Akvaariokauppiaiden läsnäolo
Valvoja: Moderaattorit
Akvaariokauppiaiden läsnäolo
Kiinnostaisi tietää, käykö täällä aqua-webissä yhtään akvaariokauppiasta keskustelemassa ammattiinsa liittyvistä asioista. Ainakaan viestit, joissa arvostellaan kauppiaiden asiantuntemusta eivät ole saaneet puolustelevia kannanottoja. Oletteko kauppiaat kaikki poissa tämän valtavan tietomäärän vaikutuspiiristä? Tämä ei mielestäni olisi yhtään hassumpi ammattitaidon alkulähde ja päivitysfoorumi. Jos siis sinä, lukijani, olet akvaariokauppias niin onnitteluni, olet työllesi omistautunut.
Uskoisin että hyvin harva kauppias käy näillä sivuilla. Jos päivän jo puuhaa altaiden kanssa niin ei varmaan jaksa enää vapaalla surffata akva sivuilla. Juuri tuossa pari päivää sitten juttelin erään kauppiaan kanssa ja viittasin siinä erääseen juttuun täällä niin hän tunnusti että häntä ei juuri työajan jälkeen kiinnosta kalat yhtään ja varsinkaan netissä surffaaminen alan sivuilla. Mutta myönsi sen että varmasti täällä on paljon asiaa ja ajankohtaisuutta, mutta samaanhenkeen myös vetosi että on niin kauan ollut alalla että eipä täällä varmaan paljon uutta tule jota ei kuulisi asiakkailta tai tavaran toimittajiltaan.
Ja eikös se ole niin että suutarin lapsilla ei ole kenkiä....
Ja eikös se ole niin että suutarin lapsilla ei ole kenkiä....

Kaikilla asioilla on taipumus järjestyä,ellei otetaan apuun tarkkuus,voima ja nopeus.
Siniriutan Kim käy toistuvasti AW:n merivesipuolella ja tänään hänet bongattiin myös #merivesi irc kanavalla, mutta poikkeus vahvistaa säännön. On kiva kun kauppaaseen saa yhteyden muutenkin kuin käymällä paikan päällä.
Mielestäni kauppiaat/maahantuojat ovat varsin tervetulleita henkilöitä, kunhan vain keskustelu säilyy asiallisena
Mielestäni kauppiaat/maahantuojat ovat varsin tervetulleita henkilöitä, kunhan vain keskustelu säilyy asiallisena

-
- Advanced Member
- Viestit: 1232
- Liittynyt: 16:43, 10.04.2002
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Nurmijärvi
Niin minunkin mielestä. Harva kauppias ei edes tiedä netissä olevia keskustelupaikkoja sitten toiset kauppiaat tietää mutta eivät halua käydä täällä, jolloin löytyy taas monia syitä miksi ne ei käy.jusa kirjoitti:Mielestäni kauppiaat/maahantuojat ovat varsin tervetulleita henkilöitä, kunhan vain keskustelu säilyy asiallisena
Lisäksi Akvaariokauppaan olisi kiva saada myös netti yhteys jossa asiakkaat saisivat käydä täällä kysymässä mutta kannattaako se idea edes? Ei varmaankaan, paitsi nettimaksulla tietysti.
Tuskinpa tuo kannattaisi, ennemminkin irc olisi parempi vaihtoehto koska siellä "yleensä" on ihmiset paikanpäällä heti vastaamassa toisin kuin täällä.Anna-Marjatta kirjoitti:Lisäksi Akvaariokauppaan olisi kiva saada myös netti yhteys jossa asiakkaat saisivat käydä täällä kysymässä mutta kannattaako se idea edes? Ei varmaankaan, paitsi nettimaksulla tietysti.
"Jos et lähde tänään, et lähde huomennakaan..."
(Vanha arabialainen sananlasku)
(Vanha arabialainen sananlasku)
Olisi esimerkiksi todella hienoa jos esim akvaariokeskuksen Petri olisi täällä vastailemassa ihmisten kysymyksiin.
Mutta otaksun kuitenkin että Petri ei jaksa, koska hänellä on muutakin tekemistä niin paljon.![Wink [;)]](./images/smilies/icon_wink.gif)
Mutta otaksun kuitenkin että Petri ei jaksa, koska hänellä on muutakin tekemistä niin paljon.
