auttaako styroksi?

Valaisimet, suodattimet, lämmittimet ym.

Valvoja: Moderaattorit

sani
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2417
Liittynyt: 09:43, 23.01.2003
Paikkakunta: Jyväskylä

auttaako styroksi?

Viesti Kirjoittaja sani »

Hankin 325 l:n Akvastabilin altaan jonka alle pitäisi ohjeen mukaan laittaa 6 mm:n polystyreeniä (jos nyt oikein muistan tuon materiaalin nimen). Mutta haluaisin laittaa alle mielummin 25 mm styroksin koska en usko saavani pöytää ihan tasaiseksi. Edellinen omistaja on pitänyt allasta niin, että keskijalat ovat olleet hieman lyhyemmät tai ainakin pöytä on taipunut keskeltä muutaman millin ja luulen että tuo styroksi auttaisi enemmän akvaarion alla kuin ohut retkipatja joka siellä on aikaisemmin ollut. Allas oli jo jonkin aikaa täytettynä ja pelotti tuo keskeltä taipuminen, allas kun jää sitten vain pöydän päätyjen varaan. Eli auttaisiko styroksi asiaan? Lisäksi aion laittaa keskijalat nyt hieman korkeammalle jos vaikka pöytä taipuisi ennalleen.

Altaassa on vielä takuu voimassa mutta taidanpa itse sitten kärsiä edellisen omistajan virheellisestä asentamisesta... vai korvaako takuu tuollaiset asiat? Seuraavan kerran akvaariota ostaessa pidän mukana vesivaakaa :|
aquasol
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1376
Liittynyt: 21:01, 20.02.2003
Paikkakunta: Kirkkonummi

Viesti Kirjoittaja aquasol »

Kyllä styroksi tukee paremmin kuin retkipatja. Vielä tukevamman saat kun laitat (oletan, että kyseessä on ns. putkijalusta) alimmaiksesi vanerilevyn, sen päälle stryroksin ja sitten vasta altaan,
sani
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2417
Liittynyt: 09:43, 23.01.2003
Paikkakunta: Jyväskylä

Viesti Kirjoittaja sani »

Kyseessä on akvastabilin oma kaappijalusta eli ei putkijalusta. Pöytälevy on siis keskeltä muutaman millin notkolla.
arto_m
Junior Member
Junior Member
Viestit: 128
Liittynyt: 12:59, 23.06.2004
Paikkakunta: Imatra

Re: auttaako styroksi?

Viesti Kirjoittaja arto_m »

sani kirjoitti:Hankin 325 l:n Akvastabilin altaan jonka alle pitäisi ohjeen mukaan laittaa 6 mm:n polystyreeniä (jos nyt oikein muistan tuon materiaalin nimen). Mutta haluaisin laittaa alle mielummin 25 mm styroksin koska en usko saavani pöytää ihan tasaiseksi.
Ohjeen kirjoittajalla on mennyt iloisesti polymeerit ja muovit sekaisin. Polystyreeni on polymeeriä, josta tehdään mm. styroksia. On olemassa polystyreeni-muovia, jota ei ole solustettu. Esimerkiksi valkoiset, hieman hauraat kertakäyttömukit ovat sellaisia. Kukaan tuskin suosittelee sellaista mukimateriaalia akvaarion alle.

Pistä vaan sitä styroksia. Sitä ohjeen kirjoittaja on tarkoittanut, mutta ei ole ilmeisesti tiennyt, mistä kirjoittaa.
Syno
Junior Member
Junior Member
Viestit: 60
Liittynyt: 21:31, 22.08.2003

Re: auttaako styroksi?

Viesti Kirjoittaja Syno »

arto_m kirjoitti:On olemassa polystyreeni-muovia, jota ei ole solustettu. Esimerkiksi valkoiset, hieman hauraat kertakäyttömukit ovat sellaisia. Kukaan tuskin suosittelee sellaista mukimateriaalia akvaarion alle.
Itse asiassa sellaistakin saa talonrakennuskäyttöön rautakaupasta. Levyjen paksuus ja pinta-ala on samaa luokkaa kuin tavallisessa kuplastyroksissa, mutta niitä on äärettömän paljon siistimpää käyttää akvaarion alla, koska ovat yhtä palaa eivätkä siksi murene pikkuhiljaa atomeiksi ympäri olohuonetta. Vastaavasti akvaarion alle sopivaan kokoon leikkaaminen on helppoa ja roskatonta, eikä emäntäkään tule mutisemaan koko maailmaa täyttävistä styroksijyvistä. Lisäksi ne ovat vaaleansinisiä :D
hiru
Junior Member
Junior Member
Viestit: 110
Liittynyt: 19:25, 01.01.2004
Paikkakunta: Ruutana/TAS

