Hankalaa on mennä tekemään "vastakantelua" kun taloyhtiön pj vaimoineen ovat talon pahimpia kyyliä. Kuulemma useat henkilöt ovat valittaneet ja siitä hyvästä nuo laput. No, myöskään useat henkilöt eivät ikinä ole kuulleet meiltä mitään mökää ja ihmettelevät avoimesti varoituslappuja. Tätä sotaa ei voi voittaa, siksi onkin hyvä tietää että viimeistään tammikuussa uusi asunto ja uusi kaupunki odottaaMicke kirjoitti:Jos teille sataa postiluukusta lippuja ja lappuja niin katsokaa ensin peiliin, kysykää muilta kanssa asujilta miten on ja jos ei mielöestänne ole aihetta lippuihin ja lappuihin niin kääntykää isännöitsijän, hallitusen/kjäsenen puoleen kirjallisesti. Silloin se on käsiteltävä ja teille on tiedotettava toimenpiteestä. Jos ei mikään auta niin tehkää rikosilmoitus "kerrostalokyttääjästä".
Akvaarionrikkojat kotibileissä, osa 2
Valvoja: Moderaattorit
-
Adrianna
- Elite Member

- Viestit: 6704
- Liittynyt: 01:32, 06.06.2004
- Akvaarioseurat: LAS
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Karhula (Kotka)
- Viesti:
1-2-3 sydäntä särkyy , vielä löytyy se joka ehjänä säilyy
ehdin myöhemmin viettää aamuni jonkun kylkiluuhun kasvaneena.
Kun herään laivat on lähteneet, kortti kuivuu ja junia ei mee.
Laiturilta tuuli vie pois nekin jotka ei kelvanneet

Kärsin itsekkin aikoinaan hullusta talkkarista joka yläkerrassa kyttäsi koko taloyhtiön toimia ja teki sitten valituksia ihan kaikista mitä näki.
Tyyliin valitus yhtiökokouksessa "nuo tuolla vastakkaisessa talossa harastavat s**ksiä ruokapöydän päällä ikunan edessä lähes joka päivä."
Ja tuokin tyyppi käyttää varmman jotain kamaa kun hakee iltasin kaljapullonsa ilkosiltaan keittiöstä.
Onneksi ei nähnyt meille kun asui yläkerrassa.
Ei toki ollut ainoa kahjo taloyhtiössä. Oli siellä muutama kotirouvakin kun tiesi muiden asiat paremmin kuin omansa. Elämä pyöri etu- ja takapihan välillä ja suuren lapsikatraan kanssa.
Kävipä yksi tällainen kertomassa jokaiselle erikseen kun olivat muuttamassa. " Me ei sitten voitu mitään sille että noi vinosilmät muuttaa meidän asuntoon kun kaupunki määräs ne siihen." Totesin rouvalle että ei voi mitenkään mennä pahempaan suuntaan. Ei tainut ymmärtää ivaa?
Kämpät oli hitas/aravia joten kaupunki silloin määräsi ostajan ja hinnan.
Tätä kolhoosia kestin muutaman vuoden mutta sitten alkoi mittatäyttyä ja marssin pankinjohtajan puheille ja ostin omakotitalon.
Se on varmasti ainoa ratkaisu jossa jotenkin voi selvitä voittajana.
Toki voihan naapurisi silti olla idiootti mutta ei sillä sun tontille ole mitään asiaa.
Nykyisin minulla tosi mahtavat naapurit on eläkeläisiä ja nuoria ja ongelmia ei ole ollut.
Toivottavasti ongelmasi poistuu ADRIANNA kun pääset uuteen asuntoon.
Vaarana noissa taloyhtiö asunnoissa aina on että sekaan mahtuu muutama kahjo.

