Kuukauden allas -kilpailu

Etusivulla näkyvät uutiset. Käyttäjät voivat kommentoida aiheita, mutta eivät lähettää uusia viestejä.

Valvoja: Moderaattorit

Vastaa Viestiin
Kaizu
Imperaattori
Imperaattori
Viestit: 2881
Liittynyt: 16:42, 21.10.2001
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Kuopio
Viesti:

Kuukauden allas -kilpailu

Viesti Kirjoittaja Kaizu »

Pitkin kevättä on käyty keskustelua sisustuskilpailusta. Ylläpito yksimielisesti hylkäsi sen liian työläänä. Liian työläänä sitä taisi pitää myös foorumille kirjoittajatkin, koska avoimeen sivutilatarjoukseen ja kutsuun järjestää se, ei tarttunut loppupelissä kukaan. Tuollaiset kerran vuodessa järjestettävät sisustuskilpailut palvelevat tavallista kotiharrastajaa muutenkin huonosti. Murphyn lain mukaan allas ei ole koskaan parhaimmillaan silloin kun siitä pitäisi saada se paras mahdollinen kuva ;)
Vastineeksi olemme keksineet paremman idean. Valitaan kuukauden allas! Jätetään kaikki tuomaripeli ja muu roska kokonaan pois ja annetaan äänivalta foorumin käyttäjille. Eniten ääniä saanut allas voittaa. Näin päästään ihailemaan kanssa harrastajien altaita ja vaikuttamaan itse siihen mikä allas valitaan kuukauden altaaksi.

Näillä sanoilla julistettakoon Kuukauden allas –kilpailu alkaneeksi.

Säännöt:
  • Kilpailuun voi osallistua jokainen rekisteröitynyt käyttäjä.
  • Voit osallistua vain oman altaasi kuvilla.
  • Voit osallistua useammalla altaalla.
  • Voit osallistua vaikka joka kuukausi. Edellyttäen että allas on muuttunut jollain tavalla ja osallistut uudella kuvasarjalla.
  • Sallittuja kuvankäsittelyjä ovat rajaus, terävyyden säätö ja värien täsmääminen vastaamaan todellisuutta. Kuvien pitää olla mahdollisimman totuudenmukaisia. Kaikenlainen ”väärentäminen”, esimerkiksi lisääminen tai poistaminen kuvista johtaa automaattisesti diskaukseen.
  • Kuvia voit lähettää 3-5 kpl per allas. Yksi kuvista on oltava sellainen että allas näkyy kokonaisuutena. Muut kuvat voivat olla yksityiskohtia altaastasi tai eri kuvakulmasta otettuja.
  • Kuvien koolla ei ole merkitystä (tiedostokoko ei kuitenkaan mielellään megatavujen kokoinen). Kuvat pienennetään automatiikan avulla sopivan kokoisiksi.
  • Kilpailu käydään anonyymisti, eli altaiden omistajien nimiä ei julkaista ennen kuin kilpailu on päättynyt. Äänestetään siis vain kauneinta allasta, eikä parasta kaveria foorumilla ;)
  • Kuviin ei saa laittaa copyright merkintöjä paljastamaan altaan omistajaa.
  • Tekijänoikeus kuviin säilyy luonnollisestikin kilpailijalla, mutta Aqua-Web pidättää oikeuden käyttää kuvia.
  • Foorumilla tulee välttää keskustelua kilpailualtaista äänestysaikana. Reiluin äänestys tapahtuu kun jokainen tekee päätöksensä itse, ilman muiden mielipiteiden ohjailua. Kilpailun päätyttyä saa altaista keskustella vapaasti.
  • Kilpailuun voi lähettää kuvia joka kuun 1.-15. päivä välisenä aikana. Liitä mukaan nimesi ja altaan koko.
  • Kuvat lähetetään sähköpostitse osoitteeseen kuukauden.allas@aqua-web.org.
  • Äänestäminen tapahtuu 16.- joka kuun viimeisen päivän välisenä aikana.
  • Jokaisella rekisteröityneellä käyttäjällä on käytössään yksi ääni.
  • Kilpailun voittaja julkistetaan seuraavan kuun alussa. Myös muiden altaiden sijoitukset paljastetaan pistemäärineen.
  • Tämä on Kuukauden allas -kilpailu, ei kuukauden valokuva -kilpailu. Pyri silti lähettämään vain hyvälaatuisia kuvia.
  • Kaikki altaat ovat samassa sarjassa. Meri-, murto- ja makeanveden, koosta riippumatta.
  • Ylläpito pidättää oikeuden muokata sääntöjä tarvittaessa.
Valitettavasti tämän ensimmäisen kuukauden osalta ilmoittautumisaika jää hieman normaalia lyhyemmäksi, mutta toivottavasti moni ehtii kuitenkin mukaan.

