Akvaariokaupassa kuultua

Täällä keskustelu on vapaata, kunhan homma pysyy hyvän maun ja käytöksen rajoissa ja keskustelu jotenkin koskettaa akvaarioita. Muu yleinen keskustelu -> ""Off-Topic" ja äänestykset"-ryhmään.

Valvoja: Moderaattorit

f_isu
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1775
Liittynyt: 23:59, 23.01.2004

Akvaariokaupassa kuultua

Viesti Kirjoittaja f_isu »

[}:)] Tänään siis kävin akvaariokaupassa. Siellä odotellessani kuuntelin toisella korvalla, kun erästä toista asiakasta palveltiin. Tuo asiakas oli ilmeisesti kyseisen perheen 6-kymppinen vaari, mukana hällä oli perheen äiti ja lapsenlapsensa - tyttö, n.10v. Asiaan..

Keskustelu kävi suurin piirtein näin ja vaari siis äänessä:
"Sullahan on yksi noita (sanoi tytölle ja näytti neontetroja), no otetaan kolme niitä sitten lisää. Otetaan sitten vielä noita keltaisia, vaikka se kolme (loistobarbeja osoittaen)."

Siinä vaiheessa minä (mistään tietävä..) sanoin, että molemmat ovat kylläkin parvikaloja..mutta ei mies loksauttanut korvaansakaan..

Olisi tehnyt mieli iskeä nuppiin käsilaukulla, mutta ehkä ei tällainen "maatiainen" kahden lapsen 3-kymppinen äiti ole riittävän uskottava asioista mitään tietävä, tiedä sitten.

Aiemmin olivat puhuneet erään altaan kohdalla "sullahan oli noitakin, mutta eivät menestyneet meillä"..

Nuo tuollaiset "karkkikauppa"-asiakkaat ovat varmasti enemmän kuin arkipäivää eläinkaupoissa "otetaan yks noita ja yks noita kivankeltaisia...".

Nimim. omat virheensä tehnyt, mutta niistä toivottavasti jotain oppinut 3-kymppinen äityli
:roll:
jokelamaniac
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2040
Liittynyt: 11:12, 28.05.2004
Paikkakunta: keuruu

Viesti Kirjoittaja jokelamaniac »

Se tuota pitäisi melki akvaarioharrastajalta vaatia jotain "vesiajokorttia" tai muuta tutkintoa. Sanotaan että tietämättömyys ei ole peruste, mutta toisaalta tietämättömyyttähän tämmöisiä ostoksia tehdään.

Toisaalta vastuun vois vierittää myyjälle, sen tulisi valvoa että asiakkaat olisivat perillä ihan perusfaktoista, selostaa niitä itse tai jopa kieltäytyä myymästä. Ja mitäs taitoja vaaditaan myyjiltä? Erään franchising-ketjun kotisivujen mukaan tarjotaan jopa muutaman viikon koulutus tulevalle lemmikkieläinkauppiaalle... Siinähän ne jää faktat tosiaan mieleen! Toisaalta voisi sanoa että juuri kauppiaalta pitäisi vaatia jonkin sortin biologian tutkinto (kuten vaikkapa eläintarhoissa) tai sitten jokin työnäyttötutkinto.

Harva eläin lopulta vaatii yhtä hyvää asiantuntemusta kuin akvaariokala. Mutta toisaalta, harva eläin tuntuu aluksi yhtä helppohoitoiselta kuin kala...
Minä juon nyt kahvia!
karihe
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1532
Liittynyt: 17:08, 06.09.2006
Paikkakunta: Nurmijärvi

Viesti Kirjoittaja karihe »

Ikävä kyllä nuo karkkikauppa asiakkaat pitävät akvaario kauppiaat hengissä.
Itse tänään akvaariokaupassa asioidessani katselin ihmeissäni kun asiakas toi vettä altaastaan testattavaksi ja kun kauppias teki testin niin nitraatti oli niin punaista kuin vai voi olla eli 100mg/L. Kauppias ihmetteli oliko asiakkaan kalat hengissä johon asikas totesi on on ja osti altaaseen uusia kaloja. [:I]
Altaat 530L+300L+250L+250L+180L+128L
Alfawolf
Starting Member
Starting Member
Viestit: 30
Liittynyt: 23:11, 12.01.2007
Paikkakunta: Vantaa, Tikkurila
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Alfawolf »

Samanlaisia tapauksia on tullut vastaan täälläkin.

