Ahdistunut aloittelija (minä siis)

[kylpyankka]

Varoitan että tämä viesti tulee sisältämään avautumista ja valitusta.

Noin kolme kuukautta sitten mietin, miten on sitten hauskaa tulla kotiin kun kalat polskii akvaariossa iloisesti ja pääsee niitä ihastelemaan. Tänään kun tulin kotiin, ensimmäiseksi äkkiä laskemaan kaloja. Onko kaikki elossa, näyttävätkö voivan ok. Missähän monnit luuraa, toivottavasti ovat voinneissa.

Tuntuu että muut aloittelijat miettivät mitä kaloja seuraavaksi ja seuraavat ensimmäisiä kutuja. Ja hyvä niin, en tätä tuskailua muille toivo. Mutten tosin itsellenikään.

Olenkohan minä käyttänyt kaiken hyvän tuurini lapsena. Toki tuosta iloakin on, mutta nyt juuri tuntuu että enemmän huolta ja sekavuutta. Tämä on epäreilua (oikeen perinteisen lapsellinen ajatus, pitäisi varmaan heittäytyä lattialle kiljumaan).

Olen miettinyt sitäkin, mitä tuonne altaaseen voisi laittaa, jos alkaa näyttää siltä, ettei noista nykyisistä kaloista enää ole eläjiksi. Kilpikonnan? Pelkkiä kasveja? Käärmeitä (hui!)? Kivikokoelman? Olen vaan tosi paljon tykästynyt fisuihin. Enkä minä niistä oikeasti usko luopuvani, nyt vaan on hieman hankalaa. Sitten ainakin osaa arvostaa jos/kun akvaarion elämä alkaa olla normaalia ja kalat pysyä elossa.

Joku varmaan miettii, että miksi tuokin jaksaa samasta asiasta parkua. Suhteellisiahan nämä tunnejutut ovat, mutta itse en ole aikoihin ollut näin ahdistuksissani. Kaiken muun kiireen lisäksi kalat voivat huonosti, ei kiva. Joku ystävä kun kysyy miten akvaario jaksaa, ei siihen oikeen muuta voi sanoa kuin 'joo ihan ok'. Karkuun varmaan juoksisivat jos alkaisin selostamaan tilannetta.

Nyt kun tämän kirjoitin, tuntuu hölmöltä valittamiselta. Ennemmin hölmö kuin.. no mitä tuo aikaisempi nyt olikin..

[minä]

No höh, turhaa tuntea oloansa hölmöksi.
Luonnollistahan se on, että alkaa ahdistamaan kun asiat ei mene niin kuin haluaisi.
Tuskin sinun nyt vielä kannattaa heittää haavetta menemään ja luopua kalatoiveista.
Monta latteutta voisin tähän sanoa, mutta sanonpa vain sen, että älä menetä innostustasi. Asioilla on tapana järjestyä siihen hyväänkin suuntaan. Jaksamisia!:)

[Save]

Kuulostivatpa ajatuksesi tutuilta. Minulla on ollut myös epäonnea tämän harrastuksen kanssa (mm. tubin ja reikätaudin takia) ja välillä on tehnyt mieli lyödä hanskat tiskiin. Samanlaista tsekkaamista se on täälläkin: ovatko kaikki kunnossa, onko ilmaantunut uusia reikiä päähän ym. rasittavaa.

Viime aikoina olen kuitenkin jo hyväksynyt tosiasiat eli sen, että tubia heikosti sietävät kalat tulevat luultavasti heittämään henkensä ennenaikaisesti ja on mahdollista että kaikki kirjoahveneni kuolevat reikätautiin.