Viesti Kirjoittaja hiru »

'Muutama milli notkolla' 325 litraisen alla eli 130cm matkalla (tarkemmin kai sen puolivälissä) kuullostaa pahalta! Mitä jos kuitenkin hankkisit jalustakaapin päälle kunnon vanerilevyn (15 mm), ja sitten sen päälle sen styroksin. Muuten et ikinä voi lakata huolestumasta..
sani
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2417
Liittynyt: 09:43, 23.01.2003
Paikkakunta: Jyväskylä

Viesti Kirjoittaja sani »

hiru kirjoitti:Mitä jos kuitenkin hankkisit jalustakaapin päälle kunnon vanerilevyn (15 mm), ja sitten sen päälle sen styroksin. Muuten et ikinä voi lakata huolestumasta..
Saa varmaan vanerit odotella koska en kuitenkaan saisi vaneria ihan tähän hätään... kalat asustaa saavissa ja kasvit ämpärissä :( Luultavasti allas kestää koska on kestänyt edellisellä omistajallakin (ja ilman styroksia). Hän on luullut retkipatjan pilkottaessa keskeltä, että akvaario vaan painaa patjaa enemmän reunoilta ja nostaa sitä keskeltä sitten... tuskinpa niin painava akvaario kuitenkaan nousee retkipatjan vaikutuksesta. Oli kuulemma kysynyt asiaa Akvaariokeskuksesta (siltä Petriltä) ja oli sanottu että asia on niin ja ei kannata huolestua.

Toivon että keskijalkoja nostamalla saan edes hieman pöytää palautettua siihen muotoon missä sen pitäisi olla.
arto_m
Junior Member
Junior Member
Viestit: 128
Liittynyt: 12:59, 23.06.2004
Paikkakunta: Imatra

Re: auttaako styroksi?

Viesti Kirjoittaja arto_m »

Syno kirjoitti:
arto_m kirjoitti:Esimerkiksi valkoiset, hieman hauraat kertakäyttömukit ovat sellaisia. Kukaan tuskin suosittelee sellaista mukimateriaalia akvaarion alle.
Itse asiassa sellaistakin saa talonrakennuskäyttöön rautakaupasta.
Puhutaan eri asioista. Se vaaleansininen levy on myös solustettua, eikös vaan? Mukimateriaali, josta minä puhun, on valkoista ja täysin ilman soluja. Kyseisiä kertakäyttömukeja käytetään hyvin monessa paikassa, ja marketin valkoiset, 1-1,5 dl mukit ovat juurikin solustamatonta polystyreeniä. Styroksin kaltaista solustettua muovia tehdään myös polyeteenistä tai -propeenista. Lisäksi on olemassa uretaanilevyjä, joita käytetään myös eristykseen. Oma sivistynyt arvaukseni on, että polyeteenistä tai -propeenista valmistetut solumuovit soveltuvat hyvin askartelukäyttöön. Nehän eivät ole niin hauraita kuin polystyreeni, joten leikkaaminen on siistimpää. Tuon sinisen raaka-ainetta en muista, mutta jälleen sivistyneesti arvaan, etteivät ne ole polystyreenistä. Veikkaisin uretaania. Uretaanilevyillä on parempi eristekyky kuin styroksilla, joten rakennuskäytössä käytetään usein ohuempia levyjä.

Kiisto: Polymeereistä saa tehtyä melkein mitä vaan, kun niitä sopivasti seostaa.
JJVi
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2990
Liittynyt: 16:57, 15.12.2001
Paikkakunta: Oulu /OAS

Re: auttaako styroksi?

Viesti Kirjoittaja JJVi »