Olin eläinkaupassa huvikseni kiertelemässä ja katselemassa (Harrastukseni nro 1) ja rupesin kuuntelemaan äidin ja tämän n.15 vuotiaan tytön keskustelua. Äiti sirkutti iloisesti myyjälle, että heillä oli semmoinen iso allas, jossa oli kuulemma " hirveästi vettä" Myyjä uteliaisuuttaan kysyi, minkä kokoisesta altaasta oli kyse. Tyttö mumisi että puhuttiin n.40 litraisesta. Myyjä pyöritteli silmiään hieman kärsivästi mutta silloin tyttö alkoikin vaatia äidiltään: "Mä haluan tommoisia lehtikaloja siihen. Ton mustan ja ton mustavalkoisen."

Äiti vain nyökkytteli ja sanoi että otetaan niitä neonkalojakin sinne pari kolme, kun ne on niin nättejä. Myyjä oli tässä vaiheessa jo ruvennut kertomaan, ettei lehtikalaa yksinkertaisesti voi ottaa niin pieneen purkkin, mutta nainen vain vaati että hänelle myydään semmoisia kaloja kun hän haluaa. Myyjä kieltäytyi yhä. Tyttö sanoi sitten: "No, emmä sitten niitä ota. Kato, äiti, toi pusukala on nätti!"

Tästä pääsimmekin sitten äidin ja tyttärren seuraaviin valintoihin: Neljään tiikeribarbiin ja kahteen pusukalaan. Taas myyjä selitti, etteivät kalat mahtuneet altaaseen. Myyjä kiltäytyi myymästä naiselle kaloja, jotka eivät altaaseen mahtuisi ja pienemmät lajit taas eivät kelvanneet tytölle. Nainen hetken kinasteltuaan "asiakkaan oikeuksistaan" lähti tyttärensä kanssa, luultavasti jonkun toisen akvaariokauppiaan harteille. Toivotaan, etteivät saaneet kaloja.

Tytön suusta pääsi kaikke semmoistakin kuten esim: "Tolla linnullahan on jalat! Onko linnuilla muka jalat?" ja "Taistelukalathan oli niitä, mitä voi pitää hillopurkissa?"

Etsin kyllä piilokameran porukoita kun kuuntlein tytön ja tämän äidin juttuja, sen verran käsittämätöntä tekstiä sieltä tuli! Ja tuossa oli vain akvaarioihin liittyvä osuus! Senpuolen tunnin aikana, minkä he viettivät eläinkaupassa, tyttö halusi lintuja kaloja ja jyrsijöitä... [}:)]
"Autuaita ovat puupäät, sillä he eivät huku."
jokelamaniac
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2040
Liittynyt: 11:12, 28.05.2004
Paikkakunta: keuruu

Viesti Kirjoittaja jokelamaniac »

Joo kerran kanssa kuulin kun haluttiin ostaa 40 L altaaseen lehtikalaa, miekkapyrstöä ja muovikasveja... Samalla kertaa halusivat ostaa pohjasoraakin kilon verran, eli oliko allasta edes kypsytelty.

Itsekin kyllä ensin olin siihen ekaan 40 L altaaseen ostamassa lehtikalaa ja tiikeribarbia, mutta myyjän valistuksesta tyydyin pikkutetroihin ja taistoherraan.

Mutta on sitten taas myyjiäkin jotka haluaa päteä ja nipottaa joka asiasta, vaikka eivät sitten itse ehkä asiaa tiedäkään - ja vaikka esim. esittelyaltaassa on sekaisin täysin eri vesiolosuhteita vaativia kaloja.

Nopodis perfekt, vaikka eroja toki onkin.
Minä juon nyt kahvia!
Tallulah
Senior Member
Senior Member
Viestit: 637
Liittynyt: 14:59, 01.07.2005
Akvaarioseurat: Akvaarioharrastajien nettiseura
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Jyväskylä

Viesti Kirjoittaja Tallulah »

Minä olen törmännyt ihan päinvastaiseen kantaliikkeessäni. Olin taannoin huvikseni pyörimässä liikkeessä ja kuuntelin, kuinka perhe oli ostamassa kaloja.
Sain sen kuvan, ettei tankki ollut mikään muutaman kymmenen, vaan ihan reilun sadan (pitkälti toista sataa) litran purkki. Jotain kaloja heillä siellä jo oli, muistaakseni viisiraitabarbeja. Isä ihmetteli myyjälle, miksi barbit kiusaavat toisiaan, johon myyjä vastasi asiallisesti, että parvi on liian pieni.

