Mikä saa sinut palaamaan täälle palstalle päivittäin?
Valvoja: Moderaattorit
-
- Junior Member
- Viestit: 90
- Liittynyt: 21:59, 24.03.2004
- Paikkakunta: Tampere
Vaikka nykyään kirjoitankin tänne melko harvoin, niin yksi syy on se, että saa keskustella muiden akvaarioista kiinostuneiden ihmisten kanssa tästä
aiheesta. Ja aina täällä oppii uutta ja on mukava lukea muiden viestejä, vaikka ei itse ottaisikaan osaa keskusteluun. Minä kun en tunne henkilökohtaisesti juurikaan muita akvaarioista kiinostuneita ihmisiä, joten on hienoa, että on paikka, missä voi ottaa osaa akvaarioaiheiseen keskusteluun.

Hetki tulee ja nyt jo on että kuolleet saavat kuulla Jumalan Pojan äänen ja jotka sen kuulevat ne saavat elää
Silloin kun akvaario "toimii" vakaasti, niin eipä oikeastaan muuta tule luettua kun mielenkiintoiset viritelmät ja uudet keksinnöt ja niistä noussutta keskustelua. Tekniikan ja sisustuksen kehittymistä seuraan suurella mielenkiinnolla, suunnitellen itse hiljaa mielessään millainen seuraavasta akvaariosta olisi tulossa.
Erittäin hyvä foorumi, josta on oppinut paljon, ja jonka tietomäärä auttaa akvaarioharrastuksen ylläpitämisessä. No tulee sitä joskus lueskeltua juttuja vaan ajan tappamisen vuoksi.![Wink [;)]](./images/smilies/icon_wink.gif)
Erittäin hyvä foorumi, josta on oppinut paljon, ja jonka tietomäärä auttaa akvaarioharrastuksen ylläpitämisessä. No tulee sitä joskus lueskeltua juttuja vaan ajan tappamisen vuoksi.
![Wink [;)]](./images/smilies/icon_wink.gif)
-
- Senior Member
- Viestit: 834
- Liittynyt: 20:43, 11.09.2002
- Paikkakunta: helsinki
-
- Senior Member
- Viestit: 656
- Liittynyt: 09:57, 17.09.2002
- Paikkakunta: Lieksan Akvaarioseura ry
Mikäs saa palaamaan näin kahen vuoden jälkeen..
? On aina terhennetty, että uutta ei aloiteta niin jatkan vanhaa.. Mielipiteet ja keskustelijat ovat vaihtuneet.. "kieliopillisesti älyttömän pätevät " uits..pois... ihan tavallisia kommentteja näin opiskelun ja työelämän sekä muut kesän jälkeensä jättäneitten mielipiteitä.. ne on niin rehellisiä 

*Kukaan ei vielä ole pilannut silmiään katsomalla elämän valoisaa puolta*
-
- Elite Member
- Viestit: 6704
- Liittynyt: 01:32, 06.06.2004
- Akvaarioseurat: LAS
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Karhula (Kotka)
- Viesti:
Uuden tiedon oppiminen, tuttujen ja "tuttujen" akvaristien projektien (kuten poikaspäiväkirjat jne) seuraaminen, uusien harrastajien neuvominen ja harrastuksen etenemisen seuraaminen, kauppapalsta (etenkin kun omiakin kamoja myynnissä), bongaukset ja päivän aivot narikkaan annoksena offtopicit.
1-2-3 sydäntä särkyy , vielä löytyy se joka ehjänä säilyy
ehdin myöhemmin viettää aamuni jonkun kylkiluuhun kasvaneena.
Kun herään laivat on lähteneet, kortti kuivuu ja junia ei mee.
Laiturilta tuuli vie pois nekin jotka ei kelvanneet
ehdin myöhemmin viettää aamuni jonkun kylkiluuhun kasvaneena.
Kun herään laivat on lähteneet, kortti kuivuu ja junia ei mee.
Laiturilta tuuli vie pois nekin jotka ei kelvanneet
No lähinnä sen oman poikaspäiväkirjan päivittämistä aina silloinkun jotain uutta ja hienoa tapahtuu 
Lisäksi tulee lueskeltua kaikkia erilaisia topicceja ja kaiveltua vanhoja jne. Tuntuu että nyt tähän on jäänyt totaalisesti koukkuun, ja olen tainnutkin olla koko päivän jo onlinena täällä
Myynti- ja ostetaan-palstat ja lahjoitukset tulee seurattua aina kun uutta ilmestyy, ja olenkin haukkana jos on jotain itseäni kiinnostavaa tarjolla

