Akvaariokauppiaat: Helppoheikit
Valvoja: Moderaattorit
Akvaariokauppiaat: Helppoheikit
Kävin eräässä itäsuomalaisessa eläinkaupassa katselemassa ja kyselemässä akvaarion perustamisesta pari viikkoa sitten. Selitin että minulla on 140L akvaario lampulla. Kyselin mitä siihen tarvitsen. Suodatin 55 egee ja lämmitin 20egee asiantunteva kauppias kertoi ja näytti. Sitten kerroin , että omistan kiertovesipumpun, jonka nostokorkeus on 0,9m ja teho 900l/h. Kysyin tekeekö sillä mitään. Sanoi että ei tee yhtään mitään "Jos sen sinne laitat niin kalat vain saattavat vahingoittua. Vesipumppu on ihan turha laite akvaariossasi. Sisäsuodatin on ihan hyvä virtauksen antaja".
Nyt kun olen näitä palstoja lukenut mattosuodattimista, niin onhan minulla jo melkein suodatin valmiina. Vain suodatinmatto puuttuu. Eipäs kauppias asiasta mitään maininnut. Mattosuodattimen eduista, helppoudesta ja halpuudesta sain vasta selville eilen palstoja lukiessani. Onneksi luin, koska olisin huomenna (maanantaina) mennyt ja tuhlannut rahani "ehkä" huonompaan vaihtoehtoon (tästä en vielä itse tiedä...älkää fleimatko). Suodatin elementtejä ja varaosia olisi kumminkin koko ajan pitänyt kaupasta ostaa ja kauppias olisi ollut tyytyväinen. Vai eikö akvaariokauppias todellakaan tiennyt mattosuodatustekniikasta?
Kumma kun vieläkin Suomen maassa on tämmöistä mentaliteettia kauppiailla,että kauppias ei kerro vaihtoehtoisista suodatusmenetelmistä vaan rahan kiilu silmissään ajattelee, että rahat pois tyhmiltä. Onhan isot firmat myymässä kaikille ulko- ja sisäsuodattimia ja filttereitä, jne.
Onneksi on internet ja tämä foorumi, missä on paljon tietotaitoa ja ihmisiä, jotka ovat avuliaita kertomaan kokemuksistaan, vaihtoehtoisista ja uusista menetelmistä (tai tässä tapauksessa hyvinkin vanha suodatusmenetelmä).
Aloitteleva innokas akvaarioharrastaja

-
Mari Kurki
- Elite Member

- Viestit: 6450
- Liittynyt: 23:09, 10.01.2002
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Espoo, HAS
Voi hyvinkin olla, ettei kauppias ole koskaan kuullutkaan mattosuodattimesta. Se on kuitenkin aika pienen porukan juttu täällä suomenmaassakin.
Itse kauppiaana pidän mattosuodatintarpeita myynnissä niitä haluaville, mutta en erityisesti suosittele niitä kenellekään. Rahan kiilto silmissäkö? Ei, vaan koska itse niitä kokeilleena en pidä niitä hyvän ulkosuodattimen veroisina. Rahalla ei ole tämän kanssa tekemistä, mattosuodatintarvikkeiden myynnillä kilahtaa kassaani enemmän katetta kuin ulkosuodattimen myynnillä.
Ei oltaisi aina niin kärkkäästi syyttämässä kauppiasta ihan kaikesta. Sekin alkaa jo maistua puulta.