Sain tuossa pari vuotta sitten varoituksen metelöinnistä (tuparit). Varoituksessa sanottiin että seuraavasta varoituksesta pihalle. Ei siis mitään huomautettavaa ole asumisestani ollut ennen sitä tai sen jälkeen (asuin kuitenkin reilu 7kk sielä ennen tupareita).
Varoituksen on allekirjoittanut isännöitsijä, joka on siis kämppäni omistajan pojan vaimo. Missään yhtiön kokouksessa ei tätä varoitusta ole käsitelty, ainakaan pihamme talonmiehellä ei ollut asiasta mitään tietoa ja kovasti hänkin ihmetteli asiaa.
Eräs tuttuni oli sitä mieltä että tuollaisella varoituksella voi pyyhkiä sitä paikkaa mihin aurinko ei paista (ainakaan usein
). Että mites on? Ei sillä että nyt alkaa möykkääminen, vaan ihan vastaisuuden varalta. Juttelin toki isännöitsijän kanssa pari vkoa tapahtuman jälkeen (silloin tuli varoitus postissa), ja hän tiedusteli onko tuparit nyt sitten jo loppuneet. Joo, pari vkoa on ollut yleensä tapana bilettää. 
Varoituksen on allekirjoittanut isännöitsijä, joka on siis kämppäni omistajan pojan vaimo. Missään yhtiön kokouksessa ei tätä varoitusta ole käsitelty, ainakaan pihamme talonmiehellä ei ollut asiasta mitään tietoa ja kovasti hänkin ihmetteli asiaa.
Eräs tuttuni oli sitä mieltä että tuollaisella varoituksella voi pyyhkiä sitä paikkaa mihin aurinko ei paista (ainakaan usein
Life is just a big illusion, and we all believe in it...
VAIN varoitus , joka on käsitelty taloyhtiön hallituksen kokouksessa ja siinä on päätetty antaa varoitus TOISTUVASTA häiriöntuottamisesta.dth kirjoitti:Sain tuossa pari vuotta sitten varoituksen metelöinnistä (tuparit). Varoituksessa sanottiin että seuraavasta varoituksesta pihalle. Ei siis mitään huomautettavaa ole asumisestani ollut ennen sitä tai sen jälkeen (asuin kuitenkin reilu 7kk sielä ennen tupareita).
Varoituksen on allekirjoittanut isännöitsijä, joka on siis kämppäni omistajan pojan vaimo. Missään yhtiön kokouksessa ei tätä varoitusta ole käsitelty, ainakaan pihamme talonmiehellä ei ollut asiasta mitään tietoa ja kovasti hänkin ihmetteli asiaa.
Eräs tuttuni oli sitä mieltä että tuollaisella varoituksella voi pyyhkiä sitä paikkaa mihin aurinko ei paista (ainakaan usein). Että mites on? Ei sillä että nyt alkaa möykkääminen, vaan ihan vastaisuuden varalta. Juttelin toki isännöitsijän kanssa pari vkoa tapahtuman jälkeen (silloin tuli varoitus postissa), ja hän tiedusteli onko tuparit nyt sitten jo loppuneet. Joo, pari vkoa on ollut yleensä tapana bilettää.
Allekirjoituksena pitää olla vähintään hallituksen puheenjohtaja ja talosta riippuen koko hallituksen . Isännöitsijä/toimitusjohtaja on VAIN TÖISSÄ taloyhtiöllä.
Eli pyyhi sillä lapulla "hylkyaukko"
Tyhmä saa olla muttei köyhä!
Tämähän heilahti kivasti off-topiciksi...
Taloyhtiöiden säännöissä on monesti pitämättömiä kohtia. Esim. suihkun/wc:n käyttö hiljaisuuden aikana, pesukoneen pyöritys hiljaisuuden aikana/sunnuntaina tms. hulluja sääntöjä. Niitä ei yksinkertaisesti tarvitse noudattaa. Suihkussa saa takuulla käydä ja vessan vetää tasan silloin kun haluaa. Jos sunnuntaina huomaa, että ei ole puhtaita alushousuja, kone pyörimään vain. Uhkaukset voi ottaa huumorilla, yksikään taloyhtiö ei saa ketään savustettua ulos noilla argumenteilla. Minä uskaltaisin huoletta mennä oikeuteenkin asti noita syytöksiä vastaan, vaikken lakiammattilainen olekaan.
Sama juttu "naapureiden luvalla juhlia saa jatkaa hiljaisuuden jälkeenkin" jne. ohjeiden kanssa, kukaan ei tarvitse minkäänlaista lupaa juhliensa pitämiseen. Tietty olisi kohteliasta ilmoittaa jos bileet hiukan venyvät ja mahdollisesti meluakin tulee, mutta ei siihen mitään naapurin mummon lupaa tarvitse. Melu tai muu toiminta taas ei saa olla ilmoituksestakaan huolimatta häiritsevää hiljaisuuden aikana. Moni ei tiedä sitäkään, että hiljaisuuden ulkopuolellakin asiatonta melua on vältettävä, esim. bändiharjoituksia ei voi pitää joka päivä vahvistimet kaakossa tavallisessa kerros- tai rivitalossa. Se ei kuulu ns. normaalin elämisen ääniin, mihin taas kuuluu esim. remonttimelu. Toisaalta siinäkin on rajoituksia, esim. kuukausia kestävä remontoiminen ei ole normaalia, eikä asumiskäytössä olevassa asunnossa saa valmistaa jatkuvalla syötöllä esim. huonekaluja myyntiin (kovaäänistä sirkkelöintiä, vasarointia). Niihin taloyhtiö voi puuttua jo ihan lainkin perusteella.

