siihen loisteputken alle tai kahden putken väliin ja katso ettei muut kasvit varjosta sitä. Punertavat kasvit tykkää ainakin mulla olla punaisen kasviputken alla tai sylwania aquastarin alla.
Kuinkas paljon ja millainen valaistus altaassasi on, toi vaatii käsittääkseni ihan hyvin valoa ja hiilaria, joten ne kannnattaa tarkistaa myös.
Köynnöstävät kasvit saa pysymään pohjassa, kun istutuksen yhteydessä painaa varren pohjaan pienen (3-5cm) kiven avulla ja jättää kiven tavallaan painoksi sinne pohjahiekkaan. Lapota ei tarvi kovin läheltä kasveja, ettei ne irtoa pohjasta. Onko millainen pohja-aines?

-
Wyrda
- Senior Member

- Viestit: 725
- Liittynyt: 17:14, 28.08.2006
- Akvaarioseurat: HAS
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Helsinki
Kyllä! Kasvit tuntuvat kasvavan silmissä vaikka valaistusta on vain 0,25w/litra. Punarotalatkin kasvavat ainakin toista senttiä päivässä, ennen kituuttivat tuon pari senttiä viikossa.*marika* kirjoitti:Mitään hiilarilisäystä ei ole, kannattaisiko harkita?
Ainoa huono puoli on (minun tapauksessani) pH:n lasku neutraalin tuntumasta melkein kutoseen. Eli kannattaa tarkkailla vesiarvoja jos kaloja on, ne eivät välttämättä tykkää äkillisistä heilahteluista.
-
Wyrda
- Senior Member

- Viestit: 725
- Liittynyt: 17:14, 28.08.2006
- Akvaarioseurat: HAS
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Helsinki
63-litraisessa litran muovipullosta tehty passiivilevitin. Ihan perus hiilarilitkut sisällä: vettä, sokeria ja hiivaa. pullon korkista menee letku samanlaisen litran pesupullon pohjalle (pesupullossa vettä, pesupullon kyljessä letkunmentävä reikä) josta shiilidioksidit sitten pulputtelevat ylöspäin pesupullon korkissa olevasta reiästä ja siinä olevasta letkusta akvaarioon, jossa levitin on pyykinpesuainepakkausten mukana tuleva pallon muotoinen mitta ylösalaisin. Siinäkin pohjassa sitten reikä josta letku menee.
Kaikki reiät sitä akvaariossa olevaa levitysosaa lukuunottamatta tiivistetty erikeepperillä. Olen huono selittämään, ehkäpä kuva auttaisi asiaa jos et saanut selvää tuosta...
http://koti.welho.com/hlauril2/hiilari.jpg

Joulutonttu
- Advanced Member

- Viestit: 1337
- Liittynyt: 16:39, 07.12.2003
- Akvaarioseurat: TAY
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Turku
Meillä hentorotala on sijoitettu 250litraisen keski-takaosaan, aikalailla juuri loisteputkien alle. Viikoittain hentorotalalle annetaan kasveille tarkoitettu rautatabu ja aina joskus saviturvepallero. Kasvi kasvaa nopeaa vauhtia, viikossa jo ehkä 10cm. Karsin hentorotalaa ihan runsaalla kädellä, eikä ole millänsäkään. Lähtee välittömästi kasvamaan katkaistustakin kohdasta. Katkaistut päät pistän kasvin juureen uudestaan kasvamaan, juurtuvat melkoisen nopeasti. Kasvi on jo aikamoinen pöheikkö. 