Niinkuin otsikosta näkyy, neontetroillani (20) on melkein kaikilla, eli siis ei ehkä viidellä, kyhmyinen vatsa ja yhdellä erityisen pullea maha. Se näyttää ihan "odottavalta äidiltä". Vaihdan vettä viikoittain 3/4 osaa ja arvot on ok. Kaikki on kuin ennenkin mutta eräs kaunis syyspäivä huomasin yhden kaloista ja tuumasin "ompa se syönyt paljon kun maha näyttää siltä että räjähtää". Ajattelin siis odottaa ja katsoa laskeeko maha normaaliksi. Tapahtumasta on kaksi viikkoa ja muutoksia ei ole tullut, kuin että mahan muoto vaihtelee muutaman päivän välein ja nyt havaitsin muillakin neontetroilla muutoksia.
Kalakaverit ovat : intiaaninsulat, partamonnit, monniset ja levikset. Akvaario on 200 l ja mielestäni ruokin ihan monimuotoisesti, kun annan aina välillä niille tuoretta ruokaa. Mutta siitä on jo aikaa viime kerrasta, että ei ruossa voinut olla mitään vikaa. Jos ei sitten juuri siinä kun vain kuivaruokaa ovat saaneet n. kk ajan. En tiedä, joten kysyisin apua että mitä ihmettä se oikein on? Kalat ovat ihan reippaita, syövät ja silleen. Uintitavassa en ole huomannut huomattavia eroja. Vain mahat.
Kiitos
Neontetrojen kyhmyiset vatsat
Valvoja: Moderaattorit
Alueen säännöt
Ennen kuin esität kysymyksesi, huolehdi, että ainakin osa seuraavista tiedoista ovat viestissäsi:
Ilmoittamalla ainakin osan em. tiedoista heti ensimäisessä viestissä, varmistat että muilla on helppo työ vastata viestiin ja näin ratkaista mahdolliset ongelmat. Kiitos!
Ennen kuin esität kysymyksesi, huolehdi, että ainakin osa seuraavista tiedoista ovat viestissäsi:
- akvaarion tilavuus ja mitat
- Valaistus (millaiset putket, esim. 58W Philips 86)
- Suodatus (suodattimien merkit ja mallit)
- Akvaarion hoito (vedenvaihdot, ruokinta, kasvilannoiteet yms.)
- Akvaarion asukit (kalat + muut eliöt)
- Vesiarvot (pH, GH, KH, NO2-, NO3-, lämpötila)
- Mikä on ongelma ja miten se esiintyy? Täysi kertomus kalan/kasvien oireista
- Milloin huomasit ongelman, onko jatkunut jo kauan? Onko ollut jotain muita ongelmia?
Ilmoittamalla ainakin osan em. tiedoista heti ensimäisessä viestissä, varmistat että muilla on helppo työ vastata viestiin ja näin ratkaista mahdolliset ongelmat. Kiitos!
Neontetrojen kyhmyiset vatsat
¤*PikkuFisu*¤
-
jarvij
- Elite Senior Member

- Viestit: 15316
- Liittynyt: 16:24, 05.11.2001
- Akvaarioseurat: HAS, Ciklidistit,
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Helsinki/HAS/Ciklidistit/TAS
- Viesti:
Ei se tiedon puutetta ole, vaan oikein arvaamisen hanlaluutta.
Sivuillani voi jo olla vastaus kysymykseesi:
http://www.aquahoito.info/suomi/sivuni.php
jo yli 15000 kirjoittamaani viestiä täällä.
http://www.aquahoito.info/suomi/sivuni.php
jo yli 15000 kirjoittamaani viestiä täällä.
Minulle sanottiin jyväskylän akvaario kaupassa(nimeä en mainitse),että tulevat.
Ihmettelin kerran missä kaikki neontetrat kun niitä ei kaupassa ollut,vastattiin että tähän aikaan vuodesta on niiden kuturauhoitus,niitä tulee taas kun niitä saa taas pyytää.
Ovat vissiin ihan helppoja kasvattaa,mutta niin halpoja ettei kannata.