Maisu
- Elite Member

- Viestit: 5470
- Liittynyt: 15:10, 30.07.2001
- Akvaarioseurat: Ciklidistit, HAS, NCS, TAS
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Helsinki
Mihin tämä väite perustuu?shaataja kirjoitti:Taloyhtiöiden säännöissä on monesti pitämättömiä kohtia. Esim. suihkun/wc:n käyttö hiljaisuuden aikana, pesukoneen pyöritys hiljaisuuden aikana/sunnuntaina tms. hulluja sääntöjä. Niitä ei yksinkertaisesti tarvitse noudattaa. Suihkussa saa takuulla käydä ja vessan vetää tasan silloin kun haluaa.
Minusta tämä melun määritelmä on myös mielenkiintoinen. Itse hyvin kyvykkäänä nukkumaan mitä kummallisemmassa metelissä (esim. japanilaisessa rumpukonsertissa laastin tippuessa katosta, Independe Dayn ensi-iltanäytöksen eturivissä, kaikissa kuviteltavissa olevissa kulkuneuvoissa ja suunnilleen jokaisen elokuvan kesken mitä televisiosta tulee) on välillä kiinnostanut, että lasketaankohan metelin aiheuttamiseksi jos itse nukkuu yksiössään kuin pieni possu ja naapuri silti häiriintyy jostain kotoani kuuluvasta telkkarin äänestä tai vastaavasta... Eivät ole kyllä tulleet koskaan valittamaan, tai sitten en vain ole herännyt ovikelloonkaan. Joskus joku akvaristirassu oli kuulemma soittanut ovikelloani ja olin nukahtanut odotellessani enkä herännyt ollenkaan, oli vähän kitkeränä.
-
Lapinakka
- Senior Member

- Viestit: 669
- Liittynyt: 15:35, 14.04.2006
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Jyväskylä
Näistä kyylistä tuli mieleen kun eräs ystäväni asui vuokranantajiensa yläkerrassa ja nämähän tietenkin olivat kovin tarkkakorvaisia ja helposti häiryyntyviä.
Erään kerran tulivat sitten ystäväni ovelle valittamaan että asunnosta oli kuulunut jonain päivänä meteliä.
Ystäväni mietti ja ihmetteli, että mistä ihmeestä oli kyse, kunnes keksi, että oli tuona kyseisenä päivänä imuroinut.
Vuokranantaja lähti tiedon saatuaan hyvin häpeissään asuntoonsa.