Onneksi kuitenkin myös mukavia asioita tapahtuu: suurin osa kaloista voi hyvin ja jotkut kutevatkin. Ravut voivat hyvin ja parisenkymmentä mangroveravunpoikasta temmeltää omassa murtovesialtaassaan .
T. Satu

[JustinSan]

Kuulostaa kyllä niin tutulta

Itse olen yrittänyt saada tästä ahdistuksesta jonkinlaisen motivaationlähteen jolla vaan parantaa harrastusta; jos joku osa-alue mättää, kaikella tarmolla sitten perehdytään siihen ja yritetään opetella se kunnolla, jatkuvasti vaan pyrkii akiitiivisesti parantamaan hoitoaan, opettelee ja kokeilee uusia juttuja sitä mukaa kun on tarvis.
Mutta kyllähän tuo välillä silti ottaa otsalohkoon, kun turpaan tulee vaikka kaiken antaa

[Save]

Itse olen yrittänyt saada tästä ahdistuksesta jonkinlaisen motivaationlähteen jolla vaan parantaa harrastusta; jos joku osa-alue mättää, kaikella tarmolla sitten perehdytään siihen ja yritetään opetella se kunnolla, jatkuvasti vaan pyrkii akiitiivisesti parantamaan hoitoaan, opettelee ja kokeilee uusia juttuja sitä mukaa kun on tarvis.

Joo, mulla on vähän samanlainen strategia . Epäonnistumisista seuraa syyllisyys ja ajatus, että tekee jotain väärin. Jossain vaiheessa sitten huomaa, että syyllisyydentunne on turhaa. Itse tiedän, etten enää voi kalojeni hoitoa ja olosuhteita parantaa enää tästä (no kh pitäisi kyllä saada hiukan ylemmäs ja pH vähän alemmas ) . Ahdistus johtuu mielestäni juuri tuosta syyllisyydentunteesta ja tietysti myös voimattomuuden tunteesta, kun kaikki keinot on käytetty.

Tärkeää onkin juuri tällaisessa tilanteessa se, että tietää minkälaisesta ongelmasta on kyse, mitä on mahdollista tehdä ja hyväksyy lopulta tosiasiat (esim. sen, että tautiin ei ole lääkettä) ja toimii tämän tietämyksen mukaisesti.

[rilihma]

tasan ei käy onnen lahjat!

[iiputti]

Tuttuja tuntemuksia!
Minä etsimällä etsin kaloista merkkejä sairauksista, outoa käytöstä tms ja annas olla kun joku aukoo suutaan usemmin kuin muut, tai pysyttelee hetken omissa oloissaan...Sitten on vaan tuijotettava lisää.

Aina saa jostakusta olla huolissaan.

Tänään päänvaivaa aiheuttaa vanhin inkkarirouva, se näyttää mussuttavan jotakin tauotta...muuten on ihan normaali itsenä(ja sitten tää selaa kaikki kalatautisivustot läpi )

En kyllä ole keksinyt miten voisi suhtautua rennosti noihin kaloihin, aina niiden oloista on kamalan huolissaan, vaikka tietää tehneensä asiat mahdollisimman hyvin.
Kumma kyllä, en ole muuten ollenkaan "huolehtijatyyppi". Koirien ja kissojen elämisestä ja terveydestä en pahemmin huolestu, kuin vasta todellisessa tilanteessa -kalat ovat aivan eri sarjassa.

Kylpyankalle tsemppiä! Sulla on käynyt kyllä kehno flaksi sen altaan kanssa!


Edit:Illalla haavin sen inkkarirouvan toiseen altaaseen.Aukoo suutaan tauotta, mitään muuta vikaa ei näytä olevan...Manasinko minäkin jonkun pöpön tänne? Kaikki muut kalat on kunnossa.Mikä hitto tuolle rouvalle oikein tuli

[mysli]

Tuttuja tunteita täälläkin. Erityisesti se voimattomuus vaikuttaa kalojen paranemiseen on ahdistavaa, vaikka kaikkensa tekeekin, niin joskus se ei sitten kuitenkaan vain riitä. Tajusin kesällä kalojeni sairastuttua, että silloin ensimmäistä kertaa harmitti, ettei niitä voi silittää tai pitää sylissä. Hoitaa voi, mutta ei lohduttaa.

Ja kun se muutamien viikkojen tuskailu, stressi ja ahdistus sitten päättyi koko kalaston menettämiseen, niin tuntui että allas saakin jäädä tyhjilleen, enää en ota riskiä siitä, että samaa huolta joutuisi kokemaan. Mutta kyllä se siitä sitten, pikkuhiljaa hellitti. Kun sitten myyntiin tuli juuri oikealta kuulostava kala, niin varovaisella innostuksella harrastus lähti uuteen alkuun.