Onnea kisaan!
There are no facts, only interpretations. -- Friedrich Nietzsche
JustinSan
Senior Member
Senior Member
Viestit: 752
Liittynyt: 00:50, 13.07.2004
Paikkakunta: Vantaa
Viesti:

Viesti Kirjoittaja JustinSan »

Ja nyt sitten kun ollaan tällainen vinkumisen jälkeen saatu, on vähintäänkin luonnollista odottaa, että osallistujamäärät jäävät naurettavan pieniksi :P
"Normal Person + Anonymity + Audience = Total Fuckwad." - Penny Arcade
lilo
Senior Member
Senior Member
Viestit: 719
Liittynyt: 21:50, 19.02.2004
Paikkakunta: Hki

Viesti Kirjoittaja lilo »

Ihan varmistukseksi: pelkkä akvaarion koko ilmoitetaan?
Ei kalastoa, kasvistoa tms. jota purkissa on?
Ilman mainoksia olisimme onnellisia tietämättä miksi. (Lapsen kouluaineesta poimittu)
saurama
Valopää
Valopää
Viestit: 1880
Liittynyt: 13:54, 12.06.2002
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kuukauden allas -kilpailu

Viesti Kirjoittaja saurama »

Kaizu kirjoitti:Kuvien koolla ei ole merkitystä (tiedostokoko ei kuitenkaan mielellään megatavujen kokoinen). Kuvat pienennetään automatiikan avulla sopivan kokoisiksi.
Entäs ne ...vetin kronkelit, jotka haluavat varmistaa itse kuvansa käsittelyn loppuun saakka <viittaa lapasella napaansa>. Onko mahdollista saada tarkat speksit kuville, jotta voi sössiä kaiken ihan ite. Varmaan max vaakaresoluutio, max pystyresoluutio ja tiedostokokorajoitus ovat ainakin selviä - onko vielä jotain muita rajoittavia tekijöitä?
Samu Saurama
www.AudioVideo.fi - ilmaiseksi kaikki viihde-elektroniikasta
sadie
Member
Member
Viestit: 447
Liittynyt: 09:57, 11.10.2002
Akvaarioseurat: HAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: HELSINKI

Viesti Kirjoittaja sadie »

Öh, kerran vuodessa järjestettävä kilpailu on liian työläs mutta kerran kuussa järjestettävä ei? :o Täs on joku logiikka mitä nyt en ihan ymmärrä. Mutta kivaa jos päästään pällistelemään hienoja akvaariokuvia.
In all venues there are two types of people, those who "do" and those who complain about those who do.
Kaizu
Imperaattori
Imperaattori
Viestit: 2881
Liittynyt: 16:42, 21.10.2001
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Kuopio
Viesti:

Re: Kuukauden allas -kilpailu

Viesti Kirjoittaja Kaizu »

saurama kirjoitti:Onko mahdollista saada tarkat speksit kuville, jotta voi sössiä kaiken ihan ite. Varmaan max vaakaresoluutio, max pystyresoluutio ja tiedostokokorajoitus ovat ainakin selviä - onko vielä jotain muita rajoittavia tekijöitä?
Eipä ole niin tarkkaan tullut mietittyä asiaa, mutta sanotaan nyt vaikka maksimeiksi 600 suuntaansa. Ja tiedostokoko järkevä webbiä varten, eli ns. painokelvottomat kuvat kelpaavat loistavasti.

Tarkoitus on virittää kilpailulle jossain vaiheessa oma "ilmoittautumissivu", joka sitten automaagisesti lataa nuo kuvat palvelimelle, rusentaa kooksi tuon 600 kanttiinsa ja huiskaisee päälle tiedostoformaattimuutokset ja mahdollisen pakkauksen. Joten jokainen kuva tulee kokemaan tuollaisen raiskauksen tulevaisuudessa, mutta ei vielä.

Ja kun kerran säännöissä julkistamisvaiheessa luki pelkästään altaan koko, eikä kalastoa/kasviksia, niin se on ainakin tämän kuukauden kisassa se oikea totuus.