Kuuluvat ns. normaaleihin elämisen ääniin. Pesukoneesta voi olla toisiakin tulkintoja, onko se välttämätön äänen lähde. Mielestäni puhtaat vaatteet ovat nykyaikana välttämättömyys, eikä ketään voi pakottaa pesemään vaatteitaan käsin.maisu kirjoitti:Mihin tämä väite perustuu?
Eli ihmisen perustarpeista johtuvat äänet eivät ole häädön perusteita. Jokaisella pitää olla mahdollisuus peseytyä, syödä, käydä vessassa siihen tahtiin kuin se itselle sopii. Lisäksi noissa säännöissä on ristiriita: kuka todistaa, käytetäänkö suihkua aikuisten peseytymiseen vai lapsen pyllyn pesemiseen kakan jälkeen? Vai pitäisikö vauvan olla paikat sonnassa aamuseitsemään asti, jolloin hiljaisuus päättyy? Kenelle "oikeasta" käytöstä pitää tehdä selvitys, naapurilleko?
Lapsen huuto (koliikkihuuto) kuuluu normaaliin elämiseen, koiran jatkuva haukunta ei. Sillon tällöin kuuluvan haukahtelun taas ei pitäisi olla peruste edes varoituksiin. Normaalia ääntä.
Joskus riitatilanteissa olen kuullut, että asunnosta voidaan mitata sinne kuuluvia ääniä desibelimittarilla. Se nyt ainakin kertoo, mikä on liian voimakas ääni. Häiritsevä ääni taas on eri asia kuin voimakas, ja kokemus on monesti subjektiivinen. Minä en esim. siedä naapuriasunnosta kantautuvaa bassopitoisen musiikin kumua, musiikkini tahdon kuunnella omista stereoistani sopivalla voimakkuudella. Toisia basson jytke taas ei häiritse lainkaan.
No joo, ehkä noilla hiljaisuuden ajan kehoituksilla/käskyillä/yms. tarkoitetaan sitä, että hoidetaan pakolliset hommat pois, mutta ei aleta pyörittämään pesukonetta yöllä, saunomaan kaveriporukalla keskellä yötä yms.
Joskus testattiin pesukoneen ääniä, niin linkousvaiheessa jos kone kävi vähänkin epätasaisesti, eli aiheutti kolinaa, niin samassa asunnossa sitä ei kuulunut parin oven läpi eli esim. makuuhuoneeseen. Viereisessä asunnossa, joka oli pesuhuoneen takana pesukoneen ääni kuuluikin sitten vallan mainiosti.
Sama on suihkussa, että ei se veden kohina ole kova ääni samassa asunnossa, mutta alakertaan se viemärien lorina kuuluukin sitten jo paljon kovempaa. Ilmiö esiintyy ihan samallalailla perusvuokrataloissa kuin myös kalliimmissa omistusasunnoissa.
Kaikissa taloissa on ihmisiä joiden ainoa elämän sisältö on valvoa muiden tekemisiä ja tekemättä jättämisiä, niihin on vain sopeuduttava tai muutettava pois. Häiriötapaukset sentään saa pois jollakin aikataululla virkavallan ja kiinteistönomistajan avulla, mutta kyttääjiä ei saa pois kuin luonnollisella poistumalla.
Tuosta juhlien pitämisestä sen verran, että niiden pitämiseen ei tarvitse lupaa, mutta ne eivät myöskään saa olla häiriöksi hiljaisuuden aikana. Tosin jos ennakoi, että menee hiukan pidempään, niin kohteliasta on mainita asiasta naapureille, että voi olla että menee noin 23 asti, mutta sitten lähdemme kaupungille jatkamaan juhlintaa. Tällöin ainakin välttää sen, että ystävällisesti suhtautuvat naapurit ovat tietoisia siitä, että koko yötä ei jatketa, vaan jaksavat suhtautua positiivisesti tilanteeseen, ilman ilmoitusta voi olla että alakerrassa jo kaiveltaisiin kättäpidempää ja isännöitsijän puhelinnumeroa.