Tutkivat siinä altaita ja kyselivät, käykö tuo ja tuo niiden ja niiden kanssa. Perheen äiti olisi halunnut "jonkin näyttävän kalan" ( = lehtikalan), mutta isä kivahti siihen, ettei se käy, kun ne barbit repivät sen evät. Oli tämän itse hetkeä ennen kuullut myyjältä. :mrgreen:

Loppu peleissä perhe taisi poistua liikkeestä viisiraitoja mukanaan parven jatkoksi. Mulla ei yleensäkään ole tapana kuunnella toisten juttuja :roll: , joten en ihan sanalleen muista, kuinka tuo keskustelu eteni.
400 litraa vettä, 2x saksanpaimennin, 2x jättiläistuhatjalkainen, 1x viljakäärme, mies ja poika
Ameno
Starting Member
Starting Member
Viestit: 34
Liittynyt: 11:00, 29.08.2006
Akvaarioseurat: PAK
Paikkakunta: Pori

Viesti Kirjoittaja Ameno »

Ei siinä mitään, jos myyjä osaa/pystyy/viitsii valistaa näitä asiakkaita jotka ostaisivat mitä vaan, mihin vaan.. Mutta tänään käytyäni eräässä liikkeessä havaitsin siellä selkeästi näkyvillä keltaisen lapun, jossa luki suunnilleen näin:
"Selvitä ensin minkälaiset vesiolot kalat tarvitsevat ja selvitä myös sopivatko uudet kalat jo aiemmin ostettujen kanssa"!! Eli asiakas saa ihan itse miettiä, mitä tahtoo ja miten sopii. Liikkeessä ei pahemmin neuvoja tyrkytetä.

Samaisessa liikkeessä joskus aiemminkin pistäytyessäni kysäisin tuleeko heille mitään kivaa kirjoahventa mieleen, jonka/joiden kodiksi sopisi 200 litrainen allas. Kerroin myös mitä muita ko. altaassa asustaa jo valmiiksi.
Ehdotettuja kaloja oli papukaijat ja oskarit! Kysyin että kuinka kauan myyjä ajatteli niiden siellä viihtyvän? Että kun tuppaavat kasvaa ihan hiukan isommiksi, kuin mitä on sitä tilaa tarjota.. Myyjä vastasi, että ne kalat kasvavat altaan mukaan, eli ei ne siellä liian isoiksi pääse!! Kerroin hänelle sitä kutsuttavan eläinrääkkäykseksi jos tietoisesti laittaa kaloja liian pieneen altaaseen. Yllättävää, niitä kumpiakaan ei lähtenyt mukaan poistuessamme liikkeestä melko pian!
Kysy ihan mitä haluat, minä vastaan mitä minä haluan..
jokelamaniac
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2040
Liittynyt: 11:12, 28.05.2004
Paikkakunta: keuruu

Viesti Kirjoittaja jokelamaniac »

Meillä on täällä "lähikaupassa" (2 myyntiallasta!) säännönmukaisesti tiikerinuoliaisia, haibarbeja ja kultakaloja. Parin viikon kuluttua ne on myyty - 13000 asukkaan pikkukaupungin pääosin alle 100-litraisiin purkkeihin. En viitsi edes kommentoida. Tai oikeasti, en minä enää jaksa välittää noista, tärkeintä saada oma purkki pyöriin ok. Hulluksihan sitä tulisi jos muitten altaista rupeisi hermoilemaan (mm. ent. naapurilla oli tiikerinuoliainen 40 L altaassa),
Minä juon nyt kahvia!
toxic69
Member
Member
Viestit: 322
Liittynyt: 11:18, 30.10.2006

Viesti Kirjoittaja toxic69 »

Löytyyhän näitä myyjiäkin joka lähtöön..