PS. Kerran kuussa olevalle kisalle ei tarvitse tehdä niin massiivisia järjestelyjä, mutta katsotaan jos vaikka sitten kuukauden altaista valitaankin vielä vuoden allas 8O
There are no facts, only interpretations. -- Friedrich Nietzsche
Inneremont
Senior Member
Senior Member
Viestit: 608
Liittynyt: 11:48, 24.09.2004
Paikkakunta: Helsinki, HAS/Ciklidistit

Viesti Kirjoittaja Inneremont »

Tämä on loistava idea! Useilla ulkomaalaisilla sivuilla on jo tällainen "tank of the month"-kilpailu. Ne ovat olleet erittäin suosittuja ja herättäneet runsaasti keskustelua.

Keskustelusta puheenollen voisi kilpailun yhteyteen luoda kommentti/kritiikki-ketju, johon mielipiteet laitettaisiin. Näin itse kilpailu/ kuva-ketju pysyy "siistinä". Ehkä jokaisen kuvan kohdalle voisi luoda linkki ketjuun jossa voi kirjoitella kyseisestä kuvasta. Osallistujamäärä saattaa tietenkin rajoittaa...
Biotooppiharrastaja
Rääkky
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1416
Liittynyt: 01:42, 22.11.2001
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Rääkky »

Keskustelusta puheenollen voisi kilpailun yhteyteen luoda kommentti/kritiikki-ketju, johon mielipiteet laitettaisiin. Näin itse kilpailu/ kuva-ketju pysyy "siistinä". Ehkä jokaisen kuvan kohdalle voisi luoda linkki ketjuun jossa voi kirjoitella kyseisestä kuvasta. Osallistujamäärä saattaa tietenkin rajoittaa.

"Foorumilla tulee välttää keskustelua kilpailualtaista äänestysaikana. Reiluin äänestys tapahtuu kun jokainen tekee päätöksensä itse, ilman muiden mielipiteiden ohjailua. Kilpailun päätyttyä saa altaista keskustella vapaasti. "

Tämä olisi idea. Eli ideana olisi että kun kisa on käynnissä ei altaista keskusteltaisi jotta jokainen äänestäisi itse ja omalta kantilta katsottuna.
Öh, kerran vuodessa järjestettävä kilpailu on liian työläs mutta kerran kuussa järjestettävä ei? Surprised Täs on joku logiikka mitä nyt en ihan ymmärrä.
Vastaus löytyy automatiikasta- homma pyörii tulevaisuudessa varsin itsekseen kuten Kaizukin sanoi- kiitos näiden bittihiirten.

:) Ei ole tuomareitakaan joita hätistellä.
Viimeksi muokannut Rääkky, 15:08, 04.05.2005. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
saurama
Valopää
Valopää
Viestit: 1880
Liittynyt: 13:54, 12.06.2002
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kuukauden allas -kilpailu

Viesti Kirjoittaja saurama »

Kaizu kirjoitti:Tarkoitus on virittää kilpailulle jossain vaiheessa oma "ilmoittautumissivu", joka sitten automaagisesti lataa nuo kuvat palvelimelle, rusentaa kooksi tuon 600 kanttiinsa ja huiskaisee päälle tiedostoformaattimuutokset ja mahdollisen pakkauksen. Joten jokainen kuva tulee kokemaan tuollaisen raiskauksen tulevaisuudessa, mutta ei vielä.
Vaan jos kuva olisi valmiiksi oikean kokoinen ja oikeassa formaatissa (meinatko jpg/gif/tms vai väriavaruutta sRGB:ksi vai webjpg eikä printtijpg vai...) eikä tiedoston koko olisi liian iso niin ajattelin, että tarvitsisiko sellaiselle enää tehdä mitään.

Ei sillä, nuo kaikki asiat voidaan tehdä oikein hyvinkin. Kamalan usein vain näkee ottamansa kuvan jossain niin, että sille on sitten tehty resoluution muutos ja pakattu hieman lisää. Terävyys on mennyttä, jpg-palikkaa on vaikka kuinka ja ties mitä, josta nipottajaluonne alkaa marmattamaan. Ja kun katsoo kuvan speksejä niin samankokoinen (pikseleissä ja tavuissa) kuva olisi voinut olla oikein hyvänkin näköinen. Tämän takia meinasin, josko olisi ollut mahdollista tehdä itsekin ne asiat valmiiksi. Ei sillä, ettenkö luottaisi muiden kuvankäsittelytaitoon, mutta kun en aina oikein luota muiden kuvankäsittelytaitoon :mrgreen: .
Samu Saurama
www.AudioVideo.fi - ilmaiseksi kaikki viihde-elektroniikasta
jusa
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1156
Liittynyt: 20:58, 17.09.2001
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Kuukauden allas -kilpailu