En käy enää juurikaan foorumilla. Yhteydenotot tärkeissä asioissa: riesale@hotmail.com En vastaile yksityisesti tuleviin kalasto-, tauti- ymv. kyselyihin.
Henk. Koht. koskaan Pienessä käyneenä, voin sanoa että kyllä monet kauppiaatkin ovat asiansa osaavia eivätkä vain metsästä paria ruplaa. Paikallinenkin ottaa monesti takkiin kun hänen kanssaan kauppoja teen. Käyn siellä kuitenkin niin usein että kaipa heille jotakin jää.Mari kirjoitti:Voi hyvinkin olla, ettei kauppias ole koskaan kuullutkaan mattosuodattimesta. Se on kuitenkin aika pienen porukan juttu täällä suomenmaassakin.
Itse kauppiaana pidän mattosuodatintarpeita myynnissä niitä haluaville, mutta en erityisesti suosittele niitä kenellekään. Rahan kiilto silmissäkö? Ei, vaan koska itse niitä kokeilleena en pidä niitä hyvän ulkosuodattimen veroisina. Rahalla ei ole tämän kanssa tekemistä, mattosuodatintarvikkeiden myynnillä kilahtaa kassaani enemmän katetta kuin ulkosuodattimen myynnillä.
Ei oltaisi aina niin kärkkäästi syyttämässä kauppiasta ihan kaikesta. Sekin alkaa jo maistua puulta.
Jos sama henkilö on ollut alalla yli 20 vuotta, ovat hänen tapansa akvaarionhoidossakin USEIN 80-luvulta. Eli haimonni mahtuu kotiakvaarioon jne. Parasta olisi aina tentata kauppiasta ennen ostotapahtumaa. Esim haimonni ei jää vain 30 senttiseksi, kuten eräs onneksi jo nykyisin konkurssin tehnyt kauppias minulle sanoi 6kk sitten.
- 88% testanneista naisista vakuuttui Tehosta.
Onhan niitä kauppiaita, jotka tosiaan myyvät ihan minkälaista kalaa minkälaiseen akvaarioon vaan. Kunhan saavat myytyä.
"Kyllä se lehtikala joo mahtuu suiihen sun kuudenkymmenen litran purkkiis tän levänsyöjäbarbin kanssa. Ja laitetaaks vielä sit parvi noita milliksiä?"
No, onneksi sitä tuli itsekkin etsittyä paljon tietoa netistä ja kirjpoista, enne kuin kaloja hommasi ensimmäiseen akvaarioon. Ja tokihan maalaisjärki on hyvä olla olemassa. Kuitenkin monet tiedot voi olla vanhentuneita.
Kuten kyselin kerran eräästä kirjasta, että miltä vuodelta se on, vastaus oli, että "Kaheksankyt luvulta, mutta eihän ne tiedot miksikään muutu".. Joo, no meilläpä kotona (silloin 80-luvulla) vietiin toisinaan akvaario vessaan ja pestiin se.. Oltiin luettu, että niin pitää tehdä.
Onneksi, kuitenkin on kauppiaita, joilla on tietoa ja tahtoa jakaa sitä muille, sellaisesta kaupasta, kun ostaa, ei tule pahoja mokia.
Täältä AW:stä onkin hyvä tutkailla, että mille kaupoille ihmiset sitä palautetta antaa ja millaista se palaute on ja voi siitä jotain päätellä. Ainahan on turhasta narisijoitakin, mutta jos moni ihminen kiittelee samoja kauppoja, niin kannattaa vaan kokeilla niitä itsekkin

Adrianna
- Elite Member

- Viestit: 6704
- Liittynyt: 01:32, 06.06.2004
- Akvaarioseurat: LAS
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Karhula (Kotka)
- Viesti:
OT: Ai nyt sitten konkkasivat? Johan sitä on vähän odoteltukinTeho kirjoitti:Esim haimonni ei jää vain 30 senttiseksi, kuten eräs onneksi jo nykyisin konkurssin tehnyt kauppias minulle sanoi 6kk sitten.
En itsekkään tässä tovi sitten olisi osannut neuvoa asiakasta ostamaan tarvikkeita mattosuodattimeen ja edelleenkään en tiedä millä toimitusajalla ja -hinnalla suodatinmattoa firmaan saa ja mistä. Ei ole vaan tullut tilannetta vastaan jolloin olisi tullut asiaksi ottaa selvää. Kaikkea ei voi tietää ja jos perusasiat on kunnossa niin antaisin anteeksi moisen mattosivistymättömyyden
1-2-3 sydäntä särkyy , vielä löytyy se joka ehjänä säilyy
ehdin myöhemmin viettää aamuni jonkun kylkiluuhun kasvaneena.
Kun herään laivat on lähteneet, kortti kuivuu ja junia ei mee.
Laiturilta tuuli vie pois nekin jotka ei kelvanneet
ehdin myöhemmin viettää aamuni jonkun kylkiluuhun kasvaneena.
Kun herään laivat on lähteneet, kortti kuivuu ja junia ei mee.
Laiturilta tuuli vie pois nekin jotka ei kelvanneet
-
Maisu
- Elite Member

