Palaute Pienestä akvaariokaupasta

Täällä keskustelu on vapaata, kunhan homma pysyy hyvän maun ja käytöksen rajoissa ja keskustelu jotenkin koskettaa akvaarioita. Muu yleinen keskustelu -> ""Off-Topic" ja äänestykset"-ryhmään.

Valvoja: Moderaattorit

Vastaa Viestiin
vihertini
Starting Member
Starting Member
Viestit: 21
Liittynyt: 16:14, 20.09.2005
Paikkakunta: helsinki

Palaute Pienestä akvaariokaupasta

Viesti Kirjoittaja vihertini »

En löytänyt vanhaa samanlaista aihetta, joten loin uuden.
Kävin tänään ensimmäistä kertaa pienessä akvaariokaupassa ja tyrmistykseni oli suuri. Menin ostamaan muutamaa sinistä sukarapua ja ehkä jotain uutta kasvia lisäksi. Ensinnäkin aikaa kului siellä käynnissä tuhottoman kauan, vaikka myyjä (omistaja?) alkoikin meitä palvelemaan samantien ovesta sisään astuttuamme. Onneksi ei sentään tullut parkkisakkoa laittomasta paikasta, sehän tästä olisikin vielä puuttunut. [}:)]
Kaiken maailman tavaroita ja romppeita esiteltiin ja altaita tuijoteltiin. Tottahan toki tälläisen jälkeen on nyt sitten tili tyhjä ja akvaario entistä hienompi. :mrgreen:
Kiitos siis Pieni akvaariokauppa aivan loistavasta palvelusta, hyvästä tarjonnasta ja nauruista. Paras akvaariokauppa jossa olen ikinä käynyt ja oikeasti tuli tunne, että kerrankin tiedetään mitä myydään ja mistä puhutaan.
Tälläsiä kun joku muu perustaisi noille karvasemmille tai suomusemmillekin, niin mä olisin eläintarhani kanssa kanta-asiakas. Muualla en enää käy akvaarioasioissa, kiitos siis vielä kerran.
T.Siilinkasvattaja
kerry74
Member
Member
Viestit: 473
Liittynyt: 11:55, 05.03.2006
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja kerry74 »

Olen asiasta täysin samaa mieltä, apua löytyy kaikkeen mahdolliseen! Varmasti kyseessä on ollut Mari itse! Olen muuten menossa sinne lähipäivinä viemään kaloja myyntiin.
Juwel Vision 260L seurala, 2 kiinanharjakoiraa.
Muffe
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1216
Liittynyt: 20:12, 12.06.2005
Akvaarioseurat: HAS
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Turku

Viesti Kirjoittaja Muffe »

Tosiaan yleensä myymässä on pelkästään itse Mari. Harvemmin muita. Apulainen siellä saattaakin sitten pyöriä ympäriinsä. :D
Tytti
Senior Member
Senior Member
Viestit: 595
Liittynyt: 18:34, 28.12.2003
Paikkakunta: Nummela - HAS
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Tytti »

On siellä kaksi supersöpöä apulaista. :D Pienessä Akvaariokaupassa on aina ilo asioida.
tetranen_
Member
Member
Viestit: 260
Liittynyt: 14:05, 29.12.2005
Paikkakunta: Hämeenlinna
Viesti:

Viesti Kirjoittaja tetranen_ »

Tuossa viime viikolla kävin ensimmäistä kertaa Pienessä Akvaariokaupassa, ja oli tosiaan hyvää palvelua, siistit altaat yms.

Ja oi että ne kaksi pientä apulaista olivat söpöjä :)
nallu80
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1147
Liittynyt: 14:05, 20.03.2002
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Pori

Viesti Kirjoittaja nallu80 »

Ihan kateeksi käy. Tänne Poriin pitäisi saada samantapainen kauppa. Taitaa oppia lehmät lentämään ennen :roll:
"Sä pärjäät, sä pärjäät aina"
Juhis90
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1294
Liittynyt: 18:47, 15.04.2004
Paikkakunta: Joensuu, LAS

Viesti Kirjoittaja Juhis90 »

Onneksi on tuo oikorata, niin pääsee tunnissa käymään Helsingissä :D
karihe
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1532
Liittynyt: 17:08, 06.09.2006
Paikkakunta: Nurmijärvi

Viesti Kirjoittaja karihe »

Olen käynyt pari kertaa viimeksi olisin kyllä ostanut mutta talo oli tupaten täynä ja auto jalkakäytävällä sakkopaikalla. Palvelu superhyvää niinkuin myös Helsingin Akvaariokeskuksessa joka sijaitsee 1 km päässä ja parkkipaikkoja riittävästi. Jos noita parkkipaikkoja olisi paremmin kävisin Marin luona varmasti useimin (siis kala ostoksilla). :mrgreen:

Aika kornia että Helsingin parhaat akvaario kaupat sijaitsevat näin lähekkäin.

