100-litraiseni on ollut kypsymässä jo reilut 5 viikkoa, kypsymisongelmista olen kirjoitellut myös muilla palstoilla. Nyt ajattelin kysellä vielä täältäkin. Siis, hirvensarvisuolaa laittelin (myös muita ohjeita noudatin), mutta ilmeisesti en älynnyt lopettaa sen lisäämistä ajoissa. Nitriitti on ollut jo kolmatta viikkoa huippulukemissa. Nitraattiakin on 25 mg/l. Toista viikkoa sitten lopetin ammoniakin lisäilyn kokonaan ja odottelin nitriitin laskemista, mutta niin ei käynyt.
Minulla oli kiire, kun oli kaloja tulossa uuteen altaaseen ja neuvoja noudattaen vaihdoin TODELLA runsaasti vettä useampaan otteeseen täysin tuloksetta. Olen testannut kahdella eri testillä, molemmat näyttävät samaa. Lisäksi testasin hanavedellä testien toimivuuden. Jopa vartti tällaisen suuren vedenvaihdon jälkeen nitriittitesti oli kirkuvanpunainen (16,5 mg/l).
Nitriittiä on vieläkin aivan yhtä paljon ja olen jo epätoivon partaalla

. Mitä vielä voin tehdä? Suodatusta on tarpeeksi (Sacem Marathon 500 -ulkosuodatin) ja altaassa ei ole kuin puhallushiekka pohjalla, yksi kanto (keitetty), pari kookospähkinän kuorta (keitetty), kasveina intianvesitähdikkiä, vallisneriaa ja jaavansammalta. Vesisaniainenkin on, mutta se näyttäisi olevan jostain syystä kuolemassa.
Pieni akvaario on liiiiiiiiian täynnä asukkeja odottelemassa uutta kotia. Haluan saada nitriitin pois akvaariosta ja äkkiä. Olen odottanut ja tehnyt vaikka mitä, mutta mistään ei ole apua. Voisitteko auttaa?