Tuore koivunkanto akvaarioon?
Valvoja: Moderaattorit
Tuore koivunkanto akvaarioon?
Siis kysyisin teiltä viisaammilta seuraavaa... Minulla on kypsymässä toinen allas ja kaatelin tänään pihamaalta pieniä koivuja. (halkaisija n.14cm) Kaivelin kannot pois haitolta ja kuinka ollakaan yksi kannoista oli oikeinkin hienon näköinen. kuorin sen juuri ja putsasin puuta myöten. Voinko laittaa sen kypsymässä olevaan akvaarioon vai laitanko koristeeksi porraspieleen? Siis liukeneeko siitä jotain myrkkyjä tms.?
tuore koivunkanto
Kelluu kyllä hienosti!
piti laittaa juurille kaksi melkoista kiveä että pysyy pohjassa mutta kyllä se aikanaan asettuu.
Tuli muuten tosi komea!!
Re: tuore koivunkanto
EI! KÄÄK! Ei missään tapauksessa näin!akva76 kirjoitti:Kelluu kyllä hienosti!piti laittaa juurille kaksi melkoista kiveä että pysyy pohjassa mutta kyllä se aikanaan asettuu.
Tuli muuten tosi komea!!
Se kanto voi ponkasta sieltä ylös ja rikkoa akvaarion samalla. Ota kanto pois akvaariosta ja laita se isoon saaviin vettymään rauhassa. Voi nopeuttaa vettymistä laskemalla saaviin tulikuumaa vettä ja keittää isossa kattilassa osan. Samalla osa puun sisältämistä erilaisista yhdisteistä uuttuu pois ja kanto on turvallisempi käyttää akvaariossa. Vaihdat vaikka päivittäin vettä aina kuumaan veteen, niin uuttumista tapahtuu enemmän. Ja kanto vettyy nopeammin ja pysyy ilman "painoja" akvaariossa.
-
Helinä79
- Senior Member

- Viestit: 769
- Liittynyt: 20:32, 05.12.2005
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Merilappi
Kaikki aina puhuu omenapuusta ja kirsikkapuusta ja mangrovesta, ja muista eksoottisista puista, joita voisi panna akvaan. Vann mistäpäs noita täällä pohjoisessa saat? Eipä ole käynyt mielessäkään, että vanha kunnon koivukin käy tähän tarkoitukseen
Tuhannet kiitokset vinkistä!
Sitä luulisi kysymysten jossain vaiheessa loppuvan kesken, mutta totta on, että mitä enemmän saa tietää, sitä enemmän osaa kysyä.
-
sandariini.
- Junior Member

- Viestit: 165
- Liittynyt: 00:39, 11.06.2004
- Paikkakunta: Helsinki
Re: tuore koivunkanto
VilleJ kirjoitti:EI! KÄÄK! Ei missään tapauksessa näin!akva76 kirjoitti:Kelluu kyllä hienosti!piti laittaa juurille kaksi melkoista kiveä että pysyy pohjassa mutta kyllä se aikanaan asettuu.
Tuli muuten tosi komea!!
![]()
Se kanto voi ponkasta sieltä ylös ja rikkoa akvaarion samalla. Ota kanto pois akvaariosta ja laita se isoon saaviin vettymään rauhassa. Voi nopeuttaa vettymistä laskemalla saaviin tulikuumaa vettä ja keittää isossa kattilassa osan. Samalla osa puun sisältämistä erilaisista yhdisteistä uuttuu pois ja kanto on turvallisempi käyttää akvaariossa. Vaihdat vaikka päivittäin vettä aina kuumaan veteen, niin uuttumista tapahtuu enemmän. Ja kanto vettyy nopeammin ja pysyy ilman "painoja" akvaariossa.
Ööp.. Olen ehkä palikka mutta selitähän hieman tarkemmin kuinka pintaan pompsahtava kanto voi rikkoa koko altaan.
Asian ydin taisi jäädä käsittelemättä..
Eipä taida pompahdella mihinkään kun molemmin puolin kantoa on ~30cm juuret ja sopivasti harallaan jotta painotus kivet istuvat niissä kuin olisi vartavasten tehdyt paikat.
Kokeilin muuten kantoa heiluttelemalla pudottaa kiviä mutta ei vain onnistunut!
Lisäksi altaan kypsytys kestää joka tapauksessa vielä ainakin 2,5 vk joten kanto ehtii rauhassa liota ennen kalojen tuloa. Mukava kun joku saa jotain hyötyä minunkin "älyväläyksistä"
Kuvien kanssa on hieman ongelmallista kun en tiedä miten niitä tänne saa... ![Embarrased [:I]](./images/smilies/icon_redface.gif)
MUOKS* Mitä tuohon keittämiseen tulee niin tarvis ostaa isompi kattila kun talosta ei löydy. Kannon mitat 40cm*70cm(sivut) ja korkeus n.46-47cm
MUOKS* Mitä tuohon keittämiseen tulee niin tarvis ostaa isompi kattila kun talosta ei löydy. Kannon mitat 40cm*70cm(sivut) ja korkeus n.46-47cm
-
VesiEläin
- Elite Member