Ja pahus kun tuo Sniriutta on vieläkin suljettu oli lähellä ja palvelu tosi hyvää ja altaat paremmassa kunnossa kuin monilla kotona (ainakin usein tunsin syylisyyttä kun kotiin tulin ja oli pakko aloittaa huoltotyöt heti omissa altaissa [:I] .)
Altaat 530L+300L+250L+250L+180L+128L
JS71
Starting Member
Starting Member
Viestit: 10
Liittynyt: 11:21, 25.05.2006
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja JS71 »

Pysäköintiongelmaa ei ole kun jättää auton Hietaniemen hautausmaan puolelle, eli about "tois puol Mechelininkatua" (siis kääntyy Esson kohdalta Hietaniemen päin)... Lyhyt kävlmatka, ei sakkopaikkoja.
vihertini
Starting Member
Starting Member
Viestit: 21
Liittynyt: 16:14, 20.09.2005
Paikkakunta: helsinki

Viesti Kirjoittaja vihertini »

Niin! Ne pienet ihanuudet unohdinkin mainita! Eihän siellä päässyt eteenpäin ilman, että nosti jomman kumman syliinsä :D
KatjaN
Senior Member
Senior Member
Viestit: 918
Liittynyt: 20:52, 04.12.2001
Paikkakunta: Kerava
Viesti:

Viesti Kirjoittaja KatjaN »

Ne pitää ottaa molemmat syliin ja saa taatusti viikon annoksen pusuja :mrgreen: (Sori Mari, mutta kun ne on vaan niin söpöläisiä, että niille on pakko leperrellä :D )kun omat koirat on tuollaisia iso hunsvotteja ettei niitä edes voi ottaa syliin vaikka haluaisi.
vihertini
Starting Member
Starting Member
Viestit: 21
Liittynyt: 16:14, 20.09.2005
Paikkakunta: helsinki

Viesti Kirjoittaja vihertini »

Mutta kun mulla on toinen käsi katki :( ei pysty nostaa kun yhellä kädellä [}:)]
Mari Kurki
Elite Member
Elite Member
Viestit: 6450
Liittynyt: 23:09, 10.01.2002
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Espoo, HAS

Viesti Kirjoittaja Mari Kurki »

Oh! Tässähän ihan punastuu.. Hirmuisen iso kiitos kaikille, tällaista palautetta on ihana saada! 8-) Ja mukava myös tietää että olen onnistunut työssäni.
En käy enää juurikaan foorumilla. Yhteydenotot tärkeissä asioissa: riesale@hotmail.com En vastaile yksityisesti tuleviin kalasto-, tauti- ymv. kyselyihin.
mollylady
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1084
Liittynyt: 01:30, 03.09.2006
Paikkakunta: pks

Viesti Kirjoittaja mollylady »

Mari kirjoitti:Oh! Tässähän ihan punastuu.. Hirmuisen iso kiitos kaikille, tällaista palautetta on ihana saada! 8-) Ja mukava myös tietää että olen onnistunut työssäni.
Ole hyvä vain! Multakin roppakaupalla positiivista palautetta. Sun kaupassa on tosiaankin mukava asioida! :mrgreen:
I'm #1 so why try harder?
ampi
Starting Member
Starting Member
Viestit: 41
Liittynyt: 17:37, 24.09.2006
Paikkakunta: Pirkkala/TAS

Viesti Kirjoittaja ampi »

olikos vielä niin että TAS:ilaisetkin sai jotain aleja Marilta? Vai luulinko taas vaan?
Ei sillä, ollaan tässä siipan kanssa tulossa Heltsinkiin lähiviikkoina ja kyllä oli tarkoitus käydä joka tapauksessa Pienessä Akvaariokaupassa, aleja tai ei. On sitä sen verran kehuttu täällä...
Joka ei kasva, yhdistettynä sellaiseen joka ei osaa kasvattaa, voi olla ihan hyväkin ajatus. -Ihaa-
meirän elämää
Mari Kurki
Elite Member
Elite Member
Viestit: 6450
Liittynyt: 23:09, 10.01.2002
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Espoo, HAS