![Wink [;)]](./images/smilies/icon_wink.gif)
468litrainen allas, 140litrainen, 98 litrainen.
Harrastuksena kiekot ja kasvit.Kalastus myöskin.
Harrastuksena kiekot ja kasvit.Kalastus myöskin.
-
- Advanced Member
- Viestit: 1232
- Liittynyt: 16:43, 10.04.2002
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Nurmijärvi
Hän on kiireinen ihminen, yrittäjyys sitoo niin paljon muutakin jolloin hänellä ei ole tosiaan aikaa vastailla täällä.pemperton kirjoitti:Olisi esimerkiksi todella hienoa jos esim akvaariokeskuksen Petri olisi täällä vastailemassa ihmisten kysymyksiin.
Mutta otaksun kuitenkin että Petri ei jaksa, koska hänellä on muutakin tekemistä niin paljon.
Jos rupeatte ihmettelemään mistä voin tietää asian laidan, koska olen itse myös yrittäjä ja olen huomannut sen asian kun olen asioinut siellä.
-
- Advanced Member
- Viestit: 1700
- Liittynyt: 00:31, 02.07.2002
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Tampere
Hmm, onhan se ihan yleisessä tiedossa että yrittäjyys on työtä vuorokauden ympäri... Olen kiitollinen siitä että kiireestä huolimatta Petri on ehtinyt kirjoittaa minulle sähköpostia, jopa omasta aloitteesta eli en kysynyt mitään.
P.A.L.L.O.K.A.L.A
Patalaiska Ahmatti, Lempeän Lattajalkainen Oliivinpoimija ja Kengurunkesyttäjä sekä Arvaamattoman Levoton Auringonpalvoja
Patalaiska Ahmatti, Lempeän Lattajalkainen Oliivinpoimija ja Kengurunkesyttäjä sekä Arvaamattoman Levoton Auringonpalvoja
Minäkin toivoisin, että nuo akvaario kauppiaat olisivat kiinnostuneempia kaloista ja kalojen vaatimuksista, eivätkä myisi mitä tahansa ja kenelle tahansa.
Käytiin eilen akvaariokaupassa Lohjan lähellä ja kauppiasta kovisteltuani huomasin sen tosi asian, että ei niitä kiinnosta, jos joku ostaa 100 litraiseen akvaarioon haibarbin tai iso haimonnin.
Tulikin eilen mieleeni, että taidan lopettaa koko akvaario harrastuksen koska en halua kannattaa tuollaisia kauppiaita kantamalla kassaan rahaa. ![Evil or Very Mad [}:)]](./images/smilies/icon_evil.gif)
Käytiin eilen akvaariokaupassa Lohjan lähellä ja kauppiasta kovisteltuani huomasin sen tosi asian, että ei niitä kiinnosta, jos joku ostaa 100 litraiseen akvaarioon haibarbin tai iso haimonnin.

![Evil or Very Mad [}:)]](./images/smilies/icon_evil.gif)
~Katja~
Sitä varten on olemassa muita kauppoja. Kannattaa mennä johonkin toiseen kauppaan jossa tiedetään kaloista.KaSu kirjoitti: Tulikin eilen mieleeni, että taidan lopettaa koko akvaario harrastuksen koska en halua kannattaa tuollaisia kauppiaita kantamalla kassaan rahaa.
"Jos et lähde tänään, et lähde huomennakaan..."
(Vanha arabialainen sananlasku)
(Vanha arabialainen sananlasku)
Kannattaa käydä vilkaisemassa Pertti Rassin kauppojen ranking.KaSu kirjoitti:Ja missäs sellaisia on?
"Jos et lähde tänään, et lähde huomennakaan..."
(Vanha arabialainen sananlasku)
(Vanha arabialainen sananlasku)
Kannattaa pitää mielessä että tuo lista on määritelty monniharrastajien näkökulmasta. Kirjoahvenharrastajilla ja kasviharrastajilla on varmaankin oma näkemyksensä. Valikoimahan ei pelkästään riitä vaan myös tietotaitoKannattaa käydä vilkaisemassa Pertti Rassin kauppojen ranking.