Viesti Kirjoittaja jusa »

saurama kirjoitti:
Kaizu kirjoitti:Tarkoitus on virittää kilpailulle jossain vaiheessa oma "ilmoittautumissivu", joka sitten automaagisesti lataa nuo kuvat palvelimelle, rusentaa kooksi tuon 600 kanttiinsa ja huiskaisee päälle tiedostoformaattimuutokset ja mahdollisen pakkauksen. Joten jokainen kuva tulee kokemaan tuollaisen raiskauksen tulevaisuudessa, mutta ei vielä.
Vaan jos kuva olisi valmiiksi oikean kokoinen ja oikeassa formaatissa (meinatko jpg/gif/tms vai väriavaruutta sRGB:ksi vai webjpg eikä printtijpg vai...) eikä tiedoston koko olisi liian iso niin ajattelin, että tarvitsisiko sellaiselle enää tehdä mitään.

Ei sillä, nuo kaikki asiat voidaan tehdä oikein hyvinkin. Kamalan usein vain näkee ottamansa kuvan jossain niin, että sille on sitten tehty resoluution muutos ja pakattu hieman lisää. Terävyys on mennyttä, jpg-palikkaa on vaikka kuinka ja ties mitä, josta nipottajaluonne alkaa marmattamaan. Ja kun katsoo kuvan speksejä niin samankokoinen (pikseleissä ja tavuissa) kuva olisi voinut olla oikein hyvänkin näköinen. Tämän takia meinasin, josko olisi ollut mahdollista tehdä itsekin ne asiat valmiiksi. Ei sillä, ettenkö luottaisi muiden kuvankäsittelytaitoon, mutta kun en aina oikein luota muiden kuvankäsittelytaitoon :mrgreen: .
Ideahan on että raiskataan ne hyvätkin otokset samalle viivalle lidl:n pokkareiden kanssa... Tosiaankin kiva olis jos kuva täyttäisi tietyt speksit, esim pisin sivu 600pix ja koko max vaikkapa 120kt niin kuvalle ei tehtäisi mitään ja väriavaruus/terävyys/monitorin kalibrointi jäisi lähettäjäpään ongelmaksi. Tuli muuten noista sallituista muutoksista mieleen että kuinka noissa meripytyissä suhtaudutaan värien säätöön, sinivalot pois ennen kuvan ottoa, sallittu polttimo BLV ja digipokkareilla saturaation vähennys käsittelyvaiheessa (?) :mrgreen:
Stormbug
Junior Member
Junior Member
Viestit: 102
Liittynyt: 21:04, 17.01.2005

Viesti Kirjoittaja Stormbug »

tulio mieleeni sellanen seikka että pitäisikö järjestää erikseen meri ja makean veden akvaarioilee kisat :roll: .Tai ihan vaan senkin takia että kun minä nään vierekkäin meri ja makeanveden altaat niin heti katse kiinnittyy merivesi altaaseen ja sille sitten varmaan annan ääneni vaikka makean veden allas olisi kuinka hieno :mrgreen:
Inneremont
Senior Member
Senior Member
Viestit: 608
Liittynyt: 11:48, 24.09.2004
Paikkakunta: Helsinki, HAS/Ciklidistit

Viesti Kirjoittaja Inneremont »

Stormbug puhuu asiaa! Ajatellaanpa jotain hienoa "aasia-biotooppia" joka näyttää esim. sumatran puro(lue: oja :mrgreen: )maiseman parhaita puolia! Vaikka toteutus olisi täydellinen, riittää että siihen laitetaan keskiverto merivesiakva viereen niin äänet menee tyyliin:

Estonia 10 pts
Sweden 8 pts
............
............
............
............
............
............
............
............
Finland 0 pts

Karu totuus!
Biotooppiharrastaja
dsl
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1387
Liittynyt: 11:41, 22.12.2001
Paikkakunta: Oulu

Viesti Kirjoittaja dsl »

Eivät ne merivetiset jaksa joka kk osallistua. Eivätkä kaikki ihmiset välttämättä äänestä merivesiakvaariota voittajaksi.
hmm. aw on kyllä aika lailla hölmö paikka.
Rääkky
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1416
Liittynyt: 01:42, 22.11.2001
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Rääkky »

Jos jaetaan sata eri osiota ja osallistujia on vain pari niin kilpailusta voi tulla kaikkea muuta kuin jännittävä.
jossuliini
Member
Member
Viestit: 456
Liittynyt: 20:19, 09.05.2004
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Paimio

Viesti Kirjoittaja jossuliini »

Wau, kiva idea!