- Viestit: 5925
- Liittynyt: 07:54, 04.03.2004
- Akvaarioseurat: TAS
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Lempäälä
Re: tuore koivunkanto
Tuskimpa se kanto saa muutakuin valtavan aallon/loiskahduksen aikaan, kun nousee pintaan, mutta ne painavat kivet vierähtävät pois kannolta ja voivat huonolla tuurilla iskeä laseihin tai tipahtaa raskaasti pohjalle. Ja poks..sandariini. kirjoitti:Ööp.. Olen ehkä palikka mutta selitähän hieman tarkemmin kuinka pintaan pompsahtava kanto voi rikkoa koko altaan.
Re: tuore koivunkanto
Niin kuin tuossa yllä todettiin: Kanto on tuettu kivillä, jonka voimasta kanto pysyy veden alla. Jos jostain syystä tasapaino järkkyy, lähtee kanto liikkeelle. Se kanto ei luisu kivien välistä ja hitaasti nouselle pinnalle vaan vetää osan kivistä mukanaan. Mahdollisesti itse kanto rikkoo kansilasit -> kansilasi voi tipahtaa akvaarioon, sopivassa kulmassa mennä terävä reuna edellä pohjalasia vasten ja aiheuttaa särön. Kannon mukana nousevat kivet taas tipahtavat jossain vaiheessa ja iskeytyvät sivulaseja tai pohjaa (pohjalasia) vasten. Voi syntyä säröjä ja vedenpaine hoitaakin loput. Lopputuloksena on vuotava akvaario tai tyhjä akvaario ja alakerran picassot pilalla.sandariini. kirjoitti:Ööp.. Olen ehkä palikka mutta selitähän hieman tarkemmin kuinka pintaan pompsahtava kanto voi rikkoa koko altaan.
-
sandariini.
- Junior Member