Ex-kiekkoilija...
Sama vika täällä. Nyt kun olen jättämässä tauolle kaikki muut eläinharrastukset aion panostaa akvan hoitoon entistä enemmän. Voisi sitten yrittää aktiivisemmin pyöriä täälläkin.froggie kirjoitti: Mukava kuulla välillä muidenkin akvaristien touhuiluista, kun omaan kaveripiiriin niitä ei kovin montaa kuulu...
-
- Member
- Viestit: 286
- Liittynyt: 09:24, 31.10.2005
- Paikkakunta: pohjois-pohjanmaa
Tietoa, uusia ideoita ja vertaistukea hakeakseni. Joskus olen jopa ollut itsekin tietävinäni jotain.
Hauskinta on huomata, että moni ongelma ratkeaa jo hakua käyttämällä, joten "vertaisia" ei tarvitse edes jokaisen probleemin ilmentyessä vaivata, ja silti onkelman saa ratkaistua.
Että kiitus, kiitus kaikille vain. 
![Wink [;)]](./images/smilies/icon_wink.gif)

-
- Katalysaattori
- Viestit: 7365
- Liittynyt: 17:01, 03.10.2001
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Helsinki
- Viesti:
Pidin tuossa hiukan palstataukoa ja kun muutama tunti sitten tupsahdin paikalle, niin lukemattomien viestien kohdalla (siis Katso viime käyntisi jälkeen tulleet uudet viestit) seisoi liki 3000. Puuh. Siinä yksi melko painava syy vierailla täällä päivittäin. ![Wink [;)]](./images/smilies/icon_wink.gif)
![Wink [;)]](./images/smilies/icon_wink.gif)
Kun syö kylliksensä, ajattelee sivistyneesti ja ihmeen hienosti monesta asiasta.
Kylläpä tähän sivustoon koukuttui siinä vaiheessa, kun oman ensimmäisen akvaarion hankkiminen tuli ajankohtaiseksi.
Edelleen oppeja täältä haen, sekä yllättävien tilanteiden koittaessa (tai hulluuden kasvaessa) tietenkin vertaistukea
Keväällä tämä tilanne riistäytyi jo hanskasta, pistin Aqua-webin suosiolla aloitussivuksi! x)
Lisäksi seuraan myyntipalstaa, koska paljon ois tilaa vielä vaikka ja mille. Toinen allas kypsymässä...

Katselen sivustoja useamman kerran päivässä
Keskustelu aiheista jotka kiinnostaa sekä yms jutuja tapaa ihmisiä
aiheeseen liittyen on jopa poikinut yhteistyötä joidenkin harrastajien kanssa esim kasvien vaihtoa yms tarpeellista.
Keskustelu aiheista jotka kiinnostaa sekä yms jutuja tapaa ihmisiä
aiheeseen liittyen on jopa poikinut yhteistyötä joidenkin harrastajien kanssa esim kasvien vaihtoa yms tarpeellista.
A Fish in a tank is better than no fish at all
http://www.freewebs.com/vazkitsa/
http://www.freewebs.com/vazkitsa/
Pinttynyt tapa lähinnä ja mukava on huvittuneena seurata myös "tukkanuottasia" ja "pilkunnu**intaa"

" Silikonirinnat ovat kuin jalopuuratti Ladassa: Kiva hivellä mutta kyyti ei parane"
http://koiruuksiajakissankujeita.kotisivukone.com/" onclick="window.open(this.href);return false;
http://koiruuksiajakissankujeita.kotisivukone.com/" onclick="window.open(this.href);return false;
-
- Member
- Viestit: 372
- Liittynyt: 12:30, 21.08.2006
- Akvaarioseurat: TAS
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Tampere
Olen itse vasta aloitteleva akvaristi, allas ollut maaliskuusta 2006. Ja kaikki aloittelijan virheet olen tainnut keretä tekemään. Silti kovasti yritän porskuttaa harrastukseni parissa eteen päin ja täältä saa melko paljon apua. Ainoa että täällä käyminen vain yllyttää halua suurempaan akvaarioon. Tuossakin katsoin ilmoitusta tuhatlitraisesta, ja kyllä kihelmöi ajatus että lähtisin sen hakemaan kun lajitkin ovat mieleisiä, mutta rahoistahan se ottaa hieman kiinni....eipä sinänsä, aina olen ajatellut että rahalla ei ole väliä (esim.koiran lääkärikuluissa) mutta jostainhan se raha olisi kuitenkin revittävä, ja kun ei ole mistä repiä. 