Lay down your soul to the gods rock `n' roll
Re: Akvaariokauppiaiden läsnäolo
Niin, itse ilmeisesti kuulun tähän armoitettuun "kauppiaiden" ryhmään, koska harrastan akvaariokaupan pitämistä. Luen tätä keskustelua lähinnä oman liikkeeni näkökulmasta ja siitä, missä harrastuksessa ollaan menossa. Ne ongelmat joita minulla on akvaariokaupan pidossa, tuskin löytävät vastauksia näiden keskustelujen tiimoilta.silli kirjoitti:Kiinnostaisi tietää, käykö täällä aqua-webissä yhtään akvaariokauppiasta keskustelemassa ammattiinsa liittyvistä asioista. Ainakaan viestit, joissa arvostellaan kauppiaiden asiantuntemusta eivät ole saaneet puolustelevia kannanottoja. Oletteko kauppiaat kaikki poissa tämän valtavan tietomäärän vaikutuspiiristä? .
Ja toisaalta en oikein jaksa lähteä puolustelemaan jotain minulle täysin tuntematonta kauppiasta joka on mokannut tai on ammattitaidoton. Lähtisitkö sinä suomalaisena puolustamaan Tallinnan torilla öykkäröivää humalaista vain siksi, että tämäkin on suomalainen. -> Akvaariokauppiaat eivät ole mikään yhtenäinen ammattikunta, ja heillä on hyvin kirjava tausta ammatinsa takana. Ja lemmikkieläinkauppias, joita on huomattavasti enemmän, ei ole välttämättä sama asia kuin akvaariokauppias.
Toinen syy miksei suomalaisia kauppiaita jaksa hirveästi kiinnostaa tämän foorumin keskustelu, on nuo suosituimmat aiheet, eli "kimppatilaus Saksaan" jne. -> saksalaiset nettikaupat ovat ylivoimaisen halpoja eikä suomalaisella kauppiaalla ole mitään keinoa vastata tuohon haasteeseen. Hinnat ovat yksinkertaisesti niin halpoja, että kauppiaiden kannattaisi itsekin tilata esim Eheimin suodattimet suoraan sieltä. Joten luulen, ettei kukaan kauppias saa kovinkaan suurta luku/keskustelunautintoa kun huomaa oman kotikaupunkinsa harrastajien tekevän suurtilausta Saksasta... mieluummin sitä unohtaa koko foorumin.
Tunnen kollegoja, jotka ovat vaihtaneet ammattia juuri tämän takia.
... aber so ist das Leben
-
- Elite Senior Member
- Viestit: 15316
- Liittynyt: 16:24, 05.11.2001
- Akvaarioseurat: HAS, Ciklidistit,
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Helsinki/HAS/Ciklidistit/TAS
- Viesti:
Jeh, minäkin vastustin aikani tilaamista Saksasta, koska kun se yleistyy, se tappaa kotimaisen akvaarioliiketoiminnan
Kuitenkin tilasin itsekin suodatinmattoa; ei siksi että se on Saksassa halvempaa, vaan siksi ettei Suomesta saa kuin yhtä kokoa ja paria karkeutta. No samalla siinä tuli muutakin ja halvemmalla.
Mitä tästä seuraa: Akvaristit alkavat tehdä kimppamatkoja kalaostoksille, kun Suomessa ei sitten enää alan liikkeitä ole

Kuitenkin tilasin itsekin suodatinmattoa; ei siksi että se on Saksassa halvempaa, vaan siksi ettei Suomesta saa kuin yhtä kokoa ja paria karkeutta. No samalla siinä tuli muutakin ja halvemmalla.
Mitä tästä seuraa: Akvaristit alkavat tehdä kimppamatkoja kalaostoksille, kun Suomessa ei sitten enää alan liikkeitä ole

Sivuillani voi jo olla vastaus kysymykseesi:
http://www.aquahoito.info/suomi/sivuni.php
jo yli 15000 kirjoittamaani viestiä täällä.
http://www.aquahoito.info/suomi/sivuni.php
jo yli 15000 kirjoittamaani viestiä täällä.