Tuo on muuten totta, itse olen ainakin ollut toisella paikkakunnalla bileissä. Ja nykyisin kaveriporukat on aika laajoja ikähaarukaltaan.Micke kirjoitti:No joo jätetään penskat vahtimatta . ....
Miten niitä vahtia voi nykyään kun 14-17 vuotiaiden reviirit ovat mopojen takia suuria, 100km säde kotoa joillakin.
Eli niihin kotibileisiin voidaan mennä vaikka naapurikaupunkiin jos kuullaan että on "hyvät" bileet tiedossa.
Esim, oma kaveriporukka on 15 - 20v ihmisiä, eli autolla pääsee.
-
Taju
- Advanced Member

- Viestit: 1225
- Liittynyt: 16:42, 20.05.2005
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Turku
Minusta kaikkien kertomuksista on käynyt aika tasapulolisesti ilmi, että varsinainen ongelma eivät ole kotibileet - salaa tai luvalla pidetyt - vaan se, jos porukkaan eksyy kutsumattomia vieraita, tutuntutuntuttuja, joille ei mitään merkitystä sillä pystyykö seuraavana aamuna katsomaan bileiden järkkääjää silmiin.
Omat ystäväni ovat aina arvostaneet välejämme sen verran, ettei ole tarvinnut olla pelätä kenenkään tekevän mitään tyhmää silla varauksella, ettei tarvi näyttää naamaansa meikäläiselle enää koskaan. Tämä pätee myös toisin päin. Ei meikäläiselle tulis mielenkään alkaa tuhota kenenkään kaverin omaisuutta. (Ei tosin kenenkään muunkaan, mutta kyllä te nyt tajuatte mitä mä tarkoitan.)
Oma lukunsa on sitten nämä normaalisti luotettavat ystävät jotka eivät tunne rajojaan ja liikaa juotuaan alkavat järjestään saada toinen toistaan parempia ideoita. Näitä on mullakin pari. Onneksi nämä loistavat ideat ovat päätyneet viuhahdukseen, nakkinukketeatteriin tms. mutta joskus on ollut IHAN PAKKO juottaa rotalle kaljaa tai tunkea kätöset käärmeterraarioon ilman lupaa. Ensiksimainitussa tilanteessa ei käynyt kuinkaan (paitsi että rotta sai sekarit ja halusi hulluna päästä näkemään olisiko tuomisia aina tämän ko. henkilön tullessa käymään) ja jälkimmäisessä tapauksessa sukkanauhakäärme kakki tyypin vaatteet totaalisesti ja pääsi aika haipakkaa takaisin terraarioon.
Akvaariot on meillä vielä jätetty rauhaan.

Se mikä ei tapa, traumatisoi.
Re: Akvaarionrikkojat kotibileissä, osa 2
Eipä ole bileitä pidetty ikinä, niin ei ole akvaarioillekkaan mitään käynyt. 
Re: Akvaarionrikkojat kotibileissä, osa 2
Kerran nuorina vuokrattiin porukalla yks juhlapaikka uudenvuoden bileitten viettoon. Siellä oli suurehko akvaario koristeena. Niinkuin usein käy, oli sana vähän kiertänyt ja kutsumattomia vieraita tais olla enempi paikalla kuin kutsuttuja. Siellä sitten useampikin tyyppi oli kuulemma halunnut fisuille antaa vähän juhlatunnelmaa
.
Laskuhan siitä tuli perässä. Paikan omistaja oli löytänyt kalansa kuolleena.

350L
-
iomeron
- Advanced Member

- Viestit: 1400
- Liittynyt: 22:32, 24.03.2008
- Akvaarioseurat: OAS veepeejii
- Paikkakunta: Oulu
Re: Akvaarionrikkojat kotibileissä, osa 2
Meillä kaverini ehti vahingossa suihkuttaa litratolkulla hiuslakkaa akvaarion vieressä, ennen ku huomasin. Tossa altaassa ei ole kansilaseja vaan lampun ja altaan välistä lakkaa pääsi veteen aika paljon. Ei ku sanomalehteen imeyttää ja vedenvaihtoon. Nyt kaikki kaverit tietää, että siinä akvan edessä ei hiuksia laitella. Viivästyi sen verran paljon baariin lähtö. 
Työn määritelmä: Sarja köyhän tekemiä pakkoliikkeitä
-
IkanIkan
- Junior Member