Täällä Oulussa tuo Haukunpaikka (vai Haukun paikka?) on todella viihtyisä liike, altaat hyvin hoidettuja jne. ja myyjätkin asiantuntevan oloisia. Alkoi vaan ärsyttämään, kun kävin siellä kyselemässä voisko niiden kautta tilata purjesampimonneja, kun altaissa niitä ei ollut. Myyjä ystävällisesti aikoi ottaa selvää, otti puhelinnumeroni ylös jne. Sitten se alkoi selittämään jostain rengasripsimonneista, että ne on kivoja otuksia ja blaablaa. Esitteli myös muita altaiden kaloja. Kerroin ystävällisesti, että olemme jo päättäneet valmiiksi tulevan kalastomme joten mitään uusia kaloja sinne ei tarvita.

Myyjä sitten kysyi kuinka suuri allas on kyseessä, ja vastasin että 400litraa. Sittenhän se vasta alkoi kaloja esittelemään, "meillä olis sitä ja tätä" ja tarjosi kyllä kaikkia jostain ihme mureenasta mustamolleihin saakka! Aina vastasin kohteliaasti, että ei me kyllä sitäkään kalaa oo suunniteltu ottaa, vaan kalasto on ihan täysin prikulleen valmiiksi suunniteltu. Myyjä sitten kyseli jotain että "tiedätkö sellaisen kalan kuin blaa? se on siellä vasemmassa ala-altaassa, tosi kaunis kala..." jne. Vastasin sitten, että en kyllä tiedä mistään muista kalalajeista mitään, kuin ainoastaan niistä, mitä minulla altaassani jo on ja mitä siihen aion hankkia. Myyjä katsoi silmät pyöreänä ja vastasi että "AHA, just" tosi töykeästi. 8O

Siis herranjumala, sais olla myyjä tyytyväinen edes siitä, että todellakin olen nähnyt vaivaa etsiessäni tietoa useista kalalajeista ja kysellyt täällä kalastokysymyksiä ennen kuin menen liikkeeseen. Tarkat määrät on selvillä mitä kalaa laitan altaaseen minkin verran, ja tulevista kaloista olen hankkinut paljon tietoa! Tosi töykeästi myyjä vastasi, kun kerroin etten tiedä muista kalalajeista mitään..

Mutta Haukunpaikasta varmaan kuitenkin ostan kaikki kalani, sillä niin hyvän näköisiä ne altaat on. Toivottavasti vaan eri myyjä tulee sitten minua palvelemaan... :roll:
2 frettiä. <3
Okahiiri. <3
Koira. <3
Akvaario 60l + 400l <3
Mari Kurki
Elite Member
Elite Member
Viestit: 6450
Liittynyt: 23:09, 10.01.2002
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Espoo, HAS

Viesti Kirjoittaja Mari Kurki »

karihe kirjoitti:Itse tänään akvaariokaupassa asioidessani katselin ihmeissäni kun asiakas toi vettä altaastaan testattavaksi ja kun kauppias teki testin niin nitraatti oli niin punaista kuin vai voi olla eli 100mg/L. Kauppias ihmetteli oliko asiakkaan kalat hengissä johon asikas totesi on on ja osti altaaseen uusia kaloja. [:I]
Tuossa kohtaa voisi osoittaa kyseistä myyjää sormella ja kysyä että miten ihmeessä hän altaan olot tietäen myi sinne lisää kaloja? 8O
En käy enää juurikaan foorumilla. Yhteydenotot tärkeissä asioissa: riesale@hotmail.com En vastaile yksityisesti tuleviin kalasto-, tauti- ymv. kyselyihin.
Piipukka77
Member
Member
Viestit: 298
Liittynyt: 18:04, 24.10.2006
Paikkakunta: Luvia

Viesti Kirjoittaja Piipukka77 »

Ameno;tiedän mistä liikkeestä puhut.
Tulitkohan mua vastaan siinä ovella miehesi kanssa hiukan ennen kahta?