- Viestit: 165
- Liittynyt: 00:39, 11.06.2004
- Paikkakunta: Helsinki
Aah, tosiaan.. Tuo kiven poksahdus lasiin käy järkeen, samoin kannon osuminen kansilaseihin.
Entäs mahtaisiko olla yhtään sen turvallisempi idea ankkuroida pitkä suora kepakko (pituus ~1m) kahden kivien väliin sidotun siiman avulla (ja näitä viritelmiä voisi olla vaikkapa 2kpl, yksi kepakon molempiin päihin)? Itselläni olisi nääs moisen karahkan upotus edessä, enkä satu omistamaan saavia enkä ylimääräisiä altaita.
Entäs mahtaisiko olla yhtään sen turvallisempi idea ankkuroida pitkä suora kepakko (pituus ~1m) kahden kivien väliin sidotun siiman avulla (ja näitä viritelmiä voisi olla vaikkapa 2kpl, yksi kepakon molempiin päihin)? Itselläni olisi nääs moisen karahkan upotus edessä, enkä satu omistamaan saavia enkä ylimääräisiä altaita.
Asian ydin taisi jäädä käsittelemättä..
Älähän huoli...
Pysyvyys testattu seuraavalla tavalla: Öhöm... Kanto akvaarioon -> Kivet juurille (siis 2 kpl n. 2-3 vuotiaan lapsen pään kokoisia.
) -> tiukka ote kannon yläpäästä ja keikutus (n. 3 MINUUTTIA edestakaisin) (poikkeama pystyasennosta n. 10-15cm) -> kivet pysyvät edelleen erittäin tukevasti! Testi nro2: Koitin käsin virittää kiviä pois juurien päältä -> voimaa tarvittiin niin paljon että itsekseen pois vierähtäminen on pois suljettu. lisäksi kanto kivineen on niin raskas nostaa irti pohjasta että se EI voi kohota itsekseen.
Joten huoli pois! En menetä asian takia yöuniani!
Eriasia kokonaan on se kannattaako muiden kantojen kanssa menetellä näin! Tämän kyseisen kannon malli vain antaa niin erinomaisen mahdollisuuden kivillä pohjaan upottamiselle, että en voinut vastustaa kiusausta tehdä niin.
Vastauksista olen ymmärtänyt että voin huoletta pitää kannon edelleen akvaariossani. Voin kyllä kertoa kokemuksiani kyseisen puun akvaario kelpoisuudesta esim. lahoamisen osalta, kunhan niitä kokemuksia ehtii aikainsaatossa karttua. Kuvia laitan kunhan saan selville miten se onnistuu... ja saan kannosta kelvollisen kuvan.

kirjoplaty
- Advanced Member

- Viestit: 1687
- Liittynyt: 15:57, 13.11.2003
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Kaarina
- Viesti:
No jos juurakko ei voi millään ponnahtaa ylös, niin oletko aivan varma, ettei pistekuormitus ole liian suuri? Jos kivet ovat jotain hehtaarijärkäleitä, huolestuisin jo altaan pohjan kestävyydestä.
Pehmokalojen kotisivu: https://sites.google.com/site/pehmokala/
-
kirjoplaty
- Advanced Member

- Viestit: 1687
- Liittynyt: 15:57, 13.11.2003
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Kaarina
- Viesti:
Mutta entä se pohjalasi, kuinka paksu se on...Jos rima tukeekin siitä kohtaa missä se kulkee, niin tuskinpa sen riman ylimeneviä osia sentään. Silloinhan osaan lasista kohdistuu enemmän painetta kuin toiseen, jolloin.. 
Pehmokalojen kotisivu: https://sites.google.com/site/pehmokala/
Sen verran vielä altaan kestävyyteen liittyen että kun akvaariota katsoo alhaaltapäin niin lasista näkyy kaksi 920mm*190mm kokoista aluetta. Eli hyvin vähän. joten allas tulee edelleenkin kestämään ja kanto pysyy pohjassa kunnes vettyy. (ja koska kanto on tuore se ei suinkaan "hyppää" pintaan kuten korkki vaikka sen löysäisikin pohjasta. Kelluu kuitenkin sen verran että isolle kannolle täytyy olla kohtuulisen kokoiset painot:)
Enemmän tässä asiassa minua kiinnostaa koivun ominaisuudet akvaarion koristeena! Joten kertokaa mielipiteitä tästä puolesta!
Koivuhan on melko vaaleaa ja siksi minusta miellyttävän väristä. (Tummuu kylläkin aikaamyöten) Ja koska koivu on melko kova puulaji (siis suomalaisista puista) en usko sen lahoavan kovin nopeasti.
Enemmän tässä asiassa minua kiinnostaa koivun ominaisuudet akvaarion koristeena! Joten kertokaa mielipiteitä tästä puolesta!
Näinkin voi olla, kun valitset karahkan sopivasti: suht' tuore havupuun oksa/karahka. Sisältää terpeeneitä, hartsihappoja, fenolisia yhdisteitä... ja ennen kaikkea pinosylviiniä, joka on kaloille myrkyllistä. Akvaarion tilavuus on kuitenkin toista luokkaa kuin järvien tilavuus. Kunnon liottaminen kuumassa auttaa ja osaltaan antaa kannon kuivua auringossa.Wiljami kirjoitti:Äääk!! Tappaja-kanto tulee!
Tuore pienehkö männynoksa värjää aika kiitettävästi vettä:

(© Ville J.)
Ok. Otin juttunne sen verran tosissaan että liotin kantoa kuumassa vedessä (siis isosta kattilasta kiehuvana kannonpäälle) niin hyvin kuin saavissa onnistui. N.3 tuntia Lisäksi harjasin kannon hyvin huolellisesti liotuksen lopuksi. Tosin kanto ei ole missään vaiheessa värjännyt vettä. liotus aika on tuollainen koska en löytänyt mistään niin isoa saavia että olisi mahtunut kokonaan ja veden yläpuolelle jäävä osa kuivuu melkoisen nopeasti eikä sitten uppoa yhtään helpommin akvaarioon.
Seurailen edelleen tilannetta ja kaloja siis tulee altaaseen aikaisintaan 2 viikon kuluttua!
Kyllä tämä tästä...
Seurailen edelleen tilannetta ja kaloja siis tulee altaaseen aikaisintaan 2 viikon kuluttua!
-
Räähkä
- Junior Member

- Viestit: 163
- Liittynyt: 02:34, 11.06.2006
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Båtsfjord, Norja
Löytyihän tästäkin asiasta täältä tietoa... Kaadoin nimittäin itsekin koivun ja kaivoin juurakon maasta. On tosi hieno ja on nyt likoamassa joessa. Aion sen vielä keittää varmuuden vuoksi, ettei vain tule joesta mitään haitallista. Isoa allastakaan ei vielä ole, mutta on tilauksessa. Mitä järkeä maksaa hirveitä hintoja suurista kannoista/juurakoista, koska niitä saa ilmaiseksi, jos on vain mahdollisuus mennä kaatamaan puu jostakin. Muutama tunti vaan meni kaivelussa... 
-
Hermen
- Senior Member

- Viestit: 909
- Liittynyt: 16:26, 21.09.2006
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Rantasalmi
Hmm, mulla olisi nyt koivun juurakko tuolla likoamassa ja odottelemassa pääsyään tuonne seuralaan. Kanto on kuorittu ja jynssätty puhtaaksi, muttei vielä uppoa. Ajattelin laittaa sille sellaiset "kivitassut", eli sidon siimalla tai jollain karhunlangalla 3 liuskakiveä juuristoon.
Mutta tänään alkoi vähän epäilyttämään. Laiton vähän aikaa sitten rapulaankin uuden kannon, koivuisen sellaisen. Tuon pikkujuurakon liottelin uppoamispisteeseen saakka ja keitin sen varmuuden vuoksi vielä 6-7 vedessä! Kanto laski jostain syystä punaista väriä. Tänään sitten löysin vedenvaihdon yhteydessä 2 kuollutta rapua altaasta. Olisiko kannosta siis voinut liueta jotain tuonne akvaarioon? Kanto oli tuore, kun sen laitoin likoamaan.
Uskallanko siis laittaa tuon ison juurakon tuonne seuralaan ihan tuosta vain? Toisin kuin rapulan kanto, tämä yksilö on maannut metsässä parisen vuotta "kuolleena", ilman vihreää kasvustoa.

seura-akvaariot 350l + 112l. Akvaarioharrastuksessa mukana myös kissarouva ja labradorilapsi.
Minäkin kaipaamani kannon löysin rutikuivana hiekkamontuilta...
Oliskohan ollut männynjuurakko.
Liotinkin sitä saavissa muutaman päivän, vettyi hyvin mutta päästi niin törkeesti väriä että en tohtinut sitä altaaseeni laittaa vaan nakkasin parvekeelta alas takapihan koristukseksi!
Lomien jälkeen uudella onnella liikkeelle kun olen sitten itse paremmin paikalla vahtimassa mitä tapahtuu ja tarvittaessa tekemässä hätävedenvaihtoja.