*kauppiaille kannustukseksi*
Täytyyhän muistaa, että vielä mahtuu paljon mukaan sellaisia akvaarioharrastajia, joilla ei ole mahdollisuutta tilata tuotteita Saksasta. Esimerkiksi ei ole omaa Visaa tai ei tiedä sopivaa porukkaa, johon liittyisi...Tai jos ei ole aikaa odotella tuotetta monta viikkoa, on helpompi astella paikalliseen kauppaan ja ostaa sieltä
Tai tilata se jostain muusta kotimaassamme olevasta kaupasta. Kalliimmaksihan näin ostokset tulevat kuin Saksasta, mutta palvelu pelaa (ainakin yleensä ilahduttavasti) ja postikulut maksetaan harrastuksen ylläpitämiseksi suoraan kauppiaalle, eikä välikädelle eli postille.
Lisäksi on muistettava palvelu ja vuorovaikutus oikean ihmisen kanssa. Ajatelkaa tilannetta, jossa kaikki ostokset pitäiskin tehdä netistä ja mahdollisesti ulkomailta! Minä en ainakaan halua ostella kaloja nettimyymälästä vaan oikeasta altaasta...
Täytyyhän muistaa, että vielä mahtuu paljon mukaan sellaisia akvaarioharrastajia, joilla ei ole mahdollisuutta tilata tuotteita Saksasta. Esimerkiksi ei ole omaa Visaa tai ei tiedä sopivaa porukkaa, johon liittyisi...Tai jos ei ole aikaa odotella tuotetta monta viikkoa, on helpompi astella paikalliseen kauppaan ja ostaa sieltä

Lisäksi on muistettava palvelu ja vuorovaikutus oikean ihmisen kanssa. Ajatelkaa tilannetta, jossa kaikki ostokset pitäiskin tehdä netistä ja mahdollisesti ulkomailta! Minä en ainakaan halua ostella kaloja nettimyymälästä vaan oikeasta altaasta...
Re: Akvaariokauppiaiden läsnäolo
En kyllä puolustele suomalaisia matkaajia missään tilanteessa ja toivonkin aina ulkomailla olessani, että EN törmää yhteenkään suomalaiseen..Tommi kirjoitti:Lähtisitkö sinä suomalaisena puolustamaan Tallinnan torilla öykkäröivää humalaista vain siksi, että tämäkin on suomalainen.

Kyllä luulen, että on ihan kauppiaasta kiinni. Saahan toisista paikoista Suomessakin "edullisesti" suodattimia. Ajatellaanpa esimerkiksi nimeltä mainitsematonta liikettä, jolla on varaa pitää monen sadan neliön liiketilaa, mutta hintoja ei ole vara laskea kuitenkaan. Missä meni vikaan? Ei kannata ihmetellä asiakaspulaa.saksalaiset nettikaupat ovat ylivoimaisen halpoja eikä suomalaisella kauppiaalla ole mitään keinoa vastata tuohon haasteeseen. Hinnat ovat yksinkertaisesti niin halpoja, että kauppiaiden kannattaisi
No, mutta totuushan, että et sinäkään osta kaviaaria kaupasta, jossa sitä myydään 4x hinnalla, jos tiedät, että kävelemällä kadun päähän saat sen 1/4 hinnalla edellisen paikan hintatasosta.huomaa oman kotikaupunkinsa harrastajien tekevän suurtilausta Saksasta... mieluummin sitä unohtaa koko foorumin.
Ei siis pidä syyllistää hintatietoisia ostajia.
Huonosti on kauppa ilmeisesti muutenkin mennyt, jos suodattimien myynnillä on pysynyt pystyssä. Ei Suomessa harrastajia kuitenkaan niin paljoa liene, että Eheimin suodattimet olisivat se ykkösartikkeli, jolla akvaarioliikkeet myyvät. Taitavat keskittyä kyllä enemmän muihin kohteisiin ja suodattimet ovat sellaista tavaraa, mitä myydään silloin tällöin. Ja suodatinvaihtoehdoistakin varmaan halppismalleja enemmän.Tunnen kollegoja, jotka ovat vaihtaneet ammattia juuri tämän takia.