- Viestit: 62
- Liittynyt: 13:13, 08.09.2008
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Turku/Brändö
Re: Akvaarionrikkojat kotibileissä, osa 2
Pakko pistää tähän positiivinen stoori perään, kun täällä oli joitakin surullisia tapauksia lemmikkeihin ja bileisiin liittyen. Sinä aikana ei vielä ollut akvaariota, vaan kissa, jolla viikon ikäiset pennut. Isoveli (silloin 18v) järjesti bileet kavereilleen kun vanhemmat olivat jossakin, ja minä olin vielä niin pieni etten saanut olla mukana joten puuhailin jotain yläkerrassa.
Juhlat olivat olleet käynnissä jo jonkin aikaa, kun ensimmäisen kaverin piti mennä käymään vessassa. Kissa oli tehnyt sinne pesän lattialämmityksen takia, joten kun tämä kaveri astui sisään ovesta ja huomasi kissat niin minullekin kuului yläkertaan musan jytkeen yli "Et sä sanonu että teillä on KISSANPENTUJA!". Vähänkö nauratti kun siihen aikaan mielestäni raavaat jätkät kerääntyivät kaikki alakerran vessaan katsomaan mun kissan pentuja. Sen jälkeen bileet jatkuivat normaalisti eikä kissa tai pennut edes säikähtäneet tietääkseni kaikkia vieraita.
Että silleenkin voi käydä.

Satsuma
- Junior Member

- Viestit: 73
- Liittynyt: 14:00, 11.10.2009
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Turku, Finland
Re: Akvaarionrikkojat kotibileissä, osa 2
Joskus vuosia sitten tiputin meikkipussukkani akvaarioon. Tyttömäisesti kirkuen noukin sen sieltä kun olin varma että ne kalat puree tai jotain. Heh. Taisivat jotain neontetroja olla, että tosi tappajia ja silleen. Ei kuitenkaan ollut tarkoitus sekään, mutta tosiaan kun ihmisiä kotiinsa kutsuu ja viinaa on tarjolla voi kaikenlaista sattua vahingossakin.
Tuo aloituksessa ollut juttu toki menee ihan yli. Ihan uskomatonta käytöstä.
Ja noista häiriöistä sen verran, että onhan se moneen kertaa todistettu ihan raastuvassa asti, että elämän äänille ei mitään voi. Lapsen itkun takia ketään ei voi häätää. Suihkussa saa käydä yölläkin jos on tarve jne. Toki pitää pyrkiä hiljaisuuden ylläpitämiseen, mutta jos tarve on vaikka pyykinpesukoneen pyörittämiselle niin kyllä sen voi tehdä ihan hyvin. Itsekin teen, vaikka toki pyrinkin jättämään tuollaiset asiat aikaan jolloin ei vallitse hiljaisuus taloyhtiössämme.
Yllättävän paljon kuulemma (isännöitsijänä isommassa taloyhtiössä toimiva ystäväni on kertonut) tehdään valituksia ihan normaaleista elämänäänistä. Joku muksu itkee sattunaisesti, vastasyntynyt kitisee öisin, koira haukahtelee päivisin satunnaisesti, joku käy öisin vessassa yms. Kaikki pitää käsitellä virallisesti kuitenkin ja se kuulemma välillä vähän hyydyttää. Hiukan kun sitä suvaitsevaisuutta saisi lisää ihmisille.

