Sen ilmestymisen syyksi on selvinnyt ilmeisesti liian tehokas kasvilamppu. Nitraatti- ja nitriittiarvot olivat kohdallaan. Poistin sinilevän rapsuttamalla sitä lehdistä, vedenvaihdolla sekä pitämällä akvaariota pimeässä melkein viikon. Levät näyttivät kadonneen, ja kaikki oli ok. Kysymykseni liittyy tämän hoitotoimen jälkeen tapahtuneeseen seikkaan.
Seuraavana aamuna sinilevä olikin laskeutunut pohjalle, selvästikin irronnut. Se oli yhä tummanvihreätä ja minun mielestäni hengissä. En ehtinyt poistaa sitä silloin, vaikka niinhän tulisi tehdä, vaan jätin sen illaksi. Haarniskamonnini näytti kyllä kiinnostuneen levästä, ja tonki innolla pohjaa sen alla, mutta en sen kummemmin kiinnittänyt huomiota kalani touhuun. Ja kappas vaan, kun tulin kotiin, kaikki levät olivat kadonneet pohjalta! Enkä epäile hetkeäkään ettei haarniskani olisi ollut vauhdissa ja syönyt sitä.
![Evil or Very Mad [}:)]](./images/smilies/icon_evil.gif)
Kuitenkin huolestuttaa, miten vakavasta tapauksesta voisi olla kyse. Voiko sinilevä olla haitaksi kaloille? Haarniskamonnithan kestävät paljon, mutta eihän levänsyönti voi olla hyväksi edes niille? Vai?
Kiitos etukäteen!