Eiköhän siinä ole tälläkin hetkellä sellainen välikäsi, jonka ansiosta suodattimien hinnat ovat korkealla Suomessa. Syy on myös se, että Keski-Euroopan kauppiaat saavat edullisemmin Eheimilta tuotteita, koska siellä volyymi on aivan toisenlainen kuin meillä tai yleensäkin Pohjoismaissa. En ymmärrä, mikseivät pohjoismaiset kauppiaat harkitse omaa tukkua, joka tilaa suoraan tehtaalta tuoteet, eikä ole tällaisia maakohtaisia välikäsiä ja tilattava määrä on siten kovin pieni. Ikävä kyllä Suomi sijaitsee maantieteellisesti varsin ikävässä kohdassa.Ratala kirjoitti:postikulut maksetaan harrastuksen ylläpitämiseksi suoraan kauppiaalle, eikä välikädelle eli postille.
Itse pidän sekä paikallisia akvaariokauppiaita että saksan halpoja hintoja luonnollisesti tarpeellisina. Tämä tietysti on varsin kuluttajalähtöinen kommentti, mutta ilman paikallista akvaario-/lemmikkieläinliikettä ei minulla koskaan olisi akvaariota ollut. Siinä toinen tosiseikka.
Ymmärrän kauppiaiden tuskan markkinoiden avautumisesta, mutta nämä ovat asioita, joiden kanssa vain on elettävä. Mielestäni paikalliset liikkeet ovat parhaimmillaan monessakin akvaarioasioihin liittyvässä asiassa.
Summa summarum: Paikallisuus on valttia, vaikka hyvinkin usealla alalla markkinat ovat levähtäneet pitkin maailmaa mm. internetin ansiosta.
-K-
Ymmärrän kauppiaiden tuskan markkinoiden avautumisesta, mutta nämä ovat asioita, joiden kanssa vain on elettävä. Mielestäni paikalliset liikkeet ovat parhaimmillaan monessakin akvaarioasioihin liittyvässä asiassa.
Summa summarum: Paikallisuus on valttia, vaikka hyvinkin usealla alalla markkinat ovat levähtäneet pitkin maailmaa mm. internetin ansiosta.
-K-
"Paikallisia sadekuuroja... ja v***t!!" - Nooa, 4341 eKr
-
- Elite Member
- Viestit: 6450
- Liittynyt: 23:09, 10.01.2002
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Espoo, HAS
Re: Akvaariokauppiaiden läsnäolo
Asia ei ole aivan noin yksioikoinen. Satun tietämään, että saksalaisesta nettikaupasta saa suodattimen parhaimmillaan halvemmalla, kuin mitä se maksaa Suomessa kauppiaalle sisään. Sitä vastaan on aika vaikea kilpailla. Kaupias tekee sitä kauppaa elääkseen ja ostovoima on noilla tuotteilla niin pieni, että oman katteen raju leikkaaminen ei maksa itseään takaisin riittävässä määrin lisääntyneenä myyntinä.aqua2002 kirjoitti:Kyllä luulen, että on ihan kauppiaasta kiinni. Saahan toisista paikoista Suomessakin "edullisesti" suodattimia.saksalaiset nettikaupat ovat ylivoimaisen halpoja eikä suomalaisella kauppiaalla ole mitään keinoa vastata tuohon haasteeseen. Hinnat ovat yksinkertaisesti niin halpoja, että kauppiaiden kannattaisi
En käy enää juurikaan foorumilla. Yhteydenotot tärkeissä asioissa: riesale@hotmail.com En vastaile yksityisesti tuleviin kalasto-, tauti- ymv. kyselyihin.
Sen verran minäkin vastaan, että kyllä ne hintaerot esim suodattimen osalta Saksassa ja paikallisessa liikkeessä ovat niin suuret, että opiskelijan pussista ei olisi varaa heittää sitä rahaa "tuuleen". No mä nyt en olekaan tilannut Saksasta kuin kerran...
Mutta tärkeänä pidän silti sitä paikallistakin liikettä, jossa voi kysyä neuvoa (vaikkakaan ne eivät aina ole oikeita), pällistellä kaloja ja muita elikoita, ostaa ruokaa, kaloja jne. Mutta siis tuo hintaero korostuu lähinnä noiden kalliimpien tuotteiden osalta, kuten juuri suodattimen kohdalla.

-Chyental-