Anne_ kirjoitti:Jos koiran ostaa luotettavalta kasvattajalta jolla on todellinen huoli kasvattiensa tulevaisuudesta saa koiran kaupan taatusti purkaa esimerkiksi allergian vuoksi (tosin jos allergia "puhkeaa" kuukaudessa niin se on todennäköisesti ollut kyllä havaittavissa testein muutenkin).
Helppo ja eettisesti huomattavasti järkevämpi tapa kokeilla koiranomistajuutta viikon ajan on ottaa koira hoitoon. Jos tuttavapiirissä ei ole koiria voi sellaisen perään kysellä ilmoituksella, varmasti löytyy hoitopaikaton. Luovutusikäisen pennun käyttäminen (allergia-)testitarkoituksissa on minun mielestäni ihmisen kannalta törkeän itsekästä koska se on aikaa joka on pennun kehittymisen kannalta oleellisinta aikaa.
Totta, allergia voi puhjeta vasta vuosien päästä altistumisesta. Ja onhan olemassa esimerkiksi vehnäterrierri joka on ns.allergiaystävällinen mutta lähtee siitäkin eläinpölyä, hilsettä ym.
En hyväksyisi tuota viikoksi kokeiluun-teemaa suomessa enkä missään muuallakaan maailmassa jos siihen jotenkin pystyisi vaikuttamaan. Mutta sen sijaan tuo on ihan hyvä keino kokeilla jonkin tuttavan koiralla että tuleeko viikossa jo allergisiaoireita, jos tulee on takuu varmasti allerginen. Ja jos aikoo hankkia koiran ja on tiettävästi allerginen kissoille, heinille jne. ja on mahdollisuus että myös koiralle voi altistua. Niin on harkittava tarkoin että hankkiiko koiran ja allergian puhjetassa tai pahentuessa, on pystyttävä luopumaan siitä. Tosin en toivoisi kellekkään koissulle sellaista kohtaloa.
Joten täytyy todellakkin miettiä mitä tekee jos koiran hankkii sellaisiin oloihin missä joku saattaa niille olla allerginen. Tosin ainahan on olemassa estolääkityksiä ym. mutta niiden tehoomisista ym. ei ole takuita.
EDIT: tulipa epäselvästi, lisätietoja saa numerosta: 0600-1 1111.

Ei pidä uskoa kaikkea mitä kuulee, mutta sen voi aina kertoa eteenpäin.