- Viestit: 5470
- Liittynyt: 15:10, 30.07.2001
- Akvaarioseurat: Ciklidistit, HAS, NCS, TAS
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Helsinki
Tätä 80-luvun haukkumistakaan ei jaksaisi enää lukea. Silloin oli täysin pätevää tietoa saatavilla, jos vain viitsi etsiä eikä uskonut mitä tahansa. Ihmisten kriittisyys on nykyään eri tasolla, ei perusakvaariotieto. Nykyäänhän netti on entistä enemmän levittämässä höpöhöpöä josta pitää itse suodattaa uskottavat jutut. Ei 80-luvullakaan ollut pakko olla hölmö, kuten ei nytkään.mollylady kirjoitti:Kuten kyselin kerran eräästä kirjasta, että miltä vuodelta se on, vastaus oli, että "Kaheksankyt luvulta, mutta eihän ne tiedot miksikään muutu".. Joo, no meilläpä kotona (silloin 80-luvulla) vietiin toisinaan akvaario vessaan ja pestiin se.. Oltiin luettu, että niin pitää tehdä.
-
jarvij
- Elite Senior Member

- Viestit: 15316
- Liittynyt: 16:24, 05.11.2001
- Akvaarioseurat: HAS, Ciklidistit,
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Helsinki/HAS/Ciklidistit/TAS
- Viesti:
Miksi 80-luku. Miksei esimerkiksi 30- 40-luvut. Minulla oli akvaarioita jo tuolloin.
Vettä vaihdoin harvemmin kuin nykyään, ja suodatus oli vähäisempää, koska vain ilmapumppuja oli käytössä. Toki ostin Eheim-pumppuja heti, kun niitä Suomesta sotien jälkeen alkoi saada.
Tosin minulla on vain hieman yli 60-vuoden verran kokemusta akvaarioista.![Wink [;)]](./images/smilies/icon_wink.gif)
Vettä vaihdoin harvemmin kuin nykyään, ja suodatus oli vähäisempää, koska vain ilmapumppuja oli käytössä. Toki ostin Eheim-pumppuja heti, kun niitä Suomesta sotien jälkeen alkoi saada.
Tosin minulla on vain hieman yli 60-vuoden verran kokemusta akvaarioista.
Sivuillani voi jo olla vastaus kysymykseesi:
http://www.aquahoito.info/suomi/sivuni.php
jo yli 15000 kirjoittamaani viestiä täällä.
http://www.aquahoito.info/suomi/sivuni.php
jo yli 15000 kirjoittamaani viestiä täällä.
Mitä sitten? Olen erittäin tyytyväinen, ettei minulla ole noin pitkältä ajalta kokemusta akvaarioista. Onko se joku paremmuuden mittari kuinka kauan on ollut akvaario kotona?jarvij kirjoitti: Tosin minulla on vain hieman yli 60-vuoden verran kokemusta akvaarioista.
Edit: Tämä yhtään vähättelemättä kuitenkaan sinun tai kenenkään muunkaan kokemuksen tuomia oppeja.
-
jokelamaniac
- Advanced Member

- Viestit: 2040
- Liittynyt: 11:12, 28.05.2004
- Paikkakunta: keuruu
No mutta Jarville sallittakoon jo pieni humoristinen itsekorostus. Miksi ei meistä jokaiselle? Ja eikös ne mattosuodattimet ja muut levinneet ympäri suomen aika pitkälle aquahoidon sivujen kautta? Pitäsikö Jarvij:n tekeytyä 15-vuotiaaksi ja puhua huonoa suomenkieltä?
Mutta kauppiaista niin... En tiedä kyllä, mikä into eräänkin kaupan kauppialla on tuoda 100 kpl erä tiikerinuoliaisia maahan ja sitten kaupata niitä ihan kuinka pieneen purkkiin vaan. Miksi ei tuoda pienempää nuoliaista sen sijaan? Niin, en todellakaan ihan ymmärrä tätä.
Ehkä tässä tulee kierre: "taantumuksellinen" kauppias saa haukkuja "edistyneeltä" harrastalta, minkä vuoksi ottaa nokkiinsa ja puhevälit menevät poikki. Siinä sitä sitten kyräillään toista osapuolta turvallisen välimatkan turvin - mutta puheväleihin ei enää antauduta. Korkeintaan puolustetaan omaa reviiriä raivokkaasti, jos joku sinne yrittää tunkeutua.