Täti ei tiennyt kasvin nimeä jota mulle myi,netistä selvisi että se on terraariokasvi.
vein sen takaisin ja sanoin etten sitä halua koska se kuolee siellä,vastaus oli yksinkertainen;kaikki kasvithan joskus kuolee,ei ne ole ikuisia :mrgreen:

Kaloja en sieltä uskalla muutenkaan ostaa,käyn välillä aina vaan kattomassa mitä tarjontaa siellä on.(usein on kuolleita kaloja altaassa,varsinkin jos menee heti aamusta eikä ne ole kerinny putsaamaan altaita)

No,jokohan riittää tää sättiminen [:I]
Eläimellinen emäntä;on koiraa,on kissaa ja nyt vielä allas ja karvanaamainen ihana mies <3
mariana
Senior Member
Senior Member
Viestit: 855
Liittynyt: 00:57, 22.04.2005
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Vantaa

Viesti Kirjoittaja mariana »

Kaikista paras kuulemani juttu oli pari viikkoa sitten eräässä tikkurilan liikkeessä, kun isä ja pikkupoika (n.6v) ostivat pojan ensimmäiseen akvaarioon kaloja juuri tähän karkkikauppa tyyliin. Myyjän pussittaessa kaloja, isä kysyi että "Selviävätköhän ne varmasti noissa pusseissa huomiseen jolloin vasta itse akvaario käydään ostamassa?" 8O.
No kyllähän ne tulevat liikkeisiinkin toiselta puolelta maailmaa, mutta minkä takia niitä kaloja täytyy käydä etukäteen ostamassa pusseihin lillumaan jos akvaariotakaan ei ole vielä? Ja tuleva allaskaan ei ole kypsä. Enemmän tässä ärsytti myyjä joka silti myi kalat. Vaikka kaipa heidän on pakko myydä kaloja tällaisille asiakkaille että kauppa kannattaa? :roll:
jokelamaniac
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2040
Liittynyt: 11:12, 28.05.2004
Paikkakunta: keuruu

Viesti Kirjoittaja jokelamaniac »

Itse en ikinä voisi lähteä akvaariokauppiaaksi, tuntuu että siinä joutuisi väkisinkin "myymään itsensä". Ainakaan pienemmällä paikkakunnalla ainoana tai toisena liikkeenä ei olisi varaa menettää asiakkaan asiakasta jotta talous pyörisi. Ehkä esim. Marin firmalla on sitten isommat "apajat" siellä heltsinkissä...
Minä juon nyt kahvia!
SolAngelica
Starting Member
Starting Member
Viestit: 3
Liittynyt: 01:05, 14.10.2006
Paikkakunta: Porvoo

Viesti Kirjoittaja SolAngelica »

Pakko kertoa mitä kaloja mulle tarttui mukaan ensimmäiseen akvaariooni.. Olin saanut 62 litraisen akvaarion ja kaikki oli valmiina, ainoastaan kalat puuttuivat. No, mentiin sitten faijan kanssa eläinkauppaan hakemaan mulle kaloja, selitettiin minkä kokoinen akvaario on jne. Myyjä suositteli meille seuraavanlaisen kalaston:
2 huntupyrstöistä kultakalaa, 2 leväbarbia, 5 kuparimonnista, 5 neontetraa, miljoonakaloja ja mustamolleja muutaman :twisted:
Faija ei tiennyt akvaariokaloista paljookaan enempää kuin eläinkauppias joten meille lähti mukaan kauppiaan suosittelemat kalat :( Mä taisin olla tuolloin jotain 8 tai 9 vuotias (?) ja osasin putsata akvaarion mutten valita sopivia kaloja ja uskottiin eläinkauppiasta! Kalat elivät ihmeen kauan.. 8O leväbarbit muistaakseni hyppäsivät jossain vaiheessa ulos akvaariosta ja kuolivat.
Että näin. Tapauksesta on miltei 15 vuotta aikaa...
viken
Junior Member
Junior Member
Viestit: 204
Liittynyt: 21:09, 24.07.2005
Paikkakunta: Marttila
Viesti:

Viesti Kirjoittaja viken »

Kerran kun kävin joskus pari vuotta sitten hakemassa eläinkaupasta kai kierteisssarvikotiloita yms. Antoivat minulle pussin käteen ja jouduin itse ne kotilot sieltä akvaariosta nyppimään. Ajatelkaa minä 10-11 vuotiaana nypin akvaarioliikkessä kotiloita. Kyllä ne muut asiakkaat vähän katsoivat. Muuten siellä on hyvät altaat. En ole siellä kyllä varmaan puoleen vuoteen käynyt kun ei siellä päin käydä kovinkaan usein.
140l, 40l ja 20l tulossa
Mari Kurki
Elite Member
Elite Member
Viestit: 6450
Liittynyt: 23:09, 10.01.2002
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Espoo, HAS

