Miekkojen kasvatusaltaissa on karkeaa soraa, joten pitäisikö minun mahdollisesti hommata hienompaa soraa pandamonnisten kudetusta ja kasvatusta varten?
Kudetusvaiheessa tuolla soralla tuskin on pandoille mitään merkitystä, kun ne kuitenkin kutevat kasvien lehdille. Tetrojen ym. kohdalla kyllä suositellaan karkeaa soraa - tai marmorikuulia - jolloin pohjalle tippuneet munat eivät tule syödyksi, mutta pohjakalojen kohdalla tämä keino ei kuitenkaan taida olla kovin tehokas. 160:ssä, missä omat pandani asuvat, on pohjasta noin kolmasosa hienoa soraa, loput karkeampaa.
Poikasten kasvatuksessa karkeamman soran plussapuoli on mielestäni siinä, että aivan pienet poikaset voivat piiloutua sen sekaan jääviin rakosiin. Isompi sora ei myöskään tukkeudu niin helposti, niin ainakin sanotaan. Käytännössä tämä ei tietääkseni ole mikään merkittävä seikka, jos omistaja vain viitsii huolehtia pohjan puhtaudesta.
Itse käytän hienoa hiekkaa, jos poikasia erillisissä purkeissä kasvattelen. Jotenkin vain on semmoinen olo, että jos/kun tulee tarve "pöyhiä" tai siirrellä pohjamateriaalia, niin hienon hiekan kanssa on pienempi todennäköisyys, että pikkusinteistä tulee kivien välissä muussia. Mutta niinkus alussa selitin, aivan pienen poikasmäärän kasvatan "reunahäkissä". Häkin pohjalle laitan pienen määrän hienoa hiekkaa, jotta vauvoilla ei ole ihan turvaton olo. Lilluvia kasveja myös suojaksi.
Päivitystietona sen verran, että pandapari jatkaa kutemistaan säännöllisin väliajoin. Naaras tosin käyttäytyy välillä vähän siihen malliin kuin toivoisi uroksen suksivan kuuseen vähänksi aikaa. Poika kun ei tahdo jättää tyttöä hetkeksikään rauhaan.
Itse en ole vähään aikaan enää jaksanut keräillä munia talteen; ne kun on yksitellen siroteltu pitkin poikin akvaa, joten keräily on hankalaa. Viimeviikolla sentään sain itseäni niskasta kiinni sen verran, että talteen tuli kerättyä vajaat kymmenen pandan munaa. Kaikki kuoriutuivat helposti, mutta jostain syystä yli puolet vauvoista menehtyi ensimmäisen viikon aikana.
Täplämonniset täräyttivät samoin viimeviikolla noin 90-100 munaa pitkin kasikymppisen laseja. Keräsin ne kaikki karkkikippoon, mutta pian kävi ilmi, että uros oli tainnut ollut muissa maailmoissa tällä kertaa: vain 7 hedelmöitynyttä! No ne sentään ovat selvinneet tähän asti ihan mukavasti....
-- Huomista ei ole luvattu kenellekään.... --