arto_m kirjoitti:
Syno kirjoitti:
arto_m kirjoitti:Esimerkiksi valkoiset, hieman hauraat kertakäyttömukit ovat sellaisia. Kukaan tuskin suosittelee sellaista mukimateriaalia akvaarion alle.
Itse asiassa sellaistakin saa talonrakennuskäyttöön rautakaupasta.
Puhutaan eri asioista. Se vaaleansininen levy on myös solustettua, eikös vaan? Mukimateriaali, josta minä puhun, on valkoista ja täysin ilman soluja. Kyseisiä kertakäyttömukeja käytetään hyvin monessa paikassa, ja marketin valkoiset, 1-1,5 dl mukit ovat juurikin solustamatonta polystyreeniä. Styroksin kaltaista solustettua muovia tehdään myös polyeteenistä tai -propeenista. Lisäksi on olemassa uretaanilevyjä, joita käytetään myös eristykseen. Oma sivistynyt arvaukseni on, että polyeteenistä tai -propeenista valmistetut solumuovit soveltuvat hyvin askartelukäyttöön. Nehän eivät ole niin hauraita kuin polystyreeni, joten leikkaaminen on siistimpää. Tuon sinisen raaka-ainetta en muista, mutta jälleen sivistyneesti arvaan, etteivät ne ole polystyreenistä. Veikkaisin uretaania. Uretaanilevyillä on parempi eristekyky kuin styroksilla, joten rakennuskäytössä käytetään usein ohuempia levyjä.

Kiisto: Polymeereistä saa tehtyä melkein mitä vaan, kun niitä sopivasti seostaa.

Tuo "sininen levy" tunnetaan esim. kauppanimella finnfoam ja on suulakepuristettua polystyreeniä.
/jari
marko.markkanen
Member
Member
Viestit: 490
Liittynyt: 20:49, 16.04.2004

Viesti Kirjoittaja marko.markkanen »

hiru kirjoitti:'Muutama milli notkolla' 325 litraisen alla eli 130cm matkalla (tarkemmin kai sen puolivälissä) kuullostaa pahalta! Mitä jos kuitenkin hankkisit jalustakaapin päälle kunnon vanerilevyn (15 mm), ja sitten sen päälle sen styroksin. Muuten et ikinä voi lakata huolestumasta..
Mitä hyötyä tässä tapauksessa on vanerista? Se kyllä taipuu samat pari milliä kuin sen alla oleva kaapistokin. Putkijalustassa pitää käyttää vaneria tässä siitä ei ole mitään hyötyä.
mjalava
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1724
Liittynyt: 16:07, 03.12.2002
Paikkakunta: Siuntio

Viesti Kirjoittaja mjalava »

marko.markkanen kirjoitti:Mitä hyötyä tässä tapauksessa on vanerista? Se kyllä taipuu samat pari milliä kuin sen alla oleva kaapistokin. Putkijalustassa pitää käyttää vaneria tässä siitä ei ole mitään hyötyä.
Ei varmaankaan pelkästä vanerista. Sen sijaan jos suoran vanerin ja painuneen pöydän väliin laittaa jotain (ehdotan sopivaa määrää paperiarkkeja) niin että pöytä kantaa myös keskeltä, voi vanerista olla hyötyä. Olettaen tietenkin että pöytä on edes jotenkin tukeva, vähän kyllä arveluttaa jos ei se alunperinkään ole kestänyt suorassa.

Mika
Syno
Junior Member
Junior Member
Viestit: 60
Liittynyt: 21:31, 22.08.2003

Re: auttaako styroksi?

Viesti Kirjoittaja Syno »

arto_m kirjoitti:Se vaaleansininen levy on myös solustettua, eikös vaan?


Juurihan sanoin, että ei ole :D
arto_m kirjoitti:Tuon sinisen raaka-ainetta en muista, mutta jälleen sivistyneesti arvaan, etteivät ne ole polystyreenistä.
Kauppanimellä "styrofoam" varmaan myydään uretaania :twisted:
sani
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2417
Liittynyt: 09:43, 23.01.2003
Paikkakunta: Jyväskylä

Viesti Kirjoittaja sani »

No niin, ruokatunti meni kivasti rautakaupan ulkopihalla styrokseja tonkiessa... pyysin jotain styroksia joka on vähintään 130 cm pitkää ja 25 mm paksua. Varastomies antoi minulle sitten jotain vaaleansinistä 30 mm eristyslevyä joka muistuttaa kyllä erittäin paljon styroksia mutta ei ole niin "raemainen". Pakkauksissa luki polystyreeni ja sitten joku toinen poly-alkuinen sana. Oli mitä oli, tuota tungen sinne alle. Kannattaakohan se vanha ohut retkipatjakin sitten laittaa sinne alle styroksin kanssa jos tuo styroksi ei joustakaan riittävästi?
arto_m
Junior Member
Junior Member
Viestit: 128
Liittynyt: 12:59, 23.06.2004
Paikkakunta: Imatra

Re: auttaako styroksi?

Viesti Kirjoittaja arto_m »

Syno kirjoitti:
arto_m kirjoitti:Se vaaleansininen levy on myös solustettua, eikös vaan?


