Kalastopohdintaa: lehtiset, perhoskirjoahvenet
Valvoja: Moderaattorit
Kalastopohdintaa: lehtiset, perhoskirjoahvenet
Eli olenpa uusi tässä porukassa, joten hei vaan kaikille. Olen saamassa palautuksena lainassa olleen akvaarioni, muistaakseni 240 litraisen. Oikeesti nyt pätkii sen verran että en muista litramäärää, voi olla isompikin.
Ja tähän aikaan illasta en enää kehtaa soittaa lainanneelle että ottaisi vähän mittoja. No kuitenkin oisi aikomuksena hankkia joko lehtisiä tai sitten näitä perhosia. Kertokaas millaisessa ryhmässä dikkaisivat olla tuon kokoisessa altaassa, niin lehtiset kuin perhosetkin? Oon tällä hetkellä ihan hukassa ja kovasti taas verestelen vanhaa akvaarioharrastus ajan muistoja, kun tässä on muutamia vuosia tullu pidettyä yllä vain tuota 1000L:sta kilpikonnatankkia, jossa tosin on jonkin verran seurana seura-akvaarion kaloja. Nyt oisi tosiaan tarvis tietää että millaset mahdollisuudet tän kokoseen vaarioon olisi näitä kaloja laitella.

-
- Katalysaattori
- Viestit: 7365
- Liittynyt: 17:01, 03.10.2001
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Helsinki
- Viesti:
Heipä hei tulokkaalle 
Lehtikaloja mahtuisi 240 litraiseen pariskunta, kunhan korkeutta pytyllä on ainakin 50 cm. Otahan ne mitat selville siis
Perhosia menisi myös pariskunnan verran, ehkä jopa haaremi, mutta kahta pariskuntaa en välttämättä laittaisi. Jos porukassa on yksikin raivokas, niin se tekee muiden elämän aika ankeaksi.
Kannattaa muuten tarkistaa altaan silkkarit. Saattavat kaivata uusimista.

Kun syö kylliksensä, ajattelee sivistyneesti ja ihmeen hienosti monesta asiasta.
Tota tota
Tää henkilö joka sen palauttaa on vaihtanut silikoonit tossa puolvuotta sitten. Et en ainakaan vielä rupee silikoonin vaihtoon. Mietin sitä että Jos nyt esim. Laitan laariin jommankumman lajikkeen pariskunnat. Mitäs muita kaloja sinne vois laittaa sekaan. Jotain värikästä. Kenen kanssa tulisivat toimeen?
-------
Niin tässä hetken mietittyäni. Jos tosta alkaisin pikkuhiljaa laarin saatuani kypsyttelemään sitä, niin miten jos hankin koiraan ja siihen sitten naaraita, niin minkäs kokoluokan haaremin voisin 240 litraiseen laittaa? Kyse perhoskirjoahvenesta.
-------
Niin tässä hetken mietittyäni. Jos tosta alkaisin pikkuhiljaa laarin saatuani kypsyttelemään sitä, niin miten jos hankin koiraan ja siihen sitten naaraita, niin minkäs kokoluokan haaremin voisin 240 litraiseen laittaa? Kyse perhoskirjoahvenesta.
-
- Katalysaattori
- Viestit: 7365
- Liittynyt: 17:01, 03.10.2001
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Helsinki
- Viesti:
Re: Tota tota
Perhoskirjoaffenten kanssa esimerkiksi parvi kardinaalitetroja, lauma piikkisilmiä ja pari tähtipartista (tai ihan tavallisia partasuteja).Discus kirjoitti:Laitan laariin jommankumman lajikkeen pariskunnat. Mitäs muita kaloja sinne vois laittaa sekaan. Jotain värikästä. Kenen kanssa tulisivat toimeen?
Itse laittaisin yhden koiraan ja hänelle kaksi morsiota. Paljon kiviä, juurakoita ja kasvitiheikköjä reviirirajoiksi sekä tarjoamaan piilopaikkoja.Discus kirjoitti:jos hankin koiraan ja siihen sitten naaraita, niin minkäs kokoluokan haaremin voisin 240 litraiseen laittaa? Kyse perhoskirjoahvenesta.
Kun syö kylliksensä, ajattelee sivistyneesti ja ihmeen hienosti monesta asiasta.
Nyt se kokokin selvisi=)
Eli ei toi muisti sitten ollutkaan niin hatara: 240 litrainen se allas on
Eli mietintämyssyn alle, että jos sitä niitä perhosia sitten alkais hankkimaan.
-----------
No itse asiassa heillä on se edelleen käytössä. Mut kun muuttavat luopuvat siitä. Kalat tulee mulle mutta ne menee naapurin vaarioon. Tosin yksi lehtis oisi minun ja se on asunut yksin siinä vaariossa keltabarbien kanssa ja kasvanut ja voinut tosi hyvin. Oikee sisupussi. Mietin sitäkin että pitäisiköhän hänelle hankkia kumppani? Mutta nuo perhoset kiinnostaisivat kovastikin. Lehtiselle vois löytyä kumppani tuttavaperheestä. Vaikeaa vaikeaa
Suurin haave olisi kun saisi ne "rolls roycet" mut akva taitaa olla vähän pieni 

