Mitä kaloja voisin vielä ottaa?

Akvaarioharrastuksen alkeisiin liittyvät ongelmat, kalojen yhteensopivuus ja mikä tahansa muu tärkeältä tuntuva asia.

Valvoja: Moderaattorit

Vastaa Viestiin
Liini
Starting Member
Starting Member
Viestit: 18
Liittynyt: 14:48, 17.09.2006

Mitä kaloja voisin vielä ottaa?

Viesti Kirjoittaja Liini »

Minulla on 180-litrainen akvaario. Akvaarioharrastus on melko uusi ja voin sanoa alun olleen vaikea monessakin suhteessa. Nyt kuitenkin akvaariossani tuntuu tilanne olevan ok ja siellä asustaa sulassa sovussa ja oikein virkeinä kuusi katinkultamonnia ja punakääpiöahvenpariskunta. Akvaariossani on paljon koloja ja luolia, samoin paljon kasvillisuutta. Akvaariossani alkaa mielestäni olla ns. alakerta täysi ja haluaisin yläosastoon jonkun kalalajin edustajia. Muutama riittäisi, en halua akvaariotani liian täydeksi. Onko ehdotusta, mikä laji sopisi näiden kahden lajin kanssa altaaseen?
Toinen kysymys koskee ulkosuodatinta. Ostin akvaariopaketin ja osittain tietämättömyyteni on kostautunut siinä, mitä sain ja mitä niistä maksoin. Uskoin alan liikkeen myyjän ammattitaitoon, mikä on näin jälkikäteen osoittautunut heikonlaiseksi. Olen joutunut uusimaan ja lisäämään tekniikkaa ym. altaaseen. Yksi asia minua vielä vaivaa. Onko ulkosuodattimeni Eheim 2215 aivan liian pieni 180 litralle? Myyjä vakuutteli, että se riittää hyvinkin ja ko. merkin nettisivuilla ko. suodattimelle akvaarion kooksi on määritelty 150-350 litraa, pumppaustehoksi 620 l/h. Silti olen lukenut, että ko. määrät ovat ylimitoitettuja. Onko näin vain voinko tässä asiassa olla rauhallisin mielin?
sos-84
Member
Member
Viestit: 415
Liittynyt: 17:19, 05.02.2006
Paikkakunta: P-pohjanmaa

Viesti Kirjoittaja sos-84 »

Annas vähän vesiarvoja, niin osaa lähteen miettiin siihen esim jotain parvikalaa lisäks.
Mun mielestä tuo suodatin riittää kyllä, ainakin tuollaiselle "väljälle" kalastolle. Roskan kerääjäksi vois harkita sisäsuodattimen hommaamista ulkosuodattimen kaveriksi.
Aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta!
http://kuvablogi.com/blog/5069/
-riff-
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1299
Liittynyt: 18:04, 15.05.2005
Akvaarioseurat: TAS, HAS, Ciklidistit
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja -riff- »

Eheimin 2215 on aivan riittävä 180 litraiseen, jos kalasto on normaali eli siis allasta ei ylikansoiteta, eikä kalasto koostu kovin sottaavista kaloista, kuten plekoista, kirjoahvenista ym.
Jos alkaa joskus tuntumaan siltä, että suodatintehoa tarvisi lisää, niin avuksi voisi laittaa sisäsuodattimen keräämään roskia.
Liini
Starting Member
Starting Member
Viestit: 18
Liittynyt: 14:48, 17.09.2006

Viesti Kirjoittaja Liini »

Vesiarvot ovat: ph 7, GH 3, KH 2,5, lämpötila 25 astetta. Olisko noista jotain apua?
-Tassu-
Senior Member
Senior Member
Viestit: 669
Liittynyt: 18:54, 11.05.2006
Akvaarioseurat: Labyrinttiyhdistys, Lapin Akvaristit
Paikkakunta: Rovaniemi

Viesti Kirjoittaja -Tassu- »

Noihin vesiarvoihin ja tuon kokoiseen altaaseen vaihtoehtoja löytyy jo aika paljonkin! Tetroja, barbeja, rasboroita..