Minä juon nyt kahvia!
No, olihan silloin varmasti (80-l) tietoa, mutta kun me elettiin niiden yleisten uskomusten pohjalta. Tälläisiä tietoja me olimme lukeneet/kuulleet/saaneet.
Pysyn silti kannassani, että silloin mielipiteet ja uskomukset akvaarion hoidosta olivat vähän erilaiset.
Ja kyllä, varmasti silloin ovat toiset osanneet hoitaa akvaarioitaan paremmin kuin jotkut ihmiset tänäpäivänä, mutta eipä ollut yksinhuoltaja-lapsiperheellä kauheasti aikaa paneutua kaikkeen akvaariotietoon, jota oli saatavilla ja ostaa kaikkea mahdollista. Ei se 80-luku ollut täysin paha vaikka silloin käytettiinkin olkatoppauksia...
Itselläni ei kyllä ole ollut akvaarioita 40-luvulla, mutta jos olisi, niin kaipa vertailisin sen ajan hoitoa siltikin joskus nykypäivään. Eiköhän silloin ole esim. suositukset litramääristä kaloille olleet vähän pienempiä. Niinkuin vielä 80-luvullakin. Ei vertailu varmaan pahasta ole.

Mulla on itselläni kahdessa akvaariossa mattosuodattimet ja niiden lisäksi vielä sisäsuodattimet irtoroskien kerääjinä. Mun mielestä ei ole mattosuodattimen voittanutta. Ei tarvitse pelätä vesivahinkoja, eikä peseminen ole vaikeata. Voisin kuvitella, että ulkosuodattimen pesuun menee huomattavasti paljon enemmän aikaa ja vaivalloisempaa.Tuo sinun kiertovesipumppu riittää vallan mainiosti sinun akvaarioosi, kun siihen tehdään riittävä matto"eristys". Täältä saa varmasti moneltakin apuja sen tekemiseen. Se on toisaalta yksinkertaista, mutta kun sen kerran (ja jospa toisenkin) näkee ja tekee, niin oppiihan sen (siis jos oppii....). Muut materiaalit pumpun lisäksi ovat vain silikonia, mattosuodatinmattoa, mattoveitsi, pieni kasteluletkunpätkä ja kuminauhat. Suosittelen! 
Juwel Vision 260L seurala, 2 kiinanharjakoiraa.
Tämä täytyy kertoa paikalliselle myyjälle. Ehkä hän nyt innostuu mattosuodatustekniikan myymisestä.Mari kirjoitti: Rahan kiilto silmissäkö? Ei, vaan koska itse niitä kokeilleena en pidä niitä hyvän ulkosuodattimen veroisina. Rahalla ei ole tämän kanssa tekemistä, mattosuodatintarvikkeiden myynnillä kilahtaa kassaani enemmän katetta kuin ulkosuodattimen myynnillä.
Minä olen ainakin niin vakuuttunut mattosuodatustekniikasta, että sen rakennan akvaariooni.kerry74 kirjoitti:Voisin kuvitella, että ulkosuodattimen pesuun menee huomattavasti paljon enemmän aikaa ja vaivalloisempaa.
Tilasin kyseisestä itäsuomalaisesta kaupasta tänään sen 5x50x50 puolikarkean suodatinmaton. Olen kuulemma toinen heidän liikkeensä aikana, joka mattosuodatinta on kysellyt. Ei siis täälläpäin mitenkään yleinen suodatustekniikka. Aion kertoa kyllä suodatinmattokokemuksistani liikkeen (myyjälle) omistajalle, jotta voi sitten opastaa muitakin tähän vanhaan suodatustekniikkaankerry74 kirjoitti: Sitä saa mitä tilaa.
Toivottavasti tulee pian..lupasivat soittaa heti kun tulee.
Kyllähän mattosuodattimia netistä voisi tilata, mutta sen verran paikkakuntauskollinen olen, että mielummin verorahani jätän tänne. Helpointa on vain mennä paikalliseen liikkeeseen ihan lähelle, ja vertailla ja hypistellä tuotteita paikan päällä.
Tuo on hieno asenne nykymaailmassa, tosiaan kaikkea ei kannata tilata ulkomailta vain halvemman hinnan perässä. Tukemalla kotimaisia liikkeitä on mukana varmistamassa sitä, että liike on pystyssä vielä silloinkin kun apua tarvitsee "nyt heti", eikä vasta parin viikon kuluttua kun paketti Saksasta tulee.ayhis kirjoitti: Kyllähän mattosuodattimia netistä voisi tilata, mutta sen verran paikkakuntauskollinen olen, että mielummin verorahani jätän tänne. Helpointa on vain mennä paikalliseen liikkeeseen ihan lähelle, ja vertailla ja hypistellä tuotteita paikan päällä.
Mattosuodattimesta vielä hieman. Laitos tuntuu jakavan kokeneempienkin harrastajien mielipiteet aika vahvasti, toisten mielestä paras suodatinsysteemi, kun taas toisten mielestä ruma, tilaa vievä ja helposti tukkeutuva suodatin. Siinäkin voi olla syy miksei liikkeenpitäjä sitä suositellut. Toinen voi olla se, ettei myyjällä itsellään ole kokemusta ko. suodattimesta, vaikka systeemin tietäisikin. Paikaillinen yrittäjä ei suostunut suosittelemaan hyllyssään olevaa hiilidioksidijärjestelmää, koska ei ollut kyseistä laitosta koskaan itse testannut. Ostin silti ja tyytyväinen olen ollut
-
aquamarina
- Advanced Member