Viesti Kirjoittaja Mari Kurki »

jokelamaniac kirjoitti:Itse en ikinä voisi lähteä akvaariokauppiaaksi, tuntuu että siinä joutuisi väkisinkin "myymään itsensä". Ainakaan pienemmällä paikkakunnalla ainoana tai toisena liikkeenä ei olisi varaa menettää asiakkaan asiakasta jotta talous pyörisi. Ehkä esim. Marin firmalla on sitten isommat "apajat" siellä heltsinkissä...
No en tiedä onko apajat sen isommat. Mutta kun kaikki vaan ei ole myynnissä... Mä en ainakaan kykenisi elämään itseni kanssa, jos tieten tahtoen myisin kaloja (tai sen kummemmin muitakaan eläimiä) vääränlaisiin olosuhteisiin.

Mutta osataan sitä muuallakin.. Jyrsijäpuolella on yllättävän yleistä että halutaan ostaa hamsterille kääpiöhamsterin häkki tai kanille joku 80 senttiä pitkä häkki, joka on hädin tuskin sopiva marsullekaan.
En käy enää juurikaan foorumilla. Yhteydenotot tärkeissä asioissa: riesale@hotmail.com En vastaile yksityisesti tuleviin kalasto-, tauti- ymv. kyselyihin.
Vossikat
Starting Member
Starting Member
Viestit: 41
Liittynyt: 23:34, 05.01.2004
Paikkakunta: Paimio

Viesti Kirjoittaja Vossikat »

On sitä muutkin käynyt kyselemässä kaupassa kiertureita.
Paikka oli silloin Turun akvaario ja myyjät pyörittelivät aika lailla silmiään.
Käskivät ottaa vaikka kaikki, jos ollaan ihan varmoja niistä... :mrgreen:
Retuliini
Member
Member
Viestit: 359
Liittynyt: 20:54, 05.01.2007
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Siuntio

Viesti Kirjoittaja Retuliini »

Mullakin huonoja kokemuksia akvaariokaupan myyjän kalatietoudesta, valitettavasti...

Kävin keväällä liikkeessä ja itse en tajunnut katsoa mistään, minkälaiset olot mikäkin kala vaatii ja niinpä pyysin apua myyjältä. Kotiini lähti mukanani 4 kultakalaa ja parvi miljoonakaloja ja platyjä [}:)] . Ja jokunen uusi hieno kasvi. Ihmettelin aikani, kun pikkukalat katosivat akvaariosta ja kaikki hienot uudet kasvit hävisivät. Nyt muutama kuukausi sitten aloin tutkia kalojen "taustoja" ja silloin mulle selvisi, että nuo kultakalathan ne kaiken tuolta popsivat suuhunsa ja vesiarvotkin täytyisi olla mun kalalajeilla aivan erilaiset.

Nyt mulla on 2 akvaariota, jotta sain kaikille tarvittavat elinolosuhteet ja nuo kultakalat ovat tekemässä muuttoa uuteen kotiin.

Eli ei vain lapset tee virheitä, minäkin akvaarion yli 15 vuotta omistaneena en ole aiemmin tajunnut etsiä tarpeeksi tietoa. Onneksi eksyin tänne sivustalle, jotta tilanne korjaantui omien kalojeni kohdalla :D .
Vihe90
Junior Member
Junior Member
Viestit: 101
Liittynyt: 17:23, 07.11.2005
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Halikko

Viesti Kirjoittaja Vihe90 »

Noh.. Salon lemmikkimaailmassa kuultua:

Asiakas: "Mites, kun me eilen laitettiin akvaarioon vettä ja sitten hiekat, niin se vesi on ihan sameaa. Pitäiskö nyt odotella ennen kun otetaan kaloja sinne"
Myyjä: "Ei kun se hiekka ois vaan pitäny putsata ensin. Se sameus laskee nopeesti, että voitte ostaa kyllä kaloja sinne."