Tahtoisitko mieluummin jotain parvikalaa vai yhtä tai muutamaa "katseenvangitsijaa"? Tai ehkä molempia? Onko jotain, mitä ehdottomasti et halua? Onko värillä väliä? :mrgreen:
Koira, käärmeitä, liskoja, hiiriä, sirkkoja, kaloja, rapuja, kotiloita, sekä pari poroa. "Milloin alatte periä tänne pääsymaksua?" kysyi lapsen kaveri meillä käydessään..
itaki
Member
Member
Viestit: 357
Liittynyt: 00:03, 14.04.2005
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja itaki »

Minulle tuli mieleen neonsateenkaarikalat tietyin varauksin (puhdas vesi jne), mutten ole varma mitä sitten punakääpiöahvenet olisivat näistä mieltä. Tosiaan et tainnut varsinaista parvikalaa etsiäkään. Itselläni oli neonsateenkaarikaloja joskus aikoinaan ainoina keski/jokakerroksen parveilevina kaloina ja olivat kyllä hyvinkin kauniita, tosin aina kova meno päällä :)
Liini
Starting Member
Starting Member
Viestit: 18
Liittynyt: 14:48, 17.09.2006

Viesti Kirjoittaja Liini »

Minulle neonsateenkaarikala on ihan uusi tuttavuus ts. en tiedä siitä mitään. Täytyy ottaa siitä selvää.
Joka tapauksessa haluaisin muutaman kalan mieluummin kuin ison parven. Ja sellaisia "pintaliitäjiä" ,kun pintakerroksessa ei ole suurta tunkua. Väriä voisi olla, nyt ei väriä ole kuin punakääpiöahvenkoiraalla.
mollylady
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1084
Liittynyt: 01:30, 03.09.2006
Paikkakunta: pks

Viesti Kirjoittaja mollylady »

Kala, mitä etsit on Makkarakala. :D Kaunis värikäs pikku otus. Ihan tavismakkara on badis badis ja sen pikkuveli on tulimakkara dario dario ja niiden lisäksi näitä makkaroita on monenlaisia, tässäpä pari linkkiä hyvät leidiis ja tsentelmän:
Akvaristi 4/2005 juttua makkiksista
Punamakkara, laji,
Badis badis, Dario dario.
I'm #1 so why try harder?
7330
Katalysaattori
Katalysaattori
Viestit: 5990
Liittynyt: 16:45, 25.08.2002
Akvaarioseurat: JAS, CorydoradinaeFinland
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Viesti Kirjoittaja 7330 »

Miten olisi muutama kappale paratiisikaloja?

Ainakin oman porukkani sävyisästä käytöksestä päätellen voisin suositella vaikkapa yhtä koirasta ja paria naarasta tuon kokoiseen altaaseen. Tai jos haluaa pelata varman päälle, vain muutamaa naarasta. Ainakin minusta tosi kauniin värisiä kaloja, ja rohkeita, persoonallisia, älykkäitä ja nimenomaan pinnan lähellä viihtyviä. :)
Kokoakin noille tulee sen verran, että näkyvät akvaariosta (noin 8-10 cm) mutta ovat sen verran rauhallisia, etteivät seinät silti tule vastaan. Lämpötilan lasku asteella-parilla olisi niille mieleen, jos se vain ahvenille kelpaa.
Liini
Starting Member
Starting Member
Viestit: 18
Liittynyt: 14:48, 17.09.2006

Viesti Kirjoittaja Liini »

Kiitos vinkeistä...makkarakalakin on uusi tuttavuus, jota en olisi itse keksinyt. Vinkkejä otan kyllä vieläkin vastaan, mutta nyt etsimään edellä mainituista lisää tietoa...
sos-84
Member
Member
Viestit: 415
Liittynyt: 17:19, 05.02.2006
Paikkakunta: P-pohjanmaa

Viesti Kirjoittaja sos-84 »

Makkarakalakin on vaan aikasta pohjalla viihtyvä. Ja badis badis ei värikäs kyllä ole. Tulimakkara on hienon värinen, mutta on síllä sit kova kilohintakin... :roll: Miten tapparakalat? Ne vaan ei väreillä loista, mutta viihtyvät nimenomaan pinnan tuntumassa?
Aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta!
http://kuvablogi.com/blog/5069/
-Tassu-
Senior Member
Senior Member
Viestit: 669
Liittynyt: 18:54, 11.05.2006
Akvaarioseurat: Labyrinttiyhdistys, Lapin Akvaristit
Paikkakunta: Rovaniemi

Viesti Kirjoittaja -Tassu- »

Tapparakalat mullakin tuli ensimmäisenä mieleen varmasti pinnan tuntumassa viihtyvinä :) Niitä vaan sitten pitää olla parvi, ainakin 6-8 kpl ja mielellään enemmänkin. Varsinaisesti värikkäiksi niitä ei voi sanoa, mutta ihan kivoja ja mielenkiintoisia kaloja kyllä. Seeprakalat ja intiaaninsulat uivat myös mielellään veden yläkerroksissa, vaikka liikkuvat toki alempanakin. Parvikaloja vaan nekin..