Viesti Kirjoittaja Mari Kurki »

HAS: n TAS: n ja OAS: n jäsenet saavat alennuksia juu. Ruoista ja tarvikkeistä - 10 %, kaloista - 15 % ja parvialtsa on 20 %.
Jäsenyys kannattaa [;)]
En käy enää juurikaan foorumilla. Yhteydenotot tärkeissä asioissa: riesale@hotmail.com En vastaile yksityisesti tuleviin kalasto-, tauti- ymv. kyselyihin.
skare
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1784
Liittynyt: 13:26, 08.10.2001
Akvaarioseurat: Tampereen Akvaarioseura ry
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Pirkkala / TAS

Viesti Kirjoittaja skare »

ampi kirjoitti:olikos vielä niin että TAS:ilaisetkin sai jotain aleja Marilta? Vai luulinko taas vaan?
Kyllä tämä pitää paikkansa. Ota jäsenkorttisi mukaan kun menet liikkeeseen (kuten muihinkin jäsenalennusliikkeisiin) asioimaan. Pienen Akvaariokaupan jäsenalennusprosentit näet uusimmasta Botia-lehdestä.
Pelkkä aloittelija
Senior Member
Senior Member
Viestit: 867
Liittynyt: 10:56, 28.12.2004
Paikkakunta: Lahti

Viesti Kirjoittaja Pelkkä aloittelija »

Tahtoisin käydä, kuulostaa ihanalta paikalta. Harmi vaan, kun olen vielä näin nuori, en itse pääse vielä oikein mihinkään.
Hesassa ei ole ikinä käyty perheen kanssa, varmaan aika vähän vastaisuudessakin.... :|

Tahtoisin todella nähdä kun joku on perustanut oman liikkeen. *huokaus*
Zessu
Senior Member
Senior Member
Viestit: 592
Liittynyt: 20:47, 01.06.2005
Paikkakunta: Maksjoki (Lohja)

Viesti Kirjoittaja Zessu »

Pelkkä aloittelija kirjoitti:Tahtoisin käydä, kuulostaa ihanalta paikalta. Harmi vaan, kun olen vielä näin nuori, en itse pääse vielä oikein mihinkään.
Hesassa ei ole ikinä käyty perheen kanssa, varmaan aika vähän vastaisuudessakin.... :|

Tahtoisin todella nähdä kun joku on perustanut oman liikkeen. *huokaus*
Laita kyselyä/tiedustelua, josko sieltä suunnalta olisi joku autoileva akvaristi tulossa Helsinkiin kalakaupoille ja pummaa itsesi bensakuluja vastaan kyytiin.
Pieni Akvaariokauppa on todellakin parhaita (ellei jopa paras) kauppoja Suomessa ja Mari asiantuntevana ja ennen kaikkea: asiansa sanovana tyyppinä ylivertainen :D
-Ansku
paul
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 3302
Liittynyt: 12:39, 15.01.2005
Sukupuoli: N/A

Viesti Kirjoittaja paul »

Paikanpäälle en ole koskaan vielä kerennyt mutta puhelimessa olen muutamat kerrat turissut ja silloin on tullut hyvää palvelua. :)
Malawi - hietikko-biotoppi
4 x Scieanochromis fryeri iceberg
6 x Labidochromis caeruleus
beetle
Senior Member
Senior Member
Viestit: 514
Liittynyt: 14:51, 07.05.2005
Paikkakunta: Nurmijärvi
Viesti:

Viesti Kirjoittaja beetle »

Täällä tulee niin paljon hehkutusta että onhan tuonne pakko päästä käymään. Männä viikolla ajelin liikkeen ohi pari kertaa mutta ei aikataulu antanut myöden poiketa...

...niin ja ne parkkipaikat.
mollylady
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1084
Liittynyt: 01:30, 03.09.2006
Paikkakunta: pks

Viesti Kirjoittaja mollylady »

Luojan kiitos, ettei mulla ole edes ajokorttia, saatikka autoa, niin ei tarvitse parkkipaikoista murehtia! :mrgreen:
Tosin olisihan sellainen auto ihan kiva... Mutta onneksi sitävarten on poikaystävät ja niiden autot. [;)]
I'm #1 so why try harder?
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Yleistä keskustelua (akvaario)”