Ihmeellistä että automaatiojutskilla voi saada tämmöisen toimimaan.

Kunhan saan kasvit kasvamaan ja nuoren altaan muutenkin kukoistamaan niin olisihan tuo jännää osallistua! :D

(poistun odottamaan takavasemmalle innolla kuvia muiden altaista)
jarvij
Elite Senior Member
Elite Senior Member
Viestit: 15316
Liittynyt: 16:24, 05.11.2001
Akvaarioseurat: HAS, Ciklidistit,
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Helsinki/HAS/Ciklidistit/TAS
Viesti:

Viesti Kirjoittaja jarvij »

Kun kuukausittain on aina uusi kilpailu, niin sääntöjä voi helposti muovata aina ennen uutta kertaa. Kokemus opettaa tässäkin. [;)]
Osallistumisakviisisuus ratkaiskoon. 8-)
Sivuillani voi jo olla vastaus kysymykseesi:
http://www.aquahoito.info/suomi/sivuni.php
jo yli 15000 kirjoittamaani viestiä täällä.
Pallokala
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1700
Liittynyt: 00:31, 02.07.2002
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja Pallokala »

Jipii! Itse olen jo jonkin aikaa äänestellyt kuukauden pallokalaa ja kuukauden palokala-akvaariota, tosi kiva että saadaan tännekin jatkuvasti käynnissä oleva kilpailu. Tosi ikävä sen sijaan että luin tämän vasta tänään, enkä vielä eilen kun rehevä pikku kasvi/kutualtaani oli niin upea, ja nyt se on muuton ja pitkän, kylmän peräkärrymatkan jälkeen muisto vain (voi kasviparkoja, olisi pitänyt vain jaksaa repiä ne juurineen pois). Kuvaahan ei tietenkään tullut otettua ajoissa 8-)
P.A.L.L.O.K.A.L.A
Patalaiska Ahmatti, Lempeän Lattajalkainen Oliivinpoimija ja Kengurunkesyttäjä sekä Arvaamattoman Levoton Auringonpalvoja
Elven
Junior Member
Junior Member
Viestit: 179
Liittynyt: 12:56, 04.09.2003
Paikkakunta: Seinäjoki

Viesti Kirjoittaja Elven »

Noh, mistäs niitä kuvia nyt sitten saa katsella?
Kaizu
Imperaattori
Imperaattori
Viestit: 2881
Liittynyt: 16:42, 21.10.2001
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Kuopio
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Kaizu »

Elven kirjoitti:Noh, mistäs niitä kuvia nyt sitten saa katsella?
Malttia ;) 11 osallistujaa kisaan ilmoittautui ja äänestyssivun laitan viimeisten korjausten jälkeen näkösälle tänään illalla tai sitten myöhemmin, riippuen omasta aikataulustani.

Automatisointi siis toistaiseksi vielä hieman vaiheessa, eli osittain käsipelillä menee tämä ensimmäinen kisa. Siksipä ilmoittautumisetkin otettiin sähköpostilla ja äänestys ei ole vielä avautunut vaikka kuukauden 16. päivä on jo käsillä.
There are no facts, only interpretations. -- Friedrich Nietzsche
Inneremont
Senior Member
Senior Member
Viestit: 608
Liittynyt: 11:48, 24.09.2004
Paikkakunta: Helsinki, HAS/Ciklidistit

Viesti Kirjoittaja Inneremont »

Voihan levä! Kuvat oli jo valmiina, mutta unohdin tietenkin lähettää :? .
No, kesäkuun kilpailuun osallistuu ainakin yksi purkki... [;)]
Biotooppiharrastaja
VilleJ
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 4745
Liittynyt: 19:55, 17.02.2002
Paikkakunta: hki

Viesti Kirjoittaja VilleJ »

Tota kyyninen minäni taas...

Mahtaako noita kilpailijoita riittää ihan kuukausittain? Ajattelin vain, että kannataisiko otsikko "kuukauden akva" muuttaa muotoon "kuukauden foto"? Jolloin samastakin akvasta voi napata useampia tilannekuvia eikä joka kuukausi samat kuvat pyöri ihmisten pällisteltävänä.

Ulkomaalaisilla forumeilla jossain määrin tämä on toiminut, mutta käyttäkunta on kuitenkin ihan toista luokkaa monesti. Tosin sielläkin on havattavissa se, että altaita ei yksinkertaisesti riitä "kuukausittaiseen kilpailuun".