Tosin sama huoli ja ahdistus on vieläkin, vähemmässä määrin tosin. tiedän, että kalan pitäisi kaiken järjen mukaan olla terve, mutta silti etsin heti kotiin tullessani vainoharhaisesti pilkkuja sen iholta. Kyllä tämä varmaan ohi menee. Ehkä pidempään harrastaneista tämmöinen "ylireagointi" voi tuntua huvittavaltakin, mutta kun harrastus alkaa ikävillä kokemuksilla, niin kyllähän se pahalta tuntuu. Tavallaan on jo alkuun enemmän epäonnistumisia kuin onnistumisia, vaikka eihän kaikkea ikävää voi mitenkään estää.

Että eipä muuta kuin koitahan jaksella.

[kylpyankka]

Olen tässä pari päivää ollut kuumeessa ja öisin nähnyt sellasia kalaunia että huh. Aamulla on ihan mukavaa herätä todellisuuteen.

Yhdessä unessa sukulainen huokaili että kyllähän se on rankkaa akvaariota hoitaa ja hän hyvin ymmärtää etten ole vettä jaksanut vaihtaa, sehän on aivan vihreää. Minä siitä hermostuin ja pidin ko. sukulaiselle puheen keijulevästä ja selostin että vettä on vaihdettu pari päivää sitten.
Totta sikäli, että minulle tulee kovasti tarve selittä jos joku huomauttaa vihreästä vedestä. "Vähän kuin Itämeri" on yksi kommentti, jonka olen saanut. Kommentin sanoja sai toki kuulla miten paljon ja milloin on vettä vaihdettu.

Kuten JustinSane sanoi, näistä vastoinkäymisistä saa motivaatiota. Saman olen huomannut.

Onpa muuten paljon mukavampaa olla kotona kipeänä, kun on nuo kalat joiden puuhia voi seurailla.

[jarvij]

Aloittelijoiden olisi muuten terveellistä seurata tätäkin palstaa varsinkin siinä vaiheeessa kun jo täyteen akvaarioon kysellään lisää lajeja, jotka jopa sitten ilman karanteenia lisätään joukkoon!

[anttipi]

Joitakin vuosia sitten myin edellisen akvaarioni pois, kun alkoi oikeasti syyllisyys kalvamaan tautien ja keijulevien/sinilevien ja ties minkä vuoksi siinä määrin, että akvaarioon päin vilkaiseminenkin tuntui vastenmieliseltä! Välillä näin ikäviä akvaariopainajaisia.

Myöhemmin aloin kuitenkin nähdä unia, joissa mulla oli tosi hienoja akvaarioita ja herätessä harmitti, kun ei allasta ollutkaan. Nyt onkin sitten uusi allas kypsytyksessä.

[JustinSan]

Aloittelijoiden olisi muuten terveellistä seurata tätäkin palstaa varsinkin siinä vaiheeessa kun jo täyteen akvaarioon kysellään lisää lajeja, jotka jopa sitten ilman karanteenia lisätään joukkoon!

En sitten muista tiedä, mutta itse puhuin kyllä omalta kohdaltani lähinnä sellaisista tilateista joissa kaikki pitäisi olla viimeisen päälle kohdallaan mutta silti jokin menee pieleen.
En siis mistään "voinko laittaa kymmenen kultakalaa tähän vesilasiin"-ilmiöstä.

Eli menee vähän ohi noi sun kommenttis ja tuntuu lähinnä turhalta syyllistämiseltä ihmisille kenellä on jo valmiiksi "aiheetta" syyllinen olo kalojen huonosta voinnista.
Kukaan tähän threadiin kirjoittaneesta tuskin kaipaa mitään ilkkumista keneltäkään.

[iiputti]

itse puhuin kyllä omalta kohdaltani lähinnä sellaisista tilateista joissa kaikki pitäisi olla viimeisen päälle kohdallaan mutta silti jokin menee pieleen.