Juurihan sanoin, että ei ole :D
Nyt en ymmärrä, miksi akvaarion alle kannattaa laittaa solustamatonta polystyreeniä. Solustettu antaa sopivasti periksi ja siksi tasaa jännityksiä. Miten tuo solustamaton poikkeaa vanerista tai vaikka puusta? Vai käytätkö sitä nimenomaan kovan alustan korvikkeena? Vai antaako tuo solustamaton tosiaan riittävästi periksi jännitysten tasaamiseksi? Olen siinä käsityksessä, että kiinteä polystyreeni on kovaa ja jopa haurasta (vrt. kertakäyttöruokailuvälineet ja ne mainitsemani kertakäyttömukit). Toisaalta muovistahan saa lisäaineilla millaista vaan. Muistatko tuon levyn kauppanimeä? Käyn lähiaikoina rautakaupassa, ja ihan mielenkiinnosta kävisin katsomassa, millaista levyä tarkoitat.

Aikaisemman sepustukseni tarkoitus oli nimenomaan kertoa, että muoveja - niin solustettuja kuin solustamattomiakin - löytyy joka lähtöön. Osa solustetuista on avosoluisia, osa umpisoluisia ja joissakin on sileä pinta. Osa näistä on samannäköisiä mutta silti eri ainetta ("se vaaleansininen rakennuslevy" :D ). Liian kova ei anna periksi, eikä siksi tasaa jännityksiä ja liian pehmeä ei anna mitään tukea. Koska styroksia on käytetty hyvällä menestyksellä, minä jatkaisin sen käyttöä. Jos ei tiedä, mitä ostaa, kannattanee rautakaupan sedälle kertoa käyttötarkoitus ja se, että etsii ominaisuuksiltaan styroksin kaltaista.
jarvij
Elite Senior Member
Elite Senior Member
Viestit: 15316
Liittynyt: 16:24, 05.11.2001
Akvaarioseurat: HAS, Ciklidistit,
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Helsinki/HAS/Ciklidistit/TAS
Viesti:

Viesti Kirjoittaja jarvij »

Se on Finnfoamia ja solustettua polystyreeniä. Minulla on tuossa pala sitä.
http://www.finnfoam.fi/
Soluista on valmistajankin mukaan. [;)]
Sivuillani voi jo olla vastaus kysymykseesi:
http://www.aquahoito.info/suomi/sivuni.php
jo yli 15000 kirjoittamaani viestiä täällä.
Kaizu
Imperaattori
Imperaattori
Viestit: 2881
Liittynyt: 16:42, 21.10.2001
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Kuopio
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Kaizu »

Tuolla joskus totesin että tuo finnfoam ei todellakaan anna periksi edes 660 litraisen akvaarion alla, eli pehmusteeksi siitä ei ole.
There are no facts, only interpretations. -- Friedrich Nietzsche
jarvij
Elite Senior Member
Elite Senior Member
Viestit: 15316
Liittynyt: 16:24, 05.11.2001
Akvaarioseurat: HAS, Ciklidistit,
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Helsinki/HAS/Ciklidistit/TAS
Viesti:

Viesti Kirjoittaja jarvij »

Ei mutta suhteellisen kevyeksi tueksi ja vaikka retkipapjan tai tavallisen styroksin kanssa.
Sivuillani voi jo olla vastaus kysymykseesi:
http://www.aquahoito.info/suomi/sivuni.php
jo yli 15000 kirjoittamaani viestiä täällä.
sani
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2417
Liittynyt: 09:43, 23.01.2003
Paikkakunta: Jyväskylä

Viesti Kirjoittaja sani »

http://www.isover.fi/fi/tuotteet/defaul ... =306&val=1
Löysin nyt netistä millaista levyä ostin. Varastomies vakuutteli että tuo on melkein kuin styroksia, akvaarioista tosin ei tiennyt mitään. Styroksia kun ei ollut lähellekään 130 cm:n pituisena, oli pakko tyytyä tuohon. Eli laitanko tuon retkipatjan kanssa akvaarion alle vai mitä ihmettä teen?
jarvij
Elite Senior Member
Elite Senior Member
Viestit: 15316
Liittynyt: 16:24, 05.11.2001
Akvaarioseurat: HAS, Ciklidistit,
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Helsinki/HAS/Ciklidistit/TAS
Viesti:

Viesti Kirjoittaja jarvij »

Taitaa olla kilpaileva tuote tuon fiinfoamin kanssa eli suurinpiirtein samaa tavaraa. [;)]
Sivuillani voi jo olla vastaus kysymykseesi:
http://www.aquahoito.info/suomi/sivuni.php
jo yli 15000 kirjoittamaani viestiä täällä.
Kaizu
Imperaattori
Imperaattori
Viestit: 2881
Liittynyt: 16:42, 21.10.2001
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Kuopio
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Kaizu »