Ainakin tämmöisellä "pienellä" forumilla (siis ei ole kansainvälinen - tuskin täällä muut kuin suomalaiset kirjoittavat :D) "kuukauden foto" olisi mielekkäämpi käsittäen siis: altaat, sisustus, kalat, kasvit ja ns. tilannekuvat tms. Ainakaan ei töppäisi kilpailu heti parin kuukauden päästä ;)
maspe
Senior Member
Senior Member
Viestit: 969
Liittynyt: 15:17, 18.08.2003
Paikkakunta: Oulu, Uleåborg

Viesti Kirjoittaja maspe »

Odotellaan rauhassa tuloksia ja kilpailun kehittymistä. Ainahan voi toimintaa kehittää, jos niin käy ettei kilpailijoita löydy joka kuukausi. Sitten voisi harkita tuota kuukauden kuvaa. Mutta kilpailuhan ei ole vielä edes alkanut, joten pois turha kyynisyys ja pessimismi.

Rohkeasti vaan aqua2002, kuvia kehiin ja osallistumaan kilpailuun. Jos et pärjää ekassa kilpailussa, niin osallistut seuraavana kuukautena uudelleen ja niin edespäin. [;)]
VilleJ
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 4745
Liittynyt: 19:55, 17.02.2002
Paikkakunta: hki

Viesti Kirjoittaja VilleJ »

maspe kirjoitti:Rohkeasti vaan aqua2002, kuvia kehiin ja osallistumaan kilpailuun. Jos et pärjää ekassa kilpailussa, niin osallistut seuraavana kuukautena uudelleen ja niin edespäin.
Ai, että kyllä se joskus nappaa, kun tarpeeksi monta kertaa :mrgreen:

Eih, ei oo akvaa, millä osallistua. Suurimmasta juuri karsin kasveja Seston suuren kassillisen verran mäkeen - jotta taas saa olla kolmisen viikkoa rauhassa eikä tartte "hoitaa" akvaariota, heh. Näyttää aika karulta ja rumalta tällä hetkellä. Ajattelin laittaa ruusumiekatkin matalaksi, jotta saavat lähteä kasvattamaan pienempiä lehtiä: Se kun tykkää kasvaa ulos akvaariosta. Tällaisena se on paljon kauniimpi.

Tang.-akvaario kaipaa sisustusta, nyt kun lumetkin on jo sulanut, niin pääsee noita isompia lohkareita kaivelemaan maasta - tai sitten askartelemaan köykäsempi. Talvella olisi mennyt vain hermot kaivellessa jäistä maata..

Katsotaan sitten jossain vaiheessa, kun on paremmin aikaa.
maspe
Senior Member
Senior Member
Viestit: 969
Liittynyt: 15:17, 18.08.2003
Paikkakunta: Oulu, Uleåborg

Viesti Kirjoittaja maspe »

aqua2002 kirjoitti:Katsotaan sitten jossain vaiheessa, kun on paremmin aikaa.
No eli meitä on tässä ainakin kaksi potentiaalista kilpailijaa, jotka tulevaisuudessa ottavat osaa; sinä odottelet akvaarion sisustuksen kasvamista ja minä odottelen hankintakelpoisen kameran ostoa. [;)]
Kaizu
Imperaattori
Imperaattori
Viestit: 2881
Liittynyt: 16:42, 21.10.2001
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Kuopio
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Kaizu »

aqua2002 kirjoitti:Eih, ei oo akvaa, millä osallistua. Suurimmasta juuri karsin kasveja Seston suuren kassillisen verran mäkeen - jotta taas saa olla kolmisen viikkoa rauhassa eikä tartte "hoitaa" akvaariota, heh.
Niin, sehän se just onkin kun just silloin kun se kilpailu on niin allas on niin huonossa kunnossa ettei kehtaa osallistua. ;) Onneksi kaikkien ei tarvitse ihan joka kuukausi osallistua ja jos kisa jää tosiaan pariin altaaseen kuussa, venytetään aikaa kuukaudesta kahteen jne.

Itseasiassa kuvat olisi jo valmiina ja jonkinlainen äänestysvirityskin, mutta parin osallistujan käyttäjätunnusta vielä odottelen. Huomenna laitan nuo kuitenkin näkösälle, vaikken noita tunnuksia saisikaan.
There are no facts, only interpretations. -- Friedrich Nietzsche
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Etusivun uutiset”