Mielenkiintoinen aihe!
Periaatteessahan myyjään pitää pystyä luottamaan. Uskon, että joka ikinen myyjä pyrkii siihen, että asiakas on tyytyväinen ostokseensa. Tuon tavoitteen saavuttaminen ei vaan ole aina niin yksikertaista kuin moni luulee.
Ongelmia tulee mikäli asiakas ei kerro riittävästi taustatietoja (akvaarion koko, muu kalasto, vesiarvot yms.) eikä myyjäkään niitä kysy.
Voi olla myös niin, että myyjä on uusi alalla eikä hänellä ole vielä riittävästi tietoa kaikesta alaan liittyvistä jutuista. Kukaan ei ole seppä syntyessään!
Tuo oli nyt myyjien puolustelua, mutta niin se vain on ettei kaikkia ongelmia voi sysätä myyjän harteille.
Olen itsekin purnannut täällä sitä kuinka minulle on myyty vääränlaisia kaloja akvaariooni. Myyjä vakuutteli mm. ettei juovaimubarbit kasva kovin suuriksi ja voin ottaa niitä useita 140-litraiseen akvaariooni. Tämä kyseinen myyjä on vanha konkari ja siksi minua suututti tuo väärän tiedon antaminen
Yhteenvetona: Meidän asiakkaiden kannattaa aina kertoa riittävästi taustatietoa myyjälle ja kysellä paljon häneltä. Mikäli hankinta menee pieleen niin meidän pitää kertoa siitä kyseiseen liikkeeseen. Kun asian esittää siellä asiallisesti niin asia voidaan varmastikin korjata jotenkin.
Tämä palsta on kyllä upea paikka hankkia tietoa ennen kalojen hankintaa!!! Esitänkin taas kerran kiitokset minua monet kerrat neuvoneille!