Asiakas: "Ok.. Mutta kun kuultiin kaverilta, että tarttis hapettaa sitä vettä ensin. Mitäs se meinaa?"
Myyjä: "Eikun se on jo ihan hyvää se vesi jos se yön yli siellä akvaariossa jo oli. Että tuotte kahvikupillisen vettä tänne niin testailen sen sitten."

Asiakas: "Joo, tota voitais kattoo niitä kaloja sitten sinne. Että se akvaario on 100-litrainen, niin mitä kaloja sinne sopisi?"

Keskustelua en muista siitä kohdin, mutta meinasin mennä jo siihen väliin sanomaan jotain viisasta, mutta olkoon.
No mukaan heille tarttui 4 kultakalaa, 4 lehtikalaa, 8 platya, 8 miekkapyrstöä, 3 partamonnia ja jotain monnisia.

Monneista tulikin mieleen, että kun myyjä ehdotti partamonneja akvaarioon, hänen sanansa menivät näin: "Ainiin, monnejakin tarttis, ettei tartte leviä putsata.." :x

Sitten kasveihin..

Asiakas: "Niin joo, kasvitkin puuttuu. Mitäs kasveja suosittelisit?"
Myyjä: "Teillä on noita kultakaloja, niin ei kannata oikeita kasveja ostaa, nehän on vain koristeita, että nämä muovikasvit olis varmaan teidän mieleen."
Asiakas: "Ahaa, niitähän ei sitten tarttis karsiakaan ollenkaan."
Ja mukaan tarttui 3 isoa muovikasvia.

Huh huh.. [}:)]
jokelamaniac
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2040
Liittynyt: 11:12, 28.05.2004
Paikkakunta: keuruu

Viesti Kirjoittaja jokelamaniac »

"Tuossa altaassa on taas jotain, joka aamu kelluu kaloja pinnalla. Ensin meni nuo kultakalat, mutta ne huntueväiset onkin niin herkkiä. Täytyy nyt vain odotella, että meneekö se ohi."

En ole tuolta kaloja enää ostanu, toisinaan vain vedenhoitoaineita tms.
Minä juon nyt kahvia!
Jario
Junior Member
Junior Member
Viestit: 213
Liittynyt: 20:13, 27.03.2005
Paikkakunta: Vantaa~Tikkurila
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Jario »

Tuleehan noita "tapahtumia" kuultua. :cry:
Mutta vähän Offia tähän väliin että boikotoitteko liikkeitä jossa kaloja myydään suunnilleen vesilasiin. Itse ainakin vältän yhtä tiettyä viimeiseen asti.
f_isu
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1775
Liittynyt: 23:59, 23.01.2004

Viesti Kirjoittaja f_isu »

Jario kirjoitti:Tuleehan noita "tapahtumia" kuultua. :cry:
Mutta vähän Offia tähän väliin että boikotoitteko liikkeitä jossa kaloja myydään suunnilleen vesilasiin. Itse ainakin vältän yhtä tiettyä viimeiseen asti.
Meillä ei täällä valitettavasti ole kuin tuo yksi liike. Siellä olosuhteet ovat kuitenkin muuttuneet huomattavasti eläimille suotuisammiksi vuosien saatossa.

Palvelu on ystävällistä, joskin asiantuntevuutta tarvittaisiin? Myymälävastaavana on Aasiasta kotoisin oleva nuorimies, joka aina iloisesti kertoo eri kaloista ja kuinka hänellä on kotona sitä sun tätä omassa reilussa 200 litran akvassaan. Viimeeksi esitteli minulle niilinhaukea, joka heillä oli ja kehui hänellä olevan sellainen(kin) kotialtaassaan. Ehkä tässä on kyse kulttuurieroista, Suomi = vähäasuttu ja tilaa on - Aasia = paljon asukkaita ja kullekin vähemmän tilaa..tiedä sitten.
Pikkupiipero
Member
Member
Viestit: 250
Liittynyt: 20:36, 13.06.2006
Paikkakunta: Kaarina
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Pikkupiipero »