RvaHuu
- Senior Member

- Viestit: 545
- Liittynyt: 19:13, 02.09.2009
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Pori
- Viesti:
Re: Akvaarionrikkojat kotibileissä, osa 2
Liiraan nyt hiukan ohi aiheen; rivitaloyhtiössämme on eräs vanhempi mies, joka vahtii piha-alueelle johtavien hiekkapolkujen tolppia, siis niitä jotka periaatteessa estävät autolla alueelle ajamisen, mutta jotka kyllä saa kumoon jos alueelle täytyy jostain syystä ajaa. No meidän joskus täytyy, ja sekös häntä kiukuttaa. Yhtenä talvena kävi sitten kaatamassa vettä jonkun ämpärin tolpan juurelle, että sai sen jäädytettyä eikä saanut enää kumoon. Onneksi ei tarvittu alueella ambulanssia tms. Kaikkii piru hullul teettää, sanoo sananlasku.
http://ralma.blogit.fi
Tyttären 126l akvaarion virallinen valvoja. Mustatetroja, rubiinitetroja, kuusiraitabarbeja, albiino- ja kuparimonnisia, partamonni, imunuoliaisia, petokotiloita.

aquamarina
- Advanced Member

- Viestit: 1451
- Liittynyt: 18:46, 28.07.2005
- Paikkakunta: oulu/Kempele
Re: Akvaarionrikkojat kotibileissä, osa 2
Minä pidän huolta akvaarioista, vaikka olisi vieraita käymässä, jotka ovat ottaneet kummallekkin jalalle, eipä siltä kyllä sanon siitäkin jos joku änkeää kengät jalassa meidän olohuoneeseen. Meillä vieraat katselee kaloja, kädet syvällä taskuissa tai selän takana, ettei vahingossakaan osu akvaarioon.
Pesukonetta olen käyttänyt ns. yöaikaan eli klo 22 jälkeen, suihkussa ja joskus olen pesukoneenkin laittanut päälle, pajalta iltavuorosta tullessa, on hiukan p*skainen olo. Ja kuuntelin tässä maaliskuusta- elokuun loppuun, joka päivä koiran haukkumista (pystykorvasekoitus) se jaksoi haukkua koko sen ajan, minkä oli toisen koiran kanssa kotona. Ihme ja kumma, ikävä tuli kun muuttivat pois.
Ja rouvahuu, tuo nyt ei ole mitään, meidän taloyhtiön vanhaukko käy päivittäin roskiksetkin läpi, tarkistaa että roskat on lajiteltu oikein. Koko kiinteistöhuoltoyhtiö vihaa koko äijää, saunan siivoojia myöten ja taitaa koko naapurusto vihata koko äijää, minä mukaan lukien.

tilli85
- Senior Member

- Viestit: 734
- Liittynyt: 13:13, 27.11.2007
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Lappeenranta
- Viesti:
Re:
Oi tahtoo eläinsuojelurikoksistakin tuollaiset tuomiot. Ja jo ihan pieniin sellaisiin...Hermis kirjoitti:Tuomiot oli aika hurjat, muistaakseni siinä 5-7 vuotta linnaa pahimmille rellestelijöille.crisse_83 kirjoitti:Pojat sai niistä tuomiot, tarkkoja lukuja en muista kuinka paljon. Taisi tapahtuma olla sattunut viime vuonna?
Perheen äitin toteamus taisi olla että "ensimmäiset ja viimeiset kotibileet heillä"...
1 kääpiöluppa, 3 gerbiiliä, Sekä tietysti 150l vettä sekä mieheke
Re: Re:
Jep, esim sian teurastamisesta voisi saada sakkoja maksettavaksi 300etilli85 kirjoitti:Oi tahtoo eläinsuojelurikoksistakin tuollaiset tuomiot. Ja jo ihan pieniin sellaisiin...
-
RvaHuu
- Senior Member

- Viestit: 545
- Liittynyt: 19:13, 02.09.2009
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Pori
- Viesti:
Re: Akvaarionrikkojat kotibileissä, osa 2
Pikkulikkana muistan kun naapurin pikkulikka luopui kilpikonnastaan ihan vain päästämällä sen karkuun kesäaikana. Vieläkin harmittaa etten ottanut sitä itselle ja yrittänyt jotenkin pelastaa. Toivottavasti joku muu löysi ja otti.