Minä taas koen tämän jatkuvana olotilana, vaikka kaikki onkin kunnossa en silti osaa relata, vaan pelkään koko ajan kalojen sairastuvan*hakeutuu hoitoon*

Nytkin inkkarirouva,jonka haavin omiin oloihinsa on ihan yhtä terveen/sairaan oloinen kuin ennenkin. Se vaan aukoo suutaan koko ajan-ja koska en tiedä miksi, en uskalla sitä laittaa laijitoveriensa seuraankaan.(ja epäilen sen olevan hyvinkin yksinäinen ja surkea ilman parveaan) Jos laitan sen takaisin,seuraan taas viikkotolkulla jokaisen hengitysnopeutta neuroottisena

[jarvij]

Mielenkiintoista että kalatautien huomioiminen koetaan ilkkumisena.
Fakta kuitenkin on että monet akvaariot ovat ylikansoitettuja ja ettei kovin monella karanteeniakvaariota ole.
Aihe on siis tabu. Pitäää koittaa muistaa jatkossa.

[kylpyankka]

Minä en kokenut syyllistämiseksi tai muuksikaan. Tosin eipä ole ylikansoitustakaan, enemmänkin alikansoitusta jos jotain.

iiputti, olisit nähnyt miten kauhuissani minä olin kun EELAan vietävä tetra vietti yönsä pienehkössä purkissa. Kovasti jo mietin, että mitähän tuo kala miettii ja onkohan se peloissaan. Miten niin hullu..

[JustinSan]

Mielenkiintoista että kalatautien huomioiminen koetaan ilkkumisena.
Fakta kuitenkin on että monet akvaariot ovat ylikansoitettuja ja ettei kovin monella karanteeniakvaariota ole.
Aihe on siis tabu. Pitäää koittaa muistaa jatkossa.

Aihe ei ole tabu ja kalataudit pitää huomioida, mutta topicissa jossa ihmiset lähinnä purkavat tuntojaan ja kertovat ylesistä fiiliksistä joita akvaarioharrastus saa aikaan ja miltä tuntuu olla aloittelija silloin kun kaikki ei menekkään ihan niinkuin pitäisi, tuollaiset kommentit ovat lähinnä täydellisen turhia.

[iiputti]

Kylpyankka, voin hyvin kuvitella! vrt. meikäläisen lämmitinongelmat ja sen seurauksena puolen perheen unettomuus

[kylpyankka]

Ei tää ihan normaalien ihmisten hommaa ole.

[jarvij]

Otin kuitenkin opikseni ja pysyttelen entistä tarkemmion poissa aloittelijaosastosta.

[Eccu]

Älä välitä noista... Mulla ollu akva harrastus 20 vuotta ja todellakin KAIKKI on koettu. Aina tulee yllätyksiä. Ajan kanssa oppii olemaan silleen "relax" mutta aina on huoli kun joku kala näyttää kipeältä, tai jos joku kuolee, itken ja mietin oliko se oikeesti jo vanha vai teinkö mä jotai väärin... Mulle on sattunu sellanen aika harvinainen tapaus että menetin yhden päivän aikana kaiken omaisuuteni, myös tuhannet rakkaat kalani neljässä altaassa.
Se oli tulipalo. Siinä meni kissala kissoineen ja koti kaikkineen ja ne ihanat akvaariot...
Sinä aamuna olin just laskeskellu sinirihmakalojen uutta poikuetta, olihan niitä monta sataa.
Kissat oli ollu ulkoilemassa ja sitten lämpimässä nukkumassa kaikki.
Lähdin vaan kauppaan ja kun tulin kotiin ei kotia enää ollut.
Arvaappa mitä painajaisia mulla on. Olen aina ollut tällänen vauhko eläin, pelännyt pahinta ja nähnyt unia. Pakko on jaksaa. Mä saan voimaa siitä kun saan jotain onnistumaan, vaikka akvaariossa. Kyllä meillä kaikilla on lupa tympääntyä, kyllästyä, hermostua, kettuuntua ja itkeä ja huutaa
sitä omaa riittämättömyyttämme kun jotain jää huomaamatta tai tekemättä. Joskus meitä palkitaankin, saadaan pikkukaloja tai jotain muuta kivaa ihan omin neuvoin! TSEMPPIÄ!