- Viestit: 1451
- Liittynyt: 18:46, 28.07.2005
- Paikkakunta: oulu/Kempele
Minä myös kannan mielellään rahani lähimpään liikkeeseen, kaikessa, veroeurot jää tänne meille kuntalaisille, kun Sengali lopetti. Mutta ei taida kuitenkaan olla sellaista liikettä jossa tiedettäisiin kaikki suodatus vaihtoehdot. Esim. tuota vanhanajan, mistä jarvij taitaa tietää, pohjasuodatus eikö se olisi tänäkin päivänä kaikkein "luonnollisin", kun ainakin luonnossa maaperä "suodattaa" veden ainakin pohjaveden. Ja idefixille kyllä 60- vuoden jälkeen luulisi ihmisen jotain tietävän, ainakin enemmän kuin minä (26- vuoden jälkeen).
Tätä en kyseenalaistanutkaan. Vaan mainostamisen, että "olen sinua parempi akvaarioharrastaja, koska minulla on ollut allas pidempään". Hyvä, että tuli tämä väärinkäsitys korjattua alkuvaiheessa.aquamarina kirjoitti:Ja idefixille kyllä 60- vuoden jälkeen luulisi ihmisen jotain tietävän, ainakin enemmän kuin minä (26- vuoden jälkeen).
Laitetaan nyt perään, jos se kerran tuo jollekkin uskottavuutta. 25 vuotta akvaarioiden parissa.
-
aquamarina
- Advanced Member

- Viestit: 1451
- Liittynyt: 18:46, 28.07.2005
- Paikkakunta: oulu/Kempele
Ei kai tässä mikään kilpailu ole menossa, vaan ainakin minä käsitin jarvij:n kirjoituksen sillä että miksi aina parjataan 80- lukua. Meillä ainakin kalat eli pitempään silloin eikä sairastelleet yms. Niin en minäkään ymmärrä että mikä siinä niin kauheaa oli. 30- 40 luvuista ei ole paljoa tietoa, mutta varmaan 80- luvulla hoidettiin kalaset paremmin kuin tuolloin, silloinhan vettäkin säästeltiin esim. muutossa.
-
jarvij
- Elite Senior Member

- Viestit: 15316
- Liittynyt: 16:24, 05.11.2001
- Akvaarioseurat: HAS, Ciklidistit,
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Helsinki/HAS/Ciklidistit/TAS
- Viesti:
Niin minä sen tarkoitinkin, eli mikä ihme tekee 80-luvusta jotenkin aiempia ja myöhempiä vuosikymmeniä huonomman. 
Tosin aiemmin viljeltiin itse paljon kaloja, joten kalatuberkuloosikin oli vielä tuntematonta.![Wink [;)]](./images/smilies/icon_wink.gif)
Tosin aiemmin viljeltiin itse paljon kaloja, joten kalatuberkuloosikin oli vielä tuntematonta.