-----------
No itse asiassa heillä on se edelleen käytössä. Mut kun muuttavat luopuvat siitä. Kalat tulee mulle mutta ne menee naapurin vaarioon. Tosin yksi lehtis oisi minun ja se on asunut yksin siinä vaariossa keltabarbien kanssa ja kasvanut ja voinut tosi hyvin. Oikee sisupussi. Mietin sitäkin että pitäisiköhän hänelle hankkia kumppani? Mutta nuo perhoset kiinnostaisivat kovastikin. Lehtiselle vois löytyä kumppani tuttavaperheestä. Vaikeaa vaikeaa

-
- Katalysaattori
- Viestit: 7365
- Liittynyt: 17:01, 03.10.2001
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Helsinki
- Viesti:
Re: Nyt se kokokin selvisi=)
Nyt lyö kyllä tyhjää. Mitähän lajia mahdat tarkoittaa? Minulla on epäilykseni, muttaDiscus kirjoitti:Suurin haave olisi kun saisi ne "rolls roycet" mut akva taitaa olla vähän pieni

Kun syö kylliksensä, ajattelee sivistyneesti ja ihmeen hienosti monesta asiasta.
-
- Katalysaattori
- Viestit: 7365
- Liittynyt: 17:01, 03.10.2001
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Helsinki
- Viesti:
Niinpä niin, kiekkojapa hyvinnii 
No, odotahan vaan. Akvaariokärpänen leijailee jo ympärilläsi ja kyttää sopivaa hetkeä puraista oikein kunnolla. Pian huomaat, että asuntoosi on livahtanut muutamia pönttöjä lisää ja läheisesi alkavat pitää sinua ihan pimahtaneena "vaatimattoman" harrastuksesi takia

kärpänen pyörii joo ja kävi nakertamassa jo noin reilu vuosi sitten
Mutta pystyin vielä parantamaan pureman. Nyt en pysty jotain täytyy saada, kun saan muutaman vuoden takaa ton mun vaarioni takaisin.
Itse asiassa läheiseni jo pitävät minua lievästi hulluna kun raijaan 1000litraista akvaariota mukanani. Ollaan muutettu 3 kertaa 2 vuoden sisällä ja siinä kun hankit sitten miehiä kantamaan sitä
Moni äijä on ollut ihmeissään että mikäs kaheli sä olet, että pitää akvaarion takia asunto vaihtaa, niin kun kävi edellisen asunnon
Toivon vaan että kantaja porukka ei koe inflaatiota, on meinaan vähän ikävä kantaa sitä äijän kanssa kaksin
Nytkin ukko rukka yritti kaikin keinoin saada mua myymään tuon vanhan akvaarion pois, mutta ei onnistunut ![Wink [;)]](./images/smilies/icon_wink.gif)
------------
napattu täältä: http://www.aqua-web.org/forum/viewtopic.php?t=32196

Itse asiassa läheiseni jo pitävät minua lievästi hulluna kun raijaan 1000litraista akvaariota mukanani. Ollaan muutettu 3 kertaa 2 vuoden sisällä ja siinä kun hankit sitten miehiä kantamaan sitä

![Wink [;)]](./images/smilies/icon_wink.gif)

![Wink [;)]](./images/smilies/icon_wink.gif)
------------
napattu täältä: http://www.aqua-web.org/forum/viewtopic.php?t=32196
Discus kirjoitti:No nyt olen päättänyt että laitan tulokas akvaariooni niitä perhoskirjoahvenia. Mutta tässä onkin sitten sellainen ongelma että tutut ei saakaan kalojaan mihkään ja mä saan ne akvaarion mukana jepu jee. No ongelman varmaan tuottaa tää että siellä on yksi sinirihmakala ja yksi lehtis. Mitenköhän tästä kala sopasta selviää? Jos ujutan sen sinirihmakalan mukaan joukkoon käykö huonosti?
-
- Katalysaattori
- Viestit: 7365
- Liittynyt: 17:01, 03.10.2001
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Helsinki
- Viesti:
Perhoset + sinirihmakala saattaa olla sangen riitaisa yhdistelmä (tai sitten ei, ei noista voi mennä takuuseen) enkä lähde suosittelemaan ainakaan kovin helpolla. Saatko kuitenkin sen lehtikalan sinne tuttavaperheen pyttyyn, jossa ilmeisesti olisi kumppanikin?
Sinirihmalle saattaisit löytää kodin tämän palstan kauppapuolen kautta, jos ajatus omista perhosista on jo muuttunut pakottavaksi
Sinirihmalle saattaisit löytää kodin tämän palstan kauppapuolen kautta, jos ajatus omista perhosista on jo muuttunut pakottavaksi