[tikkuhirviö]

Sellaista tämä harrastus kai on, että välillä kaikki menee poskelleen ja välillä leijaillaan pilvissä. Itselläni harrastuksesta lähti maku siinä vaiheessa, kun altaassa todettiin tubi. Asiat palasivat kuntoon vasta, kun aloitin kaiken alusta. Nyt sitten (timanttipartiksen kuolemaa lukuunottamatta) kaikki on mitä parhaimmin, töyhtökääpiöahvenilla on kasapäin pentuja ja pikkumonniset aloittivat kutemisen ja jännityksellä odottelen kuinka monta penskaa siellä puskassa kykkiikään. Asiat ovat siis jälleen hyvin.

Eccu, kamalaa kuulla, että olet joutunut kokemaan tuollaisen tulipalon. Varmaan tuntuu pahalta ajatellakin niiden eläinten menetystä. Tsemppiä sinullekin, kyllähän niitä hyviäkin hetkiä elämässä on.

[tiger]

Ihanaa kuulla että muillakin on välillä vaikeeta..

Mulla oli bakteerisamennusta ja kidusloisia viikko tolkulla...

Nyt vihdoin tilanne on tasaantunut.. Pikku akva on jo selvillä vesillä ja isossa päällisin puolin kaikki kunnossa.. jotain outoa siellä vieläkin on kun joku aina sillon tällöen ehkä pari kertaa viikossa kierähtää hiekassa.. mutta muuten ihan jees. Yritän olla panikoitumatta tosta kierähtelystä,kun kerta mitään ei ole löydetty ja kovasti kaikki paitsi levikset kutevat ja kaikki näyttää terveiltä ja normaaleilta..

Huono äiti mä sen sijaan olen nuille monnisen munille, kun ne ei meinaa pysyä elossa yli sen että ne oppis syömäänkin jotain.. Kova kato kävi taas sen 3-4päivän jälkeen.. En tiedä enää mitä tehdä sen kanssa..

Mut ihanaa että en ole ainoa, joka on nenä lasissa tutkimassa, että onko kalat ok..

tiger

[kylpyankka]

Pakko hieman intoilla. Kun tämän ketjun aloitin, oli sellainen olo, että mitä järkeä tässä harrastuksessa siis olikaan. Nyt olen taas aivan intona enkä keksi mitään parempaa harrastusta.

Vähän uusia kasveja, uusia ideoita ja uusi taustakin (hih, innostuin askartelemaan leivinpaperista). Kummasti auttaa myös se, että vesi on nyt sen verran kirkkaampaa, että jopa näkee nuo kalat ja kasvit.

Toivottavasti muillakin tilanteet muuttuu parempaan. Kiitos kun näin moni jakoi tuntemuksensa, lohdullista lueskella muidenkin kokemuksia.

[iiputti]

Nyt olen taas aivan intona enkä keksi mitään parempaa harrastusta

Hauska kuulla!!Meinasin juuri alkaa udella kuulumisiasi
Myös meillä on taas suvantovaihe paniikeissa
Lämppäri pelittää kuin unelma, kalat on hyvissä meiningeissä ja kasvit voi hyvin...mutta niin myös tupsu- sekä rihmalevät
Inkkarirouva elää edelleen omassa boksissaan, ja aukoo suutaan tasaiseen tahtiin. Ei kyllä ole yhtään sairaan oloinen, en vaan uskalla palauttaa takaisin muiden jengiin vielä *huoks*.

Kiva tosiaan kuulla, että uutta pontta ja intoa on havaittavissa

[Törökala]

Kaikki harrastukset joissa ollaan tekemisissä elävien kanssa tuo eteensä aallon pohjat ja sitten ne huiput jonka vuoksi jaksaa taas puurtaa. Akvaario ei ole todellakaan ollut sieltä helpoimmasta päästä. Välillä tuntuu ettei mikään oikein mene ns. putkeen ja sitten kun joku asia onnistuu, ei voi olla kuin järkyttävän iloinen. Antoisa harrastus joka tuo elämään vipinää jota ihan kaikki eivät voi ymmärtää.