Useimmat rihmakalat myös viettävät suuren osan ajastaan veden pinnan lähellä. Niitä voi pitää yksin, kaksin tai pikku haaremina (koiras ja pari-kolme naarasta). Tuossa olisi hyvin tilaa vaikkapa hunaja- tai kääpiörihmakaloille, tai ehkä yhdelle helmirihmakalalle.
Koira, käärmeitä, liskoja, hiiriä, sirkkoja, kaloja, rapuja, kotiloita, sekä pari poroa. "Milloin alatte periä tänne pääsymaksua?" kysyi lapsen kaveri meillä käydessään..
Liini
Starting Member
Starting Member
Viestit: 18
Liittynyt: 14:48, 17.09.2006

Viesti Kirjoittaja Liini »

Kiitos edelleen kaikista vinkeistä. Tapparakalan ulkonäöstä en oikein pidä...jostain syystä. Intiaaninsulkaa mietin jossain vaiheessa, mutta niitähän pitäisi hankkia isompi parvi ja olen ajatellut mieluummin muutamaa suurempaa.
Sen verran vielä vaivaan ja tarkennan kysymykseni, että olisiko antaa vinkkiä Etelä-Amerikasta kotoisin olevista lajeista? Altaani ahvenethan ovat kotoisin alunperin Kolumbiasta, monnit Brasiliasta. Että jos haluais pysyä latinomeiningissä, niin löytyiskö kavereita sieltä seuduilta... [;)] Sori, et en tajunnut tuota asiaa määritellä aiemmin.
7330
Katalysaattori
Katalysaattori
Viestit: 5990
Liittynyt: 16:45, 25.08.2002
Akvaarioseurat: JAS, CorydoradinaeFinland
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Viesti Kirjoittaja 7330 »

Etelä-Amerikka-vaatimus hankaloitti asiaa aika lailla. :?

Juuri nuo vähän isommat, haaremeissa elävät pintaveden lajit ovat enimmäkseen labyrinttikaloja, ja ne taas ovat kaikki Aasiasta kotoisin. Etelä-Amerikasta löytyy lähinnä kirjoahvenia, jotka taas ovat enimmäkseen lähempänä pohjaa viihtyviä. Poikkeuksena on lehtikala, mitenköhän pariskunta pikkulehtikaloja sopisi?

Ai niin :) Olisiko roiskuttajatetra tutustumisen arvoinen? Olen ainakin jostain saanut käsityksen, ettei se olisi varsinaisesti parvikala.
-Tassu-
Senior Member
Senior Member
Viestit: 669
Liittynyt: 18:54, 11.05.2006
Akvaarioseurat: Labyrinttiyhdistys, Lapin Akvaristit
Paikkakunta: Rovaniemi

Viesti Kirjoittaja -Tassu- »

Hm, tuo etelä-Amerikkalaisuus tosiaan vähän mutkistaa juttua..

Tuli vain tuossa mieleen sellainenkin laji kuin kirsikkabarbi. Sitä voi myös käsittääkseni pitää pikku haaremissa parven sijaan. Vaan ei ole oikeasta maanosasta kotoisin :?

Lehtikaloille kyllä akvaarion suosituskoko taitaa olla vähintään tuommoinen 200-250 l ja korkean mallinen akvaario, eikä pikkulehtikala ole kooltaan juuri lehtikalaa pienempi. Nimi hämää :)

Roiskuttajatetra (Copella arnoldi) olisi tosi mielenkiintoinen 8O Itsekin joskus olen sitä haeskellut. Ei vaan kuulu joka eläinkaupan valikoimiin :|
Koira, käärmeitä, liskoja, hiiriä, sirkkoja, kaloja, rapuja, kotiloita, sekä pari poroa. "Milloin alatte periä tänne pääsymaksua?" kysyi lapsen kaveri meillä käydessään..
Liini
Starting Member
Starting Member
Viestit: 18
Liittynyt: 14:48, 17.09.2006

Viesti Kirjoittaja Liini »

Joo, ehkä se alkuperä ei tässä tapauksessa määrittele kaikkea, pitää jossain tehdä kompromisseja. Mietin rauhassa ja katsotaan, mihin päädyn.Kiitos kaikille, jokainen mielipide ja vinkki on ollut tervetullut.
fisuli
Senior Member
Senior Member
Viestit: 563
Liittynyt: 15:02, 15.10.2001
Paikkakunta: Oulu

Viesti Kirjoittaja fisuli »

Entäs musta -tai puna-aavetetra? Muistelisin että näitä voi pitää pikkuparvessa/haaremeissa. Olikos sama myös keisari - ja timanttitetralla? Voi kyllä olla että puhun reikiä päähäni.
Myös joku värikkäämpi seeprakala/jalostusmuoto voisi käydä, mutta se taitaa sitten vaihtaa mannerta.
"Miten minä, joka olen niin järkevä, voin olla niin vähä-älyinen!?"
"Monet ihmiset tulevat mainiosti toimeen käyttämättä päätään."
- Muumit
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Alkeet”