Kun syö kylliksensä, ajattelee sivistyneesti ja ihmeen hienosti monesta asiasta.
Lehtikala ja muut kalaset
Joo tässä just kyselin, niin ottavat lehtisen mielellään. Täytyy katsoa josko vielä tuttava piiristä sinirihmalle löytyisi joku paikka. Sit jos ei niin yritän myydä sen. Kyllä se on aika polttava jo ![Wink [;)]](./images/smilies/icon_wink.gif)
![Wink [;)]](./images/smilies/icon_wink.gif)
Lisa
No en kauheasti. Sitä tässä vähän yritin jossain vaiheessa udella. Mulla tulisi sen akvaarion mukana lehtikala, sinirihma, 2 platya, muutama neontetra, muutama keltabarbi ja yks onneton mustatetra. Eli aikamoinen kalasoppa. Jos noista nyt sopisi joku perhosten kanssa, niin ois hyvä. 1000 litraiseen pyttyyn sijoittamaan esim. noi keltabarbit. Ne menestyy konnien kanssa todella hyvin (vanhimmat keltabarbini 1000 litraisessa akvaariossa on alkuperäiset 5 vuoden takaa). Lehtis menee tutun akvaan. Mut laitahan Lisa mulle ehdotuksia, jos sulla olisi hyviä vinkkejä mulle muusta kalastosta. Tonnisessa mulla olisi partamonneja miljoona
Jos pari sellasta pikkasta kaveria (poikasta) sinne voisi laittaa?

-
- Katalysaattori
- Viestit: 7365
- Liittynyt: 17:01, 03.10.2001
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Helsinki
- Viesti:
Perhosaffenten kanssa en mielelläni laittaisi noista kalasista mitään. Lehtarin ja sinirihman kanssa saattaa paha valtataistelu, platyt tarvitsevat ihan erilaista vettä (miel. kovaa & emäksistä), neontetrat mieluiten viileään veteen ja keltabarbit ovat turhan vilkasta, stressaavaa seuraa, samoin myös luultavasti mustatetra.Discus kirjoitti:Mulla tulisi sen akvaarion mukana lehtikala, sinirihma, 2 platya, muutama neontetra, muutama keltabarbi ja yks onneton mustatetra. Eli aikamoinen kalasoppa. Jos noista nyt sopisi joku perhosten kanssa, niin ois hyvä.
Eiköhän noille löydy kodit tämän palstan kautta kuitenkin, ja lehtarihan pääsee tuttujen altaaseen ja keltikset omaan toiseen pyttyysi

Mutta sitten siitä varsinaisesta kalastosta: itse saattaisin laittaa parven koreaa kardinaalitetraa ja pinnalle parven verran marmoritapparakaloja. Altaan pääkaloiksi tietysti pariskunta perhoskirjoahvenia. Tähän joukkioon kun lisää lauman veikeitä piikkisilmiä ja pari partamonnia (juu, ota vaan sieltä toisesta altaasta nuo partasuti-alut), niin kalasto on siinä

Kun syö kylliksensä, ajattelee sivistyneesti ja ihmeen hienosti monesta asiasta.
kuulostaa hyvälle
Jepulis kuulostaa hyvälle nuo ehdotuksesi. Nyt täytyy vaan jäädä odottelemaan että pääsee eroon niistä muista kaloista. Tosin kävin katsastamassa sen akvaarion ja voi luoja, se lehtari jonka joskus annoin tälle tutulle on kasvanut mahtavaksi. Ihan tulee tippasilmään että raaskinko sitä antaa pois
Siitä tulikin mieleen miten erilajikkeen lehtarit menisi keskenään. Vai pitäsikö mun löytää samaa soppaa oleva pari. Tää oli muistaakseni nimityksellä banda myynnissä silloin kun ostin ne kaksi lehtaria ja sitten annoin ne pois. Toinen tosin kuoli ilmeisesti siirosta aiheutuneisiin ongelmiin.