Uuden akvaarion pohja

Akvaarioharrastuksen alkeisiin liittyvät ongelmat, kalojen yhteensopivuus ja mikä tahansa muu tärkeältä tuntuva asia.

Valvoja: Moderaattorit

Vastaa Viestiin
Blue
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1356
Liittynyt: 14:13, 30.06.2001
Paikkakunta: Seinäjoki
Viesti:

Uuden akvaarion pohja

Viesti Kirjoittaja Blue »

Olen päättänyt rakennella itselleni n. 200 litraisen akvaarion tuon 100 litraisen kaveriksi. Vanhassa on monnisia varten "hiekkalaatikot", muuten pohja on soraa. Hiekkalaatikoissa vaan ei pysy hiekka kovinkaan hyvin, joten ajattelin että jos uuden akvaarion pohjan laittaisi puoliksi hiekalle ja puoliksi soralle. Mutta mitenkäs estän näitä sekoittumasta? Pitäisikö rakentaa väliseinä esim. kivistä, vai laittaa suikale lasia jakamaan pohjan? Kokonaan en enää hiekalle halua laittaa, mutta monnisia varten edes puolet hiekkaa olisi hyvä.
Mari Kurki
Elite Member
Elite Member
Viestit: 6450
Liittynyt: 23:09, 10.01.2002
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Espoo, HAS

Viesti Kirjoittaja Mari Kurki »

Lasia turvallisempi materiaali pengerrystä tehdessä on pleksi. Lienee ainoa konsti estää eri raekokojen sekoittuminen.
En käy enää juurikaan foorumilla. Yhteydenotot tärkeissä asioissa: riesale@hotmail.com En vastaile yksityisesti tuleviin kalasto-, tauti- ymv. kyselyihin.
Blue
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1356
Liittynyt: 14:13, 30.06.2001
Paikkakunta: Seinäjoki
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Blue »

Aivan, pleksi ei ehkä ole yhtä terävä ja helposti hajoava kuin lasi [;)]

No entäs jos haluaisinkin rajan vähän kiemurtelevaksi? On varmaan jotain ohuttakin pleksiä? Mistäs sitä kannattaisi hankkia? Voiko siitä liueta jotain myrkyllistä?
Cory
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1055
Liittynyt: 10:30, 10.08.2001
Akvaarioseurat: HAS

Viesti Kirjoittaja Cory »

Ilman väliseinärakennelmiakin selviää, mutta vain todella viitseliäät. :)

Minulla oli tuommoinen väliseinätön sora-hiekka-juttu vielä viime talvena. 160:ssä oli 1/3 hiekkaa, 2/3 sitä perusakvasoraa. Raja-alue oli kaaren muotoinen, ja sille olin istuttanut "rivin" melalehtiä, vallisneriaa, ja sen semmoista, sekä rakentanut pienistä kivistä yksikertaisen kiviaidan. Oli varsin nätti, vaikka itse sanonkin. [:I]

Rakennelma ja pohjamatskut pysyivät itseasiassa kohtalaisen hyvin paikoillaan. Olisi varmaan kestänyt pidempäänkin ellei altaassa olisi ollut innokasta monnisparvea. Ne lennättivät soraa hiekan päälle ja päinvastoin. Hiekka tosin tuppasi myös itsekseen valumaan soran alle, muutaman sentin matkalta (eli ei sentään koko akvan alueelle). Huoltotoimenpiteinä korjailin tuota raja-aluetta aina silloin tällöin, mutta noin vuoden päästä se ei enää mielestäni ollut kaunis - tai edes mielekäs ylläpidettävä (hiekka ja sora olivat sekoittuneet aika pahasti). Sain tarpeekseni ja pistin koko altaan hiekkapohjaiseksi.....

Että tämmöinen tarina.
Viimeksi muokannut Cory, 11:36, 19.09.2002. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
jarvij
Elite Senior Member
Elite Senior Member
Viestit: 15316
Liittynyt: 16:24, 05.11.2001
Akvaarioseurat: HAS, Ciklidistit,
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Helsinki/HAS/Ciklidistit/TAS
Viesti:

Viesti Kirjoittaja jarvij »

Hei?
Pleksiä taitaa olla jopa puolen millin ohuista. Tarkoitukseesi lienee noin 2 mm paksu levy sopivinta.
Pleksiä voi helposti taivutella mihin muotoon tahansa kun ensin lämmittää palaa vaikka sähköliedellä (tai jopa leivänpaahtimen päällä). Koko ajan pitää vahtia ettei kuumene liikaa. Sitten vain taivuttelet kuumana vaikka miten mutkille. Jähdyttyään muoto jää.