Kuulin kaupassa tälläistä keskustelua;
n 10 vuotias tyttö katseli innoissaan kiekkoja - Äiti saanks mä tollasia mun akvaarioon ku noi on niin kivan litteitä?
tässä vaiheessa myyjä katsoi kummeksuen äitiä, joka meni heti tyttärensä luokse ja selitti - Ei me nyt voida ottaa, kun sullahan on jo ne kivat lehtikalat ja niitä monnejakin niin paljon.
Myyjä meni asiakkaiden luokse ja kyseli, että tarvitaanko apua jossain. Tyttö ilmoitti pontevasti haluavansa kiekkoja ja äiti myöntyi ja kysyi että sopivatko ne 60 litraiseen?! Myyjä selitti että 60 litraisessa ei saisi pitää edes lehtikaloja saati kiekkoja. Tyttö oli kovin pettynyt ja sanoi suoraan myyjällä jotain tähän tyyliin - isi sano että ne kyllä mahtuu hyvin ja lisääkin voi ottaa! Monnitkin sai niin paljon vauvoja, että kyl ne tykkää asua meillä. Myyjä vaikutti lähinnä järkyttyneeltä VIIMEISTÄÄN siinä kohtaa kun tuli ilmi monnien olevan partamonneja. Myyjä kuintenkin rauhallisesti kertoi, että 60 litraan ei todellakaan mahdu mitään niistä kaloista. Yritti ehdottaa että myy vanhat kalat pois ja ostaa vaikka kauniita platyja. Äiti nyökytteli vieressä ja tytär sai tietysti kauhean raivopuuskan, kun äiti sanoi että pitää harkita niistä luopumista.Tyttö vielä huusi myyjälle että ei ne mitään kaloista tiedä ja että kyllä isi tietää paremmin! 8O

Eikä tämä loppunut tähän; kun sain ostokseni tehtyä, tyttö tuli takaisin isänsä kanssa! Isä raivosi myyjälle, että "kuinka nyt järkevä aikuinen menee sillä tavalla pienelle tytölle ehdottamaan kaloista lupumista!!" Lähti raivoissaan pois ja kuulin miten lohdutti tyttöä; Mennään toiseen kivaan akvaario kauppaan, jossa osataan edes palvella ihmisiä"! 8O 8O

JÄRKYTTÄVÄÄ! Pisteet kuitenkin myyjälle, kun ei suostunut kaloja myymään!
Jario
Junior Member
Junior Member
Viestit: 213
Liittynyt: 20:13, 27.03.2005
Paikkakunta: Vantaa~Tikkurila
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Jario »

Suomi = vähäasuttu ja tilaa on - Aasia = paljon asukkaita ja kullekin vähemmän tilaa..tiedä sitten
Kun näkee kuvia aasialaisista akvaarioista ne yleensäkin on 40 karppia 300litrassa [}:)]

HUOM! En ole rasisti millään muotoa.
aquar
Starting Member
Starting Member
Viestit: 40
Liittynyt: 15:24, 07.09.2006
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja aquar »

Vähän aiheen vierestä, mutta.
Koska nämä akvaristieliitin keskenäiset kauhistelukeskustelut eivät varsinaisesti auta ketään (ovat kyllä ihan kivaa luettavaa), päätin mennä sanoista tekoihin ja antaa palautetta seuraavan huonosti hoidettuun akvaarioon törmätessäni.
Näin Myllyn aasiaisessa ravintolassa n. 150 -litraisen akvaarion, jossa oli 4 huntueväistä kultakalaa ja sisustuksena ainoastaan pohjalla pieni kerros värikkäitä muovikiviä ja menin puhumaan tarjoilijalle asiasta.
Kun sanoin, että akvaario on noille kaloille liian pieni, tarjoilija keskeytti hommansa ja kysyi huvittuneena: "Siis anteeksi, mitä?"
Kun sitten punastuneena selitin jotain kultisten vaatimuksista, tarjoilija hihitti ja kysyi että miksi. Sanoin jotain, että kaloilla olisi parempi olla...
Anyway, koko homma tuntui aivan turhalta. :| Kalathan olivat tähänkin saakka pärjänneet "ihan hyvin" (olleet elossa), joten miksi tarjoilija vaivaisi päätään jonkun asiakkaan kommenteilla?

Uskomukset ja myytit siis elävät vielä vahvasti. Harmittaa kuitenkin, etteivät edes akvaariokauppojen myyjät, tavallisen taapertajan akvaariotietouden lähteet, ole selvillä asioista. Tai sitten kiinnostuneita...
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Yleistä keskustelua (akvaario)”