Meillä oli juuri tuota Solimatea, ei tue kehysakvaariossa akvaarion pohjalasia, ellei sitten pienennä kehyksien sisäpuolella mahtuvaksi.
There are no facts, only interpretations. -- Friedrich Nietzsche
sani
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2417
Liittynyt: 09:43, 23.01.2003
Paikkakunta: Jyväskylä

Viesti Kirjoittaja sani »

No laittaako vaiko eikö laittaa 8O Eli onko siitä siis mitään hyötyä? Retkipatjan laitan sinne joka tapauksessa, leikkaan sen kehysten sisäpuolelle sopivaksi että tukee lasia edes jotenkin.

...on tää harrastus joskus sitten hankalaa [:I]
jarvij
Elite Senior Member
Elite Senior Member
Viestit: 15316
Liittynyt: 16:24, 05.11.2001
Akvaarioseurat: HAS, Ciklidistit,
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Helsinki/HAS/Ciklidistit/TAS
Viesti:

Viesti Kirjoittaja jarvij »

Älä leikkaa kehyksen sisäpuolelle, vaan kehyksen ulkomitan mukaan. Reunat vain painuvat enemmän kasaan, jolloin kantaa tasaisemmin.
Sivuillani voi jo olla vastaus kysymykseesi:
http://www.aquahoito.info/suomi/sivuni.php
jo yli 15000 kirjoittamaani viestiä täällä.
sani
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2417
Liittynyt: 09:43, 23.01.2003
Paikkakunta: Jyväskylä

Viesti Kirjoittaja sani »

No niin, rauha maassa ja styrofoamit roskissa! Altaan alle tuli nyt sitten pelkkä uusi retkipatja ja jalustaa säädeltiin niin että kaksi ihmistä istui sen päällä ja kokeiltiin miten jalat piti säätää jotta pöytä olisi painonkin kanssa suorassa. Hyvältä näyttää ja luulen että se pöytä taipuu nyt suoraksi. Ja jos ei taivu niin onhan meillä vakuutus [;)] Vakuutusyhtiössä mies jo tänään vierailikin, retkipatjanhakureissulla kun joutui ketjukolariin. Että voikin harrastus joskus olla rankkaa :mrgreen:
sani
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2417
Liittynyt: 09:43, 23.01.2003
Paikkakunta: Jyväskylä

Viesti Kirjoittaja sani »

Koska sain nyt vastauksen Helsingin Akvaariokeskukseen lähettämääni sähköpostiin, halusin vain kertoa että sieltä sanottiin näin (ja tieto on peräisin tehtaalta):

- jalustan ja akvaarion välissä oleva solumuovi pitää olla tarkasti vain
lasin ja kaapin välissä, ei milliäkään kehyksen ja kaapin. tällöin se tukee
pohjalasia, eikä syntynyt paine pääse taivuttamaan kaapia esteettisesti
kieroon. tällöin tosin pienet epätasaisuudet ja lattiantärinät siirtyvät
suoraan akvaarioon.

- mikäli jalusta tuosta huolimatta notkuu, on käytetty solumuovi aavistuksen
liian paksu, jolloin tapahtuu kuten alla mainitaan, tai sitten keskijalkaa
ei ole asennettu riittävän tukevasti, tai lattia antaa keskijalan alla
periksi.

- mikäli solumuovi on koko altaan alla, syntynyt paine vääntää pöydän levyä
muutaman millin, mutta tärinät vaimentuvat tällöin lähes kokonaan. pöydän
kestävyyteen tämä ei vaikuta, mutta saattaa häiritä tarkkaa silmää.


Nyt vain odottelen miten tuo tuosta alkaa vääntyilemään vai alkaako vääntyä ollenkaan. Retkipatja kun on nyt sitten koko altaan ja kehystenkin alla.
jartzu65
Koi-Jari
Koi-Jari
Viestit: 3790
Liittynyt: 14:50, 09.11.2001
Paikkakunta: Suonenjoki
Viesti:

Viesti Kirjoittaja jartzu65 »

No,tuo on Helsingin Akvaariokeskukseen näkemys asiasta.
" Silikonirinnat ovat kuin jalopuuratti Ladassa: Kiva hivellä mutta kyyti ei parane"

http://koiruuksiajakissankujeita.kotisivukone.com/" onclick="window.open(this.href);return false;
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Tekniikka”