Pleksiputkista voi muuten helposti taivutella osia suodatinputkistoon. Sopivanpaksuinen putki, joka täytetään hienolla hiekalla ja suljetaan molemmat päät. Putkea kuumennetaan varovasti vaikka spriiliekin päällä pyöritellen. Kuuma putki väännetään sitten hitaasti oikeaan kulmaan ja annetaan jäähtyä. Sitten valutetaan hiekka pois ja sahataan kulman molemmmat päät oikeaan pituuteen (ei kannata sahata ennen vääntämistä) .

Pleksistähän rakennellaan akvaarioitakin, eli se siitä myrkyllisyydestä :mrgreen:
Sivuillani voi jo olla vastaus kysymykseesi:
http://www.aquahoito.info/suomi/sivuni.php
jo yli 15000 kirjoittamaani viestiä täällä.
tupu
Starting Member
Starting Member
Viestit: 11
Liittynyt: 18:45, 01.09.2002
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja tupu »

Hei,

Tietämättömänä kysyn viisaammilta, että miksi tuollaisia hiekkajakoja tehdään? Eikös 0.8-1.5 karkea hiekka sovellu kaikille fisuille ja myöskin kasveille? Eli onko tähän hiekkojen sekotteluun joku muukin syy kuin ulkonäkö?
:roll:
T
Tapio Martimo
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1040
Liittynyt: 14:48, 02.11.2001
Paikkakunta: Vaasa / OAS

Viesti Kirjoittaja Tapio Martimo »

Blue kirjoitti: No entäs jos haluaisinkin rajan vähän kiemurtelevaksi? On varmaan jotain ohuttakin pleksiä? Mistäs sitä kannattaisi hankkia? Voiko siitä liueta jotain myrkyllistä?
Vaasassa pleksiä saa TKA:n toimipisteeltä. http://www.tka.fi/ Tarvitsemiasi pikku soiroja voi tuurilla löytyä halvallakin hukkapaloista. Vaasan TKA sijaitsee Myllykadulla (Minimanilta Olympia-korttelille vievä katu).

Ohut pleksi lämpiää väänneltäväksi lämpöpuhaltimella ja varmaan myös leivänpaahtimen päällä...
Maisu
Elite Member
Elite Member
Viestit: 5470
Liittynyt: 15:10, 30.07.2001
Akvaarioseurat: Ciklidistit, HAS, NCS, TAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Maisu »

Tapio kirjoitti:Ohut pleksi lämpiää väänneltäväksi lämpöpuhaltimella ja varmaan myös leivänpaahtimen päällä...
Ehkäpä myös mikrossa? Mikroveivasin taannoin Eheimin suihkuputken josta halusin leväkasvuston rippeet pois sisäpuolelta, ja sen olisi ainakin voinut vääntää haluamaansa muotoon.
HillyBilly
Senior Member
Senior Member
Viestit: 593
Liittynyt: 18:58, 21.03.2002
Paikkakunta: Hyvinkää
Viesti:

Viesti Kirjoittaja HillyBilly »

maisu kirjoitti:
Tapio kirjoitti:Ohut pleksi lämpiää väänneltäväksi lämpöpuhaltimella ja varmaan myös leivänpaahtimen päällä...
Ehkäpä myös mikrossa? Mikroveivasin taannoin Eheimin suihkuputken josta halusin leväkasvuston rippeet pois sisäpuolelta, ja sen olisi ainakin voinut vääntää haluamaansa muotoon.
Kauanko sitä käsii siellä mikrossa pitää?
Lähtikö levä vai suliko putki? :)
Pitäis yksi suihkuputki saada puhtaaksi.
joppe
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1358
Liittynyt: 00:33, 13.04.2002

Viesti Kirjoittaja joppe »

Pleksilasi eli akryyli on elintarvikekäyttöön luokiteltua muovia, eli siitä ei liukene mitään myrkyllisiä aineita. Sopii hyvin esim. hiekan erottelijaksi.

Tuossa olikin jo lueteltu noita lämmitystapoja, mutta yksi tapa on vielä, mitä usein käytetään, eli uuni. Tehot noin 200 astetta ja aika paksuuden mukaan, nyrkkisääntö milli/minuutti.

Pelti uuniin leivinpaperi päälle ja muovi siihen. Valmis kun reunat alkaa käpristyä, sitten vaan jäähtymään. Ei suttaa eikä savua

Edit: Isot kirjaimet. Pehis
Tiitu
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1235
Liittynyt: 18:22, 21.06.2001
Paikkakunta: Espoo

Silikoonilla kiinni

Viesti Kirjoittaja Tiitu »

Tee luonnonkivistä muuri käyttämällä akvaariosilikoonia sideaineena. Suodatin vaahtomuovistakin voi leikellä vaikka minkämuotoisen rajan, jonka kiinnität pohjaan silikoonilla. Pintaan voi tehdä viiltoja partaterällä, ja istuttaa vaikka jaavansammalta.
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Alkeet”